Lue koko artikkeli aiheesta: is.fi
Saarikko vaatii keskustelua johtajuudesta – Kulmuni: ”Pelaan avoimin kortein ja rehdin päämäärin”
Puheenjohtajavalinta on kenttäväen käsissä, Kulmuni painottaa.
www.is.fi
Suomalainen Paula vältti Beirutin räjähdykset täpärästi – poistui lähetystöstä vain hetkeä aiemmin, paine­aalto rikkoi kodin ikkunat
Lähetystön työntekijä vältti Beirutin räjähdykset täpärästi.
www.is.fi
Haavisto: Suomen edustusto turvassa Beirutissa
Ulkoministeri kertoo puhuneensa edustuston henkilöstön kanssa. Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoo, että on puhunut Suomen Beirutin edustuston henkilöstön kanssa. Edustuston henkilökunta on Haaviston mukaan turvassa, muita alueella olevia suomalaisia pyritään parhaillaan tavoittamaan. – Räjähdykset olivat voimakkaita ja loukkaantuneiden määrä on suuri, vahingot mittavia, Haavisto kirjoitti Twitterissä.
www.iltalehti.fi
Ammuskelu NFL:ään varatun pelaajan ökyjuhlissa – yksi kuollut
Ammuskelu 200 ihmisen juhlissa vaati kuolonuhrin ja kaksi vakavaa haavoittumista. Yksi ihminen on kuollut ja kaksi vakavasti haavoittunut kotijuhlissa Los Angelesin Beverly Hillsissä. Lähteiden mukaan ammuskelu tapahtui arviolta 200 ihmisen juhlissa, jotka järjestettiin kolmekerroksisessa kartanossa. CBS LA -kanavan mukaan ammuskelu tapahtui arviolta kello 1.15 paikallista aikaa tiistaina.
www.iltalehti.fi
Alicia Keys ja Swizz Beatz 10 vuotta naimisissa – hehkuttavat yhteistä taivaltaan
Laulaja Alicia Keys on ollut puolisonsa kanssa naimisissa jo 10 vuotta. Laulaja Alicia Keys, 39, ja rap-artistina sekä tuottajana työskentelevä Swizz Beatz, 41, ovat viikonlopun mittaan jakaneet sosiaalisessa mediassa onneaan siitä, että heillä on takanaan vuosikymmen avioliitossa. Pariskunta on tehnyt useita julkaisuja, joissa he hehkuttavat onneaan. Aurinkoisen yhteiskuvan ohessa Keys ei säästele ylisanoja puhuessaan kumppanistaan.
www.iltalehti.fi
Juoksutapahtumat kärsivät koronasta – Z-maratonilla lauantaina erityisjärjestelyt, syyskuun Terwamaratonilla juoksijakato
Syyskuun lopulle siirretty Terwahölkkä ja -maraton on yksi niistä kotimaan tulevista juoksutapahtumista, joiden järjestäjät seuraavat jännityksellä millaisten koronarajoitusten keskellä h-hetkellä eletään.
Kaleva.fi
Seiväshypyn maailmanmestari törmäsi poikkeukselliseen ongelmaan – pelastus löytyi Vaasasta: ”En olisi uskonut, että onnistuu”
Espoossa keskiviikkona kilpaileva seiväshyppääjä Raphael Holzdeppe ei saanut seipäitään Suomeen, mutta apu löytyi lopulta Pohjanmaalta.
www.is.fi
Pekka Haavisto Beirutin räjähdyksestä: ”Suomalaisia pyritään parhaillaan tavoittamaan”
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) twiittasi asiasta myöhään illalla.
www.is.fi
Talvella vakavasti loukkaantunut Teemu Rannikko jatkaa uraansa – tuleva kausi jää uran viimeiseksi
Teemu Rannikon upea ura saa jatkoa vielä ensi kaudella. Suomalainen koripallolegenda Teemu Rannikko jatkaa peliuraansa vielä tulevalla kaudella. 40-vuotias Rannikko solmi Salon Vilppaan kanssa vuoden pituisen jatkosopimuksen. Vilppaan mukaan tuleva kausi on Rannikon uran viimeinen.
www.iltalehti.fi
Jääkiekko | Barkovin maali oli Floridalle laiha lohtu NHL-kuplan alkuillan ottelussa
Florida Panthersia uhkaa äkkilähtö Toronton NHL-kuplasta.
www.hs.fi
TMZ: Kim Kardashian ja Kanye West yrittävät pelastaa kärsivän avioliittonsa perhelomalla – tähtiparin välejä kuvaillaan jäisiksi
Lähteiden mukaan tähtipari suhahti yksityiselle perhelomalle, jonka tarkoituksena on pelastaa kärsinyt liitto.
www.is.fi
Tenniksen US Openille iso takaisku – supertähti Rafael Nadal ei osallistu: ”Se ei ole edelleenkään hallussamme”
Rafael Nadal ei osallistu US Openiin Yhdysvaltain koronatilanteen takia.
www.is.fi
Huomasitko? F1-legendan poika vieraili palkintopallilla – nimi kunnianosoitus isän vihamiehelle
Leskeksi jäänyt puoliso halusi kunnioittaa tallikaverusten muistoa kaksoispojillaan. Lewis Hamiltonin pokatessa voittajan pokaalin Britannian osakilpailusta sai saman kunnian Mercedeksen puolesta suorittaa Gilles Pironi. Nimiyhdistelmä herättää välittömästi F1-fanien mielenkiinnon. Tallin riveissä luotettavuusinsinöörinä työskentelevän Pironin isä Didier Pironi kilpaili formula ykkösissä 1978–1982. Hänet muistetaan erityisesti Keke Rosbergin maailmanmestaruuteen päättyneeltä kaudelta 1982 sekä traagisia mittasuhteita saaneesta riidastaan tallikaverinsa Gilles Villeneuven kanssa.
www.iltalehti.fi
Sanna Marin vahvisti Suomen lähetystön tuhon Beirutissa – ”Järkyttävä uutinen”
www.is.fi
Kun kahdeksan kilometrin päässä räjähti, Abed luuli joutuneensa keskelle maanjäristystä – ”Koko Beirut on lasinsirpaleiden peitossa”
Beirutin satamassa tapahtuneessa räjähdyksessä loukkaantui jopa tuhansia ihmisiä. Kuolleita on kerrottu olevan ainakin 27.
www.is.fi
Tennis | Rafael Nadal jättää Yhdysvaltain avoimet väliin virustilanteen vuoksi
”Covid-19-tapauksien määrä kasvaa. Näyttää siltä, että me emme vieläkään hallitse sitä”, sanoi tennistähti Rafael Nadal.
www.hs.fi
Kehä III:lla osa maitolastista levisi tielle – ajokaistat ruuhkautuivat
Kehä III ruuhkautui onnettomuuden seurauksena.
yle.fi
Oulun kaupungin koronaneuvontapuhelin on ruuhkautunut – takaisinsoittopalvelu otetaan käyttöön tällä viikolla
Oulun kaupungin koronaneuvontanumero on ruuhkautunut, tiedottaa Oulun kaupunki. Kaupunki pahoittelee pitkiä jonotusaikoja ja aikoo lyhentää jonotusaikoja ottamalla tällä viikolla käyttöön takaisinsoittopalvelun.
Kaleva.fi
Suomalainen Johannes istui palaverissa Beirutissa räjähdyshetkellä –”Kadut täynnä lasinsirpaleita”
Mainoselokuvaohjaaja Johannes Salonen on parhaillaan työmatkalla Beirutissa. Libanonin pääkaupungissa Beirutissa tapahtui suuri räjähdys tiistaina illalla. Ainakin kolmekymmentä ihmistä on kuollut räjähdyksessä, kertoo uutistoimisto Reuters. Beirutissa työmatkalla oleva suomalainen mainoselokuvaohjaaja Johannes Salonen kertoo, että hän oli vain muutaman korttelin päässä räjähdyspaikasta istumassa palaverissa räjähdyksen tapahtuma-aikaan.
www.iltalehti.fi
IL selvitti: Näillä NHL-joukkueilla puntti tutisee – New York Rangers johtaa kyseenalaista tilastoa
Jos viimeksi ihmeteltiin tappioasemasta voittoon nousemisia, on tällä kertaa käsittelyssä NHL:n kahden viime kauden aikana johdosta voittonsa sulaneet. Mitkä Stanley cupista edelleen tällä kaudella pelaavat joukkueet ovat sulaneet johtonsa pahiten? Mitkä joukkueet ovat onnistuneet möhlimään johtonsa kuin Leijonat konsanaan kotikisoissa Ruotsia vastaan? Tilastoinnit on eritelty yhden, kahden ja kolmen tai useamman maalin johtoasemaan ja laskettu kaikki lopulta myös yhteen. Tilastossa ovat mukana tämä kauden runkosarjaottelut sekä viime kauden pudotuspelit että runkosarjakamppailut.
www.iltalehti.fi
Näkivätkö autokuski, mopoilija ja joukko kävelijöitä Tornion pommitapauksen? Poliisi pyytää ilmoittautumaan
Poliisi uskoo alueella liikkuneilla olevan tärkeää tietoa. Lapin poliisi pyytää Torniossa viimeöisen pommiräjähdyksen aikaan liikkuneita ilmoittautumaan lisätietojen antamista varten tapaukseen liittyen. Aarnintiellä ajoi pieni punainen henkilöauto ja samoihin aikoihin henkilö mopolla. Kuljettajat poliisi haluaa tavoittaa lisätietoja varten.
www.iltalehti.fi
I-P: Dannyn 19-vuotias avustaja kiistää seurusteluhuhut: ”Hän on tosi mukava”
Dannyn uusi avustaja Helmi Loukasmäki kommentoi tyttöystävähuhuja Ilkka-Pohjalaiselle. Musiikkineuvos Danny, eli Ilkka Lipsanen, 77, on viettänyt kuluvaa kesää Raumalla Rokinnokan sukuhuvilalla. Siellä hänet on nähty vaaleatukkaisen nuoren naisen kanssa. 19-vuotiasta ylioppilasta ehdittiin jo epäillä Dannyn uudeksi tyttöystäväksi. Danny kuitenkin kiisti huhut Iltalehden haastattelussa ja kertoi seurustelevansa edelleen Erika Vikmanin, 27, kanssa.
www.iltalehti.fi
Barkovin komea ylämummoruoska kylvi tuhoa – Florida luisui silti kuilun partaalle NHL:n pudotuspeleissä
Florida Panthers on yhden tappion päässä syyslomasta.
www.is.fi
Aleksander Barkovilta maaginen maali, Panthers kuilun partaalla
Aleksander Barkovin kipparoima Florida Panthers hävisi taas New York Islandersille. NHL:n karsintaotteluiden ensimmäisen pelin New York Islandersille 1–2 hävinnyt Panthers hävisi toisenkin ottelun Islandersia vastaan. Nyt lukemat olivat Islandersille 4–2. Panthersin toiveet päästä paras viidestä -systeemillä pelattavista karsintapeleistä varsinaisiin pudotuspeleihin ovat historian valossa nyt minimaaliset: paras viidestä -systeemin ollessa käytössä voitoissa 0-2-tappiolle jäänyt joukkue on mennyt jatkoon vain 1,8 prosentin todennäköisyydellä (kerran 55 yrityksestä).
www.iltalehti.fi
Poliisi pyytää useaa Tornion räjähdyksen lähistöllä liikkunutta henkilöä ilmoittautumaan lisätietojen antamista varten
Lapin poliisi pyytää useaa tänään Tornion Aarninkadulla tapahtuneen räjähdyksen aikoihin liikkunutta henkilöä ilmoittautumaan lisätietojen antamista varten.
Kaleva.fi
Poikkeuksellinen näky Kehä III:lla maitorekan äkkijarrutuksen jälkeen – maitoa valui tielle ja ajokaistat ruuhkautuivat
Maitoa kuljettanut rekka rikkoutui Kehä III:lla tiistaina ennen iltakahdeksaa. Maitoa kuljettanut rekka on rikkoutunut Kehä III:lla Vantaan Kuusikonmäen kohdalla. Onnettomuuden seurauksena osa maitolastista putosi tielle ja molemmat ajokaistat ruuhkautuivat pahasti. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos sai tapaukseen liittyen hälytyksen kello 19.47. Poliisi ohjaa hiljalleen normalisoituvaa liikennettä ja pelastuslaitos raivaa tapahtumapaikkaa.
www.iltalehti.fi
Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelällä edessä hurja kisaputki – ”Ei ihan tervein setti”
Kristiina Mäkelä tavoittelee Suomen ennätystä keskiviikkona Espoon kovatasoisessa GP-kilpailussa.
www.is.fi
YouTube-tähti Jake Paul järjesti kaikkien aikojen ”koronabileet” kartanossaan ja joutui myrskyn silmään – kertoo nyt, miksi viis veisaa rajoituksista
Miljoonien tuntema sometähti Jake Paul suututti seuraajansa ja kotikaupunkinsa pormestarin järjestämällä suuret kotibileet keskellä pandemiaa.
www.is.fi
Saatko tästä testistä yli 5 pistettä? Se kertoo, että riskisi uniapneaan on kohonnut
Stop-Bang-testillä selvität uniapneariskisi. Uniapnea on yleinen, mutta jää toisinaan piiloon. Kuorsaus, runsas ylipaino, ahdas nielu ja päiväväsymys voivat viitata uniapneaan. Stop-Bang-testi kertoo, onko uniapneariskisi koholla. Jos saat testistä yli 5 pistettä, hakeudu jatkotutkimuksiin.
www.iltalehti.fi
Kovassa kunnossa oleva Topi Raitanen lähtee mittaamaan tasoaan Monacoon – kisaruuhka esti Kristiina Mäkelän osallistumisen
Topi Raitanen juoksee reilun viikon päästä Monacon kirkkaissa valoissa. Estejuoksija Topi Raitanen kilpailee Timanttiliigan osakilpailussa Monacossa 14. elokuuta. Sitä ennen hän juoksee vain kolme päivää aikaisemmin Turussa Paavo Nurmi Gamesissa. – Pääsy Timanttiliigan kilpailuun on yksi tämän kauden tavoitteistani. Nyt pääsen juoksemaan samalla viikolla kaksi huippukilpailua, Raitanen kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.
www.iltalehti.fi
Onnettomuudet | Maitorekan lasti levisi tielle Kehä III:lla Vantaalla – Osa itään päin vievistä ajokaistoista suljettu
Tieliikennekeskuksen mukaan onnettomuuspaikan raivaaminen haittaa liikennettä.
www.hs.fi
Jalkapallo | Selvitystilaan asetetun Wiganin valitus hylättiin, joukkue putosi Mestaruussarjasta
Wigan on ensimmäinen englantilainen ammattilaisseura, joka on joutunut koronaviruspandemian alkamisen jälkeen selvitystilaan.
www.hs.fi
HS: Suomen edustuston tilat tuhoutuneet Beirutissa tapahtuneessa räjähdyksessä – ”Niitä ei oikeastaan ole”
Suomen edustuston tilat ovat tuhoutuneet Beirutissa Libanonissa tapahtuneessa räjähdyksessä, kertoo Helsingin Sanomat.
www.is.fi
Pääkirjoitus: Ei enää maskimittelöä – nyt tarvitaan tehokkaampaa koronatestausta
Jos koronatestejä ei voida tehdä riittävästi, kaatuu koko Suomen koronastrategia, kirjoittaa uutispäätoimittaja Perttu Kauppinen. Keskustelu koronaviruksesta ja sen mahdollisesti tulevasta toisesta aallosta on Suomessa kiteytynyt loppumattomaan jankkaamiseen siitä, pitäisikö viranomaisten suosittaa suojamaskin käyttöä esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on mahdollisesti antamassa lähiaikoina suosituksen maskien käytöstä. THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta arvioi aiemmin, että suositus annettaisiin jo tällä viikolla. Maanantaina hän täsmensi, että virallinen suositus tulee vasta, jos tauti lähtee Suomessa leviämään uudestaan samaan tapaan kuin monessa muussa maassa on käynyt.
www.iltalehti.fi
Oletko ennen nähnyt vastaavaa? Sarvirausku loikki veden pinnalla kuin delfiini
Videon kuvannut Glen Durlik ilahtui nähdessään rauskun loikat. Puuseppänä työskentelevä Glen Durlik kuvasi erikoisen näyn Pohjois-Australiassa, kun suurikokoinen sarvirausku loikki veden pinnalla kuin delfiini konsanaan. – Näin tämän kaverin veden pinnan alla, ja kiipesin kivelle kuvaamaan sitä. Ajattelin, että se voisi tehdä jotain erikoista, ja vedin puhelimen taskustani. Olin niin iloinen, kun näin sen hyppivän, mies kertoo uutistoimisto Catersille.
www.iltalehti.fi
Pääkirjoitus: Politiikan syksy on samea – Kulmunin ja Saarikon puheenjohtajataisto ratkaisee hallituksen kohtalon
Politiikan syksy alkaa elokuussa puolueiden kesäkokouksilla. Syksy on koronan takia sumea ja vaikea. Keskustan puoluekokous on hallituksellekin ratkaiseva virstanpylväs.
www.is.fi
Hilla lennättää italialaisparin vuosittain Inariin – "Rakastan hillan makua, ja kermainen hillakakku on ehdoton suosikkini"
Giovanni ja Ornella Manione rakastuivat Lappiin ja ostivat talon Saariselältä. Parin vuoden päästä he aikovat viettää Lapissa puolet vuodesta.
Kaleva.fi
Pese rillit tiskiaineella ja valitse maski asusi mukaan – lue ranskalaisten vinkit, miten arki sujuu hengityssuojaimen kanssa
Ranskalaiset ovat kärvistelleet maskien kanssa yli kaksi kuukautta. Koronatartuntojen lisääntyessä maskipakko laajenee uusille alueille.
yle.fi
Topi Raitasen tavoite toteutui: sai kutsun Monacon Timanttiliigaan
Topi Raitanen pääsee mukaan Monacon Timanttiliigan osakilpailuun.
www.is.fi
Miljoona suomalaista on tullut nettikiusatuksi – Yleisimmin kiusaaminen tapahtuu Facebookissa
Nettikiusaaminen näyttää Suomessakin olevan valitettavan yleistä – eikä se välttämättä ole vain yksilötason ongelma.
kauppalehti.fi
Sdp:n eduskunta­ryhmän työn­tekijä sai koronan 3 kk sitten, kertoo yhä rajuista jälki­oireista – Lindtman: ”Tauti voi olla todella kova”
Sdp:n eduskuntaryhmän palvelu- ja hallintopäällikkö on ollut toukokuusta lähtien sairauslomalla rajujen koronavirusoireiden vuoksi.
www.is.fi
Yllätyshelteet saapuvat viikonloppuna! Katso, kuinka harvinaisia loppukesän helteet ovat
Viimeksi oikein helteinen loppukesä Suomessa oli vuonna 2002, ja se näkyy tilastoissakin. Viikonlopusta on povattu erityisen lämmintä, kun helle palaa elokuiseen Suomeen. Mahdolliset helteet ulottuvat etelästä Lappiin, ja lauantaille ennustetaan jopa 27 asteen lämpötilaa. Ilouutinen on sekin, että lämmin ilmamassa on jäämässä Suomen ylle viikonlopun jälkeen. Lapista ilmamassa saattaa kuitenkin väistyä viikonvaihteessa.
www.iltalehti.fi
Tanskan prinssi Joachim on päässyt pois sairaalasta aivoveritulppaleikkauksen jälkeen
Tanskan prinssi Joachim on päässyt sairaalahoidosta pois, kertoo Tanskan hovi. 51-vuotias Joachim kotiutettiin maanantai-iltana Ranskan Toulousessa, missä hänelle tehtiin leikkaus reilu viikko sitten.
Kaleva.fi
Yleisurheilu | Estejuoksija Topi Raitanen sai kutsun Timanttiliigaan, Kristiina Mäkelä kieltäytyi
Monacon kilpailu osuu päällekkäin Kalevan kisojen kanssa, mutta Topi Raitanen haluaa osallistua molempiin.
www.hs.fi
Rahoitusjohtaja laski perheensä maski­kustannukset – kuukauden hintalappu puistattaa: ”Ajattelin niitä, jotka elävät jo entuudestaan pienillä rahoilla”
Backman huomauttaa, että vain puolet lasketuista kuukausikustannuksista vastaa monen toimeentulotukea.
www.is.fi
Prinssi Edward tyttärensä kanssa harvinaisissa kuvissa – nauttivat kesäpäivästä Windsorissa
Kuningatar Elisabetin nuorimmainen ratsastaa äitinsä tavoin mielellään. Kuningatar Elisabet II:n kaikki lapset osaavat ratsastaa. Erityisesti prinsessa Anne, prinssi Edward ja prinssi Andrew kuvataan usein ratsastamassa Windsorissa. Seurana ovat usein omat lapset. Elokuun alussa prinssi Edward vei tyttärensä Louise Windsorin, 16, ratsastamaan. Isä ja tytär ratsastavat usein yhdessä.
www.iltalehti.fi
Poikkeuksellisen röyhkeä karhu piinaa mehilästarhaajaa – pitkäkyntinen paiskoo pesät rikki ja syö hunajat, katso video
Kaleva.fi
Yli 300 miljoonaa maksava Olympiastadionin remontti on valmis – tutustu kuvien avulla uudistuneeseen urheiluhurmiolaan
Olympiastadionin viisi vuotta kestänyt ja ainakin 300 miljoonaa euroa maksanut uudistustyö on valmis.
yle.fi