Sairaus varjostaa Pertti Kurikan Nimipäivistä tutun Kari Aallon unelmia: "Tiedä sitten, kauanko tässä on elossa"

Laulaja Kari Aalto toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja muutti Helsingin Kallioon. Tulevaisuudessa hän haluaa panostaa reggaemusiikkiin ja Kari Aalto & Rastakarai -yhtyeeseen. Musiikki on vaihtunut reggaeen, mutta Kari Aallolla on vielä punkasennetta jäljellä. Punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivien entinen laulaja hakee valokuvaa varten tupakan, koska sätkä toisi reggaemeininkiä poseeraukseen. Hän ehtii kuitenkin sauhutella tupakan ennen valokuvausta. Asennetta on siinäkin, että Aalto juo kahvia kymmenen kuppia päivässä – eikä ole aikeissa lopettaa, vaikka kofeiini aiheuttaa vatsavaivoja. – Kun on kerran kahvin makuun päässyt, en luovu siitä, hän perustelee.
Load more
Go to source
unread news (Demo user)
unread news (Demo user)
Ekosäätiö haluaa tukea alkuperäiskansojen oikeuksien puolustamista – palkitsi saamelaispoliitikko Anne Nuorgamin
Edellisen kerran Pekka Kuusi -palkinto myönnettiin Tarja Haloselle.
6 m
yle.fi
Tämä tiedetään nyt Jari Sillanpään uudesta rikossyytteestä – ei epäillä fyysisestä kontaktista lapseen
Syyttäjän mukaan Jari Sillanpään rikosepäilyssä ei ole kyse koskettelusta tai muusta fyysisestä kontaktista. Sillanpää kiistää syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.
7 m
www.is.fi
Venäjällä alkoi kritiikki Tuomas Sammelvuota kohtaan – yksi syy ulkomaalaisuus: ”Kohta hänestä tulee Venäjän kansalainen”
Venäjän lentopalloliiton puheenjohtaja astui esiin vakuuttamaan, että maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuon kansalaisuushakemus etenee.
9 m
www.is.fi
Viranomainen: Liian kuuma kerrostaloasunto on rakennusvirhe ja se on korjattava
Jopa ryhmäkanne voisi olla mahdollinen, jos lämpötilaongelmaan on kaikissa asunnoissa sama perussyy.
www.hs.fi
Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa ainoastaan kattavilla ja johdonmukaisilla päästövähennyksillä – VTT:n mukaan keskeistä on fossiilisista polttoaineista luopuminen
Jos nykytahdilla jatketaan, hiilinielujen koko jää Luken mukaan aiemmin arvioitua pienemmäksi.
www.is.fi
Jari Sillanpää oli Sami Kurosen vieraana: Tiesi jo tuolloin syytteestä – ei maininnut sanallakaan
Jari Sillanpää kertoi kahden viikon takaisessa haastattelussaan lopettaneensa huumeiden käytön. Jari Sillanpää antoi radiojuontaja Sami Kuroselle kaksi viikkoa sitten avoimen haastattelun. Haastattelussa hän sivusi huumekohua, mutta ei maininnut sanallakaan syytteestä vaikka tiesi siitä varmasti jo silloin. Käräjäoikeudesta selviää, että Sillanpäätä kohtaan nostettiin syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä lokakuun 16. päivänä. Kurosen haastattelussa hän oli kaksi viikkoa myöhemmin.
www.iltalehti.fi
Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Asiantuntijat kertovat viisi tapaa, joilla sairastumisriskä voi pienentää
Syömällä rasvaista kalaa, parsakaalia, granaattiomenaa, tomaattia, soijaa ja kurkumiinia sekä juomalla vihreä teetä voi jonkin verran ehkäistä eturauhassyövän syntyä.
www.hs.fi
Malesialaiskoneen alasampumista tutkiva ryhmä paljastaa: Itä-Ukrainan separatisteilla tiukat yhteydet Kremliin ja Venäjän valtaamaan Krimiin
Tutkijaryhmä on julkaissut puhelintallenteita separatistijohtajien ja Venäjän edustajien keskusteluista.
yle.fi
Sinkkuna viihtyvä Laura Voutilainen ei innostu Tinderistä - asuu nyt yksin: ”Saatan joutua elämään pitkänkin aikaa yksin”
Laura Voutilainen, 44, on opetellut tietoisesti rauhoittumaan ja viihtymään itsekseen. Hän ei etsi elämäänsä ketään, vaan nauttii täysin palkein työn ilosta. Laura Voutilaisessa, 44, on uudenlaista kipinää. Hymy tulee herkeämmin, katseessa on pilkettä. Vaikeiden vaiheiden keskellä olo ei ollut aina energinen. Laura on työstänyt kipukohtiaan enemmän erottuaan vuonna 2015 pitkästä avioliitosta.
www.iltalehti.fi
Perhe asensi joulukoristeet liian aikaisin Texasissa - omakotiyhdistys: lumiukko poistettava
Perhe on pöyristynyt vaatimuksesta. Kuinka aikaisin joulukoristeet saa asentaa pihalleen? Ei marraskuun alussa - ainakaan Yhdysvaltojen Texasissa. Siellä erästä perhettä on kehotettu poistamaan etupihallaan olevat, isot joulukoristeet. Kehottaja oli paikallinen omakotiyhdistys.
www.iltalehti.fi
Erittäin vaaralliseksi luokiteltu amfetamiini vaihtoi omistajaa Kouvolan keskustassa – huumekaupasta syytteet yhdelletoista
Yhdelletoista miehelle vaaditaan vankeusrangaistuksia törkeistä huumausainerikoksista Kymenlaakson käräjäoikeudessa.
yle.fi
Ruotsidemokraatit nousi mielipidemittauksissa Ruotsin suosituimmaksi puolueeksi
Puoluetta kannattaa tuoreen mittauksen mukaan 24 prosenttia ruotsalaisista.
yle.fi
Ford Mustang Mach-E:n kuvat lipsahtivat julkisuuteen
Samalla osa teknisistä tiedoista paljastui.
kauppalehti.fi
Lahden kirkkoherra aikoo perua Jari Sillanpään joulukonsertin – muissa seurakunnissa pohditaan tilannetta vakavasti
Keski-Lahden kirkkoherra Miika Hämäläinen aikoo perua Jari Sillanpään joulukonsertin. Muut seurakunnat kertovat pohtivansa tilannetta erittäin vakavasti.
www.is.fi
Sillanpään kiertueen tuottaja: lauantain keikka Joensuussa järjestetään normaalisti, samoin tuleva kirkkokiertue
Viihdetaiteilija Jari Sillanpään kiertueiden tuottaja Lilja Kainulainen kertoo, että Sillanpään huominen konsertti Joensuussa järjestetään normaalisti rikossyytteistä huolimatta.
Kaleva.fi
Naisleijonien tähti lopetti yllättäen 29-vuotiaana – julkaisi nyt kuvan iloisesta perheuutisesta: ”Elmo se on”
Suomen MM-hopeajoukkueeseen kuulunut Linda Välimäki saa perheenlisäystä. Linda Välimäen elämässä on tapahtunut paljon viimeisen puolen vuoden aikana. Keväällä Naisleijonien monivuotinen huippuhyökkääjä oli saavuttamassa historiallista MM-hopeaa kotikisoissa. Kesällä hän kertoi, hieman yllättäen, ripustavansa hokkarit naulaan.
www.iltalehti.fi
Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta
Amsterdamissa asuva poika tykkää koirista ja haluaa luoda teknologian avulla kuolemattoman ihmisen.
www.hs.fi
18 lonkeroa sokkotestissä: Voittajaksi nousi ”savuinen ja hapokas”, osa maistui poretableteilta
Iltalehden raati arvioi kaiken kaikkiaan 18 lonkeroa. Voittajaksi selviytyi perinteinen maku. Iltalehti arvioi kaupasta saatavia, perinteisiä greipin makuisia lonkeroita. Poikkeuksena Hartwallin 7,5 prosenttinen lonkero, joka on saatavilla Alkon valikoimassa. Arvioitavana oli yhteensä 18 lonkeroa. Joistain juomista raati oli sangen yksimielinen, osassa mielipiteet jakautuivat melko paljonkin. Osaa miellytti enemmän vahva greipin maku ja osa piti makeammasta.
www.iltalehti.fi
Rahan siirtäminen pankista toiseen nopeutuu: kaikki suomalaispankit ovat siirymässä yhteiseen pikasiirtopalveluun, osassa pankeissa nopeat siirrot käytössä jo
Noin puolet suomalaispankeista on jo siirtynyt yhteiseen pikasiirtopalveluun, kertoo asiantuntija.
www.hs.fi
Tilastossa selkeä trendimuutos – käytettyjä Mitsubisheja valuu Suomeen jo lähes käsittämätöntä tahtia
Alhainen autovero yhdistää maahan jo massailmiön veroisesti tuotuja käytettyjä Mitsubishi-merkkisiä autoja.
www.is.fi
Jos ongit Nordeaa kesän pohjilta, sijoituksesi on tuonut jo ylituottoa – Mutta voiko nousu enää jatkua?
Pankkiosakkeiden viime päivien alamäki ei ole tuhonnut Nordean nousua kesän pohjilta. Mutta onko osakkeella enää nousuvaraa?
kauppalehti.fi
Helsinkiläiskouluissa on järkähtämätön lempiruoka, joka on saanut lähes ”kulttiruoan maineen” – Norjassa lounas on vain kotoa tuotu voileipä
Kouluruokaa parjataan usein, mutta koululaisilla on myös selkeitä lempiruokia. Kerromme myös eroista muiden maiden järjestelmiin, kuten esimerkiksi Norjan mallista, jossa lapsilla on mukanaan vain voileipä.
www.is.fi
Raaseporissa viime vuonna yhtä monta peurakolaria kuin päiviä – hirvi rysähti peltiin useimmin Kouvolassa ja Kuopiossa
Suurin osa riistaonnettomuuksista tapahtui viime vuonna Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla.
www.is.fi
BMW:t joutuivat öisen vaanijan uhriksi Espoossa
Uudellamaalla Espoossa on tapahtunut marraskuun alkupuolella seitsemän varkausrikosta, jossa kohteena ovat olleet uudehkot BMW-autot.
www.is.fi
Tutkimus: itäsuomalaiset asuivat ennen lännessä ja länsisuomalaiset idässä – rautakautinen mysteeri hämmentää geneetikkoja
www.hs.fi
Katso lista: 26 Suomen suurinta saavutusta – tänä iltana ratkeaa, voimmeko ruksia yhden lisää
Suomi on monella mittarilla maailman paras maa. Ehkä joskus myös jalkapallossa. Tänään voidaan taas ruksia yksi suursaavutus lisää?
www.is.fi
Danske haluaa avittaa yhtiöitä vastuullisemmiksi: ”Olemme nähneet yhtiöitä, joissa on tehty harhaanjohtavaa markkinointia tai jopa lahjontaa”
Danske Bank kertoo tuoreessa ESG-aiheisessa raportissaan, mistä aiheista pankki on käynyt keskusteluja yritysten kanssa vastuullisuuteen ja sen puutteisiin liittyvistä riskeistä.
kauppalehti.fi
Muinaisten suomalaisten perimä paljastaa: täällä asui monia heimoja
Rautakautiset DNA-löydöt kertovat uutta tietoa suomalaisten alkuperästä.
yle.fi
Tuore laskelma puolitti kertaiskulla metsien hiilinielut – hallituksen ilmastotavoite vaikeutui huomattavasti
Suomen vieminen hiilineutraaliksi vaatii nyt entistä isompia päästövähennyksiä: se tarkoittaa lisäpainetta maatalouteen, liikenteeseen ja teollisuuteen.
www.hs.fi
Espoossa on viety seitsemästä BMW:stä ajo­tietokoneita ja ratteja, poliisi epäilee ”hit and run” -rikollisuutta
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Laajalahdessa, Tapiolassa ja Mankkaalla.
www.hs.fi
HS Hyvinkää: 60-vuotias mies sai potkut, koska ei suostunut siirtymään töihin Hyvinkäältä Ruotsiin – Oikeus tuomitsi potkut laittomiksi
Työnantaja vaati 60-vuotiasta työntekijäänsä siirtymään Hyvinkäältä Ruotsiin. Kun työntekijä kieltäytyi, tämä irtisanottiin.
www.hs.fi
Ville Rannan pilapiirros: Isänmaallista sananvapautta estetään
Ville Rannan pilapiirros 15.11.2019.
www.iltalehti.fi
Kännykän räplääminen ratin takana on kohta sallittua – Liikenneturvan johtajalta välitön tyrmäys: ”Siinä kun alkaa someviestiä värkkäämään...”
Uuden tieliikennelain perustelut sallivat kännyköiden ja muiden laitteiden käyttämisen auton ollessa pysähdyksissä.
www.is.fi
Tiettyjen miesten hajuvesien väitetään ”pudottavan naisilta housut” – tämä väite oli pakko tarkistaa tuoksu­ammattilaiselta, ja vastaus todella yllätti
Tuoksut ovat makuasia, mutta onko totta, että tietty ainesosa vetoaa naisiin aivan erityisellä tavalla?
www.is.fi
USA:n ja Kiinan kauppasopimus on hyvin lähellä –Trumpin neuvonantaja: ”Hienosäädöstä kiinni”
www.is.fi
Selena Gomezin paino nousi autoimmuunisairauden lääkityksestä – joutui pilkan kohteeksi somessa
Selena Gomez on saanut ikävää palautetta. Laulaja Selena Gomez, 27, sairastaa autoimmuunisairautta, lupusta, mikä muun muassa saa hänen painonsa vaihtelemaan. Painonnousu ei ole jäänyt huomaamatta ja poptähti on saanut ikäviä kommentteja sosiaalisessa mediassa.
1 h
www.iltalehti.fi
Jari Sillanpään konserttikiertue jatkuu suunnitellusti syytteestä huolimatta
Laulaja Jari Sillanpää esiintyy huomenna lauantaina Joensuun Carelia-salissa.
1 h
www.hs.fi
Suomessa on lähes 50 000 työpaikkaa ilman tekijää – vaikeasti täytettävien määrä kasvoi jyrkästi
Avoimien paikkojen määrä väheni teollisuudessa ja kaivostoiminnassa, kasvoi informaation ja viestinnän parissa.
1 h
www.is.fi
Katso suorana klo 11.55: Ilmastotavoitteille haetaan keinoja – miten metsien hiilinielun heikentyminen vaikuttaa ratkaisuihin?
Teknologian tutkimuskeskus VTT esittelee vaihtoehtoja, joilla Suomi pääsisi ilmastoneutraaliksi 15 vuodessa.
1 h
yle.fi
Etelä-Koreassa heräsi pelko Yhdys­valtain joukkojen pois­vetämisestä: Trump vaatii maalta viisin­kertaista korvausta sotilas­voimista
CNN:n mukaan ärsyyntyneet eteläkorealaiset kyseenalaistavat nyt Yhdysvaltojen luotettavuuden liittolaisena.
1 h
www.hs.fi
Kalle Samooja teki golfin Euroopan-kiertueella albatrossin, joka on paljon harvinaisempi kuin hole-in-one
1 h
www.hs.fi
Notre Damen korjaustöistä syntyi valtava riita – remonttia johtava kenraali käski pääarkkitehtia ”tukkimaan turpansa”
Kiistakapulana toimii etenkin katedraalin keskitornin tuleva ulkomuoto.
1 h
www.is.fi
Liettua armahti venäläisiä vakoojia, vaihto norjalaiseen rajavartijaan mahdollinen
Venäjällä vakoilusta tuomittu norjalainen rajavartija Frode Berg saattaa myös olla osa vaihtoa, sanovat nimettömät lähteet.
1 h
www.hs.fi
Ravivihje: Toto4 Pori 15.11.2019
Porin Toto4-pelin mielenkiintoisin varmaehdokas löytyy heti avauskohteesta.
1 h
www.is.fi
Pohjolan futis­legendat ylistävät Huuhkajia – Ruotsin MM-pronssille torjunut Thomas Ravelli: ”Onnittelen jo etukäteen”
Pohjoismaiset futislegendat onnittelevat Suomea jo etukäteen. Jatkoa seuraa, he uskovat.
1 h
www.is.fi
Juuri nyt valkohäntäpeura on suurin riski: Katso miten paljon hirvikolareita sattuu omalla paikkakunnallasi
Pahin hirvikausi on tältä syksyltä takana, vaikka painavaa hirveä pitää aina varoa. Hirven sijasta autoilijan kuitenkin yllättää marraskuussa todennäköisimmin valkohäntäpeura, jonka kiima-aika on juuri alkanut. Vuonna 2018 tapahtui tieliikenteessä yli 12 000 riistaonnettomuutta Vaarallisinta aikaa riistaonnettomuuksien osalta on marraskuu, jolloin sattui yli kuudesosa kaikista tapauksista.
1 h
www.iltalehti.fi
Musiikkikuvaelma Laila kantaa kaikuja 60-luvulta – Kajaanin teatteri tuo Ouluun draamaa ja rakastettuja Laila Kinnusen lauluja
Uusi muoti, uusi musiikki, television aikakausi, tanssilavat, muutoksen vuosikymmen. Spede, Kekkonen, Kennedy, keskioluen vapautuminen.
1 h
Kaleva.fi
Oulun Työväen Näyttämöä ei nähdä Hupisaarilla ensi kesänä – "Ainakin viime kesältä on pakko huokaista", OTN:n puheenjohtaja Minna Kuusisto sanoo
OTN ei ole hakenut harjoitus- ja näytäntöaikoja ensi kesäksi Hupisaarten uuteen teatteriin. Hakuaika päättyi viikko sitten.
1 h
Kaleva.fi