Nyrkkeily | Dillian Whyte tietää keinon, jolla löisi Tyson Furyn ja haluaa päästä haastamaan mestarin
Yhdysvaltalaisiskijän mielestä muut raskassarjalaiset ovat unohtaneet vartalolyönnit Fury-kamppailuissaan.
www.hs.fi
Kiira Riihijärvi, 24, hallitsi hermonsa raastavassa karsinnassa – paikka maailman parhaiden golfammattilaisten LPGA-kiertueella on enää yhden askeleen päässä.
Virpiniemi Golf Clubin kasvatilta vaaditaan vielä nappionnistuminen marras-joulukuun vaihteen karsintafinaalissa Alabamassa.
Kaleva.fi
Koronavirus | Puolustus­voimat purkaa korona­rajoituksia marraskuun alusta lähtien: maskeista luovutaan ensin, paluu normaaliin alku­vuodesta
Paluu normaaliin on Puolustusvoimissa hieman hitaampaa kuin muualla yhteiskunnassa.
www.hs.fi
Venäläismatkailijat katosivat, mutta kylpylöiden johtajia hymyilyttää: "Tilanne on parempi kuin voisi odottaa"
Kotimaanmatkailun uskotaan kiinnostavan korona-ajan jälkeenkin, mutta matkailijoiden houkutteleminen vaatii myös markkinointia.
yle.fi
Helmareilla on edessä MM-karsintojen toistaiseksi kovin testi – "MM-kisoihin päästäkseen tämä peli on melkein voitettava"
Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen laitapuolustaja Tuija Hyyrysellä on tiistaina tehtävänään pimentää Irlannin tähtilaituri Katie McCabe. Helsinki Suomen naisten jalkapallomaajoukkue palaa kahdeksan vuoden tauon jälkeen Helsingin Olympiastadionille. Viime vuosina karsintapelejään muun muassa Vaasassa, Turussa ja Töölön jalkapallostadionilla Helsingissä pelannut Helmari ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Hurja välikohtaus Jalmari Helanderin uutuuselokuvan kuvauksissa – näyttelijä vertavaluvana tikattavaksi
Näyttelijä Aksel Hennie julkaisi kuvan haaverista, jonka sai Sisu-elokuvan kuvauksissa. Elokuvaohjaaja Jalmari Helanderin uutuuselokuvaa Sisu on kuvattu tänä syksynä Lapissa. Toisesta maailmansodasta kertovan toimintaelokuvan pääroolissa nähdään norjalainen näyttelijä Aksel Hennie, joka julkaisi tänään maanantaina Instagram-tilillään päivityksen kuvauksissa sattuneesta haaverista. Julkaisusta käy ilmi, että Hennien otsasta valuu runsaasti verta ja mies on lääkärissä hoidettavana. Iltalehti tavoitti elokuvan tuottajan, Petri Jokirannan, kommentoimaan Hennien loukkaantumista. Jokiranta kertoo, että työryhmä oli studiolla kuvaamassa taistelukohtausta, joka toteutettiin lentokonelavasteen sisällä. Kohtauksessa Hennie tappelee vastanäyttelijänsä kanssa.
www.iltalehti.fi
Koronavirus | Baltian maat ajautuvat syvemmälle korona-ahdinkoon: Viro ”katastrofin partaalla”, Latvia saattaa tarvita kansain­välistä apua
Virossa otettiin käyttöön uusia rajoitustoimia sairaalakuormituksen helpottamiseksi. Tartuntamäärät lähestyvät pandemia-ajan huippulukemia.
www.hs.fi
Pintapelastaja löysi kuolleen vedestä Luumäellä
Pintapelastaja on löytänyt kuolleen ihmisen vedestä Luumäellä Etelä-Karjalassa.
www.is.fi
Ministeri Kaikkosen mukaan hävittäjien ja korvettien poikkeusrahoitus saa riittää Puolustusvoimille – "Ei realismia lähteä kyselemään uusia suuria investointeja"
Maavoimat uudistuu tämän vuosikymmenen aikana liikkuvammaksi ja uusii kalustoaan. Rahoitusta ei ole kuitenkaan luvassa puolustusbudjetin ulkopuolelta, kertoo puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.). Alueellisten joukkojen poistuessa reserviläiset aiotaan pitää ajan tasalla, mihin he kuuluvat.
Kaleva.fi
Sorjonen-tv-sarjasta on muodostunut näyttelijä Anu Sinisalolle rakkauslapsi – nyt vuorossa on pitkä elokuva, jossa iso teema on vihapuhe
Näyttelijä Anu Sinisalolle kolme tuotantokautta Sorjonen-rikosdraamasarjaa ja sen tarinaa jatkava itsenäinen Sorjonen: Muraalimurhat -elokuva ovat olleet mieluisa rupeama.
Kaleva.fi
NHL-ohjelma jakoi videon hienosta maalista SM-liigassa – seuraajien huomio kiinnittyi aivan muuhun suomalaisessa kaukalossa: ”Silmiini sattuu”
Yksityiskohta Äijänsuon jäähallissa ei sopinut kaikkien pirtaan.
www.is.fi
Tässä ovat Miss Turku -ehdokkaat – kilpailijoissa on yksi silmiinpistävä ero perinteisiin missikokelaisiin
Monia tunnettuja nimiä valokeilaan nostanut kilpailu järjestetään 32. kertaa.
www.is.fi
Hukkuneet | Pintapelastaja löysi kuolleen vedestä Luumäellä
Etelä-Karjalan pelastuslaitos sai pelastamistehtävän sunnuntaina illalla puoli kuuden aikaan Luumäen Virranniemeen, josta oli löytynyt tyhjillään oleva soutuvene.
www.hs.fi
Kaksi lasta kuoli, kun ajokki suistui yleisöön moottoriurheilutapahtumassa USA:ssa
Teksasissa järjestetyt kiihdytysajot päättyivät surullisesti kahden lapsen kuolemaan. Yhdysvaltain Teksasin osavaltiossa järjestetyissä kiihdytysajoissa sattui tuhoisa onnettomuus lauantaina. Yksi kuljettaja menetti ajokkinsa hallinnan, ja se syöksyi katsojien joukkoon. Onnettomuudessa kuoli kaksi lasta, kun 6- ja 8-vuotiaat pojat menettivät henkensä, kertoo uutistoimisto AP. Myös kahdeksan muuta henkilöä loukkaantui.
www.iltalehti.fi
Parhaita sukelluspaikkoja salataan, jotta niitä ei pilattaisi – näiden hylkyjen luokse johtaa kuitenkin merkitty reitti ja opastuskierros
Luonnonvesissä sukeltaminen paljastaa menneisyyden menetettyjä puolia. Ihmiselämän merkit kiehtovat sukeltajia, mutta tieto parhaista sukelluspaikoista saattaa pysyä vain harvoilla ja valituilla.
yle.fi
Kuva: Paul Walkerin tytär meni naimisiin – asteli alttarille Vin Dieselin saattamana
Vuonna 2013 menehtyneen Paul Walkerin tytär Meadow on mennyt naimisiin näyttelijä Louis Thronton-Allanin kanssa. Vuonna 2013 auto-onnettomuudessa menehtyneen Hurjapäät -näyttelijän Paul Walkerin tytär, Meadow Walker, 22, on mennyt naimisiin näyttelijä Louis Thronton-Allanin kanssa. Voguen tietojen mukaan häitä juhlittiin aiemmin lokakuussa ja Walkerin näyttelijäkollega Vin Diesel, 54, saattoi pitkäaikaisen ystävänsä tyttären alttarille. Hetki tallentui myös kuvaan, jonka Meadow on julkaissut nyt Instagram-tilillään. Kuvasta käy ilmi, kuinka hän astelee Vin Dieselin käsipuolessa kohti alttaria häävieraiden keskellä.
www.iltalehti.fi
Kissa kipusi 20 metriä korkean pihakuusen latvaan – pelastus­laitoksen kikka päätti kolmen päivän istunnon pikaisesti
Etelä-Karjalan pelastuslaitos ei jäänyt neuvottomaksi, kun kolme päivää kuusen latvassa viihtynyt kissa piti saada pois puusta Rautjärvellä.
www.is.fi
Japani | Japanin prinsessa Mako avioituu aatelittoman opiskelu­kaverinsa kanssa – ja menettää asemansa keisarillisessa perheessä
Japanin keisarillisen perheen naisiin kohdistetaan valtavasti armottomia odotuksia sekä mediasta, yleisöstä että hovista, muun muassa The New York Times kirjoittaa.
www.hs.fi
Pyöräily | Pyöräily­kilpailussa taas vakava katsojan aiheuttama onnettomuus, katsoja ja kilpailija joutuivat sairaalaan
Pyöräilykilpailu alkoi lähestyä loppuratkaisuaan ja kirivaihetta, kun yksi katsoja käveli ajatuksissaan suoraan täyttä vauhtia ajaneen pyöräilijän eteen.
www.hs.fi
PÖRSSI: Tulosjulkistukset kelpasivat sijoittajille
Helsingin pörssi sulkeutui maanantaina 0,2 prosentin laskuun 12 851 pisteeseen.
kauppalehti.fi
Helmareilla on edessä MM-karsintojen toistaiseksi kovin testi – "MM-kisoihin päästäkseen tämä peli on melkein voitettava"
Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen laitapuolustaja Tuija Hyyrysellä on tiistaina tehtävänään pimentää Irlannin tähtilaituri Katie McCabe.
www.is.fi
Yksi taulukko osoittaa, miksi Itä-Eurooppa on luisumassa taas synkkään koronatalveen
Itä-Euroopan koronatilanne näyttää erittäin haastavalta. Toinen koronatalvi on käsillä. Vaikka rokotteiden saatavuus on Euroopassa jo laajaa, on se Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan ainoa maanosa, joka raportoi tällä hetkellä lisääntyvästä koronatartuntojen määrästä. Tilanne on erityisen kehno Itä-Euroopassa ja Venäjällä, joissa rokotekattavuus on jäänyt paikoin hyvin matalaksi. Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC:n tilastoista käy ilmi, että jopa osassa EU-maita rokotekattavuus on jäänyt hyvin alhaiselle tasolle.
www.iltalehti.fi
Ilmastonmuutos ja maaseudun tyhjeneminen uhkaavat pieniä hiihtokeskuksia – Rinnekeskuksen vetäjä: “Säiden armoillahan tässä ollaan”
Pienten hiihtokeskusten väheneminen on viime vuosina pysähtynyt. Alan kattojärjestössä uskotaan kuitenkin uuteen pudostuspeliin. Syinä ovat ilmastonmuutos ja maaseudun hiljeneminen.
yle.fi
Tesla nosti autojensa hintoja
Teslan verkkosivut kertoivat viikonloppuna huonoja uutisia kuluttajille, joiden kiikarissa oli amerikkalaisen autonvalmistajan sähköauto.
www.is.fi
Vasta vai vihta? Suomalaiset äänestivät ja lopputulos on selvä – ikuisuuskysymys ratkesi
Suomen kieli on täynnä iki-ihania murresanoja. Listasimme joukon synonyymeja ja pyysimme lukijoita valitsemaan sanoista eniten käyttämänsä. Nyt kerromme, miten äänestyksessä kävi.
www.is.fi
Malesiassa asuva Mira: ”Ensimmäistä kertaa ulkomailla asumieni vuosien aikana Suomi-kateus on nostanut päätään”
Ulkomailla asumiseen liittyy yhtä lailla sekä plussia että miinuksia, mutta pandemian vuoksi juuri negatiiviset puolet ovat viime aikoina ylikorostuneet, kirjoittaa Malesiassa perheineen asuva Mira Jalomies.
www.is.fi
Pikatesti | Tämän kortteliravintolan omistajina on professoreita ja pormestari – ruokakauppa muutettiin asukkaiden olohuoneeksi
Korttelikahvila Mariankatu 18 haluaa olla alueen asukkaiden olohuone.
www.hs.fi
”Maailman pelätyin huumekauppias” jäi kiinni Kolumbiassa
Huumepomon kiinniottoa pidetään kovimpana iskuna Kolumbian huumekauppiaita vastaan vuosikymmeniin. Kolumbian etsityin huumeparoni Otoniel on otettu kiinni. Viranomaisten mukaan Otonielin eli Dairo Antonio Usugan pidätys on suurin isku Kolumbian huumekauppiaita vastaan vuosikymmeniin. Kolumbian presidentti Iván Duque Márquez vahvisti Otonielin pidätyksen lauantaisessa televisiopuheessaan.
www.iltalehti.fi
Jalkapallo | Helmarit valloittaa Olympiastadionin pitkän tauon jälkeen, Irlanti vastassa MM-karsinnassa
Laitapuolustaja Tuija Hyyrysellä on tiistaina tehtävänään pimentää Irlannin tähtilaituri Katie McCabe.
www.hs.fi
Anton Lundell joutui sivuun Floridan kokoonpanosta
Helsinki/Sunrise Jääkiekon NHL-uransa säkenöivästi aloittanut Anton Lundell on toistaiseksi sivussa Florida Panthersin kokoonpanosta, seura ilmoitti Twitter-tilillään. Panthersin päävalmentajan Joel Quennevillen mukaan Lundell kärsii ylävartalovammasta. Suomalaishyökkääjä ei pelaa Suomen aikaa tiistain vastaisena yönä, kun Florida kohtaa kotikentällään Arizona Coyote ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Pelottaako Viron paheneva korona­tilanne? Näin vastaavat Tallinnaan matkaavat suomalaiset – ”Pitää käyttää maalais­järkeä eikä ruveta villiintymään”
Virossa tuli maanantaina voimaan uusia, tiukennettuja koronarajoituksia. Kävimme kysymässä Helsingistä Tallinnaan matkaavilta, pelottaako Viron paheneva koronatilanne ja miten uudet rajoitukset vaikuttavat reissusuunnitelmiin.
www.is.fi
Mediat: Alec Baldwin harjoitteli aseen vetämistä esiin istuma-asennossa, kun revolveri yllättäen laukesi – tämä tapahtuneesta tiedetään nyt
Ohjaaja Joel Souzan todistuksen mukaan Baldwin istui kirkonpenkillä ja harjoitteli aseen vetämistä esiin. Samaan aikaan kuvaaja ja ohjaaja miettivät sopivaa kuvauskulmaa. Näyttelijä Alec Baldwin harjoitteli kohtausta, jossa aseella oli tarkoitus tähdätä suoraan kohti kameraa, kun hänen käyttämänsä revolveri yllättäen laukesi ja tappoi kuvaaja Halyna Hutchinsin ja haavoit ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Sampo jatkaa Nordea-myyntejä 162 miljoonan osakkeen erällä
Sampo myy Nordea-osakkeitaan uudessa erässä instituutiosijoittajille. Kaupan tuloksista saadaan lisätietoa viimeistään tiistaina, Sampo kertoo.
kauppalehti.fi
Kela muistuttaa: 44 000 opiskelijaa uhkaa maksu­pommi
Jos opiskelija ei hoida terveydenhoitomaksua maksumuistutuksen jälkeenkään, Kela kuittaa maksut opiskelijan opintorahasta tai muusta Kelan maksamasta etuudesta.
www.is.fi
Britannia | Lontoo laajensi autojen päästörajoitusalueita
Saastuttavalla autolla ajosta veloitetaan 12,50 punnan päivämaksu entistä suuremmalla alueella.
www.hs.fi
Tampereen täytyy pyrkiä hallittuun kasvuun
Tampereen ensi vuoden budjettiesitys on alijäämäinen. Pitkällä tähtäimellä se ei ole hyvä asia. Pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok.) esitteli maanantaina Tampereen talousarvioesitystä ensi vuodelle. Kyse on kaupungin viimeisestä budjetista, jossa ovat mukana myös sote-menot. Vuoden 2023 alusta alkaen sosiaali- ja terveyspuoli sekä pelastustoimi siirtyvät hyvinvointialueelle ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Allsång på Skansen -juontaja Sanna Nielsen, 36, on saanut lapsen!
Suosikkijuontajan esikoispoika syntyi sunnuntaina.
www.is.fi
Anton Lundell joutui sivuun Floridan kokoonpanosta
Floridan päävalmentajan mukaan Lundell kärsii ylävartalovammasta.
www.is.fi
Syksyn paras kasvisruoka todistaa, että juuston, kerman ja vihannesten yhdistelmä toimii järkyttävän hyvin – myskikurpitsa ei petä
Mehevääkin mehevämpi kurpitsapaistos syntyy myskikurpitsasta. Taas kerran tuli todistettua, että maukkaan juuston, kerman ja vihannesten yhdistelmä vain toimii. Comte-juusto toi tähän ruokaan hienosti makua ja salaisena aseena toimii muskottipähkinä. Ruokatoimittaja Mari Moilasen lempikurpitsa on myskikurpitsa.
www.iltalehti.fi
Voi pahus! Anton Lundell loukkaantunut
20-vuotias Anton Lundell on pelannut vahvan alkukauden Floridan miehistössä. Mahtavasti kautensa aloittanut Anton Lundell joutuu huilaamaan ainakin seuraavan NHL-ottelun. Florida Panthersissa viidessä ensimmäisessä NHL-ottelussaan tehot 2+3 nakuttanut Lundell, 20, ei ole mukana joukkueen kokoonpanossa Arizona Coyotesia vastaan.
www.iltalehti.fi
Oletko boomer? Testaa 11 kysymyksellä!
Leikkimielinen testi paljastaa, oletko boomer vai nuori ja nykyajassa kiinni.
www.is.fi
Päihtynyt kuski törmäsi liikennemerkkiin Ylivieskan keskustassa
Ylivieskan keskustassa sattui maanantaina puolen päivän jälkeen liikennevahinko, kun autoilija ajoi päin liikennemerkkiä. Henkilövahinkoja ei syntynyt, mutta auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Kaleva.fi
Asiantuntijoilta kovaa kritiikkiä: Palatsi viestii harhaanjohtavasti kuningattaren terveydestä
Keskustelu kuningatar Elisabetin terveydentilasta jatkuu kiivaana. Britannian kuningashovi on jälleen kritiikin kohteena. Tällä kertaa asiantuntijat ovat ihmetelleet, miksi palatsi viestii harhaanjohtavasti kuningatar Elisabetin, 95, terveydentilasta. Keskiviikkona palatsi kertoi kuningattaren joutuvan perumaan kaksipäiväisen vierailunsa Pohjois-Irlantiin.
www.iltalehti.fi
Tällainen on Baltian maiden synkkenevä korona­tilanne: Virossa jo yli 500 korona­potilasta sairaala­hoidossa – ylilääkäri huolestui
Virossa hätyytellään jo viime kevään piikkiä sairaalahoitoa saavien määrässä. Maan terveydenhuollon kantokyvyn raja uhkaa tulla pian vastaan. Latviassa väläyteltiin mahdollisuutta siirtää tehohoitopotilaita ulkomaille.
www.is.fi
Venäjä | Räjähdys tuhosi osan asuin­kerrostalosta Naberežnyje Tšelnyn kaupungissa Venäjällä
Venäläiset uutistoimistot kertovat lähteisiinsä vedoten, että räjähdyksen takana on saattanut olla kaasuvuoto.
www.hs.fi
Voiko robotiikassa olla vastaus pahenevaan hoitajapulaan? Tulevaisuudessa robotti pitää seuraa, kantaa tavarat ja vie pesulle
Robotit ovat jo tuttuja teollisuudessa, ja nyt ne tekevät tuloaan myös hoito- ja hoivatyöhön. Yle kysyi kahdelta robotiikan asiantuntijalta, miltä hoivatyön tulevaisuus näyttää.
yle.fi
Puhelimen ruudulle ilmestyi kammottavia viestejä – Vanessa Bryant sai kuulla miehensä kuolemasta hirvittävällä tavalla
Kobe Bryantin leski käy oikeustaistelua Yhdysvalloissa.
www.is.fi
HS-analyysi | Kylmän sodan aikaisen itäblokin nais­presidentit ovat vahvoilla Naton seuraavaksi pää­sihteeriksi – sotilas­liitto haluaa tiukan linjan Venäjän suuntaan
Seuraajaehdokkaisiin kuuluu muun muassa Viron presidentintehtävät jättänyt Kersti Kaljulaid. Suuri osa hänen veikatuista haastajistaan on naisia.
www.hs.fi