Vuoden poliisi tulee Turusta: lähiöpoliisi Vesa Jauhiainen – "Poliisi on se sama henkilö, jonka nuori kohtaa elämänsä eri vaiheissa"

Vuoden poliisi valittiin nyt 44. kerran. Valitsijat korostivat tämän vuoden poliisissa nyt lähestyttävyyttä.
Load more
Go to source
unread news (Demo user)
unread news (Demo user)
Nesteen tulos ylitti odotukset selvästi
Nesteen liikevoitto ylitti odotukset, uusiutuvien polttoaineiden liikevoitto 305 miljoonaa euroa.
9 m
kauppalehti.fi
Ålandsbankenilta kaikkien aikojen paras neljännesvuositulos
Ålandsbanken toistaa vastikään nostamansa ohjeistuksensa ja arvioi liiketuloksensa olevan tänä vuonna parempi tai samaa tasoa kuin viime viime vuonna.
kauppalehti.fi
Softbank pelasti kohuyhtiö We Workin, perustajalle potkut hallituksesta ja 185 miljoonan dollarin konsulttipalkkio
Softbank järjesti toimistotilayhtiö We Workille lähes kymmenen miljardin dollarin rahoituspaketin.
www.hs.fi
SSAB sulkee Raahen toisen masuunin – syynä kustannusten vähentäminen
Te­rä­syh­tiö SSAB sul­kee Raa­hen toi­sen ma­suu­nin mar­ras­kuun lo­pul­la.
Kaleva.fi
Omakotitalot käyvät nyt kaupaksi – varsinkin näissä suurissa kaupungeissa
Omakotitalojen kauppa on vilkastunut varsinkin Suomen suurimmissa kaupungeissa.
kauppalehti.fi
SSH vajosi jälleen tappiolle – liikevaihdon odotettu kasvuloikka jäi piippuun
Kyberturvayhtiö SSH Communications Securityn alkuvuosi oli vaikea, eikä kolmoskvartaali tuonut vielä helpotusta. Yhtiö jäi selvästi analyytikkoennusteista, ja tulosvaroitusriski on loppuvuodelle kohollaan.
kauppalehti.fi
Onko tässä mitään järkeä? Amerikkalaistähti sai sakot vääränlaisista sortseista
NFL-seura Cleveland Brownsin laitahyökkääjä Odell Beckham junior sai sakot vääränlaisista sortseista. NFL-liiga lähetti Beckhamille kirjeen, jossa pelaajan kerrottiin saaneen 14 000 dollarin sakon varusterikkomuksesta. Jenkkifutistähden synti oli käyttää sortseja, jotka eivät peittäneet polvia. Liigan mukaan varustesääntöjen ajatuksena on muun muassa suojella pelaajia loukkaantumisilta.
www.iltalehti.fi
Tutkinta Helsingin poliisin viestintäjohtajan korruptioepäilystä valmistumassa: Vaalirahoitusta epäillään lahjukseksi
Kokoomuksen kaupunginvaltuutetun ja entisen kansanedustajan Juha Hakolan mukaan Helsingin poliisin hankinnat ja hänen vaalirahoituksensa eivät liity toisiinsa.
www.hs.fi
Merimetsot ja harmaahaikarat pysäyttivät Rauman sataman suunnitelmat uudesta tieyhteydestä – "Kyllä ne uusia pesäpaikkoja löytävät"
Rauman satamaa on tarkoitus laajentaa läheiselle luodolle, mutta harmaahaikarat ja merimetsot aiheuttavat harmia lupaprosessille.
yle.fi
Kolme nuorta loukkaantui ulosajossa Kangasalla, kaksi vakavasti – kuljettajaa epäillään huumerikoksesta
Kaikki ajoneuvossa olleet olivat nuoria.
yle.fi
Tuskista kärsinyt Marieke Vervoort kuoli 40-vuotiaana – paralympiavoittaja suunnitteli omat hautajaisensa: ”Valkoisia ruusuja ja kuohuviiniä”
40-vuotiaana kuollut Marieke Vervoort kärsi pitkään rappeuttavasta lihassairaudesta, joka havaittiin hänellä 14-vuotiaana.
www.is.fi
Daniela Yrjö-Koskinen vetää legendaarista helsinkiläisyritystä jo neljännessä polvessa: ”Tämä on kuin neljäs sisarus”
Helsinkiläinen Novita tähtää kansainvälisyyteen markkinoimalla mielikuvia neulomisen rentouttavasta vaikutuksesta. Yritys on saman perheen omistuksessa jo neljännessä polvessa, mikä on äärimmäisen harvinaista.
www.is.fi
Alma Median digisisällön myynnin kasvu ylitti painetun sisällön myynnin laskun, tulos kasvoi
Mediayhtiön kannattavuus parani heinä–syyskuussa.
www.hs.fi
Moni tietää talletussuojasta, mutta useampi nostaisi talletuksensa pois pankin ajautuessa isoihin talousvaikeuksiin
Rahoitusvakausviraston teettämä kysely paljastaa, että talletussuojasta tietävät suomalaiset ovat järjestelmää kohtaan luottavaisempia kuin tietämättömät.
kauppalehti.fi
Jatkuvan kasvatuksen voi tehdä hyvin tai huonosti – Tuleeko kansalaisaloitteesta muuta kuin muheva riita?
Saadaanko avohakkuita ­koskevasta ­kansalaisaloitteesta aikaan muuta kuin muheva riita eduskunnassa?
kauppalehti.fi
Atrian tulos ja liikevaihto parani: ”Kysynnän kasvu kohdistuu aiempaa hinnakkaampiin tuotteisiin”
Elintarvikeyhtiö Atrian tulos parani vuoden kolmannella vuosineljänneksellä.
www.is.fi
Näin toimii jättimäisestä yli 400-kiloisesta kurpitsasta koverrettu vene – Yhdysvaltalaismaanviljelijän uurastus palkittiin
Muumilaakson tarinoissa ontosta kurpitsasta rakennettiin Pikku Myylle vierasmaja. Tennesseeläisellä maanviljelijällä oli hiukan muita suunnitelmia kasvattamansa jättikurpitsansa varalle. Yhdysvaltojen Tennesseestä kotoisin oleva maanviljelijä Justin Ownby oli vuosien ajan yrittänyt kasvattaa jättikurpitsoja siinä onnistumatta. Tänä vuonna häntä lopulta lykästi ja toukokuusta asti hoidettu oranssi jättiläinen kasvoi kesän ja syksyn mittaan yli 410 kiloiseksi kasvisjärkäleeksi. Koverrettuaan kurpitsasta sen siemenet ja sisukset, Justin päätti pitää hiukan hauskaa lastensa kanssa. He siirsivät jättimäisen kurpitsan maatilansa alueella sijaitsevan lammen rantaan ja testasivat miten ontto kurpitsa toimisi veneenä.
www.iltalehti.fi
Teräsyhtiö SSAB sukelsi odotettua syvemmälle
Teräsyhtiö SSAB:n tulos laski odotettuakin enemmän heinä-syyskuussa. Liikevaihto sen sijaan notkahti ennustettua vähemmän.
www.is.fi
Jätti­tutkimus vahvistaa: Optimistin elämän­asenne suojaa sydän­oireilta
Valoisa asenne auttaa myös syövän kanssa ja elämään pidempään.
www.is.fi
Syyte: Karaokekuningatar kavalsi perheyhtiönsä ja lähetti huijareille 68 000 euroa – ”Olen ollut täysääliö ja tullut reippaasti huijatuksi”
Orkesterien solistina ja levylaulajana tunnettu nainen on urallaan voittanut laulukilpailuja ja valtakunnallisen karaokemestaruudenkin. Kaakkoissuomalaisen laulajan väitetään anastaneen perheyhtiöltä 95 000 euroa. Syytteen mukaan hän siirsi varoja omalle tililleen ja maksoi kaikkiaan 68 000 euroa ulkomaalaisille pankkitileille, joilta rahat päätyivät huijareiden käsiin. Nainen on saanut Kymenlaakson käräjäoikeudessa syytteen muun muassa törkeästä kavalluksesta. – Olen ollu täysääliö ja tullu reippaasti huijatuksi Googlen nimissä, nainen tunnusti sähköpostissa tuttavalleen esitutkintamateriaalin mukaan.
www.iltalehti.fi
Alma Median tulos kasvoi vaikka liikevaihto supistui
Viestintäkonserni Alma Median oikaistu liiketulos kasvoi lähes seitsemän prosenttia kolmannella neljänneksellä, vaikka liikevaihto supistui hieman.
www.is.fi
Paralympiavoittajan elämä päättyi armokuolemaan
Marieke Vervoort kärsi 14-vuotiaasta asti rappeuttavasta lihassairaudesta.
www.hs.fi
Pormestari Vapaavuori: Helsingin kaupungin vuokra-asunnoissa turhan kovatuloisia asukkaita – asia otetaan pian tarkasteluun
Helsingin kaupungin vuokra-asunnoissa asuu nyt ihmisiä, joiden tulot ovat kasvaneet selvästi asunnon saannin jälkeen, kertoo pormestari Jan Vapaavuori. Hänen mukaansa asia otetaan pian tarkasteluun.
kauppalehti.fi
Nokian Renkailta yllättävä tulosvaroitus pörssin sulkeutumisen jälkeen
Autonrenkaita valmistava Nokian Renkaat laskee koko vuotta koskevaa tulosohjeistustaan.
www.is.fi
Menestynyt paralympiaurheilija sai eutanasian 40-vuotiaana - suunnitteli hautajaisensa jo vuosia sitten: ”Haluan, että tuhkani levitetään Lanzaroten edustalle”
Paralympiaurheilija Marieke Vervoort on lopettanut elämänsä armokuoleman avulla. Vervoort, joka kärsi rappeuttavasta lihassairaudesta, sai avustetun kuoleman kotikaupungissaan Diestissä. Belgialainen ratakelaaja oli lajinsa suurnimiä. Hän voitti yhteensä neljä mitalia Lontoon ja Rion paralympialaisissa.
www.iltalehti.fi
SSAB:n tulos romahti jopa ennustettua enemmän
SSAB:lle Eurooppa oli vuosineljänneksellä hankala manner.
kauppalehti.fi
Varastettiinko autostasi rekisterikilvet? Se on yllättävän yleistä –Toimi oikein, tai saatat joutua poliisin silmätikuksi
Varastettuja kilpiä saatetaan käyttää rikoskeikoilla tai bensavarkauksiin.
yle.fi
Nokian Renkaiden uusin tulosvaroitus koettelee sijoittajien kärsivällisyyttä – Analyytikko: Tavoitteet alkavat näyttää mahdottomilta
Inderesin Petri Kajaanin mukaan Nokian Renkaiden lähivuosien tavoitteet alkavat nykyisten suoritusten valossa näyttää lähes mahdottomilta saavuttaa.
kauppalehti.fi
Huhtamäki petrasi odotetusti kannattavuutta - ”Taustalla hinnoittelun ja tehokkuuden parantaminen”
Pakkausvalmistaja Huhtamäen tulos parani heinä-syyskuussa. Näkymät ovat ennallaan.
kauppalehti.fi
Laaja tutkimus kartoitti naisten elämänlaatua: Suomen sijoitus kolmanneksi paras
Listauksessa mitattiin muun muassa maissa toteutuvaa naisten taloudellista, sosiaalista ja poliittista tasa-arvoa, tutkittiin maakohtaisia mahdollisesti naisia syrjiviä lakeja sekä tarkasteltiin naisten yleistä turvallisuutta maissa.
www.hs.fi
Vaivaannuttava haastattelu tänään tv:ssä: Syytön mies murhattiin - tekijöiden tuttava juoruilee ja pyörittelee silmiään
Ruth Adams kertoo vuoden 2013 tapahtumista niin, että katsojalle tulee epämukava olo. Kun Charles "Charlie" Kinkel, 39, murhattiin vuonna 2013, koko kyläyhteisö vaikeni epäilyksistään ja näkemästään kuin muuri. Poliisin ja syyttäjän voimattomuudesta kerrotaan tänään alkavassa uudessa true crime -sarjassa Welcome to Murdertown. Se on brittiläistä tekoa, vaikka ensimmäisessä tosielämän tapauksessa ollaan Nevadassa USA:ssa. Charlie saapui sinne, tarkalleen ottaen 107 asukkaan Silver Peakiin töiden perässä. Hänen vaimonsa Trayce Kinkelin piti seurata miestään, kunhan tämä löytäisi kolme vuotta aviossa olleelle parille sopivan kodin. Sitä ennen Charlie yöpyi työkaverinsa Jason Taaffen luona. Saman katon alla asui kolmaskin mies: Coleman Ward. Harvakseltaan Jason-isänsä luona vieraili myös tämän ala-asteikäinen Alice-tytär.
www.iltalehti.fi
Kim Kardashianin alle kouluikäiset lapset järjestivät äidilleen suloisen yllätyksen – supertähden tavallinen puoli tuli harvinaisesti esiin
Kim Kardashian juhlisti 39-vuotissyntymäpäiviään tiistaina.
www.is.fi
Kuvat ei herkille: Tältä näyttää TVOF-kisaaja Kimmo Blomin harvinainen silmäsyöpä
Suomessa löytyy vuosittain 65–75 silmämelanoomaa. Kimmo Blom on yksi tätä syöpää sairastavista. Muun muassa The Voice of Finland -laulukilpailusta, Euroviisuihin pyrkimisestä sekä lukuisista bändeistä tunnettu Kimmo Blom on sairastanut jo neljä vuotta harvinaista sidekalvon melanoomaa. – Tämä kuva on viime keväältä. Jo monesti operoitu ja sädetetty silmä operoitiin uudelleen ja silmä tykkäs huonoa, kun sitä kronklattiin. Operaation jälkeen luomen alle alkoi nousta patti, Blom kertoo kuvasta, jota hän esitteli Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa.
www.iltalehti.fi
Kysyimme, miten Huuhkajien EM-otteluita pääsee katsomaan, jos joukkue on mukana kisoissa – "Kööpenhaminaan on varmasti pienempi kynnys lähteä kuin Bakuun"
Arvokisanurmien portit ovat Suomen miesten jalkapallomaajoukkueelle sepposen selällään. Suomalaiset ovat olleet jo nyt kiinnostuneita Huuhkajien mahdollisten EM-otteluiden lipuista.
1 h
Kaleva.fi
Saksan autobahneilla hurjastelulle haluttiin loppu – ehdotus 130 km/h rajoituksista kaatui murskalukemin
498-126. Näillä numeroilla kaatui Vihreiden nopeusrajoitusehdotus Saksan liittopäivillä.
1 h
kauppalehti.fi
Sveitsiläinen huippuhiihtäjä lopettaa uransa vain 26-vuotiaana
Sveitsin parhaimpiin naishiihtäjiin Nathalie Siebenthal on päättänyt lopettaa uransa.
1 h
www.is.fi
Ylen toimittaja Jessikka Aro kertoo tänään oikeudessa vainon uhriksi joutumisestaan – ”Meinaa itkettää jo nyt”
Helsingin hovioikeudessa kuullaan keskiviikkona Ylen toimittajaa Jessikka Aroa. MV-sivuston julkaisijana toimineen Ilja Janitskinin ja Venäjä-mielisen Johan Bäckmanin viharikossyytteiden käsittely jatkuu kuluvalla viikolla Helsingin hovioikeudessa. Helsingin käräjäoikeus antoi asiassa tuomionsa jo viime vuonna lokakuussa. Janitskin tuomittiin vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeuteen 16 eri rikoksesta. Bäckman tuomittiin vuoden ehdolliseen vankeuteen muun muassa Ylen toimittajan Jessikka Aron vainoamisesta. Sekä Janitskin että Bäckman valittivat tuomioistaan hovioikeuteen.
1 h
www.iltalehti.fi
Alma Median oikaistu liiketulos ylitti ennusteet - liikevaihto laski
Alma Mediassa digitaalinen sisältöliikevaihto oli kasvussa ja digitaalisen sisältömyynnin kasvu ylitti ensimmäisen kerran konsernitasolla painetun sisältömyynnin laskun.
1 h
kauppalehti.fi
Atrialta selvä tulosparannus
Atrian kolmas neljännes oli toistaiseksi vuoden vahvin. Ruotsissa liikevoitto saatiin nollille ja Venäjällä toiminta muuttui kannattavaksi.
1 h
kauppalehti.fi
Isä yllättyi, kun hänen metsäänsä kairattiin Tervolassa – Malminetsintä voi tulla metsänomistajalle yllätyksenä, kymmenet jättäneet korvausrahojaan nostamatta
Metsänomistaja ei välttämättä tiedä, että hänen mailtaan etsitään malmia tai että hänellä voi olla jopa malminetsinnän korvauksia saamatta. Näin kävi isälle ja tyttärelle, jotka omistavat metsää Tervolassa.
1 h
Kaleva.fi
Alma Median liikevoitto kasvoi hieman
Liikevaihto sen sijaan laski.
1 h
yle.fi
Kaapo Kakko joutui vilttiketjuun, valmentajalta lyhyt ja epämääräinen perustelu
Kakko avasi syöttötilinsä Arizonaa vastaan ylivoimalla.
1 h
www.hs.fi
Ristiriitainen Boris Johnson uhriutuu taas uuden jatkoajan edessä
Britannian pääministeri Boris Johnson pisti parlamentissa jäihin brexit-erosopimuslain käsittelyn. Parlamentti äänesti lain jatkoon menon puolesta, mutta ei halunnut tehdä työtä pikavauhdilla. Brexit lokakuun lopussa näyttää epätodennäköiseltä.
1 h
kauppalehti.fi
Iraniin ja Afganistaniin liftannut Emma Vepsä oppi reissuillaan, että huonomaineisissakin maissa elää ihania ihmisiä – jakaa nyt vinkkinsä muille liftareille
Virosta 9 000 kilometriä Persianlahden rantaan liftanneen Emma Vepsän mukaan parasta peukalokyydillä matkustamisessa ovat yllätyksellisyys ja kohtaamiset hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Matkaan mahtui vain yksi epämiellyttävä kokemus.
1 h
Kaleva.fi
Matti Leinosella oli elämänsä aikana sormet pelissä monella rintamalla – puheenjohtaja loi idearikkaalla toiminnallaan tukevan pohjan OLS:n taloudelle
Oulun Luistinseuran toimistolla vietettiin kiireen täyttämiä hetkiä vuonna 1980.
1 h
Kaleva.fi
Tiesitkö? Näin Big Brotherin 30 000 euron voittopottia verotetaan
Big Brother Suomen asukkaille maksetaan viikkorahaa hyvityksenä ohjelmaan osallistumisesta aiheutuvista tulonmenetyksistä. Big Brother -asukkaiden elämää on seurattu jo lähes seitsemän viikkoa. Voittaja nappaa itselleen 30 000 euroa. Koko summa ei kuitenkaan kilahda tilille, sillä voittopotti lukeutuu ansiotuloihin, ja on täten verotettavaa tuloa. – Voittosummasta suoritettavan vero on riippuvainen henkilön ansiotulojen kokonaismäärästä kalenterivuonna, kertoo Verohallinnon johtava veroasiantuntija Aki Mattsson.
2 h
www.iltalehti.fi
Nuori suomalaispakki kieltäytyi NHL-sopimuksesta ja valitsi SM-liigan: ”Minulle ei annettu vastuuta”
Julius Honka luuli aloittavansa kautensa NHL:ssä, mutta edessä olikin paluu kuuden vuoden jälkeen Suomeen ja JYPiin. Julius Honka, 23, on ristiriitaisessa tilanteessa. Mieli tekee pelaamaan NHL:ää, mutta toteuttaakseen tavoitteensa hänen on kyettävä elämään hetkessä, ja osoitettava maailmanluokan kykynsä kotimaisessa Liigassa.
2 h
www.iltalehti.fi
Hongkongin mielenosoituksille kipinän antanut, naisystävänsä murhasta epäilty mies vapautettiin vankilasta
Mies on sanonut antautuvansa Taiwanin viranomaisille.
2 h
www.hs.fi