Ainakin kolme kuoli ja kuusi haavoittui kouluammuskelussa Michiganissa

Ulkomaat Tekijäksi epäilty on 15-vuotias koululainen. Petteri Tuohinen 22:54 Ainakin kolme ihmistä on kuollut ja kuusi muuta haavoittunut kouluammuskelussa Yhdysvaltain Michiganissa, kertovat uutistoimistot. Uhrit olivat opiskelijoita sekä yksi opettaja. Uutistoimisto AP:n mukaan ampuja oli 15-vuotias koululainen. Poliisi pidätti epäillyn koulusta ja otti talteen käsiaseen. Teon ..........
Lue koko artikkeli aiheesta: aamulehti.fi
Pokémonien ampuminen oli liikaa – Nintendo jyräsi faniprojektin silmän­räpäyksessä
Veriset pokémonit ja aseet eivät olleet Nintendon mieleen. Fanin tekemä projekti on kuitenkin saanut melkoisen määrän hehkutusta.
www.is.fi
Teknologia | Kymmenien miljardien siru­kauppa kaatumassa, Bloombergin mukaan Nvidia valmistautuu perumaan brittiyhtiö Armin oston
Uutistoimisto Bloombergin nimettömien lähteiden mukaan Softbank valmistautuu listaamaan Armin pörssiin.
www.hs.fi
Yhdysvallat yrittää nostaa onnettomuuteen joutuneen F-35-hävittäjän merestä ennen kuin Kiina ehtii paikalle
F-35 törmäsi tiistaina lentotukialukseen Etelä-Kiinan merellä. Yhdysvaltain laivaosto yrittää nostaa merestä tiistaina Etelä-Kiinan merellä onnettomuuteen joutuneen F-35-hävittäjän. Asiasta kertovat uutiskanava CNN ja uutistoimisto Reuters. F-35C-mallin hävittäjä törmäsi tiistaina toistaiseksi tuntemattomasta syystä USS Carl Vinson -lentotukialukseen ja seitsemän ihmi ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Ravivihje: Toto65 Oulu 26.1.2022
Oulun Toto65-kierroksen vihjerivit rakennellaan kahden alipelatun kakkossuosikin varaan.
www.is.fi
Historiallinen käänne? Tallimääräykset kielletään huippusarjassa armottoman rangaistuksen uhalla – taustalla entisen F1-tähden lupaus
Vaikuttaako DTM:n jyrkkä sääntölinjaus rata-autoilun kokonaiskuvaan?
www.is.fi
AL: Korona­ryöpsähdys Tampereella – kouluissa jopa puolet opettajista ja lähes kolmannes oppilaista poissa
Kaupungin päiväkodeissa tiukkaa henkilökunnan kanssa.
www.is.fi
Marjanpoimijat tekivät pakkotyötä lähes palkatta – korkein oikeus tuomitsi marjayrittäjän ihmiskaupasta ehdottomaan vankeuteen
Korkein oikeus katsoi ennakkopäätöksessään, että hankasalmelainen marjayrittäjä oli syyllistynyt 26 ihmiskaupparikokseen, jotka kohdistuivat thaimaalaisiin marjanpoimijoihin.
yle.fi
Jarmo Kekäläinen saa eurooppalaista GM-seuraa – Canucksilta historiallinen valinta
Vancouver Canucks on turvautumassa ruotsalaiseen kiekko-osaamiseen. Sportsnetin mukaan Patrik Allvin on Vancouver Canucksin seuraava GM. Ruotsalaisesta tulee Jarmo Kekäläisen jälkeen NHL:n historian toinen eurooppalainen GM. Kekäläinen on päivystänyt Columbuksen pomona vuodesta 2013 lähtien.
www.iltalehti.fi
Cathie Woodin Ark Invest: Bitcoin voi ylittää miljoonan dollarin hinnan vuoteen 2030 mennessä
Ark Investin raportti maalaa erittäin myönteistä markkinanäkymää bitcoinin kehityksestä tällä vuosikymmenellä. Esimerkiksi huolia energiankulutuksesta yhtiö pitää liioiteltuina.
kauppalehti.fi
Talouspolitiikan arviointi­neuvoston terveiset hallitukselle: Viipymättä suunnitelma julkisen talouden vakauttamiseksi
Arviointineuvosto on julkaissut vuosittaisen raporttinsa.
www.is.fi
Tongan tulivuorenpurkauksen yllättävä seuraus: Öljyvuoto pilasi perulaisten kalastajien elinkeinon toisella puolella Tyyntämerta
Ympäristöministeriön mukaan öljyä on levinnyt jo 270 jalkapallokentän kokoiselle alueelle. Öljy-yhtiö syyttää vuodosta järistysaaltoja, jotka iskivät epäonnisella hetkellä. Perussa sadat perinteisen kalastuksen ammatinharjoittajat pelkäävät elinkeinonsa säilymisen puolesta öljyvahingon takia. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP. Öljyä alkoi vuotaa öljyjätti Repsolin ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Juulia ja Eemil käyttivät lapsesta asti huumeita, mutta kolmas yhteinen vauva sai vanhemmat lopettamaan
Päihdeäitien kuntoutuksen alku on siirtynyt yhä lähemmäs synnytystä. Päihderiippuvaisten tavoittaminen on aina hankalaa, mutta korona-aikana se on entisestään hankaloitunut.
yle.fi
Oleskelulupahakemuksia työn perusteella jätettiin viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin
Työnteko oli viime vuonna myös yleisin syy myönteiselle oleskelulupapäätökselle eli luvalle muuttaa Suomeen.
www.is.fi
Yhdysvallat uhkaa Putinia henkilökohtaisilla pakotteilla, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan olisi toteutuessaan suurin invaasio sitten toisen maailmansodan. Bidenin mukaan se johtaisi pakotteiden asettamiseen myös presidentti Vladimir Putinille.
yle.fi
KKO kovensi keski­suomalaisen yrittäjän tuomiota thaimaalaisten marjan­poimijoiden jutussa – mies syyllistyi 26 ihmiskauppa­rikokseen
KKO:n ennakkopäätöksen mukaan yrittäjän teko loukkasi uhrien vapautta, itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaista turvallisuutta.
www.is.fi
Hiihto | Hiihtoliitto ja Keuruun Kisailijat esittävät pahoittelunsa nuorten SM-hiihtojen vaarallisilla laduilla loukkaantuneille urheilijoille
Vaikeiden olosuhteiden takia normaalimatkan kisat keskeytti lauantaina peräti 35 urheilijaa ja 59 jätti starttaamatta ladulle.
www.hs.fi
Terveydenhuolto | Erikoinen ilmiö Helsingissä: Nuoret lääkärit alkaneet yllättäen arvostaa Kalasataman jättikeskusta
Nuorten lääkärien kysely koulutuspaikoista on muuten Helsingille ja Espoolle nolo, mutta Vantaa kerää kehuja.
www.hs.fi
PÖRSSI: Helsinki jatkaa nousussa rikkoen vaihteeksi rajapyykin – Kreate ja Reka Industrial kärkeen avauksessa
Helsingin pörssi avasi keskiviikkona nousuun ja ponnisti 12 000 pisteen rajan yli.
kauppalehti.fi
Korona on liikuntahallibisnekselle jatkuva haaste: ”Onneksi vielä ei olla veitsenterällä”
Jos harrastus menee tauolle, se voi helposti loppua kokonaan, sanovat liikuntahalliyrittäjät.
kauppalehti.fi
Kymmeniä ihmisiä kateissa veneen kaaduttua Floridan rannikon edustalla
Veneen epäillään liittyvän ihmissalakuljetukseen.
www.is.fi
Suhdanne | Nordea: Suomen talous kasvaa tänä vuonna nopeasti
Nordean ekonomistit arvioivat Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna kolme prosenttia.
www.hs.fi
Yhdysvallat | Yhdysvallat yrittää nostaa onnettomuuteen joutuneen F-35-hävittäjän merestä ennen kuin Kiina ehtii paikalle
F-35 törmäsi tiistaina lentotukialukseen Etelä-Kiinan merellä.
www.hs.fi
Lauri Jäntin tietokirjapalkinto J. Sakari Salosen Viisi maailman­loppua -teokselle
Teoksessaan Salonen selvittää, mitkä tekijät johtivat miljardien vuosien aikana viiteen suureen joukkotuhoon, joiden myötä valtaosa maapallon lajeista hävisi.
www.is.fi
Arvostettu lehti pisti F1-kuskeja järjestykseen: Valtteri Bottas pääsi legendojen listalle – Mika Häkkinen ei mahtunut mukaan
Autosport-lehti julkaisi mielenkiintoisen listan.
www.is.fi
Ukraina | NY Times: Yhdysvallat haluaa auttaa Eurooppaa, jos Venäjä keskeyttää poltto­aineen toimitukset
Yhdysvallat uskoo, että Eurooppa olisi valmiimpi ryhtymään järeisiin pakotteisiin Venäjää vastaan, jos se olisi vähemmän riippuvainen venäläisestä maakaasusta.
www.hs.fi
Australialaislaiva tuo Tongaan avustus­tarvikkeita – aluksella todettu korona­tartuntoja
Avustukset toimitetaan ilman ihmiskontakteja.
www.is.fi
Helsinkiläis­mies sai Utsjoella karun ukaasin – ei kadu muuttoa Lappiin: ”Paikalliset sanoi, että kaivat itse haudan”
Korona-aika ja etätyömahdollisuus saivat ihmiset suuntaamaan Lappiin. Toteutuivatko unelmat vai oliko muutto virhe? Eräs Lappiin muuttanut lataa täyslaidallisen pohjoisen oloista, mutta moni on myös päätöksestään iloinen. Korona-aika on saanut monet pohtimaan entistä syvällisemmin sitä, mitä elämältään todella haluaa. Samalla etätyöt ovat mahdollistaneet asuinpaikan valinnan entistä vapaammin. Moni pakkasi muuttoauton ja suuntasi Lappiin. Mitä sitten tapahtui?
www.iltalehti.fi
Me Naisten viikkohoroskooppi – katso, mitä tähdet lupaavat sinulle 26.1.–1.2.
Tarjoa taitojasi toisten avuksi, oinas!
www.is.fi
Tutkijat: Jos Boris Johnson ei jatka pääministerinä, hänelle voi olla vaikeaa löytää seuraajaa
Konservatiivipuolue näyttää olevan odottavalla kannalla eikä ainakaan julkisesti spekuloi Johnsonin mahdollisella seuraajalla. Puolue odottanee tutkintaraporttien valmistumista ensin.
yle.fi
Risto Dufva rikkoo komean rajapyykin Ilves-ottelussa – vasta neljäs historiassa
Vaasa Jääkiekon Liigassa vaasalaisseura Sportia valmentava Risto Dufva saavuttaa illalla komean tasaluvun, kun Sport isännöi tamperelaisvieras Ilvestä. Ottelu on Dufvalle 800:s päävalmentajana Liigassa, sarja kertoi sivuillaan. Dufva, 58, aloitti Liigassa päävalmentajana 2007 JYPin luotsina valmennettuaan sitä ennen pitkään Mestiksessä. Toinen kausi JYPin päävalmentajana ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Vantaan kaupunginjohtaja kertoo koronatilanteesta – seuraa suorana klo 11.45
Ajankohtaisessa koronakatsauksessa kerrotaan rokotus- ja rajoitustilanne sekä päivitetään Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen valmistelun etenemistä.
www.is.fi
Maahanmuutto | Oleskelulupahakemuksia työn perusteella jätettiin viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin, turvapaikka­hakemusten määrä oli poikkeuksellisen alhainen
Työnteko oli myös yleisin syy myönteiselle oleskelulupapäätökselle eli luvalle muuttaa Suomeen, selviää Maahanmuuttoviraston viime vuotta koskevista tilastoista.
www.hs.fi
Mikko Kärnällä korona­tartunta – ”Ei sinänsä yllättävää”
Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) on sairastunut koronavirustautiin.
www.is.fi
Oikeudenkäynnit | Marjayrittäjä toi thaimaalaisia poimijoita Suomeen, majoitti heidät kelvottomiin olosuhteisiin ja peri kohtuuttomia maksuja – Korkein oikeus tuomitsi miehen vankeuteen
KKO tuomitsi yrittäjän 26 ihmiskaupparikoksesta, jätelain rikkomisesta ja törkeästä petoksesta ehdottomaan vankeuteen vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi.
www.hs.fi
Yllätyspesti: Sami Kuronen juontaa kaksi jaksoa The Voice of Finlandia
Sami Kuronen kertoo Instagramissa päätyneensä pikahälytyksellä Logomon lavalle. Monen ohjelman mies, juontaja Sami Kuronen kertoo päätyneensä pikahälytyksellä The Voice of Finlandin juontajan pestiin kahden jakson ajaksi: – Mitäs teet huomenna, kysyi Nelosen kotimaisen viihteen pomo soittaessaan lauantaina klo 20.30.
www.iltalehti.fi
Asiantuntija MTV:llä: Uudessa Nato-kyselyssä on ”historiallinen” luku, joka vapauttaa Suomen valtiojohdon
Viime kuukausina tehdyissä kyselyissä Nato-jäsenyyden vastustajien osuus on ollut enimmillään 51 prosenttia, kun se historiallisesti on pitkään ollut yli 60 prosenttia.
...
Jyrki Hallikainen ei ilmestynyt istuntoon –  Oulun käräjäoikeus käsittelee Uroksen takavarikkoja
Hallikaista käsittelyssä edustaa julkkisten juristina tunnettu oikeustieteen tohtori Kari Uoti.
www.is.fi
Kotkan ja Kouvolan välinen valtatie 15 on saamassa remonttirahat – Väylävirasto ehdottaa tieremontille yli 120 miljoonaa euroa
Vilkasliikenteinen Kotkan ja Kouvolan välinen valtatie 15 on odottanut remonttirahaa pitkään. Se on yksi Suomen vaarallisimmista teistä.
yle.fi
Perheenisä huomasi, ettei palkka riitä – huijasi työttömyys­kassasta yli 30 000 euroa
Noin 40-vuotias mies oli töissä, mutta haki ja sai lähes kahden vuoden ajan työttömyyskorvauksia. Miehen selitykset saivat oikeuden lieventämään rangaistusta.
www.is.fi
Ympäristö | Tongan tuli­vuoren­purkauksen yllättävä seuraus: Öljyvuoto pilasi perulaisten kalastajien elinkeinon toisella puolella Tyyntä­merta
Ympäristöministeriön mukaan öljyä on levinnyt jo 270 jalkapallokentän kokoiselle alueelle. Öljy-yhtiö syyttää vuodosta järistysaaltoja, jotka iskivät epäonnisella hetkellä.
www.hs.fi
Talouspolitiikan arviointineuvosto: Vuodelle 2022 valittu finanssipolitiikan linja on perusteltu, mutta vakauttamissuunnitelma tarvitaan pian
Suomen julkisen talouden rakenteellinen alijäämä herättää arviointineuvostossa huolta. Tutkimus- ja kehitystä olisi puolestaan syytä tukea voimakkaammin.
yle.fi
Suomalainen lastensaapas valittiin pohjolan parhaaksi – pitää varpaat takuulla lämpiminä
Suomalaisen Reiman Megapito-saapas on valittu vuoden 2023 parhaaksi lastentuotteeksi Scandinavian Outdoor Awardseissa. Vuosittain järjestettävässä kilpailussa ulkoiluun keskittyneet toimittajat ja asiantuntijat valitsevat eri kategorioista parhaat tuotteet. Tänä päivänä erityisesti vastuullisuus on tärkeä arvo kussakin kategoriassa. Lisäksi valinnoissa painotetaan tuotteiden muotoilua, innovaatiota, käytännöllisyyttä ja laatua. Parhaat tuotteet valitaan viidestä kategoriasta: vastuullisuus, työkalut, kengät, lapset ja kaiken kaikkiaan paras tuote.
www.iltalehti.fi
Kokoomuksen äänikuningatar: Näin vaalivoittaja aikoo käyttää sote-valtaansa – ”Tämä on mahdoton tehtävä ilman lisärahoitusta”
Marinin hallituksen sote-uudistusta vastustanut kokoomus voitti aluevaalit. Miten oppositiopuolue nyt aikoo käyttää valtaansa hyvinvointialueilla? Uuden Suomen haastattelussa kokoomuksen äänikuningatar, eduskunnan tärkeää sote-tehtävää hoitava Mia Laiho.
...
Työvoima- ja komponenttipula ovat suurimpia kasvun esteitä – Nordea: ”Fossiilittoman kotimaisen sähköntuotannon kasvu parantaa Suomen kilpailukykyä”
Nordea ennustaa edelleen, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 3 prosenttia ja ensi vuonna 2 prosenttia. Myös tänään julkaistut Handelsbankenin, Säästöpankin ja OP Ryhmän ennusteet ovat saman suuntaisia Suomen tämän vuoden kasvun osalta.
kauppalehti.fi
Aki Lindéniä esitetään Krista Kiurun sijaiseksi – Sanna Marinille kirje Turun seudulta
Aki Lindén on antanut suostumuksensa esitykseen, sdp:n Varsinais-Suomen puheenjohtaja Niina Alho kertoo.
...
Maahanmuutossa Suomeen käänne: ”Muutos on suuri”
Suomeen on pyritty töihin enemmän kuin koskaan. Työperäistä maahanmuuttoa suuntautuu Suomeen yhä enemmän. Vuonna 2021 oleskelulupahakemuksia työn perusteella jätettiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kertoo Maahanmuuttovirasto. Turvapaikkahakemusten määrä oli puolestaan poikkeuksellisen alhainen. Viime vuoden maahanmuuttotilastot on tänään julkaistu.
www.iltalehti.fi
Kommentti | Osakkeita eivät ravistele möröt ja keijut vaan pikemminkin ihmisten perusluonne
Osakkeet ovat heilahdelleet voimakkaasti kolme päivää yhtäjaksoisesti, vaikka epävakaudelle ei näyttäisi olevan pätevän syytä, kirjoittaa taloustoimittaja Petri Sajari.
www.hs.fi
Sanna Marinin hallitus sai risuja ja ruusuja talouden­pidostaan
Talouspolitiikan arviointineuvosto: Hallituksen on viipymättä laadittava suunnitelma julkisen talouden vakauttamisesta. Sanna Marinin (sd) hallituksen tukitoimet vauhdittivat Suomen talouden elpymistä vuonna 2021, sanoo talouspolitiikan arviointineuvosto keskiviikkona julkistetussa raportissaan. Sen mukaan hallituksen valitsemaan ”ekspansiivista finanssipolitiikan viritystä” vuodelle 2022 voidaan pitää tarkoituksenmukaisena aiempia ennusteita heikomman talousnäkymän johdosta.
www.iltalehti.fi