Jalkapallotähtien julkkisvaimojen riitely sosiaalisessa mediassa johti tappouhkauksiin: ”Hän on tuhonnut minut”

”Lasteni pitäisi kuolla ja syntymättömän lapseni pitäisi kuolla. Tällainen on kestämätöntä ihan kenelle tahansa”, Rebekah Vardy kertoi lomaltaan Dubaista.
Load more
Go to source
unread news
unread news (Demo user)
Netflix satsaa tänä vuonna yli 15 miljardia euroa tuotantoonsa
Pienen maan bruttokansantuotetta vastaava summa tullaan sijoittamaan suurimmaksi osaksi Netflixin alkuperäistuotantoon.
7 m
www.hs.fi
Tässä on Caravan-messujen kallein matkailuauto ja katseenkääntäjä: "Yleensä lisävarustellaan vielä 100 000 eurolla"
Helsingin Caravan 2020 -näyttelyn lippulaiva maksaa noin lisävarusteineen noin 450 000 euroa eli uuden nurmijärveläisen omakotitalon verran. Concorde Centurion 860 Li ei edes edusta mallistonsa kalleinta päätä. Päinvastoin - alle yhdeksänmetrisenä se on melko lyhyt luksusmatkailuautoksi. - Tämä on malliston lyhyin auto, sanoo autoa edustavan Best Caravanin Tommi Myllärinen.
9 m
www.iltalehti.fi
Lappeenranta oli vuosien ajan suurimmista kunnista turvallisin, mutta nyt neljä kaupunkia meni vertailussa ohi
Poliisin katuturvallisuusindeksin mukaan turvallisinta oli viime vuonna Espoossa, Joensuussa, Kouvolassa ja Hämeenlinnassa. Voit katsoa HS:n laskurista, kuinka turvallista kotikuntasi kaduilla on.
www.hs.fi
Nähdäänkö Lewis Hamilton valkokankaalla? F1-kuski kävi Hollywood-tähtien suosimalla ampumaradalla: ”Olen valmis”
Lewis Hamilton haluaa siirtyä ratin takaa elokuvamaailmaan. Kuusinkertainen F1-maailmanmestari Lewis Hamilton aikoo valloittaa elokuvamaailman. Mercedes-kuljettaja julkaisi Instagram-tilillään videoita, joissa hän harjoittelee ammuntaa Kaliforniassa Taran Tacticalin radalla. Useat Hollywood-tähdet ovat valmistautuneet samaisessa paikassa elokuvarooleihinsa ja oppineet käsittelemään aseita.
www.iltalehti.fi
Arttu Wiskarin Suomen muotoisen pilven alla oli radioiden soitetuin kappale vuonna 2019
Toiseksi soitetuin oli JVG:n Iloinen vappu.
www.hs.fi
Niikko selvitti Kiina-kytköksiään valiokunnalle – Selvitystä vaatinut Virolainen on tyytyväinen vastauksiin
Asia noussee esiin ulkoasiainvaliokunnan seuraavassa kokouksessa helmikuussa.
yle.fi
Suljetuissa vankiloissa vangeille lakiin kirjattu mahdollisuus sähköpostin lähettämiseen toteutuu harvoin – ex-vanki auttaa netistä pudonneita
Vankien lakisääteinen mahdollisuus sähköpostin lähettämiseen toteutuu käytännössä vain harvoin suljetuissa vankiloissa.
yle.fi
Anarko, Ferarri, Käreitär ja Örkki - tällaisia uusia etunimiä suomalaiset saivat viime vuonna
Tällaisia uusia etunimiä nimilautakunta puolsi viime vuonna. Oikeusministeriön alaisuudessa toimiva nimilautakunta on elin, joka pohtii, millaisia nimiä suomalaislapsille voi antaa tai millaisia nimiä aikuiset voivat virallistaa itselleen käyttöön. Maistraatit voivat myös itsenäisesti hyväksyä uusia etunimiä, mutta ne eivät voi hylätä hakemuksia suoraan ilman nimilautakunnan lausuntoa. Lausunnon saatuaan maistraatti tekee päätöksen siitä, hyväksytäänkö nimi vai ei.
www.iltalehti.fi
Päijät-Hämeen yksityistämiskaavailu yllätti sote-ministerin – sotea vivutetaan eteenpäin terveyskeskuspalvelut edellä
Sote-uudistusta viedään nyt eteenpäin julkisvetoinen perusterveydenhuolto edellä.
kauppalehti.fi
Jonne Virtasen kohupotkut kävivät kalliiksi – TPS joutuu maksamaan jättisumman
Jonne Virtanen sanoo olevansa huojentunut välimiesmenettelyn päätöksestä.
www.is.fi
USA:n suurlähettilään kalapuikko­viikset suututtavat Etelä-Koreassa, tuovat monen mieleen japanilaiset miehittäjät
Äitinsä puolelta japanilaisen Harry Harrisin tausta nousi esiin, kun Etelä-Korea suuttui hänen lausunnoistaan turismihankkeista Pohjois-Korean kanssa.
www.hs.fi
Ho­vi­oi­keus alensi ro­va­nie­me­läis­pa­pin tuo­mio­ta tör­keäs­tä ka­val­luk­ses­ta
Rovaniemeläinen pappi Tuomo Korteniemi osin voitti ja osin hävisi hovioikeudessa valituksensa saamastaan törkeän kavalluksen tuomiosta.
Kaleva.fi
Kokeile tätä: yllättävä perusaines tekee broilerin koipireisille ihmeitä
Broilerin koipireisiä, tavallista punaviinietikkaa ja ranskankermaa. Ranskalaisen etikkakanan resepti tekee edullisimmasta broilerista herkkuruokaa.
www.hs.fi
Belgiassa käydään ensimmäistä kertaa oikeutta eutanasiasta – perheen mielestä lääkärit antoivat armomurhan 38-vuotiaalle naiselle väärin perustein
Tine Nys sai eutanasian neljä kuukautta pyyntönsä jälkeen. Tässä välissä hän sai diagnoosin Aspergerin oireyhtymästä.
Kaleva.fi
Morgan Stanleyn analyysi: Sampon Nordea-exit ”vaikea, mutta mahdollinen”
Sampo jakoi Nordean osakkeita juuri osinkoina. Mutta entä jos se olikin vain alkusoittoa ja Sampo luopuisi kokonaan Nordeasta? Morgan Stanley arvioi ”vaikean, mutta mahdollisen” liikkeen seuraukset.
kauppalehti.fi
Ministeri Tuppurainen vitsailee kaksoissalkustaan: Kyllähän Suomeenkin tarvitaan yksi Euroopan omistaja
Pääministeri Sanna Marinin hallituksessa Eurooppa-ministerin tehtävien lisäksi myös valtion omistajaohjauksen kontolleen saanut Tytti Tuppurainen arvelee löytävänsä aikaa myös uusille tehtävilleen nyt, kun Suomen EU-puheenjohtajuuskausi on ohi.
kauppalehti.fi
Nightwishin coverbändi huhtikuussa Ouluun – "Venäjällä tunnettu" Nevski & The Prospects saapuu Teatrialle juhlistamaan Nightwishin albumin julkaisua
Huhtikuun kymmenes päivä Nightwish julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa Human. :II: Nature.
Kaleva.fi
Työministeri Haatainen: työllisyystavoitteet kuin maraton – ”Saattaa tuntua välillä siltä, että voi hyytyä”
Työministeri Tuula Haatainen myöntää, että hallituksella on vielä juostavana monta kilometriä ennen kuin tavoitteet on täytetty.
www.is.fi
Basware on perustanut erillisen liiketoimintayksikön
Uuden yksikön johtoon on nimetty kehitysjohtajana toiminut Regina Duzanskaja.
kauppalehti.fi
Kaksi kysymystä epäillystä pommi-iskun suunnittelusta: miksei miestä syytetä terroriteon valmistelusta, miksi poliisi tiedotti niukasti?
Syyttäjän valitsemassa rikosnimike ei mahdollista sakkotuomiota. Rikosoikeuden professorin mukaan tapausta voisi tarkastella myös terrorismirikoksena.
www.hs.fi
Jäätynyt koulunpiha on vaarallisen liukas – poikkeuksellinen sää vaikeuttaa välituntien pitämistä
Koulut ovat joutuneet rajoittamaan oppilaiden pääsyä liukkaille välituntialueille.
yle.fi
Vaaraton "opportunisti" levisi Helsingin rannikolle – saksisiiraksi kutsuttu otus elää rakentamissaan putkissa merenpohjassa
Uusi vieraslaji havaittiin Vuosaaren edustalta otetusta pohjaeläinnäytteestä. Mistä saksisiira on Itämereen kulkeutunut? Sitä ei varmuudella tiedetä.
yle.fi
Konserttiarvostelu: Islantilaispianisti Sunna Gunnlaugsin konsertin koskettavin kappale oli omistettu levykauppias Emu Lehtiselle
Emu The Birdwatcherin on säveltänyt trumpetisti Verneri Pohjola, joka toimi myös konsertin solistina ja korotti sen tammikuun jazztapaukseksi.
www.hs.fi
Kuopiossa kateissa ollut mies palasi hoitopaikkaansa
Maanantaina hoitolaitoksesta Kuopiosta kadonnut mies palasi hoitopaikkaansa perjantaina.
www.is.fi
Nuori rumpali alkoi yhdistellä jazzia hip hopiin, ja nyt Makaya McCravenia tituleerataan sensaatioksi, joka on tuonut jazzille uusia kuulijoita
Kaksikulttuurinen ja kosmopoliittinen Makaya McCraven yhdistää jazzia, hip hopia ja elektronimusiikkia.
www.hs.fi
Tiesitkö, että tavallinen froteepyyhe tekee vahinkoa tukallesi? Tässä on hiukselle parempi vaihtoehto
Peruspyyhe ja varsinkin sillä suoritettu perinteinen kuivaustyyli saavat hiuksen kärsimään.
www.is.fi
Itä-Euroopan punaviinit tarjoavat iloisia yllätyksiä: unkarilaiselle huippupisteet, moldovalaisen hinta-laatusuhde poikkeuksellisen hyvä
Eksotiikannälkäinen viininystävä suuntaa itään. Saatavuus Alkoista on kuitenkin vielä heikko.
kauppalehti.fi
Sydämen asialla -tähti Derek Fowlds, 82, on kuollut
Derek Fowlds menehtyi sairastettuaan keuhkokuumetta. Sydämen asialla -sarjasta tuttu brittinäyttelijä Derek Fowlds on kuollut 82-vuotiaana. Asiasta kertoo BBC. Keuhkokuumetta sairastanut Fowlds menehtyi sairaalassa perjantaiaamuna.
www.iltalehti.fi
Järeästi varustautuneet poliisit rynnivät turhaan omakotitaloon Vantaalla: Taustalla yleistyvä ilmiö, joka työllistää virkavaltaa
Ampuma-aseilta näyttävät starttipistoolit, kuulapyssyt ja jäljitelmät voivat aiheuttaa täysmittaisen poliisioperaation. Näin tapahtui tammikuun alussa Rekolassa.
www.is.fi
Podcast: Talven siirto­markkinoilla yksi selvä voittaja – uusi ottelu­ohjelma herättää voimakasta keskustelua: ”En ymmärrä, miten tähän päädyttiin”
Pallokerho palaa talvitauolta täynnä uusia puheenaiheita.
1 h
www.is.fi
EK2: Kalle Rovanperä jatkaa selvästi parhaassa vauhdissa – Valtteri Bottas löi kaikki muut
Kalle Rovanperä oli nopein yleisöerikoiskokeella.
1 h
www.is.fi
HS Vantaa: Järeästi varustautuneet poliisit rynnivät turhaan omakotitaloon Vantaalla: Taustalla yleistyvä ilmiö, joka työllistää virkavaltaa
Ampuma-aseilta näyttävät starttipistoolit, kuulapyssyt ja jäljitelmät voivat aiheuttaa täysmittaisen poliisioperaation. Näin tapahtui tammikuun alussa Rekolassa.
1 h
www.hs.fi
Urheilugaala perustelee, miksi Matti Nykäsen Pia-leskeä ei kutsuttu: ”Matin äidiltä kysyttiin, keitä läheisiä hän haluaa mukaan”
Matti Nykänen valittiin postuumisti Suomen urheilun kunniagalleriaan.
1 h
www.hs.fi
Kärpät aloitti Satakunnan kiertueen yhteiselon pohdiskelulla – Annunen palaa tolppien väliin parin kuukauden tauon jälkeen perjantain Lukko-pelissä
Karvaan Tappara-tappion keskiviikkona kotiluolassaan kokenut Kärpät matkusti viikonvaihteeksi Satakuntaan.
1 h
Kaleva.fi
Ulkoasiain­valiokunnan puheen­johtaja Niikko selvitti Kiina-kytköksiään valio­kunnan jäsenille – jäseniltä vain vähän moitteita
Suomen Kuvalehti kertoi torstaina, että ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalla Mika Niikolla (ps) on ollut tiedettyä syvempi sidos kiinalaisyritys Realmax Groupiin, jonka toimintaa hän on poliitikon roolissa edistänyt.
1 h
www.hs.fi
Farougen meset ovat paluun tehneen ravintolan vahvuus
Klassikkoravintola palvelee nyt Kasarmitorilla.
1 h
kauppalehti.fi
Ukrainan pääministeri jätti eronpyynnön – julkisuuteen vuosi äänite, jolla pääministeri arvosteli presidentti Zelenskyitä
On epäselvää, haluaako Ukrainan pääministeri Oleksi Hontsharuk oikeasti erota vai vain varmistua presidentti Volodymyr Zelenskyin luottamuksesta.
1 h
Kaleva.fi
Kalle Rovanperältä erikoinen valinta – WRC-luokan historialliset ajonumerot julki
Kalle Rovanperä räväytti numerovalinnallaan. WRC-kuskit ovat valinneet ajonumeronsa ensi kaudeksi. Kuninkuusluokkaan siirtyvä Kalle Rovanperä ajaa numerolla 69. Se jäänee ainakin ihmisten mieleen. Autosportin mukaan viime kaudella maailmanmestaruuden voittanut Ott Tänak ei halunnut ajaa ykkösellä. Virolaisen ovissa on myös tulevalla kaudella kahdeksan.
1 h
www.iltalehti.fi
Kritiikkiä valtion vuokranantajalle: poliisit eivät päässeet ajoissa terveisiin tiloihin, rajavartijoita pelottaa potkut kasvavien vuokrien takia
Kaksi Senaatti-kiinteistöjen vuokralaista kertoo, millaisia kokemuksia heillä on vuokranantajastaan.
1 h
yle.fi
Niko Ranta-aholle syyte Sofia Belórfin pahoinpitelystä – asianajaja: ”Minkäänlaista pahoinpitelyä ei ole tapahtunut”
Niko Ranta-ahon asianajajan mukaan asianomistaja eli Sofia Belórf ei ole tehnyt asiassa rikosilmoitusta.
2 h
www.is.fi
Näin huumeista kärähtäneen Samu Haberin festariviikonloppu eteni – kiitteli sarkastisesti turvamiehiä: ”Joudunko vaikeuksiin, jos...”
Samu Haber käytti huumeita samana viikonloppuna, jolloin hän fiilisteli Ruisrock-festareilla vieraana. Muusikko Samu Haber on saanut rikossyytteen huumeainerikoksesta. Helsingin käräjäoikeudesta selviää, että Haberin rikos on tapahtunut heinäkuun 6. päivänä 2019.
2 h
www.iltalehti.fi
Kyllä, herra ministeri -sarjan näyttelijä Derek Fowlds on kuollut
Brittinäyttelijä oli kuollessaan 82-vuotias.
2 h
yle.fi
Christopher Tolkien on kuollut – Viimeisteli monia J. R. R. Tolkienin kesken jääneitä teoksia
Taru Sormusten Herrasta -sarjasta tunnetun kirjailijan nuorin poika toimitti ja julkaisi monia isänsä töitä.
2 h
www.hs.fi
Ministeri Krista Kiuru kertoi soten uusista askelmerkeistä – ministeriö kutsuu alueiden edustajat vuorotellen Helsinkiin keskustelemaan
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sdp) valitsee toisen tien sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseksi kuin edeltäjänsä.
2 h
Kaleva.fi
Kiky-tunnit poistuvat Teollisuusliittoon kuuluvilta taimitarhojen työntekijöiltä
Kiky-tunnit poistuvat Teollisuusliittoon kuuluvilta taimitarhojen työntekijöiltä, Teollisuusliitto kertoo tiedotteessa. Liitto kertoo, että taimitarhojen työntekijät saivat uuden kaksivuotisen työehtosopimuksen.
2 h
www.is.fi
Harryn ex-rakas Cressida Bonas piti suunsa visusti supussa Meghanista – ei halua puuttua herttuaparin puuhiin
Prinssi Harryn entinen tyttöystävä Cressida Bonas ihmettelee, miksi häneltä yhä kysytään Harrysta.
2 h
www.is.fi
Näin maailman tyylikkäimmät miehet nyt pukeutuvat – katso kuvat
Pitti Uomo -muotitapahtumassa maailman parhaiten pukeutuvat miehet esittelevät tyylivalintojaan. Italian Firenzessä järjestettävä Pitti Uomo on jälleen koonnut yhteen miestenmuodin isoimmat nimet. Messutapahtuman ohella kiinnostavaa nähtävää riittää myös kaupungin kaduilla, joilla suorastaan parveilee tyylitaitureita. Katumuotikuvat paljastavat, miten maailman muotitietoisimmat miehet juuri nyt oikeasti pukeutuvat. Klassisen miestenmuodin ohella nyt suositaan esimerkiksi villin lännen vaikutteita ja ysärifiilistä, samettihousuja ja pooloneuleita - ainakin näitä trendejä haluamme kokeilla itsekin!
2 h
www.iltalehti.fi
Poliisi tarkkaili lähietäisyydeltä rikollisia, mutta Volkan Ünsal joutui silti palkkamurhan uhriksi – Ruotsalaispoliisi kertoo HS:lle saaneensa Jari Aarniolta tietoa juonesta jo ennen henkirikosta
Syyttäjä harkitsee parhaillaan, pitääkö Jari Aarniota vastaan nostaa syyte murhasta, koska tämä ei estänyt sitä. Kyse on ruotsinturkkilaisen rikollisen palkkamurhasta, jota ennen Aarnio ja hänen alaisensa määräsivät murhan tekijöitä tarkkailuun. HS:n tietojen mukaan Aarniolla saattoi myös olla murha-asunnon avain teon aikana.
2 h
www.hs.fi