Dramaattinen onnettomuus Hämeenlinnassa: Työskentelykelkan vaijeri petti, saumausmiehet roikkuivat valjaiden varassa

Pahimmassa tapauksessa kelkka olisi voinut tippua autojen ja ihmisten päälle.
Load more
Go to source
unread news (Demo user)
unread news (Demo user)
Mirja Söderman menetti hajuaistinsa kertarysäyksellä eikä haista enää mitään – Syöminen ei ole enää samanlaista kuin ennen, ja joulusta puuttuu olennainen osa
Vessaa pestessä se iski tajuntaan. Turkulainen Mirja Söderman tajusi yhtäkkiä, ettei enää haista yhtikäs mitään. Söderman puhdisti wc:tä desinfiointiaineella.
Kaleva.fi
Koulun alku keventää puntakukkaroa ja monelle brittivanhemmalle lapsen koulukustannukset ovat liikaa
Vanhemmat ostavat kouluasut. Kustannuksia kertyy myös ruokailusta ja kuljetuksista.
Kaleva.fi
Hurja ehdotus asuntojen hintasyöksyn pysäyttämiseksi: Puretaan ylimääräiset kodit
– Hälyttävältä kuulostaa, sanoo PTT:n asumiseen keskittynyt ekonomisti Peetu Keskinen Hypo-pankin Juhana Brotheruksen IL Rahalle tekemästä arviosta, jonka mukaan lähes joka toisen suomalaisen asunnon arvo laskee. – Tietysti tarkemman arvion tekeminen vaatisi hienostuneempaa mallinnusta asuntojen hintakehityksestä tulevaisuudessa, mutta kyllähän se suuntaa antaa”, sanoo Peetu Keskinen Brotheruksen kovasta arviosta sanoo. Keskisen mukaan Suomessa ei olla vielä täysin herätty siihen, että maa jakautuu kahtia — kiihtyvään tahtiin.
www.iltalehti.fi
The Cars -yhtyeen solisti Ric Ocasek on kuollut
75-vuotias laulaja löydettiin kuolleena kotoaan New Yorkista sunnuntaina.
www.is.fi
Ilkka meni töissä kahville ja sitten kaikki pimeni - työkaverit pelastivat varmalta kuolemalta
Osaavat työkaverit ja sydäniskuri pelastivat Ilkka Viitasen. Hän sai sydänkohtauksen kolme vuotta sitten. Elokuun viimeisenä päivänä vuonna 2016 kokemäkeläinen Ilkka Viitanen havahtui Satakunnan keskussairaalassa siihen, kun lääkäri herätteli häntä ja tutki, mihin kuntoon mies jäi. Tuosta heräämisestä kului liki kolme kuukautta ennen kuin Viitanen seuraavan kerran meni töihin. Edellinen kerta oli ollut muutamaa päivää tapahtunutta aiemmin. Tuolloin työpäivä katkesi sydänkohtaukseen.
www.iltalehti.fi
Pete Poskiparta tekee temppuja, joita on lähes mahdotonta selittää – amerikkalaiset iskivät silmänsä suomalais­mentalistiin: ”Olihan se käsittämätön juttu”
Suomalaisen mentalismin uranuurtaja aloittaa kiertueensa lauantaina. Hän näytti IS:lle, miten ällistyttävä suosikkitemppu menee.
www.is.fi
Öljyn hinnat lähtivät hurjaan nousuun Saudi-Arabian drooni-iskun jälkeen
Lennokki-iskun vuoksi Saudi-Arabian öljyntuotanto on pudonnut 50 prosenttia.
kauppalehti.fi
47-vuotias Mika Siirilä ei ole koskaan oppinut lukemaan – pääsi silti läpi peruskoulusta, valmistui maalariksi ja valittiin kunnanvaltuustoon
Mika Siirilällä on synnynnäinen vika, jonka vuoksi hän näkee sanat käsittämättöminä kirjainpötköinä.
yle.fi
Luvassa koleaa säätä – päivisin alle 10 astetta ja öisin pakkasta
Viikon sää on hyvin kolea.
www.is.fi
Tänään tv:ssä: Parikymppiset suomalaisnaiset pitivät Pillupäiväkirjoja
Neliosaisessa dokumenttisarjassa Ella, Iitu, Alice ja Mikaela avautuvat elämästään. Parikymppiset suomalaisnaiset ovat ottaneet Docstopissa mallia naapurimaasta. Hyvää seksiä -sarjassa ruotsalaiset Isabelle, Anna ja Amanda käsittelivät himojaan, halujaan, vartaloitaan ja mitä milloinkin. Nyt asialla ovat Mikaela, Ella, Alice ja Iitu – pääasiassa. Muutama muukin Pillupäiväkirjoissa vilahtaa. Tänään kokonaisuudessaan TV2:lla esitettävässä, Docstopin neliosaisessa dokumenttisarjassa käsitellään muun muassa naisten karvaisuutta, vulvodyniaa, sitomista, suuseksin vastaanottamisen vaikeutta, kehonkuvaa ja muunsukupuolisuutta.
www.iltalehti.fi
Mies, jolla on silmässään viisi timanttia, valmistaa himoittua mustaa eliksiiriä keskellä erämaata – ”Usea yritys on pyytänyt tosi isoja määriä”
Ensio Mäntykangas polttaa tervaa Lapissa vapusta syksyyn. Sitten hän lähtee Kanarialle. Kyljellään makaava pyöreä, rautainen pönttö peittyy savuun. Välillä savu hälvenee ja pöntön kyljessä olevat nuotiot tulevat näkyviin. Ensio ”Enska” Mäntykangas lisää nuotioihin polttopuita. Kova kuumuus irrottaa pöntön sisälle ladotuista tervaksista aitoa tervaa. Ensimmäiset pisarat alkavat tippua pitkän putken päässä olevaan kattilaan tunnin, kahden, joskus kolmen kuluttua nuotioiden sytyttämisestä.
www.iltalehti.fi
Günter ompeli sateen­varjo­kankaasta 26 metrisen kuuma­ilma­pallon – kolmas pallo vei itäsaksalaisen vapauteen
Günter Wetzel ompeli kuumailmapallon ja pakeni sillä Itä-Saksasta tasan 40 vuotta sitten. Nyt hän kertoo IS:lle tarinansa.
www.is.fi
Kuva: Suomalainen NHL-tulokas esitteli uuden maskinsa - yksityiskohta herätti huomion
Veini Vehviläinen sai uuden maskin Columbus Blue Jacketsin harjoitusleirin alkuun. Vehviläinen esitteli uutta varustettaan muun muassa Columbus Dispatch -lehden Brian Hedgerille ja seuran omaa mediatuotantoa tekevälle Jeff Svobodalle. Heitä luonnollisesti kiinnosti, miksi suomalaisen maskiin on näkyvälle paikalle maalattu nimi Wayne. Kysyttäessä selvisi, ettei nimi liity mitenkään Wayne Gretzkyyn tai kehenkään muuhunkaan, vaan kulttielokuvasta saatuun lempinimeen.
www.iltalehti.fi
Travis Scott suostutteli Kylie Jennerin paljastelemaan Playboy-lehdessä - päätti kuvakulmat ja haastatteli itse naisystävänsä, katso kuvat
Kylie Jenner, 22, poseeraa Yhdysvaltojen Playboy-lehdessä vähissä vaatteissa. Kylie Jenner on nyt myös Playboy-malli. Jenner on antanut haastattelun kuuluisalle erotiikkalehdelle. Haastattelijana toimi Jennerin miesystävä Travis Scott. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan täältä. Jenner kertoo lehdessä, ettei uskonut koskaan poseeraavansa Playboy-lehdessä. Mielipide muuttui lehden uudistuksen myötä, Jenner taustoittaa. Myös Scottilla oli osuutta asiaan.
www.iltalehti.fi
Syksyn koleutta on ilmassa – vesikuuroja Etelä- ja Keski-Suomeen
Tänään sademäärä on kuitenkin vähäisempää kuin sunnuntaina. Viikko alkaa tänään harmaassa ja koleassa säässä. Yleisesti sateita tulee kuitenkin vähemmän kuin sunnuntaina. Yhtenäisempi sadealue liikkuu Etelä- ja Keski-Suomessa vielä aamulla, mutta päivän mittaan sateet hälvenevät.
www.iltalehti.fi
Kokeneen bisneskonsultin neuvo: ”Jos haluat rikkaaksi, tämä on se keino”
Konsulttiyhtiötä johtavalla Atle Skjekkelandilla on muutama ehdotus, joilla Suomeen voisi syntyä uusi Nokia.
1 h
www.is.fi
Loistava väline luomivärin levittämiseen on ilmainen ja aina mukana – näin levität luomivärin sormin
Meikkitaiteilijat kertovat, mitä kannattaa ottaa huomioon, jos levittää luomivärin sormin.
1 h
www.is.fi
General Motorsia uhkaa jättilakko: 46 000 työntekijää aikoo marssia ulos
Trump evästi osapuolia sopimaan. Lakko olisi suurin sitten vuoden 2007.
1 h
www.is.fi
Ruoka loppuisi, eikä palkkaa voisi nostaa – harva ymmärtää, kuinka totaalisesti maksukorttihäiriö voi sekoittaa nyky-yhteiskunnan
Lyhyetkin maksukorttien häiriöt näkyvät nopeasti kansalaisten arjessa, sillä Suomessa korttimaksaminen on 2000-luvulla syrjäyttänyt käteismaksamisen. Oletko koskaan miettinyt, mitä tapahtuu, jos maksukortit ja tilisiirrot lakkaavat toimimasta pitkäksi aikaa? Kesällä otsikoissa on komeillut maksupalveluiden häiriöiden suma. Lyhytkestoiset maksukorttien häiriöt aiheuttavat harmillisia tilanteita kauppojen kassoilla, mutta arkea ne eivät vielä sekoita.
1 h
www.iltalehti.fi
Sisäpiiritoimittajalta kova paljastus: Conor McGregorin UFC-paluuottelu oli jo sovittu – takaisku pilasi suunnitelmat
ESPN:n toimittajan mukaan Conor McGregor voi kohdata Justin Gaethjen ensi vuoden alussa. Kevyensarjan vapaaottelija Justin Gaethje tyrmäsi Donald Cerronen Vancouverin UFC-illassa menneenä viikonloppuna. Ottelun jälkeen sosiaaliseen mediaan pamahti melkoinen paljastus. UFC:stä tarkasti perillä oleva ESPN:n toimittaja Ariel Helwani väitti, että Gaethjen oli tarkoitus otella Conor McGregoria vastaan kesällä.
1 h
www.iltalehti.fi
Kissanpennun varma kuolema vain sekunneista kiinni – moottoripyöräilijän nopeat refleksit ruuhkassa pelastivat pennun hengen
Moottoripyörällä ruuhkassa pujotelleen pariskunnan nopeat refleksit pelastivat pienen kissanpennun hirvittävältä kohtalolta. Pulssin nostattavalla videolla pariskunta puikkelehtii ruuhkaisella tiellä Manilassa Filippiineillä ja yllättäen äkkäävät hengestään kamppailevan kissanpennun. Kissanpentu oli sekuntien päässä varmalta kuolemalta, mutta pariskunnan nopeat refleksit estivät lähes varman tragedian.
1 h
www.iltalehti.fi
Pate Mustajärvi tuo julki itsestään puolen, jota ei ole ennen nähty – Popeda-tähti on muuttunut mies: ”Minun ei tarvitse enää todistella mitään”
Pate Mustajärvi on tehnyt musiikkia yli 40 vuotta, mutta nyt, 63-vuotiaana hän tuntee itsensä kyllin vahvaksi kirjoittamaan lauluja kaikkein henkilökohtaisimmista aiheistaan – jopa äkkirakastu misestaan.
1 h
www.is.fi
Asiantuntija lyttää klassikkoniksin kastuneen puhelimen kuivattamiseen
Riisistä ei olekaan mitään apua märän puhelimen kuivattamisessa, väittää iFixit.
1 h
www.is.fi
Makaronilaatikko uudella tavalla – näin saat ihanan rapean pinnan ja lisää makua
Kunnon rapea pinta ja mehevä sisus. Uudista klassikkoruoka entistä maukkaammaksi.
1 h
www.is.fi
Mauno Koivisto oli yksi muista, pelikaverit muistelevat – Sikariporras on lämminhenkinen kuvaus lentopallon ikinuorista
On aika kova juttu pelata lentopalloa vielä 100-vuotiaana. Veteraanilentopallojoukkueessa tällainenkin tervaskanto nähdään kentällä.
1 h
Kaleva.fi
Tuhannet suomalaiset kärsivät joka viikko, kun kaapelikatko häiritsee nettiyhteyttä tai puheluita – Kyberturvallisuuskeskus haluaa tiedot piuhoista yhteen paikkaan
Kyberturvallisuuskeskuksen johtajan Jarkko Saarimäen mukaan tieto viestintäverkon kaapeleiden sijainnista kootaan yhteen paikkaan, jotta niitä ei katkottaisi yhtä usein kuin nykyisin.
1 h
Kaleva.fi
Lasten puutteellinen tieto seksuaalisuudesta altistaa heidät hyväksikäytölle, sanoo oikeuspsykologi – opettajan on tärkeä osata tunnistaa rikos ja auttaa lasta
Lasten turvataito- ja nuorten seksuaalikasvatuksella on suuri rooli lasten seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisyssä. Koulujen opetuksessa olisi oikeuspsykologin mielestä paljon parannettavaa.
1 h
Kaleva.fi
Voittamaan valjastettu mies – Tuomas Sammelvuo avaa Kalevan erikoishaastattelussa prosessia, jonka tuloksena hänestä tuli Venäjän maajoukkueen päävalmentaja
– Olen aina ollut aivan hullu tekemään töitä. Takavuosina katsoin kisoissa videoita läpi yöt ja harjoitutin joukkuettani liikaa siksi, että tulisi tunne, että töitä on tehty aivan helvetisti. Nyt ymmärrän, että pelkkä työn määrä ei ole laadun tae, Tuomas Sammelvuo sanoo.
1 h
Kaleva.fi
Miksi Afrikka on niin tärkeä, että EU tukee sitä vuosittain miljardeilla? – Urpilaisella on edessään tehtävä, jonka epäonnistuminen näkyisi Euroopan rajoilla
Jutta Urpilainen (sd.) on EU:n kansainvälisten kumppanuuksien komissaarina mukana Afrikan auttamisessa omilleen.
1 h
Kaleva.fi
Tänään tv:ssä: Hoitolaitos epäili kehitysvammaisen lapsen tulleen pahoinpidellyksi kotonaan - Ei saanut apua poliisilta eikä psykologilta
Sairaala perui poliisin ja psykologin tapaamiset, kun lapsen kehitysvammaisuus tuli ilmi. Arman Alizad tutustuu tänään Pohjantähden alla -sarjassaan Nelosella kehitysvammaisten ja heidän kanssaan työskentelevien arkeen Sofiakylässä Nokialla. Sofiakylä tarjoaa tuettua palveluasumista, tilapäishoitoa sekä päivätoimintaa kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Kaiken takana on yksi nainen, Riitta Peltonen, joka sai kipinän toimintaan oman, vaikeasti kehitysvammaisen Sofia-tyttären saatuaan. Peltosella on myös toinen tytär, Amanda Renard, joka toimii Sofiakylässä ohjaajana – ja Armanin opastajana.
1 h
www.iltalehti.fi
Autovero lyttyyn: Tässä uudessa diesel-sähkö-Mersussa on ”kyykytysveroa” vain 1 702 euroa
Uusissa Mercedes-Benzin pistokehybrideissä mallimerkinnät 300 de EQ Power ja 350 de EQ Power kertovat tällä hetkellä verrattain harvinaisesta diesel- ja sähkömoottorin yhdistelmästä.
1 h
www.is.fi
Voittajat heräävät viideltä viettämään voittaja­tuntia, julisti kanadalainen johtajuus­valmentaja – ”Ei mitään järkeä”, sanoo uni­lääkäri
Helpoin keino parantaa työssä jaksamista ja omaa terveyttään on nukkua puoli tuntia vuorokaudessa enemmän, sanoo lääkäri Henri Tuomilehto. Miksi ihmiset eivät kuitenkaan tee niin?
1 h
www.hs.fi
Teemu Pukki piti 455 miljoonan euron ökyryhmää pilkkanaan – yksi vertailu paljastaa Norwichin ja Manchester Cityn pöyristyttävän eron
Norwich kaatoi Manchester Cityn todellisella ale-joukkueella.
1 h
www.is.fi
The Cars -yhtyeen solisti Ric Ocasek­ on kuollut
Poliisi ei epäile kuolemaan liittyvän rikosta.
1 h
www.hs.fi
Öljyn hinta pomppasi rajusti, pientä tasaantumista myöhemmin
Öljyn hinta nousi enemmän kuin Iranin vallankumouksen tai Kuwaitin sodan alettua.
1 h
yle.fi
Matti Mörttisen kolumni: Koomikko piristää politiikkaa – mutta pelle vaihtuu pian pelottelijaan, ja silloin on itku naurua lähempänä
Hauskuutus on uusi oikotie politiikan huipulle. Ilmiö alkoi Islannista, kertoo toimittaja Matti Mörttinen kolumnissaan.
1 h
yle.fi
Pikkupoika mittaili taksikuskia katseellaan ja teki sitten ehdotuksensa – äiti meni vaikeaksi
Ilta-Sanomien lukijat jakavat jälleen kanssamme lasten hauskimmat tokaisut.
1 h
www.is.fi
Trump ei ollut ensimmäinen, joka halusi ostaa Grönlannin, ja ehdotus kertoo saaren tärkeydestä, sanoo 15 vuotta saarella asunut tanskalais­kirjailija Kim Leine
Kim Leine tekee Tanskan harjoittamasta kolonisaatiosta Grönlannissa kolmiosaista romaanisarjaa.
1 h
www.hs.fi
Päivän ravivihje: Toto65, Teivo & Rovaniemi 16.9.
Magic Monday Teivossa ja Rovaniemellä. Maanantain tuplakierros käydään vuorolähdöin Teivon ja Rovaniemen välillä. Vihjesysteemi rakennetaan kolmen varman varaan. Samalla vihjesysteemi nelinkertaistetaan nostamalla 10 sentin minimipanos 40 senttiin. Varsinainen pelihevonen on Mopoheikki, joka viimeksi palasi yli kolmen kuukauden tauolta. Ruuna laukkasi Killerjärvellä ensimmäisessä kaarteessä, mutta nousi senkin jälkeen voittoon vahvan kirinsä päätteeksi. Toto65-vihejrivi:
2 h
www.iltalehti.fi
Statusstressi kiristää hermoja ja pilaa terveyttä – oman yhteiskunta-aseman tiedostaminen vaikuttaa suoraan onnellisuuteen
Oletko mielestäsi ylemmässä luokassa vai alemmassa? Evoluutio teki meidät herkäksi huomaamaan sosiaalisen aseman erot ja eriarvoisuuden.
2 h
www.hs.fi
Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia – saat myös vahvat pakarat ja paremman ryhdin
Lankku on hyvä keskivartaloliike, mutta sitä kannattaa muunnella. Saat tehokkaan treenin myös pakaroille ja takareisille.
2 h
www.hs.fi
Poliisi hankkiutuu eroon arvotavarasta - Billnäs-kalusteista maksetaan sievoisia summia
Vanhempi konstaapeli Eero Kuisma muistaa poliisilaitosten olleen täynnä Billnäsin konttorihuonekaluja, kun hän aloitti uransa 80-luvulla. Nyt virkavalta on hankkiutumassa eroon 100 vuotta sitten valmistetuista tuoleista ja hyllyistä. Mielessään Eero Kuismalla oli pientä haikeutta, kun hän kuunteli huutoja vanhoista Billnäsin huonekaluista. Poliisihuutokaupan meklarina toimineelle Kuismalle Billnäsin huonekalut ovat melkein yhtä kuin valtion virallinen sisustus. Hän palveli viitenä suvena tasavallan presidentin kesäasunnolla Naantalin Kultarannassa. Sielläkin oli ruskeanpuhuvaa Billnäsiä.
2 h
www.iltalehti.fi
Verkkopankkiin ilman puhelinta? Ei onnistu enää joka pankilla
OP:n asiakkaan on mahdotonta käyttää verkkopankkia ilman puhelinta. Nordea ja Danske Bank tarjoavat kännykän korvaajaksi erillisen laitteen.
2 h
www.is.fi
Talousennusteita viritellään nyt alasuuntaan – onko OP pessimistisin vielä tiistainkin jälkeen?
OP on toistaiseksi ollut pessimistisin. Tilanne voi muuttua, kun Etla julkaisee ennusteensa tänään ja PT huomenna.
2 h
kauppalehti.fi
Sähkölautojen vuokraajat tyytyväisiä kesäkauteen – ”On mahdollista, että ensi kesänä mukaan tulee uusia kaupunkeja”
Sähköpotkulaudat ovat tulleet Suomen kaupunkeihin jäädäkseen, alan yritykset kertovat.
2 h
kauppalehti.fi
Suomeen vireillä uusi arktinen EU-keskus – "Avaisi jopa miljardiluokan mahdollisuudet suomalaisyrityksille" ja 4 muuta syytä kyhätä uusi toimisto
Arctic-Officen perustaminen Helsinkiin tai Turkuun on ollut vireillä toukokuun ministerikokouksen jälkeen.
2 h
yle.fi
Pikkaralantie suljetaan liikenteeltä tasoristeystöiden vuoksi – liikenne ohjataan kiertoteitä pitkin
Pikkaralantie (Tie 18672) Oulussa suljetaan liikenteeltä tasoristeystöiden vuoksi kello 7.30 alkaen maanantaina.
2 h
Kaleva.fi
Viihtyisitkö sinä täällä lasillisella? Englantilaispubin kummitus nimeltä Harry törttöily tallentui valvontakameralle
Mystisiin valvontakameran tallentamiin tapahtumiin ei ole muuta järkeenkäypää selitystä kuin kummitus nimeltä Harry. Kauhistunut baarimikko Englannissa lähellä Manchesteria on kutsunut apuun paranormaaleja ilmiöitä tutkivan työryhmän, sillä hänen pubinsa henkilökunta on saanut tarpeekseen pubissa öykkäröivästä henkimaailmaan kuuluvasta asiakkaasta. Harryksi nimetty kummitus on nähty ovensuussa hattupäisenä tummanpuhuvana selkäpiitä karmivana hahmona useaan otteeseen. Lisäksi se vetelee lempityöntekijöidensä hiuksia, siirtelee ja heittelee pubin tavaroita, särkee laseja ja on jopa pelannut pubin hedelmäpeliä.
2 h
www.iltalehti.fi