Vantaalla yritettiin polttaa moskeija, sanoo imaami
Myyrmäen moskeijan etuoven ikkuna rikottiin ja sisään heitettiin tulipalon aiheuttanut asia, kertoo imaami Ylelle.
yle.fi
Kellojen siirto | Miten kesäaikaan siirtymiseen kannattaa valmistautua? Unitutkija vastaa
Liiallisesta huolestumisesta voi olla enemmän haittaa kuin tunnin univajeesta”, sanoo unitutkija.
www.hs.fi
Näillä Neste-asemilla on nyt pulaa polttoaineesta – Autoliitto: Henkilöauto ei ole Suomessa luksustuote
Autoliiton mukaan osa on halunnut varastoida polttoainetta pahan päivän varalle.
www.is.fi
Parikymppistä miestä epäillään rajusta veritekojen sarjasta Yhdysvalloissa – nuorin uhreista 15-vuotias
Uhrit tapettiin useissa osoitteissa.
www.is.fi
Neljä kuoli bussiturmassa Saksassa, poliisi tarkensi uhrilukuja
Berliinistä Sveitsiin matkalla ollut bussi ajautui pois moottoritieltä ja kaatui kyljelleen. Saksassa neljä ihmistä kuoli bussionnettomuudessa lähellä Leipzigia maan itäosassa, kertoi poliisi keskiviikkoiltana. Onnettomuudessa loukkaantui 35 ihmistä, joista kuuden vammat olivat vakavia. Poliisi kertoi aiemmin keskiviikkona viidestä kuolleesta ja noin 20 loukkaantuneesta, mutta ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Avaruus | Japanin kuulaskeutuja heräsi taas uniltaan
Japani on vasta viides valtio, jonka lähettämä laite on onnistunut laskeutumaan Kuuhun.
www.hs.fi
Karjalainen siirtyy Keskisuomalaisen omistukseen ensi viikolla
Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi kaupan aiemmin tässä kuussa.
www.is.fi
Antti Törmäsen syöpä uusiutui – Yle: tämä on tilanne nyt
Antti Törmänen kuntoilee ja pohtii työnhakua.
www.is.fi
Rikosepäilyt | Moskeijassa oli tulipalo yöllä Vantaalla
Moskeijassa oli tulipalo yöllä Vantaan Myyrmäessä.
www.hs.fi
Näin kävi kauramiljonäärin tekemälle lähestymiskieltohakemukselle
Kukkosten parisuhderumbasta ei käänteitä puutu.
www.is.fi
Rikosepäilyt | Poliisi epäilee: Espoolais­jengiin kytkeytyneet nuoret ampuivat autosta kohti ihmisiä viime kesänä Pikku-Huopa­lahdessa
Epäiltyjen mukaan kyse oli paukkupatruunoilla tehdystä pelottelusta.
www.hs.fi
Jethro Rostedt kertoo nyt miljoonaveloistaan ja rikossyytteistään: ”Elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista”
Tällä hetkellä Espanjassa asusteleva Rostedt uskoo selviävänsä veloistaan ja palaavansa takaisin Suomeen.
yle.fi
Jo kolme rahtialusta on törmännyt tänä vuonna siltaan
Tuhoisimmassa siltaonnettomuudessa Yhdysvalloissa kuoli 47 ihmistä matkustajajunan syöksyttyä alas romahtaneelta sillalta.
www.is.fi
Keikat | Mew’n pääsiäis­konsertit Helsingissä siirtyvät, uusi päivä huhtikuussa
Tanskalaisen Mew & The Danish Chamber Orchestran pääsiäislauantain konsertit siirtyvät huhtikuulle sairaustapauksen vuoksi.
www.hs.fi
Metsäaktivisteista elokuvan tehnyt Virpi Suutari: ”He ovat kuin kaivosten kanarialinnut ja varoittavat meitä vaarasta”
Havumetsän lapset -dokumentti ravistelee käsityksiä metsästä, niiden suojelusta ja suojelijoista. Tekijät haluavat herättää keskustelua metsien tulevaisuudesta.
yle.fi
PÖRSSI: Puuilo keulii eilisen tulosjulkistuksen tukemana
Puuilon osake nousi aamun seitsemänneksi vaihdetuimmaksi.
kauppalehti.fi
Nuoret | Eva Wahlström haluaa kieltää älylaitteet koulussa: ”Tämä voi kuulostaa hullulta”
Entinen huippunyrkkeilijä Eva Wahlström pohtii nuorten liikkumista ja etenkin liikunnan puutetta. Hän kertoo myös oman poikansa nyrkkeilyharrastuksesta, jossa hän on myös itse vahvasti mukana.
www.hs.fi
Japanin kuulaskeutuja heräsi
Laskeutujalla on ollut ongelmia.
www.is.fi
Kirjeitä Venäjältä | Venäjän propaganda nostaa nyt esiin hakaristin käyttöä Suomessa
Suomalaisten hakaristin käytöstä puhuivat Venäjällä muutama vuosi sitten enintään historian­harrastajat. Nyt tuota propaganda-­asetta kaivetaan esiin, kirjoittaa Kirjeitä Venäjältä -sarjan avustaja Mihail.
www.hs.fi
Eteläsavolaismies haksahti julkkisten nimissä tehtyyn mainokseen, menetti 120 000 euroa huijareille
Poliisi varoittaa julkisuuden henkilöiden nimissä tehdyistä huijauksista, joissa uhrien koneille hyökätään haittaohjelman avulla.
yle.fi
Tekaistu sijoitusyritys tyhjensi miehen tililtä 120 000 euroa
Huijarit pääsivät miehen pankkitilille asentaessaan niin sanotuissa sijoituksissa avustavaa käännössovellusta. Eteläsavolaiselta mieheltä huijattiin maaliskuussa sijoituspetoksen yhteydessä yhteensä 120 000 euroa, kertoo poliisi. Mies oli nähnyt ilmoituksen kahden tv-juontajan mainostamasta Immediate Bitware -nimisestä sijoitusyrityksestä. Todellisuudessa näillä tv-juontajilla ei ollut mitään tekemistä kyseisen yrityksen kanssa.
www.iltalehti.fi
Lumivyöryolosuhteet ovat nyt vaaralliset Ounas-Pallaksella sekä Ylläksellä ja Levillä
Pääsiäisen viettäjien ja retkeilijöiden on syytä huomioida kevättalven olosuhteet lumi- ja jääturvallisuuden kannalta. Aamun hankikanto voi muuttua iltapäivällä jo upottavaksi.
yle.fi
Nesteen Porvoon jalostamon suurseisokki alkaa huhtikuun alusta
Seisokin kesto on yhdeksän viikkoa.
kauppalehti.fi
Bensan hinta jatkoi nousuaan maaliskuussa – keskihinta kaksi euroa litralta
Polttoneisteiden hinnat kääntyivät nousuun vuodenvaihteessa.
yle.fi
Kalle Rovanperä jyrähti – ”Ei mitään järkeä”
Rovanperä kaipaa sääntömuutoksilta pysyvyyttä.
www.is.fi
SSAB tähyää Yhdysvaltojen markkinoille vähäpäästöisellä teräksellä – mukana 500 miljoonan euron avustusneuvotteluissa
Teräsvalmistaja SSAB tutkii mahdollisuutta aloittaa vähäpäästöisen teräksen valmistus Yhdysvalloissa.
kauppalehti.fi
Riikka Purra varoittaa puistattavasta skenaariosta itärajalla: ”Tilanne on tietenkin kammottava”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoo IS:n haastattelussa itärajan tilanteesta ja hallituksen valmisteleman poikkeuslain tilanteesta.
www.is.fi
Koko Euroopan piti aloittaa luonnon tilan parantaminen, mutta Suomi ja Unkari torppasivat – mitä ennallistaminen tarkoittaisi Suomelle?
Paljon kiistaa aiheuttanut ennallistamisasetus laitettiin pöydälle EU:ssa. Toteutuessaan se tarkoittaisi Suomelle aluksi noin miljoonan hehtaarin ennallistamistoimia.
yle.fi
Tv-juontajien nimissä mainostettiin sijoitus­yritystä – savolaismies menetti omaisuutensa
Miehen klikkauksella oli pahat seuraukset.
www.is.fi
Suuntaatko pääsiäisen viettoon? Tässä ovat pahimmat pullonkaulat ja ruuhka-ajat
Pääsiäisen menoliikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina kello 13–19 välillä, ennakoi Fintraffic. Varsinaisia ruuhkia ei kuitenkaan odoteta. Pääsiäisliikenteeseen ei ennusteta varsinaisia ruuhkia, mutta jonoja voi muodostua, kerrotaan Fintrafficin liikennepäivystyksestä torstaiaamuna. Pääsiäisen menoliikenne alkaa näkyä jo torstai-iltapäivällä ja jatkuu vielä pitkäperjantain aamun ja iltapäivän aikana, liikennepäivystyksestä ennakoidaan.
www.iltalehti.fi
Joka kymmenes jätti ammattikoulun kesken – viisi opiskelijaa kertoo nyt, mikä kuormittaa
Oppilaitoksesta eroaminen on viime vuosina lisääntynyt etenkin ammatillisessa koulutuksessa. Suurista kaupungeista eniten opintoja keskeytettiin Espoossa, toisella sijalla on Lahti.
yle.fi
Näin Baltiassa varaudutaan Venäjän hyökkäykseen – Täyskäännös Naton strategiassa
Aikaisemmin Nato varautui vapauttamaan Baltian Venäjän miehityksestä. Nyt se halutaan estää kokonaan, joten rajalle rakennetaan rautaa ja bunkkereita valtavalla budjetilla.
kauppalehti.fi
Liikennekaaos Soulissa
Viranomaiset yrittivät avittaa liikennettä Etelä-Korean pääkaupungissa.
www.is.fi
Monille tuntematon liike on erityisen tehokas – Sari, 48, paljastaa, miten saat pyykki­lautavatsan
Sari, 48 vuotta, paljastaa viisi simppeliä liikettä, joilla saat litteän vatsan. Kouluajoilta tuttua vatsalihasliikettä hän ei lainkaan suosittele. Tässä on ohjelma, jonka takia ei tarvitse lähteä edes salille asti. Haaveiletko vahvoista, näkyvistä vatsalihaksista? Sinäkin olet saattanut vatsalihaksia treenatessasi sortua tähän virheeseen, mikä on voinut tehdä hallaa haaveillesi. Työfysioterapeutti ja pilatesohjaaja Sari Niskasen, 48, mukaan moni nimittäin sortuu tekemään vatsalihasliikkeet aivan liian nopealla, hektisellä tahdilla sekä valitettavan yksipuolisesti.
www.iltalehti.fi
Lintuparatiisista Tampereella piti kaataa alle 20 puuta – Iso puukasa kertoo aivan muuta ja harrastajat pöyristyivät
Moro Tampereen kaupungin puuasiatuntija kertoo, miksi kasassa on niin paljon runkoja. Tilaajille Iso puupino on tyrmistyttänyt Rantaperkiön ruokinnan lintuharrastajia. Kuva: Lukijan kuva Jukka Manninen 9:00 Moro, Rantaperkiö Rantaperkiön maankuulun lintuharrastajien paratiisin alueella puiden hakkuut ovat tyrmistyttäneet lintuharrastajia, vaikka ennen hakkuita alueella tehtiin kat ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Elinvoima | Historiallinen tavaratalo Helsingin ydinkeskustassa kunnostetaan tapahtumatiloiksi
Historiallinen tavaratalorakennus Helsingin ydinkeskustassa kunnostetaan tapahtumatiloiksi.
www.hs.fi
Isyydestä kertovat sarjisnovellit vaihtelevat painajaismaisesta kauhusta syvästi koskettavaan surumielisyyteen
Avi Heikkinen – Aapo Kukko: Ethän kuole ennen minua. Pokuto. Sami Nyyssölä: Ilmastopakolaisen käsikirja. Pokuto. JP Ahonen: Belzebubs Vol.
Kaleva.fi
Vanha Kaleva: Kouluruokailuun lisää aikaa, tapakasvatusta ja ruokalajeja, joita lapset eivät ole tottuneet syömään
Tapakasvatuksen tärkeyttä myös kouluruokailun yhteydessä korosti koulutoimentarkastaja Meeri Päivänsalo puhuessaan Ylivieskan kotitalousopettajien vuosikokouksessa Nivalassa.
Kaleva.fi
Video VR:n junasta leviää maailmalla: ”Olin ällistynyt!”
Yhdysvaltalainen Josh Levine jakoi videon sosiaalisessa mediassa ja nyt se leviää ympäri maailmaa. Videolla on jutun kirjoitushetkellä jo yli 14 miljoonaa näyttökertaa X:ssä Josh Levine, hänen kumppaninsa Kirsti ja kaksoispojat Kalevi ja Olavi matkasivat junalla Kuopioon. Perhe matkusti VR:n lapsiperheille tarkoitetussa junavaunussa. Levine kertoo, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. – Olin ällistynyt! On todella huomaavaista VR:ltä tarjota tällaista tilaa perheille, joilla on pieniä lapsia.
www.iltalehti.fi
Jalkapallo | Viaplay teki kovan ratkaisun Valioliigan lähetysoikeuksille
Viaplay ei näytä kaikkia Valioliigan otteluita Ruotsissa ja Tanskassa.
www.hs.fi
Polttoaineet | Polttoaineiden kallistuminen jatkuu – bensiinilitra maksaa nyt noin 2 euroa
Hinnat kääntyivät nousuun vuodenvaihteessa koko syksyn jatkuneen laskun jälkeen.
www.hs.fi
Teuvo Hakkarainen avautui Seiskalle eurovaalisotkusta
Teuvo Hakkarainen on ollut viime aikoina toistuvasti lehtien otsikoissa epäimartelevassa valossa. Hakkarainen uskoo, että hänet aiotaan savustaa ulos, kirjoittaa Seiska.
www.is.fi
Speden lapsuudenkoti tuli myyntiin – kuvat!
Kuopion keskustan tuntumassa sijaitseva asunto on nyt myynnissä.
www.is.fi
Faron luovuttaa optio-oikeuksia velkojalleen
Optioita annetaan enimmillään 1,5 miljoonaa kappaletta.
kauppalehti.fi
Näihin huhtikuun muhkeisiin osinkoihin pääset vielä kiinni – Tarjolla jopa 10 % osinkotuotto
Iso joukko Helsingin pörssin yhtiöitä pitää yhtiökokouksensa huhtikuussa, ja samalla osinkoja irtoaa kymmenistä yhtiöistä. Parhaimmillaan sijoittajalle on tarjolla yli 10 prosentin tilitys.
kauppalehti.fi
Kuningatar Maximan karmivat korut saavat hieraisemaan silmiä
Tyylitaiturina tunnettu kuningatar Maxima saapui tilaisuuteen erikoisten korujen kanssa. Hollannin kuningatar Maxima saapui tiistaina 26. maaliskuuta edustustilaisuuteen hyvin poikkeuksellisten korujen kera. Kuningattarella oli nimittäin kaksi hämähäkkikorua rintapielessään. Helmistä valmistetut hämähäkit olivat kaukaa katsottua hyvin aidon näköiset. Hämähäkit ovat argentiinalaisen korubrändin suunnittelemat. Maxima on syntynyt ja kasvanut Argentiinassa.
www.iltalehti.fi
Jyväskylän muovipussipahoinpitelystä ehdollista toiselle syytetyistä – syytteet tapon yrityksestä hylättiin
Sekä syyttäjä että tuomittu ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä Keski-Suomen käräjäoikeuden tuomioon.
yle.fi
Lukiot | Kallion lukion keittäjälegenda joutuu vaihtamaan työpaikkaa – opiskelijat ”surun murtamia”
Kallion lukion legendaarinen keittäjä Marjo Niskanen on torstaina viimeistä päivää töissä. Terveysongelmat johtivat siihen, että fyysinen työ kävi lopulta mahdottomaksi.
www.hs.fi