EK5: Rovanperä pysyi palkintopallijahdissa – tallikaveri latasi huiman ajan

Kalle Rovanperä pysyi kärkitaistossa Monte Carlon MM-rallin viidennellä erikoiskokeella.
Lue koko artikkeli aiheesta: is.fi
Microsoft-haavoittuvuus odotettua pahempi, punaisen luokan varoitusta täsmennettiin: pelkkä päivitys ei korjaa ongelmia
Kyberturvallisuuskeskus julkaisi 3. maaliskuuta vakavimman punaisen luokan varoituksen Microsoftin Exchange-palvelimen haavoittuvuudesta. Varoitusta päivitettiin tänään.
www.iltalehti.fi
Säveltaiteilija Jaakko Kuusistolle Oulu ei ole "Paska kaupunni" – päin vastoin hän puhuu vireästä kulttuurikaupungista
"Myös meren läheisyys merkitse paljon. Mahtavaa rannikkoa riittää suuntaan ja toiseen. Joka kerta, kun menen Nallikariin, ajattelen että wau, mikä pääoma näin lähellä keskustaa!" Kuusisto sanoo.
Kaleva.fi
Oulun ravintolaelämässä vallitsi lähes maailmanlopun hiljaisuus – ”Tämä on illan ainoa sumppu”
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alkoholitarkastajat valvoivat tehostetusti tartuntatautilain ja alkoholilain säädösten sekä THL:n ohjeiden noudattamista viikonlopun aikana.
www.is.fi
Meksikossa kuolee kymmenen naista päivässä henkirikoksen uhrina – ”Machokulttuuri ylläpitää naisia alistavia rakenteita”
– Meksikossa väkivalta on eräänlainen virus, josta on viime vuosina tullut vain tappavampi, sanoo Suomessa asuva aktivisti Rosamaría Bolom.
www.is.fi
Kyberturvallisuuskeskus varoittaa: Sadat organisaatiot ovat riskissä päätyä tai ovat jo päätyneet sähköpostipalvelinten tietomurron kohteeksi
Murron esto ja jäljitys kuuluvat palvelinten ylläpidolle, kuten yritysten, kuntien tai yhdistysten organisaatioille.
yle.fi
HS-analyysi | Harryn ja Meghanin ulostulossa on hovin kannalta kaksi tulenarkaa uutista – kaiken muun brittiyleisö voi kuitata etuoikeutettujen kiukutteluksi
Amerikkalainen ja brittiläinen yleisö tulkitsee haastattelua eri tavoin.
www.hs.fi
Puma ST:ssä sykkii Fordin rallitykkien sydän: 200 hevosvoimaa ja hullut menohalut!
Häijyn vihreä Ford Puma ST erottuu Suomen lumitalvessa jo kaukaa.
www.iltalehti.fi
Kolmen lapsen äiti Erika törmäsi ruokakaupassa ongelmaan – sen seurauksena hän kehitti välipalasarjan lapsille
Erika Aaltonen voitti työpaikallaan Fazerin innovaatiokilpailun ja kehitti uuden välipala- ja napostelutuoteperheen lapsille.
www.iltalehti.fi
Norja aloitti operaation Kläbon MM-kullan pelastamiseksi – näin paljon päiväkausia pyöriteltävä vetoomus maksaa
Johannes Hösflot Kläbon asia on Fis:n pöydällä vielä monta päivää.
www.is.fi
Mehiläinen ostaa kaksi virolaista terveyspalveluyritystä
Mehiläinen tavoittelee digipalveluiden ja klinikoiden laajentamista Pohjois-Euroopassa.
yle.fi
Tuntuu kuin -43 astetta! Kerrostalo Vorkutassa jäätyi täysin – sisällä mykistävä näky
Pohjois-Venäjällä Uralvuorten lähellä sijaitseva Vorkuta on kylmä paikka. Viime viikolla kuvatulla videolla näkyy, miten ankarat pakkaset ovat jäädyttäneet hylätyn kerrostalon täysin. Varsinkin näkymät talon sisältä ovat vertaansa vailla. Pakkaset jatkuvat edelleen: maanantaina illalla lämpötila laskee Forecan ennusteen mukaan -36 asteeseen, mutta tuulen vaikutuksen takia lämpötila tuntuu -43 asteelta.
www.is.fi
Lotta Kemppinen kiinnitti takavuosien sprintterikuningattaren huomion: ”Nyt on semmoinen tyttö”
Lotta Kemppisen menestyksen myötä Sisko Hanhijoen runsaan 30 vuoden takaiset saavutukset nousivat jälleen valokeilaan.
www.iltalehti.fi
Metsävaliokunta tarkentaisi hirvitavoitteita Oulun eteläpuolisilla alueilla
Pohjois-Suomen metsävaliokunnan mielestä hirvikannan säätelyssä on onnistuttu hyvin, mutta se tekisi joitakin tarkennuksia hirvitavoitteisiin, koska hirvivahingot ovat edelleen korkeita.
Kaleva.fi
Miljardööri ja hyväntekijä, maailman rikkaimman miehen ex-vaimo MacKenzie Scott meni naimisiin lastensa opettajan kanssa
Miljardööri MacKenzie Scott ja Amazon-pomo Jeff Bezos erosivat kaksi vuotta sitten.
www.iltalehti.fi
Ylen suurtuotanto Rankka vuosi näyttää, miten korona muutti Suomen – tuottaja Ari Lehikoinen: "Yksin me emme ole mitään"
Yleisradio on tallentanut koronavuoden tapahtumia sekä arjessa että vallan kamareissa.
yle.fi
Mariah Carey vaikeuksissa kirjansa väitteistä – velikin haastoi oikeuteen
Jo aikaisemmin Careyn sisko on hakenut oikeusteitse miljoonakorvauksia kirjan väitteiden vuoksi.
www.iltalehti.fi
Maksuhäiriöt | Oikeusministeriö esittää: Maksuhäiriömerkintä voitaisiin poistaa jo kuukauden päästä maksusta, nykyisin merkintä säilyy useita vuosia
Voimassa olevan lain mukaan maksuhäiriömerkintä säilyy luottorekisterissä tyypillisesti kolme vuotta.
www.hs.fi
Iivo Niskasen laturaivosta leimahti kohu – Jari Sarasvuo otti viiltävästi kantaa
Jari Sarasvuo analysoi Iivo Niskasen raivoa.
www.is.fi
Kuva sairaalan edestä kertoo Viron vakavasta korona­tilanteesta – ”Meillä oli todellakin ambulanssi­jono”
Viron koronatilanne pysyttelee vakavana, sairaaloihin jopa ambulanssijonoa.
www.is.fi
Prinssi Harrylta raju ulostulo hovin toiminnasta – nyt paljastui uusi kulissien takainen keskustelu, joka voi olla hoville kova pala
Prinssi Harry väittää, että brittihovissa on henkilöitä, jotka voivat kävellä jopa kuningattaren yli päätöksenteossa.
www.is.fi
Perussuomalaisista erotettu Ano Turtiainen olisi halunnut liittyä Liike Nytiin – Harkimo kieltäytyi: ”Ei me sinne mitään Turtiaisia oteta”
Kansanedustaja Ano Turtiainen myöntää keskustelleensa Hjallis Harkimon kanssa Liike Nytistä.
www.iltalehti.fi
"Pettivät kuninkaallisen perheen" – prinssi Harryn ja Meghan Marklen TV-haastattelu shokeerasi ja sai somessa murskakritiikkiä
Yhdysvaltalaisen CBS-kanavan esittämä erikoishaastattelu kuninkaallisen elämän jättäneestä parista herätti voimakkaita reaktioita.
yle.fi
Lotta Kemppinen pursuaa iloa EM-kisojen historiallisen uroteon jälkeen – ”Hirveästi ei ehtinyt nukkua”
EM-mitalisti Lotta Kemppinen palasi kotimaahan onnellisena ja väsyneenä.
www.is.fi
Kuvataide | Anopin antama satasen taulu on nyt puolen miljoonan arvoinen – Yhdysvalloissa paljastui onnenpotku, ja vastaavaa voi käydä Suomessakin
#Metoo ja Black Lives Matter muokkaavat myös taidemarkkinoita. Asiantuntijat kertovat, miten muutokset vaikuttavat Suomessakin.
www.hs.fi
Tutkijan mielestä vaalien siirtopäätöksen viipyminen oli suurin korona-ajan moka – ainakin toistaiseksi
Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja pitää päätöstä perusteltuna, mutta ei ymmärrä hallinnon hitautta.
yle.fi
PÖRSSIT: Wall Street pinnisti futuurien laskun jälkeen nousuun – Tesla käväisi alle 600 dollarin
Wall Streetin pörssi-indeksi kääntyivät nousuun, vaikka ainakin teknologiapainotteisen Nasdaqin odotettiin laskevan.
kauppalehti.fi
Kuntavaalit | Kuntavaalien siirto vaatii vielä eduskunnan leiman – ministeriö antaa esityksen ”niin nopeasti kuin mahdollista”
Äänioikeus ja vaalikelpoisuus määräytyvät kesäkuun 13. päivän mukaan.
www.hs.fi
Talvi on täällä taas: lumipyryä luvassa ja maaliskuun jäätävin yö edessä
Tiistaina ajokeli voi olla huono pöllyävän lumen takia. Keskiviikon vastainen yö on ennusteen mukaan maaliskuun kylmin yö. Loppuviikosta sää lauhtuu.
www.iltalehti.fi
40+ nainen, pukeudu mekkoon! Taiteilija pohtii naisten näkymättömyyttä
Poppanat paljastavat Valokuvataiteen museossa, että kypsät leidit eivät näy elokuvissa.
www.is.fi
Rikosepäilyt | Poliisi: Asumis­yksikössä Helsingin Kalliossa tapahtui viime viikolla ”erityisen raaka ja julma” henki­rikos
Poliisi otti tapaukseen liittyen kiinni noin 30-vuotiaan naisen, joka vangittiin epäiltynä murhasta lauantaina 6. maaliskuuta.
www.hs.fi
Tolkutonta ajamista: naisen toilailu liikenteen seassa taltioitui videolle Kambodžassa
Naisen henkilöllisyys ei ole poliisin tiedossa.
www.iltalehti.fi
Johannes Kläbon kohtalo sai venäläismestarin myhäilemään tyytyväisenä: ”Historiallinen hetki”
Jelena Välbe avasi sanaisen arkkunsa.
www.iltalehti.fi
Presidentti Niinistö ymmärtää kuntavaalien siirron: "Kaikki todennäköisyys viittaa siihen, että kesäkuussa uhat ovat lievempiä"
Niinistö ei halua arvioida, kuinka suuri epäonnistuminen on, että tarvetta vaalien siirrolle ei nähty jo aiemmin.
yle.fi
EM-sankari Ella Junnila palasi Suomeen onnensa kukkuloilla – ”Taitaa tämäkin päivä mennä vielä vähän sulatellessa”
EM-mitalisti Ella Junnila palasi kotimaahan onnea hehkuen.
www.is.fi
Pääkirjoitus | Venäjän päättäjät ovat sulavalla jäälautalla
Ilmastopolitiikka – tai oikeastaan sen puute – erkaannuttaa Venäjän päättäjiä maan nuorista.
www.hs.fi
Kaleva Live: Nettisovelluksesta ratkaisu painonhallintaan? Tiedon valossa -sarjassa kerrotaan uudesta Onnikka-sovelluksesta – seuraa yliopiston pop-up-tilan maksutonta lähetystä täältä
Oulun yliopiston Tiedon valossa -sarjan ensimmäinen varsinainen lähetys tulee tänään kello 17, kun professori (emeritus) Markku Savolainen luennoi aiheesta: Nettisovelluksesta ratkaisu painonhallintaan?
Kaleva.fi
Suomessa tietomurtojen sarja, sadat organisaatiot vaarassa – viranomaiselta punainen varoitus
Päivittämättömät sähköpostipalvelimet ovat joutuneet laajasti hyökkäysten kohteeksi myös Suomessa.
www.is.fi
Nainen pääsi ehdonalaiseen, puukotti miestä neljä kuukautta myöhemmin
Naista syytetään Jyväskylässä viime joulukuussa tehdystä tapon yrityksestä.
www.iltalehti.fi
Oneplus yhdisti voimansa legendaarisen Hasselbladin kanssa – uusi puhelin esitellään maaliskuun lopulla
Oneplus ilmoittaa aloittaneensa kumppanuuden ruotsalaisen Hasselbladin kanssa.
www.iltalehti.fi
Kuljetatko autollasi lapsia? Väitöstutkimus kertoo, miksi varsinkaan miesten ei pitäisi ajaa lasten kanssa yksin
Merkittävä osa lasten tapaturmaisista kuolemista sattuu maailmanlaajuisesti lasten matkustaessa autossa.
www.is.fi
Poliisi tutkii murhaa Helsingin Kalliossa: 30-vuotias nainen vangittu – miestä esitetään vangittavaksi
Epäilty rikos tapahtui Helsingin Kalliossa sijaitsevassa asuntolassa.
www.is.fi
Siirtolaiset | Yli 150 afrikkalaista ryntäsi Marokosta Espanjalle kuuluvan Melillan raja-aidalle, 59 pääsi läpi
Marokon rannikon espanjalaisten erityisalueiden suosio laittomien siirtolaisten kulkuväylänä on vähentynyt.
www.hs.fi
Yleisurheilu | Yleisurheilun mitalisteja ei hemmoteltu pitkillä yöunilla: bussi lentokentälle lähti neljältä aamuyöllä
”Kiitos kuuluu näille urheilijoille ja heidän valmentajilleen. Heidän työnsä on tehty hyvin”, sanoo Suomen urheiluliiton valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.
www.hs.fi
Tietoturva | Traficom päivittää ”punaista varoitustaan” entistä vakavammaksi, tapaus voi koskettaa jopa satoja organisaatioita Suomessa
Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan pelkkä ohjelmistopäivityksen asentaminen ei riitä korjaamaan Exchange-palvelinten haavoittuvuuksia.
www.hs.fi
Pankit | Kuluttajaliitto: Pankkien palvelukatkojen kanssa ollaan jo kipurajoilla, kannattaa harkita korttia kahdesta pankista
Pankkien palvelukatkoksia alkaa olla jo niin usein, että Kuluttajaliiton mukaan kannattaa harkita pankkikortin hankkimista kahdesta pankista.
www.hs.fi
EK:n mukaan 80 prosenttia suomalaisista voi saada koronarokotteen ennen heinäkuun loppua, ja arvio on selvästi optimistisempi kuin THL:llä – ”THL on viranomainen, ja siksi erityisen varovainen arvioissaan”
EK:n arviot Suomeen saapuvien rokotteiden määrästä perustuvat maailmalta kumuloituneeseen tietoon.
kauppalehti.fi
Saksa tarjoaa ilmaiset pikatestit kerran viikossa, jotta oireettomat tartuttajat löydettäisiin – Kotitestejä odotetaan myyntiin Suomessakin
Saksassa tuli viikonloppuna myyntiin itse tehtävät kotitestit, joita odotetaan myyntiin myös Suomeen.
yle.fi
Poliisi tutkii epäiltyä murhaa kalliolaisessa asuntolassa – Yksi epäilty otettu kiinni
Tutkinnanjohtaja luonnehtii epäillyn henkirikoksen tekotapaa raa’aksi ja julmaksi. Hän ei lähde avaamaan sen kummemmin tapauksen yksityiskohtia, koska tutkinta on vasta alkuvaiheessa.
www.iltalehti.fi