Arkkitehtuurin Finlandia-ehdokkaat pääosin Helsingistä – Oodi mukana

Tämänvuotiset arkkitehtuurin Finlandia-ehdokkaat löytyivät pääosin pääkaupunkiseudulta. Palkinnon saajan valitsee kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen. Voittaja julkistetaan 7. lokakuuta. Ehdokkaat ovat jutussa aakkosjärjestyksessä.
Load more
Go to source
unread news (Demo user)
unread news (Demo user)
Asiantuntija pitää Sanna Marinin ”utopistista” ehdotusta nelipäiväisestä työviikosta jopa väistämättömänä: ”Työaika lyhenee”
STTK:n ekonomisti Seppo Nevalainen sanoo, että historian valossa lyhyemmät työpäivät näyttäytyvät hyvin todennäköisinä. Työviikon lyheneminen on mahdollista, itse asiassa jopa väistämätöntä. Tätä mieltä on toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n ekonomisti Seppo Nevalainen. Iltalehti uutisoi aiemmin liikenne- ja viestintäministerin Sanna Marinin (SDP) ehdotuksesta lyhentää työviikko neljään päivään ja työpäivä kuuteen tuntiin. Marinin mielestä ihmiset ansaitsevat enemmän aikaa muuhun elämään.
8 m
www.iltalehti.fi
Oulun kaupungin vuorovaikutussuunnitelma hyväksyttiin
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi tiistaina kaupungin vuorovaikutussuunnitelman vuosille 2019-21.
Kaleva.fi
Legendaarinen kehonrakentaja kokeili psykedeelisiä huumeita - lopetti lajin: ”Kehoni on aivan paskana”
Dorian Yates kärsi vakavista loukkaantumisista, jotka rajoittivat vasemman puolen toimintakykyä merkittävästi. Dorian Yates voitti kehonrakennuksen himotun Mr. Olympia -tittelin urallaan kuudesti. Britti oli parhaassa kunnossaan vuosina 1992–1997, mutta joutui lopettamaan uran vammojen takia. - Minulla oli vasemmalla puolella hauis- ja ojentajavamma sekä olkapäävamma. Olkavarren loitontajalihas oli osittain revennyt kehonrakennuksen ja painojen nostelun takia, hän kertoi Muscular Development Magazinen haastattelussa.
www.iltalehti.fi
Love Island Suomi alkaa tänään – uusi tulokas Vanessa, 23, etsii tosirakkautta: ”Pahin turn-off on ylimielisyys”
Love Island Suomi alkaa tänään maanantaina Subilla klo 21. Ohjelmassa joukko sinkkuja etsii rakkautta Espanjan auringon alta. Suosittu realitysarja Love Island Suomi starttaa tänään Subilla toisen tuotantokauden merkeissä. Kuvaukset ovat alkaneet viikonloppuna Espanjassa hulppeassa luksusvillassa, jossa sinkut tutustuvat toisiinsa ja etsivät rakkautta. Iltalehti esitteli aiemmin Love Island -kilpailijat. Villalle kuitenkin saapuu ja lähtee sinkkuja pitkin kautta. Illan jaksossa pakkaa sekoittaa, kun huvilalle saapuu uusi tulokas, 23-vuotias Vanessa.
www.iltalehti.fi
Kuuden tunnin työpäivä ja neljä työ­päivää viikossa: Mitä seuraisi Sdp:n Sanna Marinin ”utopian” toteutumisesta?
Ekonomistit muistuttavat, että ikääntyvässä Suomessa työajan lyhentäminen voi olla pitkälläkin aikavälillä epärealistista. ”Vaikuttaa, että meidän pitäisi pikemminkin päästä siihen, että ihmiset tekisivät nykyistä enemmän töitä”, sanoo Eläketurvakeskuksen johtaja ja ekonomisti Jaakko Kiander.
www.hs.fi
Pikisaaren koulutustilat halutaan käyttöön – valtuustoaloitteessa esitetään oppilaitostilojen maapohjan hankkimista kaupungille
Pikisaaresta vapautuu tiloja, kun Oulun seudun ammattiopiston Pikisaaren yksikkö lähtee pois nykyisistä tiloistaan.
Kaleva.fi
Tasan 60 vuotta sitten Suomessa nähtiin ensi kertaa maailmantähti – Paul Anka sai aikaan joukkohysterian Linnanmäellä
14-vuotias Tarja pääsi Paul Ankan kainaloon ja pussattavaksi, kun tämä konsertoi Helsingissä vuonna 1959.
www.is.fi
Julkkisten tarinat saavat uusia sävyjä uutuuskirjassa – kohupappi Kai Sadinmaa pohtii, voisiko ihminen oppia kuolemaan paremmin
Pesti hautausmaapappina sai Kai Sadinmaan kirjoittamaan Kuolleiden kirjan.
yle.fi
HS: Tukes tutkii Lappeenrannan kiihdytysajo-onnettomuutta
Tukes tekee selvityksen kuluttajaturvallisuuslain perusteella.
yle.fi
Yhdysvallat testasi keskimatkan risteilyohjusta – irtautui vain muutama viikko sitten INF-sopimuksesta
Ohjus osui satojen kilometrien päässä sijainneeseen kohteeseen.
www.is.fi
Finnair ohjeisti hongkongilaista miehistöään pitämään työn ja politiikan erillään
Joukko Finnairin Hongkongin-lentojen matkustamomiehistön edustajia otti yhtiön nimissä kantaa Kiinan erillisalueen poliittiseen tilanteeseen, mikä sai yhtiön lähettämään paimenkirjeen alihankkijalleen.
www.hs.fi
HS: Tukes selvittää Lappeenrannan kiihdytysajoturmaa – vastuuvapauslomake ei vapauta järjestäjää vastuusta
Otkes ei aloita tutkintaa turmasta.
www.is.fi
Suomalaiset kertovat, millaista seksuaalikasvatusta he ovat saaneet: “Ei minulla ollut käsitystä miehen anatomiasta, eikä kyllä omastakaan”
Porno on usein ensimmäinen tiedonlähde, kun tutustutaan seksiin. Monen mielestä tunteista pitäisi puhua enemmän.
yle.fi
Tässä on Suomen joukkue Ruotsi-otteluun
Maaottelu käydään viikonloppuna Tukholmassa.
www.is.fi
Kolmen raaka-aineen pihvit ovat helppoja ja älyttömän herkullisia - pinnalta rapeita, sisällä sula juusto
Mari Moilasen kesäkurpitsa-halloumipihvit ovat superherkullisia. Ja syntyvät vaivatta. Tai jos tarkkoja ollaan, on tässä Mari Moilasen ohjeessa kyse frittereistä, eikä pihveistä. Fritterit ovat paranneltu versio perinteisistä pannulla paistettavista kasvispihveistä. Englanninkielinen fritters-sana juontaa juurensa sanasta ’deep fried’ eli uppopaistettu. Fritterit eroavatkin tavallisista kasvispihveistä siinä, että ne paistetaan tavallista runsaammassa öljymäärässä, mutta ei täysin upporasvassa kuitenkaan, kertoo Moilanen Jotain maukasta -blogissaan.
www.iltalehti.fi
Martti Suosalosta tuli kansainvälisen toimintapelin hahmo – katso, miltä suosikkinäyttelijä näyttää 3d-mallinnettuna
Näyttelijä Martti Suosalo on tehnyt ensimmäisen peliroolinsa pian ilmestyvän suomalaispelistudio Remedy Entertainmentin Control-pelissä. Suomalainen Remedy on työstänyt kolmen vuoden ajan 27. elokuuta ilmestyvää Control-toimintapeliä, jonka budjetti on noin 25 miljoonaa euroa. Maailmanlaajuiseen levitykseen lähtevän pelin parissa on työskennellyt noin 200 henkeä. Control sijoittuu New Yorkissa sijaitsevaan salaperäiseen virastoon, joka kätkee sisäänsä yliluonnollisia voimia ja selittämättömiä asioita. Pelaajan tarkoituksena on saada palautettua virasto takaisin entiselleen ja tuhota mystiset voimat. Peliä varten Remedy on nauhoittanut eri näyttelijöitä, joiden joukossa on myös arvostettu elokuva-, televisiosarja- ja teatterikonkari Martti Suosalo, joka näyttelee pelissä rallienglantia vääntävää talonmies Ahtia. Iltalehti tapasi Suosalon Remedyn studiolla.
www.iltalehti.fi
Macronin mukaan rauhaan Ukrainassa on nyt todellinen mahdollisuus
Presidentti on huolissaan myös Idlibin pommituksista.
www.is.fi
Finnair vahvistaa: Yhtiön hongkongilaisia miehistön jäseniä varoitettu sotkeutumasta mielenosoituksiin
Finnairin lennoilla palvelee 130 hongkongilaista lentoemäntää ja stuerttia matkustamopalvelutehtävissä.
yle.fi
Aftonbladet: Juutalais­vastaisuuden koetaan lisääntyneen Ruotsissa
Yli kolmannes ruotsalaisista kertoo kohdanneensa antisemitismiä arjessaan.
www.hs.fi
Rajuja ukonilmoja valtaosassa Suomea tiistaina, myös keskiviikkona salamoi
Sää on kuitenkin melko lämmintä.
yle.fi
50 vuotta täyttävä Santeri Kinnunen perehtyi näytelmän vuoksi viittomakieleen: "Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa kuurot ja kuulevat näyttelevät yhdessä"
Teatteriroolien ohella Santeri Kinnunen on kunnostautunut elokuvissa ja televisiossa.
Kaleva.fi
Suomen naiset urakoivat yleisurheilun Ruotsi-ottelussa, Ruotsilla nimekäs joukkue
”Meillä on vahvat maajoukkueet”, SUL:n valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola sanoo.
www.hs.fi
Harry ja Meghan yöpyivät ”miljardöörien leikkipuistossa” Ibizan lomallaan – pariskunnan matkat herättävät raivoa: ”Heidän toiminta on tekopyhää”
Sussexin herttuapari on käyttänyt matkustamiseen yksityiskonetta neljästi kahden viikon sisään. Sussexin herttuaparin elokuussa tapahtuneet lomamatkat herättävät laajaa keskustelua. Ilmastonmuutoksen vastustajina tunnetut prinssi Harry ja herttuatar Meghan lensivät elokuun alussa kuusi päivää kestäneelle Ibizan lomalle, jonka jälkeen pariskunta suunnisti lähes välittömästi Nizzaan Etelä-Ranskaan. Matkoista kertoi brittilehti The Sun. Salaisella Ibizan lomalla herttuapari juhli Meghanin 38-vuotissyntymäpäivää. Parin matkassa oli myös heidän esikoispoikansa Archie. Paikalliset ovat kertoneet brittilehdelle, että Harry ja Meghan viettivät aikaansa eräällä yksityisen huvilakompleksin asunnolla. Kyseiset huvilat ovat tarkkaan vartioituja, eikä ulkopuolisilla ole alueelle asiaa.
www.iltalehti.fi
Emma Kimiläisen kanssa formulasarjassa ajanut naiskuljettaja hurjassa kolarissa – hyppäsi silti rattiin päätöskilpailussa: ”Koko urani isoin onnettomuus”
21-vuotias kuljettaja kiitti toipumisestaan suomalaisyritystä. Juuri päättyneellä W Series -kaudella ajanut Fabienne Wohlwend oli elokuun alussa rajussa onnettomuudessa. Liechtensteinilaiskuljettaja osallistui tuolloin Ferrari Challenge Europe -kilpailuun Saksan Nürburgringillä. 21-vuotias Wohlwend menetti autonsa hallinnan mutkassa ja rysäytti suoraan seinään. Auto pyöri lukuisia kertoja ympäri, kunnes laskeutui radalle takaisin pyörilleen. Osia lensi ilmassa joka suuntaan.
1 h
www.iltalehti.fi
Jopa lähes miljoonalla suomalaisella on heikot digitaidot: "Puutteellisiksi koetut taidot voivat aiheuttaa häpeää"
Ilmaisilla koulutuksilla halutaan tehdä digiosaamisesta suomalaisten kansalaistaito.
1 h
yle.fi
Kauppias Marko juoksee jokaisen kaljavarkaan perään: ”Eduskunnan linja on liian löperö”
Järvenpäässä kolmea K-marketia pyörittävä Marko Hoikkaniemi kyllästyi jatkuvaan näpistelyyn ja ryhtyi koviin toimiin niiden kitkemiseksi. Kauppiaan ammatti oli Marko Hoikkaniemelle kutsumus. Hän päätti onnistua. Kun hän aloitti tammikuussa 2018, K-kauppiaan arki olikin karua. Myymälävarkaat juoksivat käytännössä päivittäin jatkuvasti ulos maksamatta. Hoikkaniemelle piisasi. Hän on päättänyt juosta joka ikisen pitkäkyntisen näpistelijän perään. – Päätös johtui ihan taloudellisista syistä. En voi kertoa myymälävarkauksien aiheuttamien tappioiden summaa julkisuuteen, mutta se on vuositasolla huomattava summa liikevaihtoon nähde, Hoikkaniemi sanoo.
1 h
www.iltalehti.fi
Ilmatieteen laitos varoittaa: Rajut ukonilmat iskevät tiistaina – vaikutusalueella valtaosa Suomea
Sää pysyy melko lämpimänä.
1 h
www.is.fi
Pariskunnan seksi parvekkeella päättyi Ranskassa putoamiseen kadulle - mies loukkaantui vakavasti
Nainen selvisi vähemmillä vammoilla, koska mies toimi pudotessa ”pehmusteena”. Kauhistuneet ihmiset katsoivat sivusta, kun intohimoista seksiä parvekkeella harrastanut brittipariskunta putosi parvekkeen kaiteen yli Ranskan Rivieralla Le Cannetissa. Pari ei ollut ujostellut ollenkaan toisen kerroksen parvekkeella loma-asunnossaan. He olivat kuitenkin horjahtaneet kaiteen yli. Pudotus asvaltille oli noin neljä metriä.
1 h
www.iltalehti.fi
Wellnessmalli-finalisti Tarja, 25, koki järkytyksen kesken kisan – tajusi olevansa viidennellä kuulla raskaana: ”Aion edelleen olla mukana”
Tarja Karmavuo koki neljä vuotta sitten elämänsä järkytyksen, kun sai vasta sairaalassa tietää synnyttävänsä. Nyt hän odottaa toista lastaan – ja tavoittelee samalla voittoa Wellnessmalli-kilpailusta.
1 h
www.is.fi
Esiinnyin netissä 14-vuotiaana poikana ja sain aikuisilta peniskuvia – Seksuaalikasvatus alkaa vitosluokalla, vaikka opettajan mielestä sen pitäisi alkaa jo ekalla
Lapset etsivät verkosta tietoa seksistä ja seksuaalisuudesta. Siellä he altistuvat seksuaaliselle häirinnälle ja jopa hyväksikäytöille.
1 h
yle.fi
Hongkongilaisen yrityksen työntekijät ovat käyttäneet Finnairin nimeä mielenosoituksiin liittyvissä julkaisuissa – ”Tämä ryhmä ei edusta Finnairia ja kyseessä on meidän nimemme käyttäminen ilman lupaa”
Finnairin mukaan kyse on koko konsernin kattavasta kansainvälisestä sosiaalisen median ohjeistuksesta
1 h
kauppalehti.fi
Uhkaako lasta matkalla silpominen tai pakkoavioliitto? Helsinki heräsi katovien lasten ilmiöön ja jakaa pian kouluille ohjeet
Ohjeissa annetaan neuvoja sen varmistamiseksi, ettei tuleva matka uhkaa lapsen turvallisuutta.
1 h
yle.fi
”Kuin lapsen leikkaamat” – 9 suomalaisnaista esittelee kamalimman kampaajakäyntinsä lopputuloksen
Yhdeksän suomalaisnaista paljastaa huonoimmat kampaajakokemuksensa.
1 h
www.is.fi
”Yhden yön seikkailu vanhemman naisen kanssa on suurin salaisuuteni” – sadat suomalaiset paljastavat, mitä he eivät kerro kumppanilleen
Seksifantasiat, pettäminen, railakas rahankäyttö. Se, että lapsiperhe-elämä kaduttaa. Ne ovat asioita, joita suomalaiset jättävät mieluummin kertomatta.
1 h
www.is.fi
"Se pankki kärsii, joka avaa pelin ensimmäisenä" – Pankit empivät päätöksiä maksujen perimisestä kansalaisten talletuksista
Negatiivisten talletuskorkojen käyttöönotto voisi johtaa talletusten siirtoihin. Päätöksiä käänteisistä koroista ei toistaiseksi ole tehty.
1 h
Kaleva.fi
Rovaniemeläinen Oskari Pohjola rakensi ensimmäisenä suomalaisena moottorikelkan – lumiajoneuvoa tarjottiin armeijalle, mutta toteutus jäi rahapulan vuoksi alkuvaiheeseen
Vuonna 1920 Oskari Pohjola keksi kiinnittää vesikelkkaan moottorin. Vuonna 2019 tyttärenpoika Jukka Pitkänen kurvaa Nallikarin maisemissa moottorikelkkasimulaattorilla.
1 h
Kaleva.fi
Eurooppaministeri Tuppurainen: Oikeusvaltioperiaatteen kytkeminen EU-rahoitukseen näyttää onnistuvan – EU-rikkurit Puola ja Unkari kuriin rahalla
EU-puheenjohtaja Suomi ja EU-komissio pyrkivät sulkemaan demokratiaa halveksivien jäsenmaiden rahahanat EU:n rahoituskehysneuvotteluissa.
1 h
Kaleva.fi
Etsintäkuulutettu Svetlana Hytti pakoili 20 vuotta – esitteli samalla avoimesti elämäänsä Venäjällä: kallis avoauto, ulkomaanmatkoja, turkiksia...
Puolassa kiinniotettu ja Suomeen luovutettu Svetlana Hytti vietti sosiaalisen median perusteella leveää elämää samalla, kun oli kansainvälisesti etsintäkuulutettu.
1 h
www.is.fi
Valioliigan viralliset Facebook-sivut hyppäsivät mukaan Pukki Partyyn: Teemu Pukista 43 miljoonan ihmisen seuraaman sivuston uusi ”kansikuvapoika”
Kansikuvan vaihdos keräsi muutamassa tunnissa 29 000 tykkäystä.
1 h
www.hs.fi
MLL:n asiantuntija lasten viikkorahoista: "En itse maksaisi siitä, että lapsi auttaa ruoanlaitossa tai tekee läksyt"
Asiantuntijan mukaan rahallista palkkiota ei tarvita, jos lapsi oppii, että itse tekeminen on palkitsevaa.
1 h
yle.fi
Mäkiauto GP 2019: Saippualoota Kustoms voitti, Mörkö hurmasi yleisön – katso koko ISTV:n lähetys tallenteena!
Helsingin Mäkiauto GP:n 2019 voittoon laski Saippualoota Kustoms Kouvolasta. Heittäydy vielä kerran viikonlopun tunnelmiin ISTV:n lähetyksen tallenteen seurassa!
1 h
www.is.fi
Maria kertoo rujosta kaksoiselämästään: kävi töissä ja jonotti aamukuudelta huoltoaseman oven takana pelikoneelle – lopulta velkaa oli 120 000 euroa
37-vuotias Maria pelasi salaa peliautomaatteja pakonomaisesti koko aikuisikänsä kunnes seinä tuli vastaan kaksi vuotta sitten.
2 h
www.is.fi
Pääkirjoitus: SDP ja vasemmistoliitto voisivat hyvin yhdistyä – Erkki Tuomiojan esitystä kannattaa tutkiskella
Yhdistääkö vasemmistolainen utopia SDP:n ja vasemmistoliiton yhdeksi puolueeksi? Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) haluaisi yhdistää SDP:n ja vasemmistoliiton. Tuomiojan perustelee ajatustaan puolueiden yhteisellä historialla ja aatepohjalla. Hänen mukaansa vasemmistoliittolaiset ovat valtaosin sosiaalidemokraatteja. Tuomiojan mukaan ei ole olemassa kuin historiallisia syitä siihen miksi nämä kaksi puoluetta ovat erillään. Tuomiojan avaus on mielenkiintoinen. Vasemmistopuolueiden yhdistäminen on noussut aika ajoin esiin, mutta viime vuosina siitä ei ole paljoa meteliä pidetty. Tämä on erikoista, sillä viime hallituskaudella oppositiossa ollessaan vasemmistopuolueiden linjat näyttivät hyvin yhdensuuntaisilta. Nyt SDP ja vasemmistoliitto ovat yhdessä hallituksessa. Olisiko vasemmistopuolueiden siis aika lyödä hynttyyt yhteen?
2 h
www.iltalehti.fi
Tukes selvittää Lappeen­rannan kiihdytys­ajojen onnettomuutta – vastuu­vapaus­lomakkeella ole oikeudellista merkitystä
Kuljettajat allekirjoittivat vastuuvapauslomakkeen. Sillä ei ole kuitenkaan oikeudellista merkitystä.
2 h
www.hs.fi
Suurperheen äitiä vastaan nostettiin tapposyyte Laihian kolmiodraamassa – epäillään tappaneen rakastajansa vaimon
Molemmat talossa tekoaikaan paikalla olleet miehet on vapautettu rikosepäilyistä. Poliisi pidätti heidät taposta epäiltynä. Pohjanmaan syyttäjänvirasto on nostanut syytteen Laihialla heinäkuussa 2018 tapahtuneeksi epäillystä henkirikoksesta. Vuonna 1971 syntynyttä naista syytetään taposta. Iltalehti kertoi aiemmin yksityiskohtia Laihian epäiltyyn kolmiodraamaan liittyen. 48-vuotiaan naisen epäillään tappaneen 60-vuotiaan paikallisen naisen Laihialla vuoden 2018 heinäkuussa. Uhri kuoli kotonaan.
2 h
www.iltalehti.fi
Shirly Karvinen lennähti Espanjaan suosikkiohjelman kuvauksiin – karu todellisuus yllätti sunnuntai-iltana: ”Tosi kova koti-ikävä”
Love Island Suomen kuvaukset ovat vasta alkaneet, mutta ohjelmaa juontavalle Shirly Karviselle iski jo koti-ikävä.
2 h
www.is.fi
Suomalainen suunnittelija: trenditietoisen kodista löytyy nyt nämä asiat
Uuden malliston suunnittelija vinkkaa, miten trenditietoinen sisustaa nyt kotinsa. Suomalainen sisustaa tarvelähtöisesti, eikä juokse trendien perässä ilman syytä. Kaupoille ajavat vanhat tottumukset ja tarpeelliset hankinnat. –Suomalainen ei lähtökohtaisesti ole himosisustaja vaan sisustaa tarvelähtöisesti. Kaiken pitää sopia siihen, mitä kodissa jo on. Jos jokin menee rikki, silloin tarvitaan uutta. Luonto on lähellä suomalaisen sydäntä, sanoo osto- ja myyntijohtaja Hannele Åberg K-Citymarketista.
2 h
www.iltalehti.fi
Noora, 4, kuuli radiosta uusia sanoja - ensimmäinen kysymys oli hankala, mutta toinen tipautti äidin täysin
Nooran, Riinan, Elmon ja muiden pikkuihmisten sutkautukset naurattavat. Lukijamme ovat lähettäneet hauskoja muistojaan siitä, mitä hauskaa perheidensä pienimmät ovat laukoneet. Oman tarinasi voit jättää jutun lopussa. Olin poikieni kanssa kaupungilla autolla. Kun päästiin kotiin, vanhempi alkoi leikkiä pikkuautoilla. Asetteli niitä jonoon ja alkoi takimmaisella autolla tökkiä edellä olevia ja sanoi: "Taatanan kuppari, taatanan kuppari". Tuli sen jälkeen hieman tarkemmin seurattua kielenkäyttöä liikenteessä. Tämä tapahtui 1978. Tapsa
2 h
www.iltalehti.fi