Tulipalot | Turussa Pansiontiellä vuosi sitten tapahtuneesta tulipalosta on epäiltynä kolme ihmistä
6 000 neliön suuruinen teollisuusrakennus paloi suurelta osin viime lokakuussa. Tulipalosta aiheutui huomattavat taloudelliset vahingot, ja yli 300 henkilön autonrenkaat tuhoutuivat.
www.hs.fi
Afganistan | Venäjä, Kiina ja Pakistan lupaavat Talebanille taloudellista tukea, Yhdysvallat ei näe rahahanojen avaamista mahdollisena
Iso osa Afganistanin valtion varoista sijaitsee Yhdysvaltain keskuspankissa.
www.hs.fi
Rakennusalaa opiskelleet kertovat, mikä opinnoissa mättää: ”Opettaja saattoi tulla aamulla avaamaan työsalin oven ja lähteä koko päiväksi pois”
Rakennusalan koulutus ei aina vastaa odotuksia, kertovat alalta valmistuneet. Asia on huomattu myös opetusta seuraavassa työelämätoimikunnassa.
www.is.fi
FBI teki ratsian venäläisoligarkki Oleg Deripaskan kotiin Washingtonissa
Liittovaltion poliisi on paikalla miljardöörin talolla. Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI on mennyt suurella joukolla venäläisen oligarkin Oleg Deripaskan kotiin Washingtonissa. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen NBC:n mukaan poliisi on vahvistanut suorittavansa ”oikeuden valtuuttamaa etsintää” asiaa sen kummemmin tarkentamatta. Toisin sanoen kyse on ratsiasta. Yhdysvallat asetti Deripaskaa ja hänen yhtiöitään vastaan pakotteita vuonna 2018. Hänellä on tiettävästi läheinen suhde presidentti Vladimir Putiniin.
www.iltalehti.fi
Kiljunen ratkoo eläkeläisköyhyyttä populistisella tempulla
Pienituloisten eläkeläisten asemaa voisi parantaa monin keinoin. Kiljusen tarjoama lääke on kallis ja tehoton. Omaperäisistä eläkelinjauksistaan tunnettu kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) onnistui jälleen viime viikolla herättämään tuttuja ratoja kulkevan eläkekeskustelun. Kiljunen oli onnistunut keräämään kirjalliseen kysymykseensä 22 puoluetoverinsa allekirjoitukset. SDP:n varapuheenjohtajat Matias Mäkynen ja Niina Malm olivat allekirjoittaneiden joukossa, mutta vetäytyivät eilen kannastaan. He kertoivat Iltalehdelle olevansa kiinnostuneita samaan vastauksia, mutta eivät kannattaneet Kiljusen kirjallisessa kysymyksessä esitettyjä asioita.
www.iltalehti.fi
Saatko kaikki 10 oikein? Testaa, tunnistatko Euroopan pääkaupungit vain yhden kuvan perusteella
Muutama kuva saattaa olla yllättävän hankala!
www.is.fi
RS-virusepidemia jyllää Ruotsissa
Erityisesti pikkulapsia ja vanhuksia koetteleva RS-virusepidemia on käynnistynyt tänä vuonna Ruotsissa tavallista aiemmin.
www.is.fi
Jaajo Linnonmaan virtuaalimatkailuyritys konkurssiin – Pääoma satoja tuhansia pakkasella
VirtualTraveller-palvelun ideana olivat some-vaikuttajien maailmalta kuvaamat 360-videot eri nähtävyyksistä tai muista kiinnostavista kohteista.
kauppalehti.fi
Raahelaisen Saara Kaarelan siveltimestä syntyy lohikäärmeitä ja taruolentoja: "Ei hävetä sanoa, että näin 53-vuotiaana tykkään fantasiasta ja saduista"
Merijärveltä Alpuaan muuttanut Saara Auri Elisabet Kaarela maalaa näkymiä ja olentoja jostain muualta kuin tästä, näkyvästä maailmasta.
Kaleva.fi
Venäjä kiristää koronatoimiaan – Moskovan yli 60-vuotiaat rokottamattomat kotiin neljäksi kuukaudeksi
Pääkaupungissa myös lisätään etätöitä ja tiukennetaan rokotusvaatimuksia. Koko Venäjällä aiotaan julistaa työntekijöille marraskuun ensimmäinen viikko vapaaksi.
yle.fi
Teknologiayhtiöt | Yhdysvaltojen oikeusvalio­kunta epäilee Amazonin johdon valehdelleen kongressille
Syytösten taustalla on viimeaikainen uutisointi, jonka mukaan Amazon on muun muassa manipuloinut verkkokauppansa hakutuloksia Intiassa.
www.hs.fi
Turvonnut polvi haittasi Rosanna Ojalaa, Ada Hautala voimisteli neliottelun kaikkien aikojen suomalaistuloksen – ei riittänyt MM-finaalipaikkaan
Rosanna Ojala oli MM-telinevoimistelun neliottelukarsinnassa sijalla 33, Aada Hautala parhaana suomalaisena sijalla 27. Myös Maisa Kuusikko osallistui karsintaan. Ada Hautala onnistui tiistaina Japanin Kitakyushussa MM-telinevoimistelun neliottelukarsinnassa, mutta jäi silti ilman finaalipaikkaa. Hänen 48,431 pistettään riittivät karsinnan 27. sijaan ja kolmannelle varasijalle MM- ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Pääministeri Marinin kysytty fetapiirakka sai Kyllikin muikistelemaan – tiivisti mielipiteensä Jorma Uotiselta tuttuun lausahdukseen
Pääministeri Sanna Marin sai runsaan määrän kyselyjä Maria Veitola Yökylässä -ohjelmassa esiintyneestä fetapiirakasta. IS valmisti piirakan pääministerin tapaan ja selvitti kansalta, miltä lopputulos maistuu.
www.is.fi
Hiihtäjä tuomittiin MM-kisojen skandaalista
Andreas Veerpalu tuomittiin Itävallassa urheilupetoksesta. Virolainen maastohiihtäjä Andreas Veerpalu, 27, on tuomittu Itävallassa viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 480 euron sakkoihin. Tuomioon sisältyy kolmen vuoden koeaika. Asiasta kertoo virolaislehti Postimees.
www.iltalehti.fi
Johtavatko koronapassin vastustajien massapostituksen jäljet trollitehtaalle?
”En pidä mahdottomana, että ulkopuoliset tahot ruokkivat epävarmuutta.”
www.is.fi
PÖRSSI: Sievi, Tecnotree ja Vaisala päivän ilonaiheet
Helsingin pörssi on tiistaina ollut muuta Eurooppaa selvemmässä nousussa. Vaisalan näkymien nosto säväytti.
kauppalehti.fi
Kun metsästys tulee lähelle asutusta, voi syntyä ristiriitoja – frisbeegolfradan käyttäjät ja ulkoilijat ovat huolissaan turvallisuudesta
Osa lahtelaisen Kariston pientaloalueen asukkaista on huolissaan sorkkaeläinten metsästyksestä läheisellä mansikkapellolla. Frisbeegolfrata sijaitsee noin 200 metrin päässä lähimmästä ampumatornista.
yle.fi
Ada Hautala, 18, voimisteli neliottelun kaikkien aikojen suomalaistuloksen MM-kisoissa
Telinevoimistelija Ada Hautala loisti Japanissa.
www.is.fi
Kiina | Kiina valmistelee lakia, jolla huonosti käyttäytyvän nuoren vanhempia voisi rangaista
Lakiluonnoksessa huonosti käyttäytyvän lapsen huoltaja voitaisiin pakottaa kasvatuskoulutukseen.
www.hs.fi
Tutkijat kaipaavat punkkihavaintoja myös ilmojen kylmetessä
Etelä-Suomen rannikkoseutujen lämpö ja runsas kosteus saavat punkit liikkumaan edelleen. Omat havainnot voi yhä ilmoittaa punkkilive.fi-palveluun.
yle.fi
EU-komissio aloitti budjettisääntöjen uudistamisen – Tässä ovat julkisen keskustelun tueksi laaditut 11 kysymystä
Jäsenmaiden velkaa ja alijäämää koskevat säännöt muutetaan. Komissio antaa oman esityksensä vasta ensi vuonna. Nyt alkoi julkinen debatti.
kauppalehti.fi
Striimihitti Penelopen tuottaja Aitio uskoo kaikissa meissä piilevään musikaalisuuteen – kuuntele, kuinka Williamin menestysbiisi syntyi
Yli 23 miljoonaa kertaa Spotifyissa kuunneltu Penelope syntyi raumalaisessa kerrostaloasunnossa. Tuottaja Aitio, eli Anselmi Ala-Kaila on monen kanaalikaupungista viime aikoina nousseen artistin takana.
yle.fi
Vuoden 2021 pizzamestari on valittu – voitto meni helsinkiläiselle keittiömestarille
Story Kampin keittiömestari Ryan Rodrigo kokkasi tiensä vuoden pizzamestariksi.
www.is.fi
"Biden kaipasi Powellin sotilasoppia Afganistaniin" – Suomen suurlähettiläs tapasi arvostetun amerikkalaispoliitikon vähän ennen koronakuolemaa
Yhdysvaltojen ensimmäinen musta ulkoministeri Colin Powell kuuluu yhä harvinaisempiin johtohahmoihin, jotka saavat arvostusta amerikkalaisilta yli puoluerajan. Suurlähettiläs Mikko Hautala keskusteli Powellin kanssa ennen tämän koronadiagnoosia 6. lokakuuta. Hautala arvelee, että maanantaina kuollut Powell muistetaan kotimaassaan ensisijaisesti kylmän sodan ja Persianlahden sodan voitokkaista vuosista.
Kaleva.fi
Koronavirus | Baltian maista tuli Euroopan tartunta­tilaston synkkä kärki­kolmikko: Kuolemien määrä kasvaa, ja muu terveyden­huolto on vaikeuksissa
Liettuassa rokotuskattavuus ei poikkea paljoa Suomesta, mutta ilmaantuvuus sekä tartunnoissa että koronakuolemissa on silti Euroopan suurimpia.
www.hs.fi
Tampere Filharmonian intendentin virka tuli hakuun
Edellisen intendentin Juha Ahosen koeaika kaupungin kulttuurijohtajana päättyy. Hän jatkaa uudessa työssään pysyvästi. Aamulehti Tampere Filharmonian intendentin virka on julistettu haettavaksi. Edellinen intendentti Juha Ahonen siirtyi aiemmin tänä vuonna Tampereen kaupungin kulttuurijohtajaksi. Siinä tehtävässä hänellä on kuuden kuukauden koeaika, joka on nyt päättym ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Jalkapallo | EM-finaalin sekasorto Wembleyllä ei vaikuta negatiivisesti Englannin haaveisiin MM-kotikisoista, virasto uskoo
UK Sportin operatiivisen johtajan mukaan kaaos ei kerro totuutta englantilaisten kyvystä järjestää urheilutapahtumia.
www.hs.fi
Hämeen Sanomat: Jaajo Linnonmaan virtuaalimatkailuyritys konkurssiin
Jaajo Linnonmaan yritys hakeutuu konkurssiin. Radiojuontaja Jaajo Linnonmaan virtuaalimatkailua tarjoavan palvelun VirtualTravellerin takana oleva yritys 1 Enormous Elephant hakeutuu konkurssiin. Hakemus on tullut vireille Helsingin käräjäoikeudessa 15. marraskuuta 2021. Asiasta uutisoi aiemmin Hämeen Sanomat ja Talouselämä. Linnonmaa lanseerasi palvelun Slush-tapahtumassa vuonna 2016 ja kertoi yrityksestä lanseerauksen yhteydessä Iltalehdelle.
www.iltalehti.fi
Jari Puhakka muistelee ex-kollegaansa Risto Hiltusta: arvostettu kapellimestari saapui tv-lähetyksiin aina tyylilleen uskollisena
Säveltäjä ja kapellimestari Risto Hiltunen menehtyi äkillisesti viime sunnuntaina.
www.is.fi
Supertähtien parinvaihtokohu repii Ruotsin ampumahiihto­maajoukkuetta – nyt puhuu 28-vuotias päävalmentaja
Ruotsin ampumahiihtomaajoukkueen tähtinimet ovat löytäneet joukkueen sisältä uudet rakkaat. Samalla joukkuehenki rakoilee.
www.is.fi
Orionin liikevaihtoon ja tulokseen odotetaan pientä laskua – Takana vahva vertailukausi
Orion julkaisee tuloksensa keskiviikkona.
kauppalehti.fi
Husin sairaaloissa on nyt niin paljon koronapotilaita, että toimintoja pitää järjestää uudelleen
Koronavirusinfektion vuoksi sairaalahoitoon joutuneista yhä useampi on rokottamaton. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) tuoreimpien tietojen mukaan 77 prosenttia sairaalahoitoon viikon aikana tulleista potilaista ei ole saanut koronarokotetta.
www.is.fi
Ruotsin Lyckselen teoista epäilty on tunnustanut hyökkäyksen – kahdelle lapselle ja 75-vuotiaalle naiselle vakavat vammat
Syyttäjän mukaan loukkaantuneilla lapsilla ja naisella on läheinen suhde epäiltyyn. Tukholma Ruotsissa kahden lapsen ja 75-vuotiaan naisen murhayrityksestä epäilty mies on tunnustanut aiheuttaneensa uhrien vammat. Epäillyn asianajaja Kristian Shumkovin mukaan tekoon johtaneista syistä ei voi kertoa tarkemmin, kuten ei myöskään sitä, miten teot pitäisi nimetä. Mies siis tun ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Tampereella toimii musiikinopetuksen tavaratalo, jossa nuoret tarttuvat jopa harvinaisiin oboeen ja fagottiin – Näin Pirkanmaan musiikkiopisto palasi koronan jälkeen uuteen normaaliin
Pirkanmaan musiikkiopisto täytti viime vuonna 50 vuotta keskellä hankalinta korona-aikaa. Opisto otti tietotekniikan luovasti käyttöön jopa kaikkein nuorimpien oppilaiden kanssa. Nyt talossa on palattu tuttuun arkeen. Opettajat ja oppilaat kertovat tässä jutussa, mitä Tampereen lisäksi Kangasalla, Ylöjärvellä, Hämeenkyrössä ja Pirkkalassa toimivassa opistossa nyt tapahtuu ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Moni maa antaa jo tehosterokotteita koronaa vastaan – jossakin kolmas rokote on koronapassin ehto, toisaalla sen saavat vain yli 80-vuotiaat
Maailman terveysjärjestö WHO on kehottanut lykkäämään tehosterokotuksia, jotta köyhemmätkin maat saisivat rokotteita. Kehotus on kuitenkin kaikunut kuuroille korville muun muassa Pohjoismaissa.
yle.fi
Sairaalat täyttyvät, mutta koronatilanne on "liian hyvä" rajoituksille – ylilääkäri pelkää tilanteen kroonistuvan
Päävastuu koronatoimista on nyt paikallisilla viranomaisilla, ei hallituksella. Ravintolarajoituksilla arvioidaan olevan kaikkein suurin merkitys epidemian torjumisessa, mutta juuri ne ovat hallituksen päätösvallassa.
yle.fi
Telinevoimistelu | Ada Hautala teki voimistelu­historiaa – kaikkien aikojen paras suomalaistulos MM-neliottelussa syntyi heti avauskisoissa
Hautala, 18, sijoittui neliottelun karsintakilpailussa 27:nneksi.
www.hs.fi
Tutkimustulos: Puuston määrä lisääntyy aiempaa hitaammin ja kasvu on hidastanut – Männyn nykytilanne oudoksuttaa
Männyn kasvun vähennys näkyy erityisesti Pohjois-Suomessa.
kauppalehti.fi
Ruotsin Lyckselen teoista epäilty on tunnustanut hyökkäyksen
Syyttäjän mukaan loukkaantuneilla lapsilla ja naisella on läheinen suhde epäiltyyn.
www.is.fi
NHL julkaisi perinteisen listansa – nämä kaksi suomalais­lupausta nostettiin potentiaalisiksi ykköskierroksen varauksiksi
Joakim Kemelliä ja Brad Lambertia povataan ensimmäisen kierroksen varauksiksi kesän 2022 NHL:n draftiin.
www.is.fi
Avaruustutkimus | Marsin pinnalla nauhoitettiin ääniä: Nasan video esittelee, mitä mönkijä on kuullut punaisella planeetalla
”Marsilaisissa äänissä on voimakas basso. Kun laitat kuulokkeet päähän, voit todella tuntea sen”, kuvailee tutkija Baptiste Chide.
www.hs.fi
Sirkus Finlandia teki koronan vuoksi valtavat tappiot, mutta piti työntekijöistään kiinni – johtaja: "Olemme yhtä sirkusperhettä"
Sirkusala on tehnyt korona-aikana tappiota. Rajoitusten keventyminen on näkynyt myös sirkuskatsomoissa. Väki uskaltautuu jälleen liikkeelle.
yle.fi
Jääkiekon ja jalkapallon pääsarjat kärsivät syksyn yleisökadosta, mutta uskovat parempaan tulevaisuuteen – Näin alkukauden yleisömäärät vertautuvat aiempaan
Miesten palloilupääsarjoista Korisliigan yleisömäärät ovat pysyneet kahden vuoden takaisella tasolla. Naisten talvipalloilusarjoista naisten lentopalloliigalla on isoin yleisökeskiarvo alkukaudesta tarkastelluista sarjoista. STT Koronapandemia runteli reilun puolentoista vuoden ajan urakalla suomalaista urheilukenttää, kunnes tilanne viimein helpotti lokakuun alussa – ainakin ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Lehti: Sebastien Loeb, 47, palaa rallin MM-sarjaan
Sebastien Loeb jatkaa MM-sarjassa. Espanjalaislehti Marcan mukaan yhdeksänkertainen rallin maailmanmestari Sebastien Loeb, 47, jatkaa uraansa. Ranskalaiskuljettajan kerrotaan tehneen kautta 2022 sopimuksen M-Sport Fordin kanssa. Loeb on nähty tiistaina testaamassa uutta Puma Rally1 -autoa Espanjassa.
www.iltalehti.fi
”Huomenna minua ei enää ole” – Liisan äiti toteutti uhkauksensa yöllä, eikä tytär nukkunut 30 vuoteen
Liisa Korhonen, 47, ajatteli, ettei hän enää koskaan nuku kunnolla. Perhetragedian takia öistä tuli helvettiä 30 vuodeksi. Nyt hän haluaa kertoa toivoa herättävän tarinansa siitä, miten kroonistuneestakin unettomuudesta voi päästä eroon. Riidan jälkeen äiti sanoi tappavansa itsensä. 15-vuotias Liisa tyynnytteli, sulki puhelimen ja ajatteli äidin leppyvän nukuttuaan yön yli. Aamulla äiti oli kuollut, eikä Liisa enää sen jälkeen saanut unta. Unettomuus seurasi häntä 30 vuotta, kunnes jotain ihmeellistä tapahtui.
www.iltalehti.fi
Oikeusasiamies ei määrännyt esitutkintaa Yli-Viikarin ja Koirasen asiasta – professori: "Tämä vesittää virkavastuuta"
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ei määrännyt esitutkintaa VTV:n johdon toimista vuonna 2020. Syyttäjä on nyt nostanut samassa asiassa syytteet törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Virkarikosjuridiikan arvostettu asiantuntija Pekka Viljanen arvostelee ylimmän laillisuusvalvojan, eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisen päätöstä olla määräämättä esitutkintaa laittoman virkasuhteen päättämissopimuksen johdosta. Jääskeläinen kieltäytyy kommentoimasta asiaa Iltalehdelle. – Kun asia on nyt rikosprosessin kohteena, en voi kommentoida sitä millään tavalla, Jääskeläinen viestittää Iltalehdelle.
www.iltalehti.fi
Oulun outo kaupunkipyöräsotku huipentui – yritykset miettivät valittamista markkinaoikeuteen
Pyöräilykaupunki Oulu torppasi kaupunkipyörät. Turisteille tarjotaan vaihtoehdoksi sähköpotkulautaa. Kaupunkipyöriä tarjonneet yritykset tutkivat mahdollisuutta valittaa Oulun päätöksestä markkinaoikeuteen.
kauppalehti.fi
Osin urasuunnitelmat, osin henkinen laiskuus – Kiehtova henkilökuva kertoo, miksi demokraatti Ronald Reaganista tuli patakonservatiivi republikaani
Ronald Reagan kulki kakkosluokan elokuvanäyttelijästä maailmanpolitiikan eturiviin ja kovan oikeistolaisen politiikan mannekiiniksi. ”Olihan hän aika outo mies USA:n presidentiksi.” Näin luonnehtii Yhdysvaltain 33. presidenttiä Ronald Reagania hänen poikansa Ron Reagan, eikä ole mielipiteineen yksin. Herkullisessa dokumenttisarjassa Ronald Reaganin Amerikka piirtyy mielenkii ..........
https://www.aamulehti.fi/feed