Lue koko artikkeli aiheesta: hs.fi
Tällainen olisi Naton ”jäsenmaksu”, Suomella etu puolellaan – Asiantuntija kertoo, kuinka Venäjä valikoisi vastatoimensa
Naton ”jäsenmaksu” ­olisi ­prosentin luokkaa Suomen ­puolustusbudjetista, mutta epäsuorat kustannukset ­voisivat tuntua monella saralla. Entä miten Venäjä reagoisi Suomen Nato-jäsenyyteen kauppapoliittisesti? Asiantuntija arvioi.
...
Porvoon epäilty perhemurhaaja oli suunnitellut tulevai­suuttaan – jätti opintoihin liittyvän hakemuksen vain muutama päivä ennen tekoa
Perhesurmasta epäilty mies opiskeli Aalto-yliopistossa taiteellisella alalla. Porvoon perhesurmasta epäilty perheenisä oli anonut opinto-oikeutensa palauttamista ja lisäaikaa opinnoilleen vain muutama päivä ennen surmia. Iltalehti on aiemmin kertonut, että mies opiskeli Aalto-yliopistossa taiteellisella alalla. Mies oli muutamia vuosia sitten palkittu opiskelemansa alan kilpailussa.
www.iltalehti.fi
Näin talvimyrsky etenee läpi Suomen – useita varoituksia
Läntisillä merialueilla myrskyää aamun tunteina. Raumalla mitattiin jo aamulla 10 minuutin keskituulen lukemiksi 27 metriä sekunnissa.
www.is.fi
Kommentti: Sota-ajan Suomessa tapahtui kammottavia tekoja, joista vaiettiin vuosikymmeniä – ”Kyllä pisti miehiä vihaksi”
Suomalaisten kaukopartioiden historiaa on käyty paljon läpi. Myös Ilta-Sanomissa on viime aikoina kerrottu näiden erikoisjoukkojen tehtävistä. Sotahistoriassa on sen sijaan muisteltu paljon vähemmän siitä, mitä Neuvostoliiton partisaanit tekivät suomalaisten linjojen takana, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Simo Holopainen
www.is.fi
Näin Venäjän läsnäolo Itämerellä on kasvanut – Paikalla nyt myös Naton maihinnousualus
Venäjän läsnäolo Itämerellä on kasvanut. Perjantaina Ruotsi siirsi joukkoja Gotlantiin ja Juutinrauman läpi purjehti Naton laivasto-osaston lippulaiva. Ruotsalainen puolustusanalyytikko arvioi Venäjän toiminnan viittaavan jonkinlaiseen operaatioon.
...
"Luulin ensin, että se oli saapas" – teinipoika teki hyytävän löydön joesta
Englannissa muuan 15-vuotias teinipoika teki melkoisen löydön kahlatessaan ensimmäistä kertaa uusilla vaatteillaan Dorsetissa sijaitsevalla Stourjoella. Hyytävä löytö sai aikaan sen, että joki täyttyi löytöpaikan kohdalta niin poliiseista kuin arkeologian asiantuntijoista.
www.is.fi
Onnettomuudet | Öljyrekka kaatui kyljelleen Vihdissä
Syynä rekan kaatumiselle uskotaan olevan huonot keliolosuhteet.
www.hs.fi
Onnettomuus Kangasalla, kaista suljettu liikenteeltä
Aamulehti Kangasalla sattui onnettomuus maanantaina aamulla. Hälytys tuli aamuseitsemältä. Fintraffic Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan onnettomuus sattui tiellä 325 Sarsasta noin 2,2 kilometriä Pelisalmen sillan suuntaan. Ajokaista on suljettu liikenteeltä. Pirkanmaan pelastuslaitoksen ensitietojen mukaan paikalla on sattunut kahden auton kolari. Ajokeli on paikoin huono Pir ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Kiinan talouskasvu hidastui vain neljään prosenttiin loppuvuonna – Keskuspankki leikkaa ohjauskorkoa
Omikron varjostaa Kiinan talouskasvua. Monet konttilaivoja vastaanottavat pääsatamat ovat ruuhkautuneet.
kauppalehti.fi
Aapo,12, lyö silmät kiinni sulkapalloja mukiin: ”Koko ajan yritettiin keksiä vaikeampia kikkoja"
Tästä haastetta omiin sulkapallotreeneihin. 12-vuotias Aapo näyttää videolla mallia. Jyväskyläläinen Marko Puhakka ajatteli, että hän alkaa kuvaamaan poikansa Aapo Puhakan,12, pelaamista omaksi ja sukulaisten iloksi. Videoista voitiin myös katsoa, miltä peli näyttää omaan silmään ja missä Aapo voisi kehittyä vieläkin paremmaksi. Sitten perhe huomasi, että videot kiinnostivat isoa yleisöä sosiaalisessa mediassa ympäri maailmaa. Kun ensimmäinen koronasulku tuli keväällä 2020, Jyväskylän Sulkapalloseuran treenit ja muu toiminta jäi tauolle. Aapo sai yksityisvalmennusta ja harjoitteli kotona. Isä Marko otti aluksi videolle muutaman pompun, kun Aapo jo sanoi, että kokeillaan saada sulkapallo mukiin. Yllä näkyvä video koostuu monesta eri korona-aikana kuvatusta klipistä.
www.iltalehti.fi
Tennis | Naomi Osaka selvitti tiensä toiselle kierrokselle vaikeuksien jälkeen Australian avoimissa
Ennen Australian avoimia Osaka osallistui turnaukseen Melbournessa, mutta hän vetäytyi siitä kolmen ottelun jälkeen.
www.hs.fi
Tuore kuva Sampo Kaulasesta hämmästyttää: ”En tunnistanut”
Sampo Kaulanen julkaisi Facebookissa uuden profiilikuvan, joka antaa osviittaa siitä, että mies olisi tätä nykyä kalju. Jounin kauppaa Äkäslompolossa pyörittävä kyläkauppias Sampo Kaulanen julkaisi vastikään Facebook-tilillään uuden profiilikuvan, joka on saanut hänen someseuraajansa hieromaan silmiään. Otoksessa Kaulasella ei ole hiuksia lainkaan. Pian kuvan julkaisemisen jälkeen lukuisat Kaulasen someseuraajat ovat hämmästelleet kuvaa sen kommenttikentässä. Moni kehuu kaljun sopivan aiemmin tuuheatukkaisena tunnetulle miehelle hyvin.
www.iltalehti.fi
Pelastuslaitos: Kovasta tuulesta ei toistaiseksi isompia vahinkoja Oulun seudulla, varhain aamulla sattunut useita ulosajoja
Oulun seudulla on puhaltanut navakka tuuli yöstä alkaen. Toistaiseksi puuskat eivät kuitenkaan ole aiheuttaneet suurempia vahinkoja, kertoi päivystävä palomestari Vesa Ek kello seitsemän aikaan.
Kaleva.fi
Kovasta tuulesta ei toistaiseksi isompia vahinkoja Oulun seudulla, varhain aamulla sattunut useita ulosajoja – Ajokeli huono pöllyävän lumen takia
Oulun seudulla on puhaltanut navakka tuuli yöstä alkaen. Toistaiseksi puuskat eivät kuitenkaan ole aiheuttaneet suurempia vahinkoja, kertoi päivystävä palomestari Vesa Ek kello seitsemän aikaan.
Kaleva.fi
Riku Rantala ja Tunna Milonoff sairastuivat koronaan kesken Madventures-kuvausten – sitkeät oireet ovat piinanneet jo yli vuoden ajan
Uuden Madventures-kauden kuvaukset saivat dramaattisen käänteen, kun Riku Rantala ja Tunna Milonoff sairastuivat koronaan. Taudista jäi heille oireita, jotka eivät ole hellittäneet vieläkään.
www.is.fi
Uskomaton tilanne Afrikan mestaruus­kisoissa: maalivahti antoi ilmaisen maalin vastustajalle ja satutti itseään
Norsunluurannikon ja Sierra Leonen kohtaaminen Afrikan mestaruuskisoissa päättyi dramaattisesti. Katso videolta tilanne. Afrikan mestaruuskisoja voi seurata V Sportin kanavilla ja Viaplayssa. Lisäaikaa on pelattu jo yli kaksi minuuttia, kun Norsunluurannikon Odilon Kossounou puskee pallon oranssipaitojen maalivahdille Badra Ali Sangarelle.
www.iltalehti.fi
Lähes 27 000 euron keittiö sisälsi naarmuisen työtason – myyjä hankasi lisää naarmuja
Pariskunta tilasi keittiökalusteita ja työtasoja asennuksineen tunnetulta kotimaiselta keittiötoimittajalta. Toimivaan ja tyylikkääseen keittiöön saa tunnetusti uppoamaan euron jos toisenkin. Tämänkin pariskunnan keittiölle uusine työtasoineen kertyi hintaa yli 26 900 euroa. Siksi heidät valtasi pettymyksen täyteinen hämmennys, kun keittiön kivitasojen päältä poistettiin suojapahvit. Saarekkeen työtasossa oli raitoja ja naarmuja.
www.iltalehti.fi
Kolumni: Mikä tämä München 2022 oikein on?
München 1972 ei unohdu, olipa muisto autenttinen tai myöhemmin omaksuttu. XX kesäolympialaiset olivat poikkeukselliset kisat.
Kaleva.fi
60-vuotias | Sami Saari on kärsinyt keskittymis­häiriöistä melkein koko ikänsä: ”Musiikki on turvapaikka, joka on pelastanut pahasta pulasta parikin kertaa”
Ihailijoiden suussa Sami Saari on Sam the Man, yksi suomisoulin toisen polven lähettiläistä.
www.hs.fi
Hiihtolomalla ulkomaille? Tällaiset ovat korona­rajoitukset suomalaisten suosikki­kohteissa
Monissa suomaisten suosimissa matkakohteissa rajoitukset ovat paljon Suomea kovemmat. Maahanpääsy voidaan estää, jos vaadittuja todistuksia ei löydy. Maskin unohtumisesta voi seurata sakot.
www.is.fi
Sota aiheutti Renélle, 37, traumaperäisen stressihäiriön – nyt hän yrittää selvitä arjesta koiran avulla
Uudessa kolmiosaisessa sarjassa tutustutaan ihmisiin, jotka saavat apua psyykkisen tuen koirista.
www.is.fi
Tennis | Australian pääministeri: Novak Djokovic voi palata Australiaan ”oikeissa olosuhteissa”
Rokotevastaisen Djokovicin Australian viisumi peruttiin ja hänet karkotettiin maasta sunnuntaina.
www.hs.fi
Suomen rikkaimman suvun rahoilla pyöritetään säätiötä, joka neuvoo välttämään kännykkäsäteilyä – ihmisiä jopa kehotettu harkitsemaan muuttoa
MOT perehtyi suomalaiseen Sähköherkkyyssäätiöön, joka käyttää varallisuuttaan sähkömagneettisesta säteilystä huolestuneiden neuvontaan. Säteilyltä suojaavien välineiden bisnes kasvaa 5G-pelon myötä.
yle.fi
Kaupin stadionin katsomon hinta nousi lähes kaksi miljoonaa euroa – Pukuhuoneet wc-tiloineen jäävät toistaiseksi rakentamatta
Syynä kustannusten nousuun ovat muun muassa rakennustarvikkeiden hinnannousu ja rakennesuunnitelmaan tehdyt tarkennukset. Rakennuksen maarakennustyöt valmistuvat tammikuussa. Aamulehti Tampereen Kaupin pesäpallo- ja hiihtostadionin katsomon toteutuskustannukset ovat nousseet yli 1,8 miljoonalla eurolla. Viime huhtikuussa lautakunnissa hyväksytyn hankesuunnitelman mukaan toteutuskust ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Kolumni | ”Vika on aina käyttäjässä, ei koskaan koneessa” – näin pääsin yli lapsuuden käsityötraumoista
On sykähdyttävää todistaa, miten seuraavasta sukupolvesta tulee edeltäjäänsä parempi, kirjoittaa Aamulehden uusien yleisöjen päällikkö Jutta Högmander. 7:00 Näytös 1: Ompelukone imaisee kankaan ryttyyn sisuksiinsa ja viivasuoraksi tarkoitettu ommel mutkittelee kuin paraskin siksak. ”Vika on aina käyttäjässä, ei koskaan koneessa,” opettaja kommentoi pistävästi. N ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Pakolaisvanhempien 23-vuotias tytär lähti politiikkaan, koska hänen kaltaisiaan ei ole siellä tarpeeksi: "Vihaviestit eivät minua pysäytä"
Yle kysyi puolueilta, miten moninaisia niiden ehdokaslistat aluevaaleissa ovat ja ovatko ehdokkaat kuin kansa pienoiskoossa. Äänioikeutettuihin verrattuna aliedustettuina ovat esimerkiksi alle 30-vuotiaat.
yle.fi
Mäkieläkeläinen Janne Ahonen, 44, pesi melkein kaikki Suomen hyppääjät – maajoukkueen päävalmentaja pohtii pestinsä jatkoa
Mäkihypyn päävalmentaja Janne Väätäinen seurasi Lahdessa Janne Ahosen kisaa mielenkiinnolla.
www.is.fi
Jopa nollasaldon tili on netti­konnalle arvokas: Näin rikollinen hyödyntää kaapattuja pankki­tunnuksia
Luulisi, ettei tyhjän tilin verkkopankkitunnusten menettämisellä ole suurta väliä. Todellisuudessa tilanne on toinen, varoittaa Traficomin Kyberturvallisuuskeskus.
www.is.fi
"Hauenleuka” uhkaa osaa sote-alueista, asiantuntija varoittaa – maahanmuutto voisi olla yksi ratkaisu
Kuntatalouden asiantuntijan mukaan monella hyvinvointialueella voi olla edessä vakava ongelma.
www.is.fi
Sinkkuna viihtyvä Hannele Lauri ei etsi uutta suhdetta – kertoo, miten on päivittäin yhteydessä ex-mieheensä Teemuun
Hannele Laurin tyylissä on vähän jätkää ja sielussa hitunen diivaa. Päällimmäisin piirre on kuitenkin kyky nauraa itselle.
www.is.fi
Autot | Suomalaisten räjäyttämästä Teslasta tuli hitti, jonka taustalta paljastuu kummallisuuksia: Yhdysvalloissa kolaroitua autoa ei sittenkään räjäytetty videolla kokonaan.
HS Visio selvitti, mistä todella oli kysymys Youtubessa ja mediassa miljoonayleisöt saavuttaneessa tempauksessa, jossa suomalaismies räjäytti Teslan entisellä kaivoksella.
www.hs.fi
HS Vantaa | Keskelle metsää nousi lasten rakastama sadunomainen kerrostalokylä – Syntyi asumismuoto, jonka kokeneet muistelevat sitä kaiholla
Vantaan oma puutarhakaupunki Mätäojan mutkassa on säilynyt 55 vuotta lähes ennallaan. Helsingin ahtaudesta muuttaneet tunsivat tulleensa paratiisiin.
www.hs.fi
Selvitimme, millä aloilla työpaikan saa hetkessä ja mihin uudet työpaikat syntyvät – Katso listaus koko Suomesta
Työpaikkadatasta selviää, että korona ei pysäyttänyt kaupungistumista.
kauppalehti.fi
Kahden ilmansuunnan näppärä kaksio energiatehokkaassa vuokrakohteessa Kaukovainiolla
Kaukovainion liikekeskuksen merkitystä paikallisena solmukohtana korostavan uudistushankkeen täydennysrakentamisosuus on jälleen saanut jatkoa.
Kaleva.fi
Antti Kangas muutti vanhan hirsirakennuksen täysimittaiseksi äänitysstudioksi Jäälissä – työn ohessa tehty remontti vei vuoden
Antti Kangas perusti äänitysstudion vanhaan kansakoulurakennukseen Jäälissä.
Kaleva.fi
Sähkön hintaa kauhistellaan, mutta maakaasu se vasta kallista onkin – Nyt avautuu yrittäjä: ”Olemme kuin uittotukki, jota virta vie”
Ruissipseistä tunnettu Linkosuo on ajettu pahaan rakoon, eikä syyllisiä voi hakea pelkästään peilistä.
...
Moni voi kärsiä pitkästä koronasta vailla tietoa tilastaan: ”Suomalainen mies menee töihin”
Näyttää siltä, että suomalaisilla pitkää koronaa havaitaan vähemmän kuin maailmalla. Pitkä korona, long covid, koskettaa ainakin tuhansia suomalaisia. Todelliset lukumäärät täsmentyvät kevään aikana. Näin arvioi neurologi ja unitutkija Markku Partinen Helsingin yliopistosta. Hän tuntee nyt jo potilaita, joilla on pitkän koronan oireita, mutta jotka eivät ole saaneet koronadiagnoosia lainkaan. Joukossa on esimerkiksi heitä, jotka ovat sairastuneet koronaan jo keväällä 2020 ennen kuin tautia Suomessa laajamittaisesti testaamalla etsittiin.
www.iltalehti.fi
Näin sähköauto keittää veden ja panee tarvittaessa vaikka poran surraamaan – video
Sähköauto voi myös antaa verkkovirtaa, mutta V2L-toiminto ei tee siitä ikiliikkujaa. Hyundain ja Kian täyssähköautot pystyvät luovuttamaan virtaa esimerkiksi, jos tulee tarve keittää glögimehuun vettä.
www.is.fi
Molemmat sukset irtosivat ilmassa – selostaja yllättyi: ”Todella härski kaatuminen”
Cody LaPlanten suoritus oli erikoisesta syystä varsin poikkeuksellinen. Yhdysvaltalainen slopestyle-laskija Cody LaPlante järjesti vahingossa ylimääräisen ohjelmanumeron omassa suorituksessaan freestylen maailmancupissa Ranskassa. Jenkkilaskijan sukset nimittäin lähtivät irti kesken ilmalennon.
www.iltalehti.fi
Kati Nappa aavisti kokevansa äitinsä kohtalon – avomies ja ystävät kertovat tv:stä tutun ruokatoimittajan viimeisistä kuukausista
Viimeiset kuukautensa tv:stä tuttu ruokatoimittaja Kati Nappa vietti kokonaan hoitokodissa.
www.is.fi
Rivitaloasunnossa yöllä sytytetty tulipalo tuhosi yhtä huoneistoa Ylivieskassa
Pelastuslaitos sammutti maanantaina aamuyöstä uhkaavan tulipalon rivitalon päätyhuoneistossa Ylivieskan Nokitiellä. Sisään menneet savusukeltajat sammuttivat olohuoneessa riehuneen palon.
Kaleva.fi
Markkinat | Löytävätkö hajautettu rahoitus ja lohkoketju­alustat paikkansa arjessamme tänä vuonna?
Hajautettu rahoitus kukoistaa, mutta ei ole vielä löytänyt paikkaansa.
www.hs.fi
Etelä-Korea epäilee Pohjois-Korean laukaisseen kaksi ballistista ohjusta – jo neljäs koe tänä vuonna
Yhdysvallat määräsi viime viikolla uusia pakotteita Pohjois-Korealle. Etelä-Korean armeija epäilee Pohjois-Korean laukaisseen maanantaina kaksi ballistista ohjusta. Kyseessä on jo neljäs Pohjois-Korean tekemä ohjuskoe tämän vuoden puolella. Myös Japanin rannikkovartiosto arvioi Pohjois-Korean tehneen kokeen ballistisella ohjuksella. Etelä-Korean armeijan edustaja ilmoittaa m ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Australian pääministeri: Djokovic voi palata Australiaan "oikeissa olosuhteissa"
Rokotevastaisen Djokovicin Australian viisumi peruttiin ja hänet karkotettiin maasta.
www.is.fi
Naapurin tuijottavasta katseesta tuli paris­kunnalle vuosien piina – jätti posti­laatikolle likaisen yllätyksen
Mies pysähtyi enimmillään 16 kertaa päivässä pariskunnan kodin kohdalle tielle ja jäi tuijottamaan taloa.
www.is.fi
Pelastaisiko tämä terveellinen ja ruokaisa aamupalasuosikki sinut aamukiireessä? Sopii etenkin etätyöläisille
Ruokaisa aamiainen on useimmille suositeltava ratkaisu, muistuttaa uutuuskirja.
www.is.fi
Prinssi George, 8, ärsyyntyi: kerää koulussa roskia
Pikkuprinssi ei voi ymmärtää, miten maailmassa on niin paljon roskaa. Prinssi George, 8, sekä siskonsa prinsessa Charlotte, 6, käyvät kumpikin arvostettua Thomas’s Battersea -yksityiskoulua. Koulun arvoihin kuuluu muun muassa ystävällisyys, kohteliaisuus, rehellisyys, kunnioitus, sinnikkyys, itsenäisyys, luottamus, johtajuus, nöyryys ja anteliaisuus.
www.iltalehti.fi
Naton sotalaiva asemissa Itämerellä Ruotsin eteläpuolella: ”Olemme siellä osoittamassa läsnäoloa”
Turvallisuustilanne Itämeren alueella kiristyi viime viikolla entisestään, kun kolme venäläistä maihinnousualusta lipui Itämerelle. STT Sotilasliitto Naton sotalaiva on asemoitu Itämerelle Ruotsin eteläpuolella, kertoo ruotsalaislehti Aftonbladet. Nato on vahvistanut asian lehdelle. Naton edustajan mukaan laiva on tarkkailemassa tilannetta alueella ja kyseessä on suunniteltu s ..........
https://www.aamulehti.fi/feed