”Isä vaikutti järkyttyneeltä ja ilmoitti, ettei tunne minua. Sitten luuri lyötiin kiinni” – Antti-Jussi Vesa ja kolme muuta ilman isää kasvanutta kertoo koskettavan tarinansa

Neljä suomalaista kertoo tässä jutussa, miltä isättömyys tuntui lapsena ja miltä se tuntuu nyt aikuisena. Antti-Jussi Vesa oppi isoisältään eli tuffalta muun muassa kunnianhimoa ja sen, että elämässä voi pärjätä hyvin vaikka lähtötilanne olisi mikä tahansa. Kuva: Kari Mankonen 7:11 Annina Suominen ei koskaan tavannut isäänsä, mutta poliisi toi suruviestin mukana ..........
Lue koko artikkeli aiheesta: aamulehti.fi
Snookertähti myönsi nolon mokansa – pyysi anteeksi tv-katsojilta: ”Viiteen sekuntiin ei ollut aavistustakaan, missä olin”
Mark Williams nukahti tuolilleen kesken ottelun Britannian mestaruusturnauksessa.
www.is.fi
"Tilanne on kamala" – omikron uhkaa levitä Suomeen, näin ihmiset kommentoivat Helsingissä
Vastaajat eivät kritisoineet rajoituksia, mutta kommenteissa kuuluu väsymys. Suomen ensimmäisestä koronatartunnasta on marraskuun 29. päivänä kulunut 671 päivää. Vielä tuolloin moni uskalsi toivoa, että tauti ei tule leviämään Suomessa pahasti. Kun rajoitukset koronan hillitsemiseksi iskivät maaliskuussa 2020, niiden arveltiin kestävän vain lyhyen aikaa. Nyt huolta herättää eteläisestä Afrikasta liikkeelle lähtenyt omikronmuunnos. Myös Suomi on lähtenyt rajoittamaan maahantuloa alueelta, ja eteläisestä Afrikasta kotiin palaavia suomalaisia kehotetaan käymään testissä.
www.iltalehti.fi
Pöytätennis | 58-vuotias ihmenainen Ni Xialian voitti MM-pronssia pöytätenniksessä – edellisestä mitalista kului 26 vuotta
Ni Xialian ylsi mitaleille 22. MM-turnauksessaan.
www.hs.fi
EK jyrähtää: Yli kolmen miljardin investoinnit pysähdyksissä lupa­käsittelyssä
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies varoittaa, että Suomi uhkaa jäädä muista Pohjoismaista jälkeen investointien houkuttelussa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK arvioi, että yli kolmen miljardin euron investoinnit ovat pysähdyksissä viranomaisten lupakäsittelyssä. Elinkeinoelämä vaatii hallitusta uudistamaan lupakäytäntöjä.
www.iltalehti.fi
Lukijan mielipide | On järjetöntä jättää lapset vaille kasvomaskin antamaa suojaa
On jo aika palata Husin huhtikuiseen kantaan ja laajentaa maskisuositus esikouluun asti.
www.hs.fi
Arviolta yli kolmen miljardin euron investoinnit ovat Suomessa pysähdyksissä byrokratian takia: ”Suomen vakavin investointi­lukko, jota ei ole varaa olla ratkaisematta”
Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii nopeita toimia investointilupajärjestelmän uudistamiseen ja tehostamiseen.
www.hs.fi
Yli 3 miljardin euron investoinnit jumissa lupabyrokratiassa – yritykset vaativat enimmäiskäsittelyaikoja lakeihin
Yritykset ovat tyytymättömiä etenkin muutoksenhaku- ja valitusmenettelyihin.  Investoinnin mahdollistavaa lupaa odottavien yritysten määrä on pysynyt ennallaan, mutta odottavien investointien arvo on aiempaa suurempi.
yle.fi
EK: Lupajärjestelmässä odottaa investointeja yli kolmen miljardin euron edestä – Yritysten tyytymättömyys lisääntynyt
Elinkeinoelämän keskusliitto alkaa selvittää investointien lupajärjestelmän ongelmakohtia ja tavoittelee järjestelmän uudistamista.
kauppalehti.fi
Seksuaalirikokset | Jeffrey Epsteinin seksuaalirikoksiin kytketyn Ghislaine Maxwellin paritusoikeudenkäynti alkaa New Yorkissa
Edesmenneen miljonäärin seksirikoskumppaniksi väitetty Maxwell kiistää kaikki syytteet.
www.hs.fi
Huijaustekstiviestejä lähettävä haittaohjelma ei näytä hidastumisen merkkejä – Kyberturvallisuuskeskukseen satoja ilmoituksia tietoturvaloukkauksista
Viime viikon puolivälissä aktivoitunut haittaohjelma levittää yhä tekstiviestejä Android-puhelimiin. Kyberturvallisuuskeskukseen voi halutessaan ilmoittaa tuoreista, alle 12 tuntia vanhoista huijausviesteistä keskuksen verkkosivuilla.
yle.fi
Listautumista suunnitteleva Administer aikoo hyötyä alan murroksesta – Yhtiöllä on strategia, jonka avulla se aikoo menestyä
Taloushallinnon toimialalla on menossa murros, josta Administer uskoo vain hyötyvänsä.
kauppalehti.fi
Tampereen yliopiston yt-neuvottelut päättyivät – 107 ihmistä irtisanotaan
Alun perin tavoitteena oli 215 henkilötyövuoden vähennys.
www.is.fi
Honduras saamassa vasemmistoehdokkaasta ensimmäisen naispresidenttinsä
Opposition vasemmistoehdokas Xiomara Castro otti Keski-Amerikan Hondurasissa tiukan johdon sunnuntain alustavien tulosten perusteella. Jos Castro valitaan, hänestä tulee Hondurasin ensimmäinen naispresidentti. Kuva: Luis Acosta / Lehtikuva Tegucigalpa Opposition vasemmistoehdokas Xiomara Castro otti Keski-Amerikan Hondurasissa presidentinvaaleissa tiukan johdon sunnuntain alustavien ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Kymsote: Koronavirus on päässyt leviämään rokottamattoman hoitohenkilöstön välityksellä – hoivakodeissa yksittäisiä tartuntoja
Rokottamaton hoitohenkilöstö on aiheuttanut päänvaivaa Kymenlaaksossa. Työnantajalla ei ole oikeutta kysyä työntekijän rokotuksista. Kymsoten mukaan rokottamaton henkilöstö on levittänyt tartuntoja hoivakodeissa.
yle.fi
Kuorma-auto ja henkilöauto kolaroivat Pohjantiellä Kempeleessä
Kuorma-auton ja henkilöauton peräänajokolari haittasi etelänsuuntaista liikennettä Pohjantiellä Kempeleessä vajaan tunnin ajan maanantaina.
Kaleva.fi
Suomalaiset vertaavat kaikkea Ruotsiin, mutta ruotsalaisille Suomi on harvoin verrokkimaa
Arkea maailmalta: Suomi voisi peilata saavutuksiaan välillä vaikka Norjaan, kirjoittaa Ylen Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Kirsi Heikel.
yle.fi
Rikosepäilyt | Kihniön epäilty poikavauvan tappo on jäämässä mysteeriksi – Syyttäjä vapautti vanhemmat rikosepäilyistä
Esitutkinnassa ei syyttäjän mukaan selvinnyt, kuka lapsen vammat oli mahdollisesti aiheuttanut. Poliisi ei ole jatkamassa tutkintaa.
www.hs.fi
Slushilla piti olla komea paluu korona-välivuoden jälkeen – Miika Huttunen johti Slushin läpi myrskyn ja uskoo, että comeback onnistuu uudenkin tilanteen keskellä
Miika Huttunen joutui johtajauransa ensimetreillä perumaan viime vuoden Slushin ja lomauttamaan 21 työntekijäänsä. Nyt hän luotsaa keskiviikkona käynnistyvän kasvuyritystapahtuman uuteen alkuun, jossa keskipisteenä ei ole myytyjen pääsylippujen määrä.
kauppalehti.fi
Rallissa otetaan käyttöön tenniksestä tuttu järjestelmä
Kansainvälinen autoliitto FIA uudistaa rallia, kertoo Autosport-lehti.
www.is.fi
Suomalaistutkijat tekivät läpimurron rintasyövän tutkimuksessa: ”Uusi luku taistelussa rintasyöpää vastaan”
Rintasyöpä on yleisin työikäisten syöpä Suomessa. Suomalaistutkijat ovat löytäneet keinon, jolla voidaan kehittää rintasyöpään hormonaalisia hoitoja.
www.is.fi
Markkinavoimat hoi, teitä on jo ikävä
Jos markkinavoimat tuntuivatkin aikoinaan piinaavilta, nyt päänsärkyä ja ongelmia aiheuttaa niiden vallan puute, kirjoittaa Jarkko Vesikansa.
kauppalehti.fi
Jasper Pääkkösen Alexandra-rakkaan raskauskuva loksauttaa leuat – poseeraa alastomana kallion­kielekkeellä
Pariskunta odottaa tyttövauvaa. Näyttelijä Jasper Pääkkösestä ja hänen puolisostaan Alexandra Escatista on tulossa pian vanhempia. Espanjalaisfilippiiniläinen Escat julkaisi Instagram-tilillään upean raskauskuvan postikorttimaisista maisemista. Eteerisessä otoksessa odottava äiti poseeraa alastomana kallionkielekkeellä. Kuva on otettu Ibizalla Punta Galeran näköalapaikalla. Escat ei ole julkaissut vain upeaa kuvaa, vaan myös pitkän kirjoituksen.
www.iltalehti.fi
Big Brotherin voittanut Jasmiina, 24, yllättyi totaalisesti, kun hän avasi puhelimensa BB:n jälkeen – nuori nainen ei ole aiemmin ollut lainkaan julkisuudessa
BB-Jasmiinaa odotti Instagramissa viestipommitus.
www.is.fi
Ravivihje: Toto64 Färjestad 29.11.2021
Maanantain Toto64-rivi ratkotaan Färjestadin nopealla ovaalilla.
www.is.fi
Tutkijat: Omikron saattanut kehittyä hiv-potilaassa
Omikronmuunnosta tutkivien eteläafrikkalaisten tiedemiesten mukaan variantti on voinut kehittyä kroonisen koronatartunnan saaneen hiv-potilaan elimistössä.
www.is.fi
Honduras | Honduras saamassa vasemmisto­ehdokkaasta ensimmäisen nais­presidenttinsä
Castron äänisaalis oli yli 53 prosenttia, kun äänistä oli laskettu kaksi viidesosaa.
www.hs.fi
HUS-johtaja Ylelle ja MTV:lle: Suomessa ehkä ensimmäinen omikron-tapaus – ”Pitäisin aika todennäköisenä”
Suomesta on saattanut löytyä ensimmäinen omikron-tapaus, mutta näyte on vielä sekvensoitava.
kauppalehti.fi
Kajaanin yliopistokeskukselle 400 000 euron kertaluonteinen lisärahoitus opetus- ja kulttuuriministeriöltä
Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa kolme miljoonaa euroa lisärahoitusta kuudelle maakuntien yliopistokeskukselle. Oulun yliopiston koordinoimalle Kajaanin yliopistokeskukselle myönnettiin 400 000 euron rahoitus.
Kaleva.fi
Lehdistö ja Posti täysin eri linjoilla uudistuvasta postilaista – kovin kiista siitä, mitkä ovat kolme jakelupäivää
Media-ala pitää mahdottomana sitä, että haja-asutusalueilla postin jakelupäivät voisivat vaihdella. Postialan työntekijät vaativat joustavuutta, jotta alan kokoaikaiset työpaikat voidaan säilyttää.
yle.fi
Iran | Neuvottelut Iranin ydin­sopimuksesta käynnistyivät – länsi­maat pitävät Iranin vaatimuksia mahdottomina
Osapuolilla on erimielisyyksiä jopa siitä, mistä ollaan neuvottelemassa.
www.hs.fi
Ranskalaismerkin uusi lippulaiva Suomeen
Citroën C5 X satsaa mukavuuteen.
kauppalehti.fi
Oikaisu
Koronavirus: Suomessa tutkitaan kahta omikronepäilyä, kertoo THL – molemmilla kontakti ulkomaille Ravintolat: Tamperelaisravintola nousi niin nopeasti suosituksi, että avaa pikavauhtia uuden tilan nykyisen naapuriin Kulttuuri 13:33 Aamulehden verkkosivuilla 27.11.2021 ja painetussa lehdessä 27.11.2021 sivulla B1–5 julkaistussa jutussa oli virhe lipun hinnassa. Mieskuoro Laulajie ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Suora lähetys tiistaina kello 18: Klassikkokappaleet kajahtavat 100 opiskelijan voimin Hatanpään lukion ja Pirkanmaan musiikkiopiston yhteiskonsertissa
Perinteiseksi muodostunut Hatanpään lukion syksyn pääkonsertti tuo tiistaina Sampolan juhlasalin lavalle jopa 100 opiskelijaa. Tänä vuonna konsertti toteutetaan yhteistyössä Pirkanmaan musiikkiopiston kanssa. Konsertissa esiintyvä Hatanpään lukion Samsara-kuoro koostuu kymmenistä opiskelijoista. Kuva: Toni Repo / Aamulehti 13:32 Aamulehti Tänä vuonna Hatanpään lukion pe ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Raha | Danske: Suomessa naisten taloudellinen mielen­rauha on selvästi heikompi kuin miehillä
Rahojen riittäminen ja eläkkeen karttuminen ovat naisten suurimmat huolenaiheet.
www.hs.fi
Möläyttikö ex-pelaaja Kultaisen pallon voittajan jo etukäteen?
Patrice Evra onnitteli Lionel Messiä. Ranskalaisen France Football -lehden valitsema vuoden pelaaja paljastetaan maanantai-iltana. Lehden jakama Kultainen pallo (Ballon d’Or) on jalkapallon arvostetuin yksilöpalkinto, ja sen saaja on jokavuotinen salaisuus. Tänä iltana sen on tarkoitus paljastua, kun gaalayleisö kokoontuu Théâtre du Châtelet’n konserttitaloon Pariisin keskustassa.
www.iltalehti.fi
Kommentti: Tammikuun alue­vaalien siirtäminen lykkäisi koko soten voimaantuloa – ja siirtäminen on mahdollista
Tammikuun aluevaalien siirtäminen ei ole todennäköistä. Mahdollista se on. Mutta kynnys on todella kova: vaalien siirtäminen lykkäisi todennäköisesti koko soten voimaantuloa vuoden 2023 alusta, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
www.is.fi
Helsingin yliopisto | ”Vuosi­kymmenten tieteellinen ongelma” ratkesi suomalaisessa laboratoriossa – syntyi uusi ase taisteluun rinta­syöpää vastaan
Tutkimusprofessori Juha Klefström kiittelee tutkimustuloksesta sekä monitieteistä yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa että suomalaisia rintasyöpäpotilaita, jotka ovat antaneet näytteitä tutkimuskäyttöön.
www.hs.fi
HS: Sähkön hinta ennätyslukemissa vaikka ollaan aivan tavallisessa marraskuun säässä
Sähkön kallistumiseen vaikuttaa Helsingin Sanomien mukaan Keski-Euroopan fossiilisen sähköntuotannon hinta, joka nostaa Suomenkin hintaa.
www.is.fi
Omikron hermostutti markkinat, mutta onko edessä pikkujouluralli vai kurssipudotus? Näin arvioi päästrategi
Perjantain kurssinotkahdus näyttää jäävän väliaikaiseksi. Osakestrategi ei toisaalta usko myöskään uuteen kovaan nousuun.
www.is.fi
Yliopistot | Tampereen yliopiston yt-neuvotteluiden tulos: 107 ihmistä irtisanotaan
Syyskuun jälkeen 39 ihmistä on irtisanoutunut tai jäänyt eläkkeelle ja 27 otti neuvotteluissa sovitun eläkepaketin.
www.hs.fi
HUSin diagnostiikkajohtaja: Suomessa on ehkä havaittu ensimmäinen koronaviruksen omikronmuunnos
HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoi, että on hyvin mahdollista, että Suomessa on havaittu ensimmäinen koronaviruksen omikronmuunnos.
Kaleva.fi
THL: Kahta koronatapausta Suomessa epäillään omikronmuunnoksiksi
HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoi, että on hyvin mahdollista, että Suomessa on havaittu ensimmäinen koronaviruksen omikronmuunnos.
Kaleva.fi
Ruotsi valitsee jo toistamiseen uuden pääministerin, voit seurata valintaa täältä klo 14.30 alkaen
Ruotsin valtiopäivät valitsi sosiaalidemokraattien Magdalena Anderssonin jo viime viikolla pääministeriksi, mutta hän joutui saman tien väistymään budjettia koskevan kiistan takia. Tänään on uusi yritys noin klo 15.
yle.fi
Rikokset | Kolme miestä leikkasi katolla reiän Porvoon Gigantin seinään ja aikoi varastaa kaikki kannettavat tietokoneet ja pelikonsolit – sitten poliisikoira Osku esti varkaiden paon
Tapausta tutkitaan törkeänä varkautena.
www.hs.fi
Koronavirus | Husin Lasse Lehtonen: Suomessa havaittu mahdollisesti ensimmäinen omikron-tapaus
Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoi Twitterissä Suomessa otetusta S-geeninegatiivisesta näytteestä.
www.hs.fi
Suomessa 3338 uutta korontartuntaa – ”Kriittinen piste” rikkoutui tehohoidossa
Maanantain ja perjantain välillä on kirjattu 3338 uutta koronatartuntaa. Teholla on peräti 51 koronapotilasta.
...
Taloustieteilijä varoittaa Talouselämässä stagflaatiosta: Jos merkit inflaation kiihtymisestä vahvistuvat, talouspolitiikkaa tarpeen kiristää
Valtiotieteen tohtori Jukka Pekkarisen mielestä ajautumista stagflaatioon 1970-luvun tavoin tulisi välttää. Silloin inflaatio ja työttömyys kasvoivat nopeasti.
www.is.fi