Jääkiekkotähti Lauri Korpikoski astui vaa’alle ja järkyttyi – ”Tätä tautia en toivoisi pahimmalle vihamiehellekään”

Jääkiekkoilija Lauri Korpikoski, 34, on palannut terveysongelmien jälkeen huipulle. TPS:n kapteeni kertoo nyt omin sanoin, mitä puolitoista vuotta kestänyt remontti on vaatinut.
Lataa lisää
Lue koko artikkeli aiheesta: is.fi
Tanja Poutiaisen 4-vuotiaat kaksoset laskevat jo kolmatta kautta: ”Vähän hirvittää”
Alppihiihtolegenda on vahvasti mukana yritystoiminnassa.
www.iltalehti.fi
Madekoskella odotettu asemakaavaa 25 vuotta – "Meidän näkökulmasta maali on koko ajan liikkunut eteenpäin, aina tulee uusia selittelyjä"
Madekosken alueen kaavoitus Oulussa on kestänyt jo 25 vuotta. Alueen noin 30 maanomistajan edusmiehenä toimiva Samuli Vanhala Madekoskelta esittää, että kaavoituksessa palattaisiin takaisin alkuperäiseen Madekoski 1. vaiheen kokonaisuuteen, jolla turvataan kaavoituksen rahoitus.
Kaleva.fi
Kahdeksankympin korvilla oleva Sukasen pariskunta jatkaa yhä yritystoimintaansa Oulussa – "Mikrofilmiltä eivät ulkopuoliset pääse tietoja ronkkimaan"
Mikrofilmauksella on edelleen tarvetta yrityksissä ja yhteisöissä. Olavi ja Anni Sukanen ovat alan yrittäjinä vielä kahdeksankympin korvilla.
Kaleva.fi
Koronapommi tikittää USA:ssa: jopa 50 miljoonaa ihmistä matkaa torstaiksi jouluakin suuremman perhejuhlan viettoon
Kiitospäivän pelätään pahentavan Yhdysvaltojen synkkää koronavirustilannetta entisestään.
www.iltalehti.fi
Kaarlo Viheriävaara, 17, haluaa tv-tähdeksi tuhansien suomalaisten tavoin – uusia ovia avautui, kun suoratoisto paisutti sarjojen kysynnän
Helsinkiläisen roolitustoimiston arkistoissa on jo 17 000 esiintymisestä kiinnostuneen suomalaisen tiedot.
yle.fi
Koronan leviäminen työpaikoilla lisääntynyt – Lääkärit: näillä aloilla tartuntariski on suurin
Husin alueen työpaikoilla tapahtuneet koronavirustartunnat ovat lisääntyneet. Suomessa tartuntoja ei ole tilastoitu ammattien mukaan. Lääkärien mukaan tilanne voi kuitenkin olla Suomessa samankaltainen kuin Norjassa, missä eri ammattiryhmien riskiä sairastua koronatautiin on kartoitettu.
www.is.fi
Puhemies Anu Vehviläinen sai terapiasta apua kriisin keskellä – ”Toivon, että saisin osaltani vaimennettua mielen ongelmiin liittyviä häpeän tunteita”
Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen haluaa suomalaisten ymmärtävän, ettei avun hakeminen mielen ongelmiin ole hävettävää.
www.is.fi
Minä vuonna uinnin olympiavoittaja Amanda Beard poseerasi Playboyssa? Pelaa tiistain 10 kysymystä!
Iltalehden perinteinen urheiluvisa on myös verkossa. Montako tiedät?
www.iltalehti.fi
Ylen aamu tänään: Kuinka korona on vaikuttanut kotitalouksien velkaantumiseen?
Koronaväsymys nostaa päätään samalla kun rajoituksia kiristetään. Terhi Kokkonen voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon.
yle.fi
Päivän horoskooppi 24.11.
Kalat saa itsevarmuudelleen tänään vahvistusta.
www.is.fi
Analyysi: Eduskunnan perustuslakivaliokunta ratkaisee ulkoministeri Pekka Haaviston poliittisen tulevaisuuden
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) tutkinnassa kuplii poliittisia intohimoja, arvioi politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
yle.fi
Yritysjohtaja Henna Karlsson on aina palaverissa ainoa nainen – yrittäjien joukossa nainen on yhä harvinaisuus, mutta se ei ole syrjintää
Naisten johtamat yritykset saavat murto-osan Suomessa jaettavasta riskirahoituksesta. Kyse ei ole syrjinnästä, vaan ongelma on rakenteellinen.
yle.fi
Ranska | Poliisi käytti kyynelkaasua Pariisin keskustaan muodostuneen siirtolaisleirin hajottamiseksi
Valtaosa leirin siirtolaisista on Afganistanista.
www.hs.fi
Samppanjaa ja vaahtokarkkeja kohautti 25 vuotta sitten - Tunnistatko tutut tähdet nuoruutensa saippuasarjassa?
25 vuotta sitten suomalaiset saivat saippuasarjan, joka oli tähdelle heidän uransa ensimmäinen iso televisiotyö.
www.iltalehti.fi
Componenta pyristelee eroon velkataakastaan kesken pitkän saneerauksen – Hallituksen puheenjohtaja Harri Suutari: ”Tunnen ensi kertaa helpotusta siitä, että yhtiö kuitenkin kääntyy”
Componentassa on tehty viime vuosina paljon korjaustoimia. Tappiolliset ulkomaantoiminnot on lopetettu ja omistusyhtiö Turkissa myyty.
kauppalehti.fi
Venäjällä sairastuneet tarrautuvat puoskareiden ihmelääkkeisiin – korona on 15-kertaistunut lääkkeiden kysynnän
Läheskään kaikilla venäläisillä ei ole rahaa lääkärissäkäyntiin ja varsinkaan kalliisiin ulkomaalaisiin tuontilääkkeisiin, kirjoittaa Kauppalehden kirjeenvaihtaja Martti Kiuru.
kauppalehti.fi
Autojätiltä 700 kilometrin toimintamatkaan yltävä sähköfarkku
Volkswagenin johtaja kertoi uutuudesta sosiaalisessa mediassa.
kauppalehti.fi
Ranskassa poliisi käytti kyynel­kaasua pääkaupungin keskustaan muodostuneen siirtolais­leirin hajottamiseksi
Place de la Republique -aukio oli täynnä telttoja.
www.is.fi
Yhdysvallat | John Kerrystä tulee ilmaston erityislähettiläs Bidenin hallinnossa
Kerry allekirjoitti aikoinaan Pariisin ilmastosopimuksen Yhdysvaltain puolesta.
www.hs.fi
Paavi ärähtää koronatoimia ja kasvomaskeja vastustaville mielenosoittajille – syyttää itsekeskeisyydestä
Paavi kritisoi voimakkaasti mielenosoittajia, jotka vastustavat koronatoimia.
www.iltalehti.fi
Taskussasi voi muhia tietoturvapommi – käytätkö edelleen PIN-koodia 0000 tai 1234?
Moni suojaa puhelimensa salasanalla sekä kasvo- tai sormenjälkitiedoilla. Tästä huolimatta monella on yhä SIM-kortillaan käytössä operaattorin tarjoama, oletus PIN-koodi, joka tulisi vaihtaa.
www.iltalehti.fi
Eckerö Line hävisi kisan liikennöintituesta – ”Ilman sitä emme selviä tästä talvesta”
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom harkitsee vielä tukipäätöstään. Tallinnaan liikennöivälle Eckerö Linelle kielteinen päätös voi olla viimeinen niitti.
kauppalehti.fi
Kakkosaalto kurittaa ja jaksaminen on koetuksella
kauppalehti.fi
Matthew pakotettiin 10-vuotiaana uhkailemaan Trumpia Isisin propaganda­videolla Syyriassa – nyt hän kertoo haastattelussa kokemastaan
Poika oli päätynyt Syyriaan 8-vuotiaana vuonna 2015.
www.is.fi
Burnley otti Chris Woodin maalilla avaus­voiton Valio­liigassa
Wolverhampton ja Southampton päätyivät pistejakoon.
www.is.fi
Luonto on monimutkainen systeemi, jota ei voi säätää optimaaliseksi – Monimuotoisuuden kriisi ratkotaan talousmetsissä
EU kiristää luonnonsuojelua sitovilla velvoitteilla, koska monimuotoisuus heikkenee Euroopassa. Monimuotoisuuden edistäminen on taloudellisesti järkevää. Myönteistäkin kehitystä tapahtuu.
kauppalehti.fi
Monimuotoisuus on tullut kuutioiden, hehtaarien ja eurojen kylkeen – Metsä Group: ”Kannustamme jatkuvapeitteisen kasvatuksen menetelmiin turvemailla useammin kuin ennen”
Talousmetsien luonnonhoidossa on kolme keskeistä kokonaisuutta, joilla monimuotoisuutta parannetaan.
kauppalehti.fi
Yli puolet maailman bkt-potista riippuvainen luonnosta – jopa noin 40 000 miljardia euroa
kauppalehti.fi
Maatalous haukkaa jättisiivun EU:n budjetista, sitä viherretään, mutta yksityiskohdissa on porsaanreikiä
Kaikki, mikä on vihreää paperilla, ei ole sitä käytännössä.
kauppalehti.fi
John Kerrystä ilmasto­asioiden erityis­lähettiläs – nimitystä pidetään selvänä merkkinä Bidenin hallinnon aikeista
Ex-ulkoministeri ottaa uuden pestin ylpeänä vastaan.
www.is.fi
Rapsakkaa pakkasta luvassa loppuviikosta etelään saakka – tänään poutainen välipäivä
Lämmin syyssää vaihtuu loppuviikosta rapsakkaammaksi.
www.iltalehti.fi
Tämän enempää Donald Trump tuskin myöntää tappiotaan – New Yorkin johtohahmot lähestyivät presidenttiä vain hetki ennen väistämätöntä
kauppalehti.fi
Lentoyhtiö Qantas aikoo vaatia kansain­välisiltä matkustajilta todistuksen korona­rokotteesta
Yhtiö luonnehtii ratkaisua välttämättömäksi.
www.is.fi
Paavi soimaa koronatoimia vastustavia ja osoittaa tukea rasismin vastaiselle liikehdinnälle
Paavi ihmettelee, miksi rajoitukset koetaan poliittisena hyökkäyksenä henkilökohtaista vapautta vastaan.
www.is.fi
Yritykset | Suomalaisyhtiö Oura Healthin näkyvyys kasvoi Yhdys­valloissa korona-aikana – Nyt äly­sormuksia ostetaan tuhansittain kasinoille ja huippu-urheiluun
Ouran sormuksia käytetään esimerkiksi monilla Las Vegasin kasinoista, koska työntekijöiden terveydentilasta halutaan tietoa ajoissa. Toimitusjohtajan mukaan tavalliset kuluttajat ovat edelleen tärkeimpiä asiakkaita.
www.hs.fi
Pohjoismaat | Ruotsalais­tutkimus: Pohjois­maalaisia vaivaavat pessimismi ja sitkeät harha­luulot maailman tilasta
”Ihmisillä on järjestelmällisiä väärinkäsityksiä tärkeistä kansainvälisistä kysymyksistä huolimatta siitä, että kaikki tämä tieto ja data on vapaasti saatavilla internetissä”, kirjoittaa Gapminder-säätiö tutkimusraportissaan.
www.hs.fi
Koronavirus | Ruotsin koronatilanne vaikuttaa Suomeen rajaseudulla, mutta virusta liikkuu myös toiseen suuntaan: ”Tässä on aika tasa-arvoisesti viety ja tuotu sitä”
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueen ilmaantuvuusluku on nyt Suomen toiseksi korkein Uudenmaan jälkeen. Epidemian painopiste on ollut Torniossa, josta on tiivis yhteys Haaparantaan.
www.hs.fi
Intia | Mumbain köyhät pysyvät mielellään korona­karanteenissa, koska ruoka on ilmaista – Huone­kaverien syvällisyys lumosi rautatie­insinööri Tulaskarin
Intian epidemiatilanne vaihtelee huomattavasti alueittain. Delhissä tartuntamäärät ovat jyrkässä kasvussa, Mumbaissa on suvantovaihe.
www.hs.fi
Koronavirus | Ruotsin korona­strategiassa tapahtui merkittävä käänne: tahtia ei enää määrää Tegnell, vaan poliitikot
Ruotsi ottaa tiistaina käyttöön ennennäkemättömät rajoitustoimenpiteet, kun maassa kielletään yli kahdeksan hengen julkiset kokoontumiset. HS seurasi tukholmalaisten viimeistä iltaa ennen rajoituksia.
www.hs.fi
Koronavirusrokote | Kolmaskin rokote sai hyviä tuloksia ihmiskokeissa – pelkkä teho ei ratkaise, mitä rokotetta myydään ensi vuonna eniten
Rokote antoi ihmiskokeiden alustavien tulosten mukaan keskimäärin 70 prosentin suojan.
www.hs.fi
Lastensuojelu | Joukko entisiä lasten­suojelu­nuoria loi muutamassa päivässä verkkoon kiitetyn keskustelu­alustan: ”Koulu ei enää luistanut, uloskaan ei jaksanut mennä”, kertoo yksi apua hakenut
Nuorten turvasatama rakennettiin valmiiksi vain muutamassa päivässä, kun nuoret itse sanoivat sille olevan tarvetta poikkeusaikana.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Oikeaan aikaan saadulla pienelläkin tuella voi olla ratkaiseva vaikutus
Ne muutamat kerrat, jotka ehdin perheneuvolassa käydä, kannattelivat minua kuin pelastusrengas.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Miksi Helsingin kaupunki sulkee pieniä päiväkoteja?
Kaupunki haluaa lakkauttaa ryhmäperhepäiväkoti Peukaloisen. Me vanhemmat vastustamme lakkautusta.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Mitä muutamaa minuuttia nopeammilla junayhteyksillä voitetaan?
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Perhetietojen puuttuminen väestötieto­järjestelmässä johtuu 1970-luvulla tehdyistä valinnoista
Väestötietojärjestelmää perustettaessa tehtiin rajauksia sen suhteen, miten laajasti ja taaksepäin menneisyyteen vanhemman ja tämän lapsen välisiä suhteita rekisteröitiin järjestelmään.
www.hs.fi
Kolumni | Pandemiaa torjuvien suositusten noudattaminen on vaikeampaa kuin keväällä, mutta juuri nyt itsekuria tarvitaan
Koronaviruksen vastaisessa taistelussa on helppoa astua harhaan ja epäonnistua. Siksi kaikkien kannattaa kirkastaa itselleen suositusten taustalla oleva tavoite.
www.hs.fi
Elokuva | Holtittomia naisia ja ”toksista feminismiä”? 30 vuotta sitten sai ensi-iltansa elokuva, joka synnytti järisyttävän yhteiskunnallisen keskustelun
Thelma ja Louise teki historiaa kääntämällä sukupuoliroolit ympäri, eikä se miellyttänyt kaikkia. Elokuvan sanottiin jopa edustavan ”toksista feminismiä”.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Juri Dmitrijeviin kohdistuneet syytökset on tutkittava uudelleen
Stalinin vainojen aikaisia joukkohautoja tutkinut petroskoilainen tutkija Juri Dmitrijev on vangittu ja tuomittu kyseenalaisin perustein.
www.hs.fi