Anna Puu jätti haaveet kansainvälisestä urasta seurustelun takia: ”Aina jokin on estänyt lähtemästä”

Anna Puu avaa elämäänsä uutuuskirjassa rohkeasti, mutta tyylikkäästi. Kohuja ja seksipaljastuksia kirjan sivuilta ei löydy. – Se ei ole tämän kirjan pointti. Olen aina ajatellut, että olen aina elänyt aika tavallista elämää. Mikä nyt on kenellekin tavallista, mutta suht normaalia elämää lukuun ottamatta ammattiani, Anna Puu pohtii Iltalehdelle. Mari Koppisen kanssa yhteistyössä kirjoitettu Minä olen Anna Puu -teos summaa suosikkiartistin kymmenvuotisen uran. Kirjan julkaisupäivän aamuna torstaina artisti istuu kustantaja WSOY:n kirjastossa selkeästi mielissään siitä, millaista tarinaa kansien välissä kerrotaan.
Load more
Go to source
unread news (Demo user)
unread news (Demo user)
Niina Kelo liikuttui miehensä lopettamispäätöksestä – harmittelee, etteivät lapset ”päässeet kannustamaan iskää kisoihin”
Keihäänheittäjä Tero Pitkämäen lopettamispäätös nosti kyyneleet vaimon silmiin. Tero Pitkämäen ratkaisu huikean keihäsuransa päätöksestä kosketti keihäsmiehen lisäksi syvästi myös hänen vaimoaan Niina Keloa. Perheen nuorimmaisen, vajaan kolmenkuukauden ikäisen Jessi-tyttären kanssa miehensä tiedotustilaisuuteen saapunut Kelo sanoi tunteiden olleen vahvasti pinnassa. – Juttelimme asiasta ensimmäisen kerran päättyneiden MM-kisojen keihäsfinaalin jälkeen. Vaikka Teron päätös oli ollut aistittavissa, ja olin itsekin henkisesti valmistautunut siihen, oli hänen päätöksensä kova ratkaisu.
www.iltalehti.fi
Espooseen suunnitellaan Suomen korkeinta tornitaloa – Clarionin rakentajien hotelli kurkottaisi jopa 200 metriin
Hotelli rakennettaisiin meren ääreen täyttömaalle.
yle.fi
Asiantuntija rehellisenä huulipistoksista: "Ei haittaa, jos aloittaa nuorena"
Täyteaineista on tullut arkipäiväinen tapa muokata omaa ulkonäköä. Pistonhoitojen asiantuntija ja kouluttajalääkäri kertoo, miten nuorena aloitetut täyteainehoidot vaikuttavat. Pullean pehmeät huulet ja kauniit kasvot ovat monien haave. Täyteainehoidoilla kasvojen muokkaamisesta on hullut helppoa ja nopeaa. Yhä nuoremmat haluavat muuttaa ulkonäköään, eikä neuloja enää pelätä niin kuin ennen. – Riippuu todella paljon iästä, mitä täyteaineilta halutaan, toteaa Richard Vikor, ruotsalaisen Allergan Medical -instituutin kouluttajalääkäri.
www.iltalehti.fi
iPhonen uusi tumma tila säästää akkua ja silmiä – näin otat sen käyttöön
iPhonen uusimman päivityksen myötä näytön värin saa muutettua valkoisesta tummaksi. iPhonen uusimman päivityksen myötä käyttöliittymän värin voi muuttaa valkoisesta tummaksi. Tumma näyttö säästää puhelimen akkua ja vähentää silmien rasitusta. Se on erityisen hyvä kytkeä päälle illalla, puhelimen haitallisen sinisen valon takia. Tumma tila vähentää sinistä valoa, joka aiheuttaa unihäiriöitä. Kännyköiden ja tietokoneiden näytöiltä loistavan sinisen valon piristävä vaikutus on tiedetty jo pitkään, minkä vuoksi lääkärit usein suosittelevatkin digilaitteiden sulkemista hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa.
www.iltalehti.fi
Talousnero: Kuka kuuluisa sijoittaja osti Rauhanlinna-pitsihuvilan Savonlinnasta?
kauppalehti.fi
YK: Turkin sotilas­operaatio on pakottanut jo 160 000 ihmistä jättämään kotinsa
YK vaatii myös turvallista pääsyä auttamaan siviilejä.
www.is.fi
Patrik Laineelle kova tunnustus – NHL jätti Sidney Crosbyn suomalaistähden taakse
Winnipeg Jetsin Patrik Laine valittiin NHL:n kakkostähdeksi. NHL:n ykköstähdeksi valittiin Edmonton Oilersin Connor McDavid, joka johtaa NHL:n pistepörssiä. Viime viikolla McDavid keräsi kolmessa ottelussa 7 (2+5) tehopistettä. McDavidin kipparoima Oilers ei ole hävinnyt tällä kaudella vielä yhtään ottelua. Patrik Laine oli NHL-viikon kakkostähti. Laine keräsi 8 (2+6) tehopistettä neljässä ottelussa, vaikka jäi ilman tehopisteitä Chicago Blackhawksia vastaan. Suomalaistähti on NHL:n pistepörssissä kolmantena.
www.iltalehti.fi
“Onhan se surullista, jos suomalaiset kuolevat sukupuuttoon, mutta…” – kolme naista kertoo, miksi he eivät halua lapsia
Tuore väestöennuste antaa karun kuvan Suomen syntyvyyden kehityksestä. Vapaaehtoisesti lapsettomat naiset keksivät sille monta selitystä.
yle.fi
HS erikoisartikkeli esittelee Tero Pitkämäen uran kuvina: Osakan MM-kulta oli kirkkain hetki
www.hs.fi
Maajussi-Jouko kääntää kurssia – ärhäkkä mies muuttuu nallekarhuksi: yksi morsiamista on aivan myyty
Jouko jättää komentelut sikseen ja sulattaa naistensa sydämet. Maajussit jatkavat farmiviikkotreffejään. Jouko vie Arjan luontoretkelle. Hän itse on jo ilmaissut kameroille olevansa Joukoon vähän ihastunut. Mies puolestaan ei hänen mielestään ole osoittanut erityishuomiota kenellekään kolmesta kandidaatista.
www.iltalehti.fi
Assadin armeijan mukaantulo monimutkaistaa kuviota Syyriassa – Yle seuraa rajalla Turkin hyökkäyksen etenemistä
Yksi Turkin tavoittelemista kaupungeista on legendaarinen Kobani, jossa kurdijoukot kukistivat Isisin.
yle.fi
BB–Mira talon seksiakteista: ”En tekisi kameroiden edessä”
Mira joutui lähtemään BB-talosta kuudentena asukkaana. Mikään talossa tehty ei harmita naista – vaikka lahjuksia hän ei enää ottaisikaan vastaan. Kuusi viikkoa suljettuna häkkieläimenä. Se oli yksi tuntemuksista, joita raumalainen Mira koki, kun hissi vei naisen kuusi viikkoa sitten Helsingin Kalasatamaan rakennettuun Big Brother -taloon. Iltalehden BB-studion vieraaksi saapunut Mira kertoi, että vaikeinta talossa olemisessa oli nimenomaan se, että joutui pois ulkomaailmasta.
www.iltalehti.fi
Päivän pörssikatsaus: Polttoaineyritys Neste sukelsi 2,0 prosenttia Helsingin pörssissä, yleisindeksi laski 0,7 prosenttia
Vaihtokärjessä oli verkkolaitevalmistaja Nokia, jonka osake halventui 1,3 prosenttia 4,6 euroon.
www.hs.fi
Huimaa alkukautta pelaavalle Patrik Laineelle kunniaa – valittiin viikon tähdistöön
Patrik Laine oli NHL:ssä viime viikon kakkostähti.
www.is.fi
Näkökulma: Pakolaispelossa vapisevan EU:n on noustava vastustamaan kyynistä julmuutta - näin Syyrian sota on paljastanut pehmeän diplomatian heikkouden
Syyrian sodan surullisuus kiteytyy siihen, että yksin jätettyjen kurdien on pyydettävä apua sotarikolliselta, kirjoittaa politiikan toimittaja Lauri Nurmi. Siviilien murhaamisesta on sukeutunut Syyrian sodissa Bashar al-Assadin, Recep Tayyip Erdoğanin ja Vladimir Putinin kaltaisten hallitsijoiden kyynistä valtapeliä. Keväällä 2011 Syyria oli verrattain vauras ja moderni arabimaa. Sen asukkaista varsinkin opiskelijat janosivat demokratiaa ja ilmaisunvapautta eli ihmisten perusoikeuksia. Arabikevään huumassa sadattuhannet syyrialaiset vaativat vapaita vaaleja.
www.iltalehti.fi
NYT: Venäjä on pommittanut tahallaan sairaaloita Syyriassa, ja se voidaan todistaa - sairaalat antoivat tarkat sijaintinsa Venäjän ilmavoimien tietoon
Venäjä kiistää syytteet. New York Times kertoo voivansa todistaa, että Venäjä on pommittanut sairaaloita Syyriassa toimiessaan Syyrian hallituksen joukkojen tukena. Sairaaloiden pommittamien on sotarikos. Lehti perustaa tietonsa muun muassa Venäjän ilmavoimien radiokeskusteluihin, jotka se on saanut käsiinsä. New York Timesin mukaan sairaalat ovat antaneet tarkat sijaintinsa Venäjän ja muiden maiden asevoimien käyttöön, jotta Venäjä osaisi varoa niiden pommittamista. Juuri näihin sairaaloihin on kuitenkin isketty.
www.iltalehti.fi
PÖRSSI: Venäjä-uutinen lennätti Biohitin 42 prosentin nousuun
Biohit ja Marimekko olivat pörssipäivän tähtiä maanantaina.
kauppalehti.fi
Koodarikoulu Hive Helsinki aloitti, opiskelijoista viidesosa naisia – "Jakauma voisi näyttää enemmän samalta kuin muu maailma"
Koodarikoulun opiskelijat toimivat itse toistensa opettajina ja tukijoina.
yle.fi
”Nettisuhteen paljastuminen repi meidät” – Teemu ja Maria kertovat, miksi he erosivat puolisoistaan
Ilmaise itseäsi ja tunteitasi, älä kiellä mitään niistä. Tämä on yksi oleellinen neuvo erosta toipumisessa.
www.is.fi
Tavallisesta suomalaiskodista voi hyvin löytyä 3 000–15 000 euron aarre – nämä menevät nyt hyvään hintaan huutokaupassa
Asiantuntijan mukaan tavallisten suomalaisten vinteiltä löytyy yhä aarteita, joiden hinnat kohoavat huutokaupassa 3 000–15 000 euroon.
www.is.fi
Suomi, Ranska, Sveitsi... IS Cupissa mukana ennätykselliset 73 joukkuetta 7 eri maasta
IS Cup 4:ssä etsitään NHL-pelisarjan parasta 6vs6-joukkuetta. GameXpo-tapahtumaan päättyvään turnaukseen osallistuu 73 joukkuetta eri puolilta Eurooppaa.
www.is.fi
Oikeusasiamies: Hattula loukkasi opettajan sananvapautta antaessaan suullisen huomautuksen blogitekstistä
Opettaja toimi myös kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston jäseninä.
www.hs.fi
Erdogan pelottelee EU:ta 3,6 miljoonalla syyrialaisella – Haavisto: ”Pakolaisilla uhkailu tuntuu sopimattomalta”
Jopa 800 Isisin jäsentä karannut leireiltä – Haaviston tietojen mukaan joukossa ei olisi Suomen kansalaisia.
www.is.fi
Katsastusmies ohjasi maksuja omalle tililleen - selitykset eivät olleet aukottomia
Asiakkaat maksoivat katsastusmaksuja suoraan Turku AMK:n katsastusmiehen tilille. Asia paljastui haamukatsastusten rikostutkinnan yhteydessä. Turun ammattikorkeakoulun katsastusaseman laskutuskäytännöt olivat vähintäänkin omalaatuisia ja valvonta olematonta. Iltalehden paljastamien haamukatsastusten rikostutkinnassa kävi ilmi, että asiakkaat olivat maksaneet nyt syytettynä olevan katsastusmiehen tilille määräaikaiskatsastusten maksuja jopa yli 10 000 euron edestä.
www.iltalehti.fi
HS-analyysi: Orbánille Unkarin vaalitulos oli varoitus – Puolassa Laki ja oikeus -puolueen valta vain vahvistuu
Unkarissa opposition seuraava haaste on pysyä myös vaalien jälkeen yhtenäisenä, kirjoittaa HS:n kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen.
www.hs.fi
Tätä suomalaista ruokaa Australiaan asettunut huippukokki Tomi Björck ikävöi – ”Kaipaan siis todella paljon”
Vaikka Aasian maut inspiroivat ulkomaille muuttanutta huippukokkia, kaipaa hän välillä myös suomalaisia ruokia. Huippukokki Tomi Björck on asunut perheensä kanssa jo neljä vuotta Australiassa. Tomi, vaimo Minka ja lapset Joakim ja Oliver ovat kotiutuneet kuuluisan Bondi beachin naapurustoon hyvin, eikä perheellä ole ainakaan näillä näkymin aikomusta tulla takaisin Suomeen. – Vaikka matkustelenkin Suomessa töiden ja ravintoloiden vuoksi, koti ja arki on Australiassa, Björck kertoo.
www.iltalehti.fi
Suomen maajoukkuepelaajien yhdistelmä kieltäytyy kilpailemasta Turkissa: "Ei me lähdetä pelko perseessä mihinkään"
Liiton hallitus piti puhelinpalaverin. Suomen keilailujoukkue ei osallistu Turkissa kilpailtavaan Eurooppa-cupiin. – Hallitus piti puhelinpalaverin ja päätti, ettei oteta mitään riskiä suomalaisten urheilijoiden turvallisuuden suhteen, kommentoi Sami Järvilä, Suomen keilailuliiton toiminnanjohtaja.
www.iltalehti.fi
Raahelaisperheen tragedian karuja taustoja käytiin läpi oikeudessa – ”Sen jälkeen hän ei ollut enää veli meille”
Isänsä murhasta syytetty raahelaismies on saanut vuosien saatossa merkittävää taloudellista tukea isältään. Kesäkuisena aamuyönä raahelaismies surmasi isänsä baari-illan jälkeen ”silmittömästi murjomalla”.
1 h
Kaleva.fi
Puheterapeuteista on ollut pulaa vuosia, mutta nyt tilanne saattaa muuttua – Itä-Suomen yliopisto selvittää koulutuksen aloittamista
Puheterapeuttien koulutus voisi alkaa Itä-Suomessa aikaisintaan vuonna 2022.
1 h
yle.fi
Turkin mukaan kurdit tyhjensivät vankilan Isis-taistelijoista – Trump: terroristeja ehkä vapautettu tarkoituksella
Presidentti Donald Trump syyttää kurdijoukkoja terroristien vapauttamisesta tarkoituksella, jotta amerikkalaisjoukot saataisiin palaamaan Syyriaan.
1 h
www.is.fi
Poliisille kävi nolosti Ruotsissa: Unohti aseen vessaan jalkapallo-ottelussa
Ruotsin poliisi tutkii erikoista tapausta. Poliisi unohti käsiaseensa wc-tiloihin Solnan Friends Arenassa pelatussa jalkapallo-ottelussa AIK-Malmö. Ottelu pelattiin viime kesäkuussa, ja stadionilla oli 19 141 katsojaa. Peli päättyi maalittomaan tasapeliin.
1 h
www.iltalehti.fi
Suomen Keilailuliitto perui kilpailijoiden lähettämisen Turkkiin – ”Joukkueen lähettäminen olisi vastuutonta”
Suomen Keilailuliitto on peruuttanut Suomen joukkueen osallistumisen keilailun Eurooppa Cupin kilpailuun Turkin Ankarassa.
1 h
www.is.fi
Tutkimus: Suomalaiset ennätyksellisen EU-myönteisiä
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n Arvo- ja asennetutkimus selvitti suomalaisten asenteet EU:ta kohtaan. Keskiviikkona tulee kuluneeksi 25 vuotta Suomen EU-kansanäänestyksestä. Suomalaisista yli puolet suhtautuu EU-jäsenyyteen myönteisesti ja ainoastaan 13 prosenttia kielteisesti. – Sekä EU- että EMU-asenteet ovat tällä hetkellä myönteisimmät koko jäsenyysaikana, Ilkka Haavisto kirjoittaa EVA:n sivuilla.
1 h
www.iltalehti.fi
Nyt meni hermo Kangasalla: joku asensi kyltin, joka tiivistää peri­suomalaisella tavalla koko maan­tien surkean kunnon
Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen ymmärtää ihmisten huolen, vaikka pitääkin luvattoman lisäkilven asentamista vääränä tapana
1 h
www.is.fi
Halkiohymy mursi tuoreiden vanhempien arvomaailman – ja opetti jotain terveydenhuollosta: "Olemme parhaissa käsissä"
Suomessa syntyy vuosittain yli 100 halkiolasta. Vanhemmat tutustuvat huuli- ja suulakihalkiolapsensa hoitoon jo ennen hänen syntymäänsä.
1 h
yle.fi
Nuori Game of Thrones -tähti avautuu menestyssarjassa näyttelemisen karuista seurauksista – koko kehonkuva muuttui rajujen toimenpiteiden seurauksena
Näyttelijä Maisie Williams, 18, kertoo hävenneensä kehoaan lähes koko Game of Thrones -kuvausten ajan.
1 h
www.is.fi
”Loviisalaisesta peltihallista on ponnistettu maailmalle”, Australian merivoimien 41 uutta laivavenettä valmistetaan Suomessa
Abudhabilaisten omistama suomalaisyhtiö myi 41 rhib-venettä Australiaan.
1 h
www.hs.fi
Suomalaismeikkaajalla on nerokas kikka silmänrajauksiin – kolme tekniikkaa, joilla joka silmistä saa näyttävämmät
Helpot video-ohjeet hyviin silmänrajauksiin tulevat tässä.
1 h
www.is.fi
Venäjän turvallisuuspalvelu FSB teki kotietsinnän Wärtsilän tytäryhtiön toimitiloihin Pietarissa
Wärtsilän mukaan kotietsinnässä hankittiin tietoja sen venäläisen tytäryhtiön Transas Navigatorin asiakkaasta.
1 h
www.hs.fi
Asiantuntijan vinkit: Näin yli 50-vuotiaan työnhaku helpottuu
Syntymäaikaa ei välttämättä tarvita ansioluettelossa, muistuttaa uravalmentaja.
1 h
www.is.fi
Mielenosoitus kärjistyi Helsingin lähetystöalueella: Turkin suurlähetystön rakennusta heiteltiin kivillä, poliisi otti kiinni yhden henkilön
Helsingin poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön, jonka epäillään rikkoneen ikkunoita rakennuksesta mielenosoituksen yhteydessä. Poliisi kertoo, että rakennuksessa sijaitsee Turkin suurlähetystö.
2 h
Kaleva.fi
Debatti: ”Häpäiseminen johtaa pelon ilmapiiriin työyhteisöissä”
Huonosti kohdeltu ihminen passivoituu eikä jaa ajatuksiaan. Tilanne vaatii johtajalta tunnetaidokkuutta, inhimillistä rohkeutta ja pelkojen kohtaamista, kirjoittavat Ira Y. Lange ja Kati Järvinen.
2 h
kauppalehti.fi
Vievätkö kaikki tiet Triplaan? Vertailimme pääkaupunkiseudun suurten kauppakeskusten saavutettavuutta autolla, julkisilla ja kävellen
Kauppakeskusten ketjuliikkeiden rivistöt näyttävät monesta kuluttajasta toistensa kopioilta. Siksi Yle vertasikin pääkaupunkiseudun isojen kauppakeskusten sijaintia ja saavutettavuutta.
2 h
yle.fi
Suomalaishevoselta paloi valmentajan mielestä tuhti rahapotti kuumentumiseen: ”Olisi ollut muuten sijoilla 2-5”
Lewis Alen kausi jatkuu Ruotsissa, mutta Ranskan huippulähtö meni uuteen puntariin.
2 h
www.is.fi
Juha Perälän koulukuva naurattaa somessa: ”Miksi kaikki lapset kävivät 90-luvulla kypärä päässä parturissa?”
Entinen radioääni Juha ”Peris” Perälä hauskuuttaa someseuraajiaan nostalgisella lapsuuskuvalla. Juha Perälä, 37, julkaisi Instagram-tilillään nostalgiaa henkivän vanhan koulukuvansa 1990-luvulta. Kuvassa huomio kiinnittyy etenkin ajan henkeen parturoituun tukkaan, niin kutsuttuun ”pottamalliin”, jota someseuraajat ovat kommentoineet ilkikuriseen sävyyn. – Sitä sanotaan, että vanhetessa alkaa näyttää joko Isältään tahi Äidiltään. Itsehän alan näyttämään enemmän ja enemmän Nuorelta itseltäni, Perälä kirjoittaa kuvansa ohessa.
2 h
www.iltalehti.fi
Kilpailukieltosopimukset ovat jälleen työministerin pöydällä – joukko kansanedustajia halusi suitsia niitä jo viime vaalikaudella
2 h
yle.fi
Nuorisosäätiön taloussotkuista jättimäinen oikeusvyyhti – kymmeniä säätiön kumppaneita haastettu oikeuteen
Nuorisosäätiö pyytää oikeudelta kauppojen perumisia, varojen palauttamisia ja sopimusten mitätöintiä. Nuorisosäätiö vaatii miljoonia euroja myös entisiltä johtajiltaan.
2 h
yle.fi
3500 ihmistä saa pian tietää, kuinka todennäköisesti he sairastuvat perinnöllisesti - Uskaltaisitko sinä katsoa tulevaisuuteesi?
3500 suomalaista saa pian tarkistaa suoraan verkkosivustolta genetiikkaan perustuvan sairastumis­riskinsä suuruuden. Lähiviikkoina 3500 suomalaista saa mahdollisuuden katsoa tietoturvalliselta verkkosivulta oman geneettisen riskinsä sairastua sepelvaltimotautiin, kakkostyypin diabetekseen ja laskimoveritulppaan. Verkkosivu kertoo henkilön monigeenisen riskisumman eli PRS:n (polygenic risk score). Sivulla voi esimerkiksi lukea, että kyseisen henkilön sairastumisriski on kolminkertainen keskivertoon verrattuna.
2 h
www.iltalehti.fi