Näillä miehillä Huuhkajat lähtee Bosnian kaatoon – Teemu Pukin kärkiparina Jasse Tuominen

Päävalmentaja Markku Kanerva ei yllättänyt kokoonpanollaan. Suomi näyttää lähtevän Bosnia ja Hertsegovinan kimppuun Zenicassa tutulla ryhmityksellä ja odotetulla kokoonpanolla. Kaksi hieman vähemmän vakiintunutta pelipaikkaa Huuhkajien miehityksessä ovat vasen laituri ja toinen hyökkääjä. Pyry Soiri (vasen laita) ja Jasse Tuominen (hyökkääjä) ovat niihin tutun turvalliset valinnat.
Load more
Go to source www.iltalehti.fi
unread news
unread news (Demo user)
Työministeri siirtää Pron lakonuhkaa teknologiateollisuudessa
Teknologiateollisuus kertoo asiasta Twitterissä.
8 m
kauppalehti.fi
Ivalon koronavirusepäilyt eivät toistaiseksi aiheuta toimenpiteitä Oulun ylipistollisessa sairaalassa – "Kannattaa odottaa näytteitä ihan rauhassa, en pitäisi epäilyä erityisen vahvana"
Perjantaina aamulla uutisoitiin, että Ivalossa kaksi Wuhanilaista turistia on hakeutunut hoitoon influenssaoireiden vuoksi. Turisteista otetut näytteet on lähetetty Helsinkiin analysoitavaksi koronaviruksen varalta. Oulun yliopistollisessa sairaalassa uutinen ei toistaiseksi ole aiheuttanut toimenpiteitä.
Kaleva.fi
HS Kerava: Mies tarvitsi rahaa huumevelkoihin, ryösti veitsi kädessään Uudenmaan kioskeja – vei kassat ja neljä smoothieta
Mies teki toukokuussa 2019 ryöstösarjan Helsingissä, Keravalla ja Hyvinkäällä.
www.hs.fi
Markus Pöngälle raskas syytenivaska – syyttäjä vaatii vuosien tuomiota
Liikekumppaninsa paloittelumurhasta ja lukuisista talousrikoksista tuomittua Markus Pönkää vastaan on nostettu syytteet mittavista talousrikoksista. Helsingin käräjäoikeus aloittaa jutun käsittelyn ensi viikon maanantaina. Oikeudenkäynti jatkuu ainakin maaliskuuhun saakka. Syyttäjä vaatii Pöngälle pitkää, useiden vuosien mittaista ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä petoksesta, kahdesta törkeästä veropetoksesta ja viidestätoista rekisterimerkintärikoksesta. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet loppuvuoden 2016 ja kesän 2017 välisenä aikana.
www.iltalehti.fi
Google muutti hakutuloksiaan – katso itse
Google esittää hakutulosten mainokset eri tavalla tietokoneen selaimessa.
www.is.fi
THL:n ylilääkäri: maahantulotarkastuksiin koronaviruksen varalta ei olla ryhtymässä, Suomi on erittäin hyvin varautunut
Puumalainen korostaa, että yksikään useissa eri maissa todetuista matkailuun liittyvistä koronavirustapauksista ei ole johtanut jatkotartuntoihin.
yle.fi
Stora Ensolla on luvassa Pohjois-Suomessa lähes 200 kesätyöpaikkaa
Stora Enson yksiköt hakevat Oulun ja Veitsiluodon paperitehtaille sekä Pohjois-Suomen alueen puunhankintaan yhteensä lähes 200 kesätyöntekijää.
Kaleva.fi
Ravivihje: Toto64 Örebro 24.1.2020
Nähdäänkö Örebrossa suomalaisjuhlat?
www.is.fi
Hoivakriisi on ajanut Suomen vanhukset ahdinkoon, eikä helpotusta näy – ”Meillä on vakavia haasteita”, sanoo Valviran ylijohtaja
Valviran ylijohtaja Markus Henrikssonin mukaan vanhupalveluiden tilanne on ristiriitainen. Joissain hoivakodeissa on hyviä merkkejä, mutta monessa paikassa tilanne ei vieläkään ole riittävän hyvä.
www.hs.fi
Lyhyt koulutus ja töihin - näitä ominaisuuksia vaaditaan metronkuljettajalta
Metrojunankuljettaja on harvinainen ammatti. Metrojunankuljettaja on harvinainen ammatti, koska metrot kulkevat vain Helsingissä ja Espoossa. Metrolinja koostuu tällä hetkellä 25 asemasta, joista 19 on Helsingin ja loput kuusi Espoon puolella.
www.iltalehti.fi
Kiinnostaako pyöräilyloma yhden maailman tunnetuimman dopingurheilijan seurassa? – hinta on 27 000 euroa
www.hs.fi
Karppausbuumi huipentui 2010-luvulla somen ansiosta – Uudella vuosikymmenellä ketoilu ja kasvisruoka ovat iso trendi, mutta fleksaaja on edelläkävijä
Joustavasti kasviksia ja lihaa yhdistävä fleksaaja on tutkijan mukaan merkki siitä, että muutokset kohti ympäristöystävällistä syömistä on mahdollista saavuttaa.
yle.fi
Sara Sieppi saa somessa ikäviä viestejä – muistuttaa surullisessa tekstissä olleensa Lidlin kassa: ”Pintaliitomissi kiittää ja kuittaa”
Sara Sieppi kertoo avoimesti siitä, kuinka hän saa ikävää palautetta. Vuoden 2011 Miss Suomi Sara Sieppi kertoo Instagram-tilillään ikävästä palautteesta, jota hän saa ihmisiltä. Parhaillaan ystävänsä Rosanna Kuljun kanssa Balilla lomaileva Sieppi kertoo, ettei hän ole vastaillut viime aikoina saamiinsa yksityisviesteihin sosiaalisessa mediassa, sillä hän on loman kunniaksi päättänyt säästää itseään negatiiviselta palautteelta. – Maailman parhaiden viestien sekaan mahtuu myöskin niin paljon törkyä, joten halusin viettää muutaman viikon ilman niitä. Pahoittelut siis teille, ketkä eivät ole saaneet vastauksia viesteihinsä, Sieppi toteaa Instagramissa.
www.iltalehti.fi
Pörssin kova ydin on konepajoissa – näin luet niiden tuloksia
Suomalaiset ovat mieltyneitä konepajoihin, ja seuraavat kaksi viikkoa tuovat jännitystä monen yksityissijoittajan elämään. Näin luet konepajojen tulosraportteja.
kauppalehti.fi
Antoine Griezmann perusti pelijoukkueen – 10 minuutissa 1500 hakemusta
Antoine Griezmann juhli vuoden 2018 MM-finaalissa tehtyä maalia Fortnitesta tutulla tanssilla. Nyt hän perusti oman kilpajoukkueen.
www.is.fi
Salaperäinen Vivian Maier oli lastenhoitaja, josta tuli kuolemansa jälkeen osa valokuvauksen historiaa – Hän kuvasi tuhansia omakuvia tehdäkseen itsestään näkyvän
Suomen valokuvataiteen museon Vivian Maier -näyttely keskittyy taidokkaan katuvalokuvaajan omakuviin. Lastenhoitajana koko elämänsä työskennelleestä Maierista tuli arvostettu taiteilija sattumalta.
www.hs.fi
EK 3: Thierry Neuville jatkaa Monte Carlon rallin kärjessä – Rovanperä jäi kärjestä: ”Reitillä oli paljon roskaa”
Kalle Rovanperä oli seitsemänneksi nopein EK3:lla.
www.is.fi
THL vahvistaa: Ivalossa löydettyä tapausta tutkitaan mahdollisena koronaviruksena
Mukana on valtakunnallinen THL, Lapin sairaanhoitopiiri ja paikalliset terveysviranomaiset.
kauppalehti.fi
Näin Inarin kunnanjohtaja kommentoi Ivalon koronavirusepäilyjä
Näytteet ovat lähteneet tutkittavaksi Helsinkiin, sanoo Inarin kunnanjohtaja Toni K. Laine.Inarin kunnanjohtaja Toni K.
Kaleva.fi
EK3: Yllättäjä Tommi Mäkisen Toyota-tallista tykitti kärkiajan – nousi aivan Neuvillen kantaan
Rallin MM-sarjan avaava Monte Carlo -rallin toinen kilpailupäivä on täydessä vauhdissa. Tilanne EK3:n jälkeen: 1. Thierry Neuville Hyundai 40:05.5
www.iltalehti.fi
Koronavirus vai ei? Jos tapaus varmistuu koronaksi, tehdään tartuntajäljitystä siellä, missä viruksen saaneet ovat liikkuneet
Ivalon koronaepäilyn virusanalyysissä saattaa kestää jopa useita päiviä.
Kaleva.fi
Tämä tiedetään koronavirukseen kuolleista – nuorin uhri oli 36-vuotias mies
Kiinassa leviävään koronavirukseen kuolleiden keski-ikä on ollut 72 vuotta.
www.is.fi
Henri Kontinen heittämällä toiselle kierrokselle Australian avointen sekanelinpelissä
Kontinen eteni aiemmin jo nelinpelissä toiselle kierrokselle.
www.is.fi
Kalle Rovanperä aloitti Monte Carlon MM-rallin rauhallisesti: ”Olin hyvin varovainen”
Thierry Neuville johtaa kolmen erikoiskokeen jälkeen. Teemu Suninen keskeytti torstaina, mutta sai uusintalähdön.
www.hs.fi
Koronavirus alkaa kuin mikä tahansa flunssa - kaksi oleellisen tärkeää asiaa erottaa muista
Koronavirusta on syytä epäillä, jos potilaalla on ollut keuhkokuumeen kaltaisia oireita ja yhteys tartunnanlähteeseen. Ivalossa on Ylen mukaan paljastunut kaksi tapausta, joissa epäillään kiinalaista koronavirusta. Kyseessä on kaksi Wuhanista Norjan kautta Suomeen saapunutta kiinalaisturistia.
www.iltalehti.fi
Vanhemmat ilmoittivat luisteluvalmentajan toiminnasta jo 2017 – tapauksen vakavuus tajuttiin vasta kaksi vuotta myöhemmin
– Jälkikäteen ymmärrämme, että tuolloin puuttumisellamme ja sitä seuranneilla toimenpiteillä ei ollut riittävää ja toivottua vaikutusta, sanoo Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Laura Raitio.
www.is.fi
EU:n johto allekirjoitti brexit-paperit
Sopimus on määrä ratifioida keskiviikkona.
www.is.fi
Hans Välimäki syrjäyttää neljä kautta Kuppilat kuntoon -ohjelmaa vetäneen Jyrki Sukulan – ”Hän nostaa ohjelman ihan uudelle tasolle”
Michelin-tähdistään ja lukuisista ravintoloistaan tunnettu keittiömestari Hans Välimäki astuu Jyrki Sukulan saappaisiin ja ojentaa auttavan kätensä ongelmien kanssa painiville ravintoloille.
www.is.fi
Erika Vikmanin roisi UMK-kappale lipsahti julki - Yleltä erikoinen selitys
Erika Vikmanin Cicciolina-kappale lipsahti ennen aikojaan Youtubeen. Erika Vikmanin Uuden musiikin kilpailu -kappale Cicciolina oli tarkoitus julkaista vasta ensi maanantaina. Kappale on kuitenkin netissä kuunneltavissa nyt jo. Ylen mukaan kyseessä ei ole tahallinen vuoto.
www.iltalehti.fi
Ravivihje: Toto4 Turku 24.1.2020
Metsämäen Toto4-pelin suurimmat prosenttirohmut varmistetaan ja yksinäiseksi merkiksi jää kolmannen kohteen kiinnostava kakkossuosikki.
www.is.fi
Rafael Nadalin ”pelottavin hetki tenniskentällä” johti suukon antamiseen pallotytön poskelle
Nadal löi vahingossa pallotyttöä pallolla suoraan päähän toisen kierroksen ottelussa.
1 h
www.hs.fi
THL: Ivalon koronavirusepäilyjen selvittämisessä menee todennäköisesti muutama päivä
Maailman terveysjärjestö WHO vaatii näytteiltä tuplavarmistuksen, koska kyseessä on uusi virus Ivalossa ilmenneiden koronavirusepäilyjen selvittämisessä...
1 h
Kaleva.fi
Veripusseja maitotölkeissä, dopingaineita Cokis-tölkeissä – entinen pyöräilypomo paljasti Tour-voittajan dopingkikkoja
Pyöräilijöille kuljetettiin veripusseja maitotölkeissä ja dopingaineita piilotettiin kaksoiskuorella varustettuihin Coca Cola -tölkkeihin, kertoi entinen maantiepyöräilyjohtaja Rudy Pevenage.
1 h
Kaleva.fi
Teslan pilviin karannut osake koettelee järkeä ja uskoa – Arvostuskertoimet ovat pilvissä ja varoitukset yltyvät, mutta sijoittajien into vain kasvaa
Sadan miljardin dollarin arvoisen Teslan nosteen pitäisi hirvittää jo kylmähermoisintakin sijoittajaa.
1 h
kauppalehti.fi
HockeyGM-kausi puolivälissä – tässä ovat kauden tilastokärjet
Suomalaisen NHL-valmentajapeli HockeyGM:n uusi pelijakso käynnistyy tähdistöviikonlopun jälkeen.
1 h
www.is.fi
HS Espoo: Onko tässä Suomen säälittävin jalkapallokenttä? Maalit seisovat kuraisella työmaalla ja pallo voi pudota louhikkoon
Jalkapallomaalit tuotiin Kehä I:n kannen päälle rakennetulle puistoalueelle liian aikaisin. Pelipaikka on tarkoitus ottaa käyttöön vasta sitten, kun puistoalue on valmis.
1 h
www.hs.fi
Analyysi: Nokian Renkaat luisuu alta pettävällä automarkkinalla, joka on nyt yhtiölle tyly ja yksinkertainen
Nokian Renkaat myy kumipyöriä vanhoihin autoihin, mutta markkinaan iskenyt paine juontuu Keski-Euroopan uusien autojen myyntisuvannosta.
1 h
kauppalehti.fi
Salkkarit-näyttelijä Timo Jurkka kuulee aina saman kysymyksen, johon ei osaa vastata – Lassen kuuluisan hirvipaistin reseptiä ei ole olemassakaan
Timo Jurkka palasi neljän vuoden tauon jälkeen Salatut elämät -sarjan kuvauksiin vuosi sitten. Näyttelijä Timo Jurkka, 56, viihtyy Salatuissa elämissä Lasse Sievisen roolissa. Hahmo on myös yksi suomalaisten suosikeista, ja näyttelijä myöntää, että sarjassa metsästystä harrastavan Lassen kuuluisa hirvipaisti on jäänyt niin vahvasti suomalaisten mieleen, että häneltä kysellään jatkuvasti kuuluisaa reseptiä. Ikäväkseen Jurkka joutuu toteamaan, että vaikka Lasse on sarjan historiassa puhunut useaan otteeseen hirvipaistista, ei Salkkareiden Lasse Sievisen kuuluisan hirvipaistin reseptiä ole olemassakaan. Näyttelijä on joutunut vastaamaan vuosien saatossa lukuisia kertoja samaan kysymykseen koskien Lassen kuuluisaa paistia.
1 h
www.iltalehti.fi
Ruskeat tytöt ja Otava perustavat koulutusohjelman ei-valkoisille kirjoittajille: ”Halusimme purkaa näkymättömiä esteitä”
Ohjelman tavoitteena on moniäänisyyden lisääminen suomalaisessa kirjallisuudessa.
1 h
www.hs.fi
Nämä 5 asiaa sinun on tiedettävä koronaviruksesta
Kiinassa tunnistettu uusi koronavirus voi jossain määrin tarttua ihmisestä toiseen mutta leviämisen tehokkuutta ei vielä tunneta tarkasti.
1 h
www.is.fi
Infektiolääkäri: Koronaviruksesta vasta epäily Ivalossa
Markku Broas kuvailee potilaita hyväkuntoisiksi flunssapotilaiksi.
1 h
yle.fi
Taitoluisteluliitto sai tietoja valmentaja Mirjami Penttisen toiminnasta jo keväällä 2017
1 h
www.hs.fi
Erika Vikmanin viisukappale pornotähdestä vuoti julki venäläissivustolle – nyt Yle paljastaa, kuinka kiusallinen moka tapahtui
Italialaisesta pornotähdestä kertova Cicciolina-biisi vuoti julkisuuteen.
1 h
www.is.fi
Veripusseja maitotölkeissä, dopingaineita Cokis-tölkeissä: Ex-pyöräilypomo paljasti Tour-voittajan dopingkikkoja
”Ulkopuolelta sitä ei voinut erottaa aidosta tölkistä”
1 h
www.hs.fi
Helmikuu houkuttelee vihille päivämääriensä vuoksi – Oulussa suosittuja päiviä ovat 20. ja 22. helmikuuta
Helmikuulle osuu kolme vihkipareja houkuttelevaa ja helposti muistettavaa päivämäärää: 2.2., 20.2. ja 22.2.
1 h
Kaleva.fi
Onko sinulla asuntolaina? Saatko palkkaa? Danske Bank povaa hyviä uutisia kotitalouksille – työllisyyskin nousi joulukuussa
Danske Bank ennustaa Kotitalouskatsauksessaan ostovoiman kasvavan vuonna 2020. Suomen talouskasvu ei ole liian usein myönteisessä valossa otsikoissa. Ei ole nytkään. Talouskasvun odotetaan hidastuvan. Tilastokeskuksen mukaan tosin työllisyystilanne on parantunut. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2019 joulukuussa 17 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli tosin 18 000 enemmän kuin joulukuussa 2018. Työttömiä oli vuoden 2019 joulukuussa 164 000.
1 h
www.iltalehti.fi
THL: Ivalon koronavirusepäilyjen selvittämisessä voi mennä normaalia kauemmin
Huoleen ei ole tällä hetkellä syytä, asiantuntija kertoo.
1 h
www.is.fi
Talven muuttuminen loputtomaksi marraskuuksi uhkaa talojen kestävyyttä: ”Aiemmin luotettavat ratkaisut eivät välttämättä ole luotettavia”
Talojen rakenteet ovat aiempaa kovemmalla koetuksella, kun lumen sijaan taivaalta sataa vain vettä.
1 h
www.hs.fi