Kaleva.fi
Kaleva.fi
Perussuomalaisista kokoomukseen loikannut Juha Vuorio: "Ymmärrän, ettei puoluevaihdos miellytä kaikkia"
Oulun puoluekentässä nähtiin liikehdintää maanantaina, kun perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Vuorio hyväksyttiin kokoomuksen valtuustoryhmän jäseneksi.
Kaleva.fi
Perhesurma järkyttää laajasti – peruuttamattomat teot herättävät tuskallisia kysymyksiä
Perhesurmat herättävät tuskallisia kysymyksiä siitä, miksi näin on käynyt ja mitä olisi voitu tehdä toisin. Erityisen tärkeää on hälventää asiasta järkyttyneiden lasten ja nuorten pelkoja ja palauttaa heidän turvallisuuden tunteensa.
Kaleva.fi
Muhoksen perhesurman kaltainen tapaus on Oulun seudulla harvinaisuus – Poliisi: "Nämä tapaukset ovat kaikessa karmeudessaan äärimmäisen harvinaisia"
Rikostarkastaja Konsta Korhonen Oulun poliisilaitokselta sanoo, että perhesurmia tapahtuu Oulun poliisilaitoksen alueella harvoin.
Kaleva.fi
Kesäkuussa avattavan Ouluhallin laajennuksen kesävuorot ovat haettavana – Värtön liikuntahallille vuoden jatko, Urheilutalo suljetaan
Ouluhallin laajennus otetaan kokonaisuudessaan käyttöön kesäkuun alussa. Oulun kaupungin liikuntalaitospäällikkö Matti Rautio kertoo, että kaupunki saa toukokuun alussa avaimet käteen.
Kaleva.fi
THL ottaa apuun tekoälyn – "Ennustemallien avulla tunnistamme suurimmassa riskissä olevat"
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toivoo tekoälystä olevan apua vakavan koronataudin ja kuolleisuuden riskin arvioinnissa.
Kaleva.fi
Talouspolitiikan arviointineuvosto: Julkisen talouden sopeutustoimien suunnittelu aloitettava pikaisesti
Sopeutustoimet tarkoittavat menoleikkauksia ja veronkorotuksia. Arviointineuvoston mielestä niistä pitäisi keskustella ja päättää parlamentaarisissa neuvotteluissa, jotta ne toimisivat ankkurina myös tuleville hallituksille.
Kaleva.fi
Kovia kokeneella Viking Linella vihdoin myös ilon aihe: Uusi Turun linjan laiva sai vettä alleen Kiinassa
Viking Linen uusi alus, Viking Glory on saanut vettä alleen XSI-telakalla Kiinan Xiamenissa. Turun ja Tukholman välille tuleva laiva luo uskoa Itämeren laivaliikenteeseen. Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses arvioi, että laivaliikenteellä on edellytyksiä palata koronan jälkeen entiselleen.
Kaleva.fi
Poliisi: Muhoksen perhesurman uhrien katoamista tutkittiin tavanomaisena katoamistapauksena – IL: Äidillä oli terveydenhuoltoalan koulutus
Oulun keskustassa sijaitsevasta majoitusliikkeestä löytyi maanantaina kuolleena muhoslainen perheenäiti ja hänen kaksi lastaan.
Kaleva.fi
Akkustrategia ehdottaa Suomeen akkulähettiläitä ja akkuinsinöörien koulutusta – "Yksi suurimmista mahdollisuuksista vuosikymmeniin"
Elinkeinoministeri Mika Lintilän asettama työryhmä katsoo, että Suomella on mahdollisuus nousta Euroopassa merkittävään rooliin. Yhtenä edellytyksenä on kasvun oikeuttaminen mahdollisimman vähäisillä ympäristövaikutuksilla ja suurilla ympäristöhyödyillä.
Kaleva.fi
Urheiluvalmentajien ja muiden urheilussa täytyy pystyä innovoimaan, koska muuten muut menevät ohi
Mihin valmentajaa enää tarvitaan, kun tietokoneohjelma voi pelata yksittäisen tilanteen miljoonia kertoja ja oppia uusia tapoja ratkaista sen, Jani Sarajärvi kysyy.
Kaleva.fi
THL: Pohjois-Pohjanmaalla 20 uutta koronatartuntaa, tautitapauksia Oulussa ja useissa seudun kunnissa – myös Raahessa tartuntoja
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että Pohjois-Pohjanmaalla on todettu 20 uutta koronavirustartuntaa verrattuna THL:n maanantaisiin lukuihin.
Kaleva.fi
Fimeaan on ilmoitettu ensimmäiset koronarokotusten jälkeiset kuolemantapaukset – kaikissa tapauksissa henkilön epäillään kuolleen sairauteen, joka hänellä oli ennen rokotusta
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeaan on ilmoitettu ensimmäiset koronavirusrokotusten jälkeiset kuolemantapaukset.
Kaleva.fi
Henkilöauto törmäsi 13-vuotiaaseen potkukelkkailijaan Kittilässä, kuljettaja pakeni paikalta – poliisi kaipaa tapauksesta havaintoja
Poliisi etsii Kittilässä potkukelkkailijaan törmännyttä autoilijaa. Henkilöauto törmäsi potkukelkkaa työntäneeseen 13-vuotiaaseen poikaan Kittilässä tiistaina 19. tammikuuta hieman puoli kuuden jälkeen illalla.
Kaleva.fi
Syötteen suosio ennätyslukemissa – kansallispuistojen käyntimäärät kasvaneet kymmenillä prosenteilla korona-aikana
Oulun seudun lähimmät kansallispuistot Syöte ja Rokua kasvattivat käyntimääriään viime vuonna, samoin Koillismaan helmet Oulanka ja Riisitunturi.
Kaleva.fi
Rankkojen Ankkojen riveissä huippukautta pelaavat Hanna Niemelä, Jonna Virkkunen ja Laura Liimatta saivat kutsun maajoukkueleirille
Maajoukkueen kausi huipentuu marras-joulukuun vaihteessa pelattavaan MM-turnaukseen.
Kaleva.fi
Kriisityö jalkautuu lasten ja nuorten pariin Muhoksella, kunnassa suruliputetaan – Kunnanjohtaja perhesurmasta: "Kyllähän tämä järkyttää itse kutakin"
Muhoksen yläkoulussa ja yhdessä varhaiskasvatuksen yksikössä on aloitettu kriisityö tiistaina aamulla, kertoo Muhoksen kunnanjohtaja Jukka Syvävirta.
Kaleva.fi
Vanha Kaleva: Puuta kaupungilta talonrakentajille, mutta ei huviloita varten
Kaleva 26.1.1921. Rahatoimikamarin kokouksessa toissailtana käsiteltiin m.m. seuraavia asioita. Rakennuspuiden antaminen kaupungin metsistä.
Kaleva.fi
Oulujoen kirkossa vietetään vihkihetkeä ensimmäistä kertaa mielenkiintoisena päivämääränä
Oulujoen kirkossa järjestetään vihkihetki perjantaina 12. helmikuuta klo 17–20. – Vihkihetkeä ei ole Oulujoen kirkossa pidetty aiemmin, mutta halusimme tätäkin mahdollisuutta korona-aikana tarjota, kertoo kappalainen Satu Kreivi-Palosaari Oulujoen seurakunnasta.
Kaleva.fi
Muhoslaisessa pubissa mahdollinen joukkoaltistuminen – kävitkö kyseisessä baarissa tähän aikaan?
Muhoksen kunta tiedottaa, että paikkakunnalla sijaitsevassa Pub Puutteessa on todettu mahdollinen joukkoaltistuminen viime perjantaina.
Kaleva.fi
Maa on syntinen laulu tulee keväällä Kemin kaupunginteatteriin – ohjaaja Petri Jäärni tykästyi Timo K. Mukan romaaniin jo nuorena
Kemin kaupunginteatterin esitystoiminta pysyy koronaepidemiaan liittyvien turvallisuusrajoitusten mukaisesti keskeytyneenä 18. helmikuuta saakka.
Kaleva.fi
Taiteilija kotona ja työnsä ääressä – uudessa sarjassa tunnetut taiteilijaparit avaavat työskentelytapojaan
Luovuus on mysteeri vähän samaan tapaan kuin rakkaus. Ei voi tietää, missä se asuu. Näin pohtii rockmuusikko ja toimittaja Sami Yaffa Teeman uudessa sarjassa, jossa taiteilijapariskunnat ja työparit kertovat työstään ja toinen toisistaan.
Kaleva.fi
Päivän leffapoiminnat: Vaimo kyllästyy pihtailuun ja sortuu syrjähyppyyn kotimaisessa draamakomediassa
Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa.
Kaleva.fi
Vastaamon tulevaisuus puntarilla torstaina: jatkuuko toiminta? MTV: Yhtiön toimitusjohtaja Heini Pirttijärvi erosi tehtävästään
Heini Pirttijärvi on eronnut Psykoterapiakeskus Vastaamon toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan tehtävästä. Asiasta uutisoi MTV.
Kaleva.fi
Liminka laajentaa kieliohjelmaansa kuntalaiskyselyyn perustuen
Limingan kunta kertoo tiedotteessaan laajentavansa kieliohjelmaansa kuntalaiskyselyn perusteella. Kunnan kieliohjelma on laadittu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja edelleen vapaan sivistystyön kautta työikäisiin ja ikäihmisiin etenevänä jatkumona.
Kaleva.fi
Kysyimme: Kenen vastuulle kuuluu puhdistaa lumesta postilaatikkorivien edustat? "Toki suosittelisin, että naapurien kanssa sovittaisiin vuorottelusta"
Postin jakelijat liikkuvat pääasiassa varhain aamulla, usein samaan aikaan aurauskaluston kanssa. Kun lunta tulee kerralla runsaasti, voi postilaatikolle pääsy olla vaikeaa sekä jakajalle että postinsaajalle.
Kaleva.fi
Oulussa tutkitaan, kuinka 6G-teknologia voidaan yhdistää lääketieteeseen – Professori visioi, kuinka VR-lasit voitaisiin valjastaa Alzheimerin taudin tai kuntoutumisen seurantaan
Oulun yliopistossa ja OYSissä innovoidaan digitaalisia hoitopolkuja. Tulevaisuuden terveyshanketta kehitetään liki 10 miljoonalla yhdessä 6G-osaajien kanssa. Tavoitteena myös minimoida virrantarvetta ja kehittää energian mikrotuotantolähteitä.
Kaleva.fi
Pimeän netin huumekauppa olikin kaikkea muuta kuin anonyymia – Tulli: myyjiltä löytynyt tuhansien suomalaisten ostajien asiakastietoja
Tullin mukaan huumeiden ja laittomien reseptilääkkeiden kuten erektiolääkkeiden myyjillä ei ollut mitään asiallista ja välttämätöntä syytä kerätä ostajien tietoja. Tulli varoittaa luovuttamasta henkilötietoja rikollisille. Tieto työssäkäyvän, rikkeettömän kansalaisen huumeostoista voisi johtaa väärissä käsissä laittomiin hyödyntämisyrityksiin.
Kaleva.fi
Presidentti Joe Biden salli transsukupuolisten palveluksen maan armeijassa – kumosi Donald Trumpin asettaman kiellon
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kumosi maanantaina edeltäjänsä Donald Trumpin päätöksen kieltää transsukupuolisia palvelemasta maan armeijassa.
Kaleva.fi
Italian pääministeri jättää eropyyntönsä tiistaina – panoksena hallituksen muodostamisessa ovat aikaistetut vaalit
Italian pääministeri Giuseppe Conte aikoo jättää eropyyntönsä presidentti Sergio Mattarellalle tiistaina. Reutersin lähteiden mukaan hän toivoo, että Mattarella antaa hänelle mandaatin muodostaa uusi hallituskoalitio. Mikäli yhteistyötä puolueiden välille ei löydy, uhkana on aikaistetut vaalit.
Kaleva.fi
Aleksei Navalnyin pidätys lisää painetta Saksassa – CDU:n puheenjohtaja tunnetaan höllästä suhtautumisesta Venäjään, eikä tuki kaasuputkihankkeelle horju
Aleksei Navalnyin pidätys tuo painetta Saksan CDU-puolueen puheenjohtajalle Armin Laschetille, joka tunnetaan höllästä Venäjä-suhtautumisesta.
Kaleva.fi