Lue koko artikkeli aiheesta: is.fi
Eläkkeelle jääneet rehtorit mentoroivat nuorempia – Rehtori: "Saan tänne ylimääräiset silmät ja korvat, se palaute on tärkeää"
Opetushallituksen hankkeessa on mentoroitu lähes 20 rehtoria. Uusikaupunki aikoo satsata asiaan myös jatkossa.
yle.fi
Liisa Jaakonsaarelle myönnettiin Oulu-mitali: "On 40 vuoden ajan toiminut monipuolisesti Oulun alueen, Pohjois-Pohjanmaan, pohjoisen ja Suomen puolestapuhujana"
Oulun kaupunginhallitus on palkinnut Liisa Jaakonsaaren Oulu-mitalilla. Oulu-mitali on Oulun kaupungin merkittävin ja korkein huomionosoitus.
Kaleva.fi
Poliisi ja virkamiehet ovat pääosassa, kun media kertoo nuorten jengiytymisestä ja häiriköinnistä – kysyimme, kuuluuko oululaisten nuorten ääni
Oulun nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja Akseli Köngäs kritisoi median leimaavaa kuvaa nuorista.
Kaleva.fi
Näkökulma: Tax-freen hiipuminen lentokentillä ja laivoilla näkyy kotimaan kaupoissa – pimeän syksyn menekkituotteissa on yllätyshittejäkin
Esimerkiksi Alkon myynti kasvoi lokakuussa 20,7 prosenttia. Yhden tuoteryhmän menekki nousi yli 50 prosenttia.
Kaleva.fi
Salakuuntelua itkuhälyttimillä, seurantalaitteita ja vakoiluohjelmia – tällaista on digiväkivalta suomalaisissa parisuhteissa
Digitaaliseen väkivaltaan käytetään monenlaisia laitteita, kertovat asiantuntijat.
www.is.fi
Rikokset | Kun nuori puukottaa, taustalla on monesti päihde­kierre – Tavallista useammassa henki­rikoksessa Helsingissä on epäiltynä alaikäinen
Vielä ei voi kuitenkaan puhua alaikäisten henkirikollisuuden piikistä vaan pikemminkin törkeän väkivallan huolestuttavasta lisääntymisestä, sanoo Helsingin yliopiston tutkija Martti Lehti.
www.hs.fi
Vapaavuori HS:lle: Pääkaupunkiseudun uudet rajoitukset voimassa ”muutaman viikon”
Uudet rajoitukset tulevat todennäköisesti voimaan maanantaina.
www.is.fi
Oikeudenkäynnit | Syyttäjä: Helvetin enkelien johtohahmo komensi United Brotherhoodin jäseniä perimään velat pieleen menneistä huumekaupoista
Käräjäoikeudessa puidaan väitetysti 21 000 euron arvoista huumausaine-erää ja siihen liittyvää velanperintää. Syyttäjän mukaan syytetyt kuuluvat järjestäytyneen rikollisuuden eri jengeihin.
www.hs.fi
Imartelevin hiusmalli juuri sinulle! Hoikistavat tukkakikat todella toimivat - vertaa kuvat
Hiusmuotoilija Piatu Puhakka jakaa parhaat vinkkinsä kasvoja imartelevaan hiustyyliin.
www.iltalehti.fi
Mailis Penttilä julkaisi paljonpuhuvan videon muuttuneista kasvoistaan – paljastaa hankkiutuneensa eroon lukuisista kauneustoimenpiteistä
Mailis Penttilä kertoo, että häneltä on poistettu muun muassa huulitäytteet sekä kulmakarvoihin tehty kestopigmentointi.
www.is.fi
Ruoka | Hävikkiruokaa, verkkokauppaostoksia ja lapsille suunnattuja sushibokseja: tältä näyttää suomalaisten ostoskori vuonna 2021
Tiedostava kuluttaminen on ollut valtailmiö jo vuosia. Koronaviruspandemia on lisännyt ruuanlaittoa kotona ja kasvattanut ruuan verkkokauppaa.
www.hs.fi
Purjelautailu | Jättiaallot huuhtoivat suomalaisia purjelautailijoita EM-kisoissa: ”Tuli uitua aika paljon”
Lauantaina päättyvissä purjelautailun EM-kisoissa kilpailee neljä suomalaista.
www.hs.fi
Tanskassa liian lähelle maan pintaa haudattujen minkkien raatoja tullut esiin Jyllannissa
Ennen hautaamista lopetetut eläimet desinfioitiin ja peitettiin kalkilla.
www.is.fi
Paikallisradioiden jääkiekkoselostukset ovat säilyttäneet suosionsa – "Pelejä katsotaan tiettyjen lasien takaa"
Kello lähenee keskiyötä. Edessä siintää pitkä ja pimeä tie. Koti on vielä satojen kilometrien päässä. Paikallisradioiden jääkiekkoselostajat ovat tuohon näkyyn tottuneet.
Kaleva.fi
HIFK päätyi kovaan ratkaisuun päästäkseen eroon kiinalaisomistajastaan – pyrkii jatkamaan Veikkausliigassa uudelta pohjalta
– Herra Jin jää suureksi omistajaksi HIFK Fotboll Ab -nimiseen osakeyhtiöön, jolla ei tule olemaan sarjapaikkaa eikä pelaajia kaudelle 2021, helsinkiläisseura tiedotti.
www.is.fi
Koronarajoitukset tulisi ottaa käyttöön ennakoivasti – ”Tauti on luonteeltaan sellainen, että nämä tilanteet ovat nopeasti muuttuvia”
Kiihtymisvaiheessa olevat alueet tiedottanevat tällä viikolla lisätoimistaan ja -rajoituksistaan, kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriöstä.
www.is.fi
Helsingin kahvilajupakka: Nyt virkamies vaatii yrittäjille tuomiota kunnianloukkauksesta – joutui sairauslomalle, lapset pelkäävät Facebook-kommentteja
Helsingin kaupungin virkamies kiistää minkäänlaiset väitteet korruptiosta.
www.iltalehti.fi
Eurooppaan pyrkinyt nuoripari hävitti vihki­sormuksensa, kun heidän veneensä kaatui – muutamaa viikkoa myöhemmin tehtiin yllättävä löytö
Yleensä Välimerellä löytyvien tavaroiden omistajia ei tavoiteta. Tällä kertaa oli kuitenkin toisin.
www.is.fi
HIFK:n ja kiinalaisomistajan tiet eroavat – ”Suurin syy oli raha”
HIFK sijoittui viime vuonna Veikkausliigassa kahdeksanneksi.
www.iltalehti.fi
Ensin kiharabuumi, sitten käsihygienia – pikkukunnan tehdas on jo menekin kolmannella aallonharjalla, kun saippua käy kaupaksi ennätystahtiin
Koronaepidemia on saanut suomalaiset pesemään käsiään ahkerasti. Tämä tietää töitä saippuoita valmistavissa firmoissa, kuten Heinävedellä Bernerin tehtaalla.
yle.fi
Hallitus neuvottelee koronatilanteesta ja keskustelee valmiuslaista – pääministeri Marinin mielestä kiihtymisvaiheen alueilla rajoituksissa on kiristämisen varaa
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi Säätytalolla, että keskiviikon neuvotteluissa on käytössä oikeudellinen arvio valmiuslain tarpeesta. Marinin mielestä kiihtymisvaiheen alueilla on rajoituksissa kiristämisen varaa, ja esimerkiksi aikuisten harrastusten rajoittamista kannattaa harkita. Hallitus ei suunnittele maskipakkoa.
Kaleva.fi
Tallink Silja irtisanoo Suomessa noin 100 työntekijää
Tallink Silja Oy:n yhteistoimintaneuvottelujen piirissä oli kaikki noin 370 työntekijää Suomen maatoiminnoissa. Lähes jokainen Tallink Silja Oy:n työntekijä on ollut ja on edelleen lomautettuna.
www.iltalehti.fi
Megan Fox häikäisi punaisella matolla – esitteli uuden miesystävänsä
Näyttelijä Megan Fox ja rap-artisti Machine Gun Kellyn edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä punaisella matolla.
www.iltalehti.fi
HS Helsinki | Yrittäjä syyttää Helsinkiä kovasanaisesti bisnesidean varastamisesta Vuosaaressa – Virkamies teki rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta
Yrittäjä Jesse Kettunen avautui Facebookissa kovasanaisesti kaupungin toiminnasta Vuosaaren Aurinkolahdessa. Toimialajohtaja Tommi Laition mukaan kaupunki toimii yleisen linjan mukaisesti. Facebook-tekstissä nimeltä mainittu virkamies teki rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta.
www.hs.fi
Tässä ovat Black Fridayn kiinnostavimmat kodinkonetarjoukset: ”Jossain vaiheessa joutunut myymään ei oota”
Verkkokaupasta kerrotaan, että kodinkonekauppa käy kuumana. Gigantissa ajanvaraukset keittiön suunnitteluun ovat kasvaneet lähes 40 prosenttia.
www.iltalehti.fi
Merja Larivaara jatkaa kiistelyä Oulun teatterin kanssa – hakee nyt korvauksia ohjauksesta, joka ei toteutunut
Larivaaran mukaan hän on sopinut Vihainen leski -näytelmän ohjaamisesta suullisesti puolisonsa Kari-Pekka Toivosen kanssa.
www.is.fi
Yli 300 000 Spotify-tilille murtauduttiin – hyökkääjillä hallussaan salasanat ja sähköpostiosoitteet
Hakkerit ovat päässeet kirjautumaan tileille aiemmin vuotaneilla käyttäjätunnuksilla.
www.iltalehti.fi
Oulussa lähetetty virheellisiä hulevesilaskuja
Oulussa on tällä viikolla lähetetty virheellisiä hulevesilaskuja, kerrotaan kaupungin tiedotteessa. Osassa laskuista on ollut väärä summa.
Kaleva.fi
Kirjallisuuden Finlandiat jaetaan tänään klo 19 – katso suorana Yle Areenassa ja televisiossa
Kirjallisuuden Finlandia-palkinnot jaetaan poikkeuksellisesti Ylen tv-ohjelmassa.
yle.fi
Päijät-Häme siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen
Hyvinvointiyhtymä suosittelee nyt tiukempia rajoituksia.
www.iltalehti.fi
Pääkirjoitus | Liian kova linja koronaviruksen torjunnassa voi nostaa kapinamieltä
Hallituksen on rajoituksia arvioidessaan pohdittava sekä liian lepsujen että liian kovien otteiden seuraukset yhteiskunnan vakaudelle.
www.hs.fi
Rajoitukset | Espoolaisseuroissa ollut 38 koronavirustartuntaa alle 15-vuotiailla tänä vuonna – hallit aiotaan silti sulkea: ”Hätähuutoja on tullut eri puolilta, ei pelkästään Espoosta”
Espoo selvitti urheilevien lasten ja nuorten koronavirustartuntojen määrän seurakyselyllä.
www.hs.fi
Puolustusvoimat syrji vuosikymmeniä homoja – Saksa maksaa korvauksia arviolta tuhannelle sotilaalle
Homous katsottiin turvallisuusuhaksi, mikä esti ylenemisen sekä johti rangaistuksiin ja erottamisiin.
yle.fi
Puolustusvoimain ex-komentajan yllättävä aluevaltaus – entisestä hävittäjälentäjästä Jarmo Lindbergistä tulee pyöräilypomo
Kenraali (evp) Jarmo Lindbergistä on tulossa Suomen Pyöräily ry:n puheenjohtaja.
www.is.fi
Joe Biden luottaa kokemukseen ja asiantuntemukseen – Nämä viisi henkilöä ovat johtamassa Yhdysvaltoja Bidenin presidenttikaudella
Yhdysvaltain presidentinvaalit voittanut Joe Biden on valinnut hallintoonsa useita henkilöitä, joiden kanssa hän työskenteli jo Barack Obaman presidenttikaudella.
Kaleva.fi
Loop juhlii 7-vuotispäiväänsä Bessin ja Robin Packalenin tähdittämissä kotibileissä – katso suorana ISTV:ssä!
Radiokanava Loop pistää pystyyn 7-vuotisbileet, joissa tähtinä tuikkivat artistit Bess ja Robin Packalen. Katso Loopin etäsynttärit suorana ISTV:ssä torstaina 26.11.2020 kello 19!
www.is.fi
Tuoreet luvut: Suomen koronatilanne on Euroopan paras
Koronaviruksen ilmaantuvuus ja siitä johtuvat kuolemat huomioiden Suomella menee juuri nyt parhaiten Euroopassa.
www.iltalehti.fi
Oppositio ottaisi valmiuslain käyttöön viimeisenä keinona: Jos terveydenhuollon kantokyky pienessäkään vaarassa, poikkeusolot voimaan
Helsingin pormestarin ja hallituksen sapelinkalistelu jakaa mielipiteitä.
yle.fi
Jalkapallo | HIFK irtaantuu kiinalaisomistajasta, jolle jää HIFK:n osakeyhtiö ilman lisenssiä Veikkausliigaan
HIFK:n taustayhdistys hakee sarjapaikan siirtoa takaisin yhdistykselle.
www.hs.fi
KRP:n asiantuntijan mukaan United Brotherhood on edelleen olemassa ja Tero Holopainen on yhä sen johtaja – sanoo jääneensä ”eläkkeelle” vuoden 2018 jälkeen
Lakkauttamiskannetta ajavat erikoissyyttäjä ja Poliisihallitus. Holopainen vastustaa lakkauttamista.
www.is.fi
Triplan Aleksi 13 lomauttaa työntekijöitään joulusesongin alla – muotiala vaikeuksissa koronan vuoksi
Muotiala on eniten koronasta kärsineiden joukossa. Netissä ostosten tekeminen yleistynee myös jouluna.
www.is.fi
Rajoitukset | Oppositio peräänkuuluttaa parlamentaarista keskustelua valmiuslaista – Orpo: ”Minä odotan, että meihinkin ollaan yhteydessä”
Keväällä, ennen valmiuslain käyttöönottoa, hallitus pyysi eduskuntaryhmät koolle keskustelemaan asiasta. Oppositiossa toivotaan, että kutsu kävisi myös nyt, jos valmiuslain käyttöönottoa harkitaan.
www.hs.fi
Pääministeri Marin kehottaa alueita harkitsemaan harrastustoiminnan rajoittamista: ”Tapaukset voivat pääkaupunkiseudulla vielä kasvaa”
Myös tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon (kesk) mukaan pääsääntö on se, että rajoituksia tulee nyt tehdä määräaikaisesti enemmän kuin vähemmän.
www.is.fi
Koronavirus | Helsingin seudulla taltutetaan koronavirusta nyt samoin ottein kuin aiemmin Vaasassa ja Mikkelissä: Voiko vastaava onnistua pääkaupungissa?
”Miljoonan ihmisen tavoittaminen ja yhteisen kriisiymmärryksen saavuttaminen on vaikeampaa kuin se on 40 000 tai 100 000 ihmisen ympäristössä”, Husin toimitusjohtaja Juha Tuominen sanoo.
www.hs.fi
Kiina | Kiinan presidentti Xi Jinping onnitteli Joe Bidenia vaalivoitosta
Kiinan varapresidentti onnitteli Yhdysvaltain varapresidentiksi valittua Kamala Harrisia vaalivoitosta niin ikään keskiviikkona.
www.hs.fi
Koronavirus | Vapaavuori: Uudet rajoitukset lähtökohtaisesti voimassa ”muutaman viikon”, rajoitukset tulevat voimaan todennäköisesti maanantaina
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päättää uusista rajoituksista torstaina. Suunnitelmissa on, että kaupungin julkiset tilat kuten kirjastot, urheiluhallit ja uimahallit suljetaan kokonaan.
www.hs.fi
Katso uusin Yle Mix: Tältä karanteenissa tuntuu
Videopäiväkirjoista selviää, mitä tekemistä karanteenin tylsyydessä voi keksiä.
yle.fi
Heikki Paasosen koira teki tempun, joka tulee isännälle kalliiksi – tähän voivat monet lemmikinomistajat samaistua
Heikki Paasosen auto koki kovia kääpiöbullterrierin käsittelyssä.
www.is.fi