Jyväskylän ja Pieksämäen välistä junarataa korjataan jopa 140 miljoonalla eurolla – ensimmäinen vaihe pääsee käyntiin aikaisintaan 2023

Peruskorjauksen yhdeydessä myös Jyväskylän ratapihaa korjataan ja Jyväskylä–Äänekoski -rataosuuden turvalaitteita uusitaan.
Lue koko artikkeli aiheesta: yle.fi
Tonga | Australialaislaiva toi Tongaan avustustarvikkeita tiukkojen koronatoimien saattelemana
Aluksella on todettu kolmisenkymmentä koronatartuntaa.
www.hs.fi
EI OLE OTSIKOITU UUDELLEEN US: Aki Lindéniä esitetään Krista Kiurun sijaiseksi
Aki Lindén on antanut suostumuksensa esitykseen, sdp:n Varsinais-Suomen puheenjohtaja Niina Alho kertoo Uudelle Suomelle.
kauppalehti.fi
Harri Kirvesniemeltä karu arvio Norjan maajoukkueen tilanteesta – ”Vaikuttaa todella paljon”
Harri Kirvesniemen mukaan eritoten Heidi Wengin puuttuminen olisi valtava isku Norjalle.
www.is.fi
Koituuko ”bileraportti” Boris Johnsonin kohtaloksi? Suora lähetys pää­ministerin kysely­tunnilta kello 14
Sisäinen tutkinta Britannian pääministerin virka-asunnolla koronarajoitusten aikana järjestetyistä juhlista on brittimedian mukaan valmistunut.
www.is.fi
Pirkanmaalla leviää nyt vaarallinen geelimäinen aine, jota käyttävät jopa alaikäiset – Ihmisiä joutunut Tampereella sairaalaan: ”Käyttö näyttäisi yleistyvän”
Rikoskomisarion mukaan ainetta käytetään yhdessä alkoholin kanssa, mikä nostattaa myrkytyspotentiaalia huomattavasti. Kenttävalvonnan mukaan aineen käyttö näyttää yleistyvän. Erityisen vaarallisia aineet ovat siksi, että ne voivat lamauttaa hengitystiet ja aiheuttavat myös tajuttomuutta. Kaisa Hietalahti, Saara Nyystilä Aamulehti Päihdetyötä tekevät järjestöt varoit ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Ministerispekulaatioiden ykkösellä Aki Lindénillä on monta puolta: Ex-taistolainen, retorisesti loistava – ja uskoo horjumattomasti julkiseen tuotantoon
Perhe- ja peruspalveluministeriksi tähyävällä Aki Lindénillä on mahdollisella ministerikaudellaan yksi iso hanke maaliin vietävänä.
kauppalehti.fi
Vetovihje: TPS:lle tänään luvassa harvinaista herkkua?
TPS yrittää pitää Ässät Liigassa edelleen ilman voittoa vuonna 2022. Liigan illan mielenkiintoisimmaksi otteluksi nostan TPS:n ja Ässien kohtaamisen Turussa. Kummatkin joukkueet ovat tuloksellisesti heikossa hapessa TPS:n voitettua kymmenestä edellisestä ottelustaan vain kaksi ja Ässien ollessa kuuden ottelun tappioputkessa. Molempien osalta tulokset kuitenkin antavat hieman turhan negatiivisen kuvan niiden tämän hetken pelaamisesta.
www.iltalehti.fi
US: Aki Lindéniä esitetään Krista Kiurun sijaiseksi
Aki Lindén on antanut suostumuksensa esitykseen, sdp:n Varsinais-Suomen puheenjohtaja Niina Alho kertoo Uudelle Suomelle.
kauppalehti.fi
Koronavirus | Moni koronataudin sairastanut pohtii nyt, milloin voi lähteä taas ihmisten ilmoille – ”Vastuu on siirtynyt selkeästi jokaisen omaan harkintaan”
Edes ohjeistajat eivät pysy aina perässä, kun koronatilanne elää. Unohduksen vuoksi Espoossa neuvottiin kotona sairastavia pysymään eristyksissä tuplasti niin kauan kuin THL suosittelee.
www.hs.fi
”Pääministerin eilinen ulostulo toi valoa meidän toimi­alalle” – yritykset odottavat toiveikkaina korona­rajoitusten purkua
Sekä matkailu- ja ravintola-ala, kuntosalit että elokuvateatterit haluaisivat päästä toimintarajoituksistaan jo eroon.
www.is.fi
Joroisiin nousee ylellinen lomakohde – tätä kaikkea on luvassa
Savon visionäärit yhdistivät voimansa luodakseen huippulaatua. Miljonäärisijoittaja Pekka Viljakainen on mies, joka on ollut mukana monessa. Nyt Viljakainen on rakennuttamassa kotikuntaansa Pohjois-Savon Joroisiin luksuslomakylää, jonka majoituksen hän on Kauppalehden haastattelussa kuvaillut olevan viiden tähden tasoista.
www.iltalehti.fi
Jelena Dokic avautui iljettävistä kommenteista: ”Lopettakaa kehoni pilkkaaminen”
Entinen tennistähti Jelena Dokic julkaisi painavan puheenvuoron Instagramissa.
www.is.fi
Tanska aikoo luopua korona­rajoituksista helmikuun alussa vaikka tartuntoja rekisteröidään ennätys­tahtia
Omikronaallon uskotaan saavuttavan maassa huippunsa lähiaikoina.
www.is.fi
”Maanantaina teimme yli 20 ostosta” – Kun pörssissä ryskyy, Kim Lindström pitää visusti kiinni sijoitusstrategiastaan
Sijoittaja Kim Lindström on odottaa markkinaheilunnan jatkuvan, ja nostaa esiin erityisesti geopoliittiset jännitteet. Vallitseva markkinatilanne tarjoaa kuitenkin selviä ostopaikkoja.
kauppalehti.fi
Ihana kahvitteluherkku! Tämä simppeli leivonnainen hurmaa kertaheitolla – ota talteen helppo ohje
Helpot herkut eivät vaadi montaa ainesta.
www.is.fi
Yksi seikka uudessa Lumikki-elokuvassa kiinnitti huomion – Game of Thrones -tähti kritisoi nyt filmiä kovaa
Peter Dinklagen mukaan uusi Lumikki-elokuva on kaksinaismoralistinen.
www.is.fi
Varoittavat oireet tulee huomioida herkästi – liikuntaan palattava kevyesti koronan jälkeen
Mitä vakavampi sairaus, sitä varovaisemmin liikunta tulisi aloittaa - muuten riskinä voi olla sydäntulehdus.
www.is.fi
Onko perheesi koronaviruksen kourissa tai onko sairastaminen vielä tuoreessa muistissa? Kerro kokemuksistasi Aamulehdelle
Aamulehti tekee juttua koronaviruksen sairastamisesta perheissä. Kerro kokemuksesi tässä jutussa. Koululaisia Tampereen Wivi Lönnin koulun Aleksanterin koulutalon pihalla helmikuussa 2020. Kuva: Ossi Ahola / Aamulehden arkisto 12:39 Aamulehti Koronavirus on työntynyt viime aikoina monen perheen arkeen. Aamulehti tekee jutun koronavirusta juuri nyt sairastavien tai viime aikoina sa ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Nyt saatiin ensimmäinen vasta-ainetutkimus Pfizerin 3. rokotteen tehosta – Suoja omikronia vastaan merkittävä: ”Tämä on hyvin, hyvin uutta”
Vertaisarvioimaton vasta-ainetutkimus antaa toivoa siitä, että neljättä koronarokotetta ei tarvitsekaan ottaa ihan heti.
...
Onko kotonasi pinttynyt tiskiallas? Kokeile siihen ainetta, jota Ellinor kutsuu ”taikapulveriksi”
Kuvittelitko, ettei vanhaa ja kulunutta tiskiallasta voi saada enää kiiltämään? Uutuuskirja kertoo vinkistä, jolla onnistut.
www.is.fi
Ravivihje: Toto86 Solvalla ja Åby 26.1.2022
Staro Leonardo hallitsee Åbyssä?
www.is.fi
Pikaruokaketju Chipotle muutti nimensä Chicotleksi – taustalla BTS-popparin erehdys
BTS-yhtyeen Jungkook erehtyi pikaruokaketjun nimestä. Meksikolainen pikaruokaravintola Chipotle vaihtoi eilen 25. tammikuuta nimensä Twitterissä Chicotleksi, mikä aiheutti hämmennystä internet-kansan keskuudessa. Taustalla on korealaisyhtye BTS:n Youtube-kanavan BANGTANTV:n vlogilla tapahtunut erehdys. Videolla poikabändi syö lounasta The Late Late Night Show with James Corden -ohjelman takahuoneessa.
www.iltalehti.fi
Lokakuisesta mysteeri­taposta taas uusi epäilty vangittu – poliisi vaikenee edelleen
Tiistaina käräjäoikeudessa vangittiin 46-vuotias mies. Helsingin käräjäoikeus on vanginnut taas uuden epäillyn lokakuussa Helsingissä tapahtuneesta henkirikoksesta. Tiistaina käräjäoikeudessa on vangittu 46-vuotias mies todennäköisin syin epäiltynä 11.10–12.10. Helsingissä tapahtuneesta taposta. Mies asuu Tuusulassa.
www.iltalehti.fi
Koronavirus | Helsingissä kehitettiin uusi koronatesti – Se toteaa viruksen hengitysilmasta
Testi on kaupungin mukaan tulossa myyntiin sairaaloille ja muille ammattilaisorganisaatioille, ei vielä kuluttajille.
www.hs.fi
Suomen Pankin Kajanoja: Näkymät Suomen kilpailukyvyn kehityksestä ovat parantuneet
Tuoreiden ennusteiden mukaan Suomen kustannuskilpailukyky säilyy nykyisellä palkankorotuslinjalla ennallaan.
kauppalehti.fi
Luonnonperintösäätiö suojelee yli 100-vuotiaan Hiidenkivenkorven Nuutajärvellä – jo viides suojelumetsä Urjalassa
Alue on nimetty Hiidenkivenkorveksi alueen reunalla olevan siirtolohkareen mukaan.
yle.fi
Koronatauolta palaava Ilves lähtee Sportin kaatoon varamiehisenä ja vajaalukuisena – Seitsemän miestä tippunut kokoonpanosta
Sportin luotsi Risto Dufva saavuttaa 800 runkosarjaottelun rajapyykin liigavalmentajana. Aamulehti seuraa Vaasan tapahtumia. Tähän jäätiin. Ilves tyrmäsi Kärpät 4–0 ennen koronataukoa. Kuva: Ossi Ahola / Aamulehti 12:00 | Päivitetty 12:02 Kiekkoliigan kärkijoukkue Ilves palaa tänä iltana tositoimiin reilun viikon koronatauon jälkeen. Tamperelaiset matkustavat alavireisen ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Korkein oikeus tuomitsi ”Marja-Matin” vankilaan
Korkein oikeus kumonnut Vaasan hovioikeuden marjayrittäjä Matti Hankoselle antaman ihmiskauppatuomion syyksilukemisen ja rangaistusseuraamuksen osalta. Hovioikeus oli tuominnut Matti Hankosen vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Hovioikeus luki tuomionsa yhdestä ihmiskaupasta, törkeästä petoksesta ja jätelain rikkomisesta. Keskiviikkona antamassaan tuomiossa korkein oikeus kuitenkin katsoo, että ihmiskaupparikoksia on peräti 26, joka on myös asianomistajien eli uhrien lukumäärä.
www.iltalehti.fi
Mies kävi tuntemattomien 7- ja 9-vuotiaiden lasten kimppuun Tampereen metsä­poluilla ja raiskasi – tyytyi lopulta tuomioonsa
Tampereen lapsenraiskaaja ilmoittautui poliisille vasta, kun ensimmäisestä rikoksesta oli kulunut yli vuoden päivät. Toissa viikolla mies veti valituksensa pois hovioikeudesta.
www.is.fi
Kirjeenvaihtajan analyysi | USA:ssa alkoi jo kriittinen keskustelu Naton avointen ovien politiikasta – Voisivatko Naton ovet sittenkin sulkeutua?
Presidentti Biden sai aikaan spekulaatiota Naton avoimien ovien politiikasta kommentoituaan asiaa lehdistötilaisuudessaan viime viikolla, kirjoittaa HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtaja Elina Väntönen.
www.hs.fi
Pörssi | Helsingin pörssi nousee laajasti toista päivää peräkkäin, yleis­indeksi jälleen yli haamurajan
Yhdysvaltain keskuspankki julkistaa korkopäätöksensä illalla Helsingin pörssin sulkeutumisen jälkeen.
www.hs.fi
Johtaja väläytti: Sähköauton lataamisen maksaminen voi yksinkertaistua pian – ”Pankkikortilla tai puhelimella”
Yksi sähköauton lataamisen kipukohdista on maksaminen. Siihen voi tulla helpotusta pian.
www.is.fi
7 loukkaantui, 35 keskeytti – Keuruun hiihto­farssista tehtiin selvitys: ”Suhtaudutaan vakavasti”
Hiihtoliitto selvitti Keuruulla 14.–16.1.2022 käytyjen nuorten SM-hiihtojen olosuhteisiin ja kilpailutilanteisiin liittyviä tapahtumia ja niiden seurauksia. Keuruulla järjestetyistä nuorten SM-hiihdoista muodostui puolitoista viikkoa sitten melkoinen farssi, josta uutisoitiin myös Iltalehdessä. Lauantaina 15.1. hiihdetyillä normaalimatkoilla kilpailun keskeytti 35 urheilijaa ja 59 jätti starttaamatta huonoista olosuhteista johtuen. Kilpailussa seitsemän urheilijaa sai ensiapua eritasoisiin vammoihin paikan päällä.
www.iltalehti.fi
THL: Pohjois-Pohjanmaalla on todettu 416 uutta koronatartunta – OYSissa hoidossa kymmenen koronapotilasta
Koko maassa on sairaalahoidossa 675 koronapotilasta, joista teho-osastolla on 49. Potilaiden kokonaismäärä on seitsemän vähemmän kuin maanantaina.
Kaleva.fi
Partiolaiset siirtyvät kasvis­ruokaan, mutta munat eivät mene pannaan
Uuden kasvispartiolaisuuden tavoitteena on hiilineutraalisuus vuonna 2030.
www.is.fi
Elokuvat | Maailman kuuluisin lyhytkasvuinen näyttelijä kritisoi kovin sanoin Disneyn aikeita Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvalle: ”Ollaan olevinaan edistyksellisiä”
Peter Dinklagen mukaan elokuva olisi menetellyt, jos vanhaan satuun olisi lisätty jokin ”viileä, edistyksellinen käänne”.
www.hs.fi
Huoltovarmuuskeskus: Koululaisille on tilattu jo kaksi miljoonaa kotitestiä – ensimmäiset saadaan Suomeen ensi viikolla
Huoltovarmuuskeskuksen hallintojohtajan Rain Mutkan mukaan kaikki ministeriöiden toimeksiannon edellyttämät kuusi miljoonaa pikatestiä saadaan hankittua. Aamulehti Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) tiedotti 7. tammikuuta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa koronaministereiden ryhmän päätöksestä tarjota koululaisille kaksi koronan kotitestiä viikossa koulujen ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Katastrofi Norjassa: kaksi olympialaisiin valittua hiihtäjää antoi positiivisen koronanäytteen
Pekingin kisoihin valittujen norjalaisten maastohiihtäjien joukosta on löytynyt kaksi koronatartuntaa.
www.is.fi
Kaksi Norjan olympia­hiihtäjää koronassa – media: supertähdellä tartunta
Dagbladetin mukaan Heidi Weng on toinen tartunnan saaneista. Norjan hiihtomaajoukkue tiedotti keskiviikon lehdistötilaisuudessaan, että kaksi Pekingin olympialaisiin valittua hiihtäjää on antanut positiivisen koronatuloksen PCR-testissä. Dagbladetin mukaan tartunnat saaneet ovat supertähti Heidi Weng ja Anne Kalvå.
www.iltalehti.fi
Nettihuijari voi iskeä heikolla hetkellä – näissä tilanteissa hälytys­kellojen pitäisi soida
Nettihuijaukset ovat yleistyneet. Huijarit osaavat vedota tunteisiin ja hyödyntää uhrin heikkoja hetkiä. Miten huijarin tunnistaa? Miten toimia, jos epäilee joutuneensa huijatuksi? Videolla käydään tiiviisti läpi nettihuijareiden toimintatapoja ja sitä, miten mahdollisen voi petoksen tunnistaa.
www.is.fi
Kanta-Häme jyrähti pääradasta: "On kansallisesti suuri vahinko, että edes harkitaan pääradan linjauksen vaihtamista metsärataan"
Hämeen maakuntahallituksen mielestä suoremman oikoradan suunnitteluun ei enää pidä investoida alkuvaiheen selvitysten valmistumisen jälkeen.
yle.fi
HS Helsinki | Norpan näköinen eläin kurkisti merivedestä Eiran edustalla – Koululaisen kuvaama video näyttää jäälle pyrkivän otuksen
Neljäsluokkalainen Topi Nevalainen tallensi kameraansa, kuinka norppa ui Helsingin edustalla.
www.hs.fi
Nordea ennustaa kiihkeän asuntorakentamisen hillitsevän hintoja
Omikronmuunnoksen talousvaikutusten odotetaan jäävän lyhytaikaisiksi.
www.is.fi
Keskiviikkona todettu 8 039 uutta koronatartuntaa
Suomessa on todettu 8039 uutta koronatartuntaa, kertoo THL.
www.is.fi
Ylen radiokanavat eivät kuulu Areenassa nyt, ongelmaa korjataan
Ongelma alkoi aamulla. Taustalla on radion tuotantoverkkoon tehdyt päivitykset.
yle.fi
Teknologiayhtiöt | Uroksen kohtalo ratkee pian: Oikeus julkaisee helmikuussa päätöksensä takavarikoista ja käsittelee konkurssiin menoa
Uroksella ei ole edelleenkään tilintarkastajaa. Patentti- ja rekisterihallitus selvittää, voiko se määrätä tilintarkastajan yhtiölle.
www.hs.fi
Päivi Räsänen marssi oikeuteen Raamattu kainalossa – mutta käräjäoikeus ei ole mikään eksegetiikan työpaja
Päivä Räsänen haastaa oikeuslaitosta teologiseen keskusteluun. Oikeus katsoo kuitenkin maallista lakia.
...
Suomessa todettu 8 093 uutta korona­tartuntaa
Koko epidemian aikana Suomessa on todettu yhteensä 464 394 tapausta. Suomessa on todettu keskiviikkona 8 039 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Koko epidemian aikana Suomessa on todettu yhteensä 464 394 koronatartuntaa.
www.iltalehti.fi