Ratikkareitin siltatyöt etenevät Tampereella: Santalahden ylikulku käyttöön loppuvuodesta, Sepänkadulla työ oli odotettua vaikeampi
Sepänkadun poikkeustila jatkuu ensi kesän loppuun saakka. Aamulehti Raitiotien länsiosan siltatyöt etenevät Tampereella suunnitelmien mukaisesti. Sepänkadun sillalla on aloitettu sillan kannen betonivalua edeltävien teräspalkkien asennukset. Santalahden ylikulkusillalla asfaltoidaan pyöräkaistaa tällä viikolla. Raitiotieallianssin taitorakenteiden vastaava työnjohtaja Pertt ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Business Finland: Teknologiayhtiö Uros sai miljoonien eurojen kehityslainat ja avustukset väärillä ja salailluilla tiedoilla
Helsinki Business Finland sanoo, että teknologiayhtiö Uros salasi asioita ja antoi tarkoituksella vääriä tietoja saadessaan miljoonien eurojen tuotekehityslainat ja avustukset 2010-luvun alussa. Uros sai vuosina 2011–2013 yli kuuden miljoonan euron tuotekehityslainat ja avustukset silloiselta Tekesiltä eli nykyiseltä Business Finlandilta. Viime vuoden lopulla rahat määrättii ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Ecuadorissa julistettiin hätätila huumeväkivallan vuoksi
Väkivalta on lisääntynyt Ecuadorissa viime kuukausina.
www.is.fi
Työllisyystoimet | Opintotuen tuloraja nousemassa 20–25 prosentilla ensi vuodeksi, lakiesitys pian eduskuntaan
Opintotuen tulorajoja on määrä korottaa määräaikaisesti. Alun perin hallitus lupasi uudistusta vain ensi vuoden ajaksi. Yli 60-vuotiaille lupailtu työtulovähennys ei sen sijaan vielä etene ensi vuonna.
www.hs.fi
Maailman tulevat finanssiongelmat paljon koronakriisiä vakavammat, varoittaa OECD
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD peräänkuuluttaa työllisyysasteen ja eläkeiän nostamista.
kauppalehti.fi
Kirja-arvostelu | Murhaaja iskee luokkakokouksessa Ninni Schulmanin dekkareista tutuissa Hagforsin maisemissa
Jälleen iskeytyy paha särö arkisen turvalliseen lintukotoeloon.
www.hs.fi
Pääkirjoitus: Demareiden eläkealoite on kallis ja epäreilu nuorille
Demarikansanedustajien työeläkealoite törmäsi omankin väen vastustukseen. SDP:n varapuheenjohtajat perääntyivät, kirjoittaa Juha Keskinen. Pääministeripuolue SDP:n 23 kansanedustajaa teki kirjallisen kysymyksen pienten työeläkkeiden korottamisesta. Kysymyksessä perätään keinoja korottaa alle 1 400 euron työeläkkeitä 100 eurolla nettona. Lisäksi nykyinen eläkkeiden korottamisessa käytetty taitettu indeksi korvattaisiin puoliväli-indeksillä. Demareiden tavoitteet ovat saaneet vastaansa runsaasti kritiikkiä eläkejärjestelmän asiantuntijoilta, ay-liikkeen taholta ja myös SDP:n poliitikoilta. Kirjallista kysymystä ovat arvostelleet muun muassa SDP:n veteraanikansanedustaja Erkki Tuomioja ja demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto.
www.iltalehti.fi
Verkkojätti Amazon ”lanseerataan Suomeen vuoden sisällä”
Verkkokauppa.comille Amazonin lanseeraaminen Suomeen tarkoittaisi kilpailun kiristymistä entisestään. Amazon-konsultti antaa ennusteensa, milloin ja miten alkaa tapahtua.
...
YK: Ilmastokriisi uhkaa yli sataa miljoonaa äärimmäisessä köyhyydessä elävää ihmistä Afrikassa
Itä-Afrikan jäätiköiden mahdollisella sulamisella uskotaan olevan peruuttamattomia vaikutuksia.
www.is.fi
Alkukauden sensaatio Joakim Kemellille jatkosopimus JYPiin – SaiPa ja Ässät hankkivat uudet pelaajat
Konkari Ville Varas lopettaa pelaajauransa. Aamulehti Miesten jääkiekkoliigassa pelaava SaiPa on tehnyt kuluvan kauden kattavan sopimuksen yhdysvaltalaishyökkääjä Nicholas Halloranin, 24, kanssa. Halloran pelasi viime kaudella Pohjois-Amerikan AHL:ää Ontario Reignin joukkueessa ja keräsi 15 ottelussaan tehopisteet 1+7. ”Liigaan tuleminen on minulle oikea päätös, koska minu ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
”Musiikki pelasti minut, kun jäin orvoksi” – Näin Risto Hiltunen muisteli lapsuuttaan Aamulehden 70-vuotishaastattelussa
Risto Hiltunen muisteli vuonna 2015 synttärihaastattelussa, miten hän palasi Tampereelle vuonna 1969 ja päätyi Tohloppiin. Aamulehti Tarina kertoo, että poika tarttui jo 2-vuotiaana urkuharmoniin ja soitti. Sitä poika ei itse muista, mutta sen hän muistaa, että meni soitto-oppiin ennen kuin kouluun. Intohimon musiikkiin hän peri äidiltään, joka lauloi kuorossa. Kapellimestar ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Esitys: Nokian uuden uimahallin suunnittelu aloitetaan – Nämä kaksi paikkaa ovat vaihtoehdot uuden hallin sijainniksi
Sivistyslautakunta käsittelee Nokian uimahallin kohtaloa kokouksessaan tällä viikolla. Puretaanko vanha ja rakennetaan uusi? Minne uusi halli? Näitä kysymyksiä aletaan nyt selvittää. Löytyisikö mahdollisen uuden uimahallin paikka jommastakummasta osoitteesta: Yrittäjäkadulta tai jäähallin vierestä? Kuva: Minna Ohtamaa 16:49 Voisiko Nokialla olla tulevaisuudessa uusi uima ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Aiempaa useampi haki opiskelemaan poliisiksi – nousu näkynyt korona-aikana
Elokuussa alkavaan suomenkieliseen koulutukseen otetaan korkeintaan sata opiskelijaa. Viime viikon ensimmäisen vaiheen pääsykokeissa oli mukana noin 700 toiveikasta.
yle.fi
Koripallo | Poliisi tutkii Korisliiga-joukkueen pelaajien ”erittäin rajua” kolaria – seuran jenkkivahvistus halusi purkaa sopimuksensa
Lahti Basketball purki tiistaina yhdysvaltalaisen Brandon Peelin sopimuksen pelaajan aloitteesta.
www.hs.fi
Kekseliäs uutuuslaji sai somekansan riehaantumaan – näin villiltä näytti ilmapalloilun ensimmäinen MM-finaali
Ilmapalloilun ensimmäiset MM-kisat järjestettiin Espanjassa.
www.is.fi
Autourheilu | Emma Kimiläisellä on vielä pieni mahdollisuus naisten formulasarjan mestaruuteen – kauden päätteeksi paalupaikka ratkaistaan yllättävästi
Kausi päättyy kahteen osakilpailuun Austinissa Yhdysvalloissa.
www.hs.fi
MaRa kantelee maahantuloa koskevasta ilmaantuvuusrajasta oikeuskanslerille
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRa kantelee oikeuskanslerille maahantuloa koskevista ilmaantuvuusrajoista.
www.is.fi
Kiinassa on meneillään energiakriisi, jonka vaikutukset uhkaavat tuntua täälläkin – "Tämä on yllättävän iso asia", sanoo ekonomisti
Kiinan sähköpulan taustalla on hiilen hinnan kallistuminen. Valtaosa energiasta tuotetaan Kiinassa hiilivoimalla. Kriisi on herätys siitä, miten suuria ongelmia vahva hiiliriippuvuus aiheuttaa, arvioi analyytikko.
yle.fi
Elisalta odotetaan tulosparannusta ja tarkennettua ohjeistusta – Kasvua ajavat 5g, digitaaliset palvelut ja tehostamiset
Teleoperaattori Elisan liikevaihdon odotetaan kasvaneen ja kannattavuuden pysyneen vahvalla tasolla.
kauppalehti.fi
Koronapotilaiden sairaalahoidon tarve tasoittunut Pohjois-Pohjanmaalla – maakunnan rokotuskattavuus nousee, mutta hitaasti
Koronapotilaiden sairaalahoidon tarve on pysynyt Pohjois-Pohjanmaalla maltillisena, kertoo tiistaina kokoontunut alueellinen koordinaatioryhmä tiedotteessa.
Kaleva.fi
Turkki kutsui Suomen suur­lähettilään puhutteluun
Turkki kutsui tiistaina kymmenen valtion suurlähettiläät puhutteluun. Kutsuttujen joukossa oli myös Suomen Turkin suurlähettiläs.
www.is.fi
Suomen ja Ruotsin poliisiyhteistyö tiivistyy: vakavissa rikoksissa voidaan mennä rajan yli tutkimaan
Suomen ja Ruotsin poliisit voivat Tornionlaaksossa ylittää valtionrajan ja ryhtyä toimenpiteisiin muun muassa raiskauksien, törkeiden pahoinpitelyiden ja henkirikosten selvittämiseksi. Sopimuksen tarkoituksena on tehostaa entisestään maiden välistä poliisiyhteistyötä. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) ja Ruotsin sisäministeri Mikael Damberg allekirjoittivat sopimuksen Torniossa. – Suomen ja Ruotsin poliisiyhteistyöllä on pitkät perinteet. Nyt tarkoituksena on entisestään parantaa viranomaisyhteistyötä ja ihmisten kiireellistä avunsaantia alueella, jossa rajat ylittävä kanssakäyminen ja yhteistoiminta on hyvin tiivistä muutenkin, totesi sisäministeri Ohisalo.
www.iltalehti.fi
7-vuotias poika putosi vanhaan kaivoon Vantaalla
Pelastuslaitos sai tiistaina iltapäivällä kahden aikaan hälytyksen Vantaan Katrintielle kaivoon pudonneesta lapsesta.
www.is.fi
Yle: Kapellimestari Risto Hiltunen on kuollut
Ylen mukaan Hiltunen kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Tampereella sunnuntaina. Säveltäjä, pianisti ja kapellimestari Risto Hiltunen on kuollut. Hiltusen kuolemasta kertoo Yle. Risto Hiltunen oli syntynyt vuonna 1945 ja oli kuollessaan 76-vuotias. Ylen mukaan Hiltunen kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Tampereella sunnuntaina. Aamulehdessä julkaistun Hiltusen ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Ainakin yksi ihminen kuollut rekkakolarissa Hyvinkäällä, tie poikki vielä useita tunteja
Helsinki Henkilöauton kuljettaja on kuollut kolaroituaan rekan kanssa Hyvinkäällä tiistaina, Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan. Onnettomuus sattui iltapäivällä Hangonväylällä ennen kello kolmea. Henkilöauto oli ajautunut tuntemattomasta syystä päin vastaantulevaa rekkaa. Poliisin tietojen mukaan onnettomuudessa ei sattunut muita vakavia henkilövahinkoja. Täyttä ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Poliisi | Ainakin yksi ihminen kuollut rekka­kolarissa Hyvinkäällä, tie poikki vielä useita tunteja
Auto on edelleen jumissa rekan alla.
www.hs.fi
Ainakin yksi ihminen kuollut rekkakolarissa Hyvinkäällä
Henkilöauton kuljettaja on kuollut kolaroituaan rekan kanssa Hyvinkäällä tiistaina, Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan.
www.is.fi
Kirkko | Piispa Teemu Laajasalon mieli­pide­kirjoitus rokotuksista aiheutti ero­aallon kirkosta
Eroakirkosta.fi -palvelu kertoo, että noin 200 ihmistä erosi kirkosta kirjoituksen julkaisun jälkeen.
www.hs.fi
Pääkirjoitus | Kova konservatiivi haastaa Orbánin
Unkarin oppositio yksinkertaistaa äänestäjien valinnan ensi vuoden vaaleissa – olet joko Orbánin puolesta tai häntä vastaan.
www.hs.fi
Sanna Viertola muutti Helsingistä Tampereelle, kun palkka ei riittänyt elämiseen – Tällaista on työssäkäyvien köyhyys
Suomessa on satoja tuhansia työntekijöitä, joiden työstä saama tulo ei riitä elämiseen. Lastenhoitajana työskentelevä Sanna Viertola eli Helsingissä kädestä suuhun. Viime vuonna hän muutti pääkaupunkiseudulta Tampereelle, jotta käteen jäisi enemmän rahaa. Lastenhoitaja Sanna Viertola muutti Helsingistä Tampereelle, ja nyt palkasta jää enemmän elämiseen. Työmatkat ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Ruotsalainen sijoitusyhtiö K4 Sweden Ab osti oululaisen KL Mechanicsin – Toimiva johto ja työntekijät jatkavat yrityksen palveluksessa
Ruotsalaisen Karnellin sijoitusyhtiö K4 Sweden Ab on ostanut kaikki oululaisen KL Mechanics Oy:n ja tytäryhtiö KL Tools Oy:n osakkeet perustajayrittäjä Keimo Lukkarilalta.
Kaleva.fi
Vakava liikenneonnettomuus Hyvinkäällä – ainakin yksi kuollut
Poliisin mukaan henkilöauto törmäsi vastaantulevaan rekkaan. Hyvinkään Hangonväylällä on tapahtunut vakava liikenneonnettomuus. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen mukaan ainakin yksi henkilö on kuollut onnettomuudessa. Onnettomuudesta ilmoitettiin hätäkeskukseen kello 14.49. Poliisin mukaan henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle ja törmäsi rekkaan. Komisario Jarmo Ojalan mukaan törmäysauton kyydissä oli todennäköisesti vain kuljettaja, mutta asiasta ei ole täyttä varmuutta.
www.iltalehti.fi
Uimataidoton 7-vuotias putosi kolme metriä syvään kaivoon Vantaalla
Pelastuslaitoksen mukaan tapahtuma oli hyvin vaarallinen. Pelastuslaitos pelasti seitsemänvuotiaan lapsen syvästä kaivosta Vantaalla. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos sai kahden aikaan tiistaina tiedon kaivoon pudonneesta lapsesta Itä-Vantaalla.
www.iltalehti.fi
Ruotsalaishiihtäjä lähti kävelemään maajoukkueesta – latoi nyt rajua kritiikkiä toimintatavoista: ”Minua se oksettaa”
Anna Dyvik kertoi, miksi päätti jättäytyä Ruotsin hiihtomaajoukkueesta.
www.is.fi
Vermon painajaislähdön hevosella tyly kohtalo – sai potkut!
Jos lähtöpasseistaan sisuuntunut Moose On The Loose pistelee parastaan, vastustajat ovat helisemässä.
www.is.fi
Ilmastonmuutos | Harvinaiset vuoristojäätiköt Afrikassa sulavat täysin 2040-luvulle mennessä, ennustaa tuore ilmastoraportti
Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) koordinoima raportti arvioi ilmastonmuutoksen aiheuttamia uhkia Saharan eteläpuolissa Afrikassa. Kuumeneminen on jo heikentänyt alueen ruokaturvaa.
www.hs.fi
Hyvin kannattava tutkimusyhtiö myytiin Ruotsiin: ”Voi yksin pimeässä olla ihan ylpeä”
Ruotsalainen pörssiyhtiö Byggfakta Group ostaa arvostetun rakennusmarkkinoiden tutkimusyrityksen Suomesta.
kauppalehti.fi
Pääministerin ohje on hyvä, mutta myös tämä superherkullinen fetapiirakka kannattaa ottaa kokeiluun – yksi ainesosa muuttaa kaiken: ”Lähestulkoon täydellistä”
Fetapiirakassa maistuvat myös pinaatti ja minttu. Jos reseptin tuplaa, kerralla saa pellillisen piirakkaa.
www.is.fi
Tiistai on ollut syksyn kylmin päivä – loppuviikolla sää lämpenee selvästi, mutta muuttuu epävakaaksi
Illalla Suomeen saapuu lännestä voimakas matalapaine, joka tuo mukanaan lunta, räntää ja vettä. Keskiviikkona sää myös lämpenee tuntuvasti, etelässä jopa yli 10 asteen. Luvassa on myös huonoa ajokeliä.
yle.fi
Musiikki | Sopraano Edita Gruberová on kuollut
Sukupolvensa merkittävimpiin laulajiin kuulunut slovakialaissopraano oli kuollessaan 74-vuotias.
www.hs.fi
Hyökkääjätähti Evander Kane sai NHL:ltä 21 ottelun pelikiellon koronasääntöjen rikkomisesta
Kanen epäillään esittäneen väärennetyn koronarokotustodistuksen. San Jose Sharksin jääkiekkoilija Evander Kane on saanut NHL:ltä 21 ottelun pelikiellon. NHL:n kotisivujen mukaan hyökkääjä Kane on rikkonut liigan koronasääntöjä. Kane voi palata peleihin vasta marraskuun lopussa. ESPN uutisoi hiljattain, että Kanen epäillään esittäneen väärennetyn koronarokotustodi ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Kuolleet | Yle: Kapellimestari Risto Hiltunen on kuollut
Ylen mukaan Hiltunen kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Tampereella sunnuntaina.
www.hs.fi
Trump yrittää estää kongressin valtauksen tutkijoilta pääsyn arkistoihinsa
Edustajainhuoneen toimikunta selvittää juurta jaksain, mitä loppiaisena ja ennen sitä tapahtui. Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trump hakee oikeusteitse kieltoa hänen presidenttiaikaisiin arkistoihinsa pääsylle. Trumpin aikaisiin asiakirjoihin haluaisi tutustua USA:n kongressin edustajainhuoneen toimikunta, joka tutkii kongressitalon valtausta viime loppiaisena. Trump on nyt haastanut oikeuteen kongressin ja USA:n kansallisarkiston, joka hallinnoi Valkoisen talon arkistoja. Hän vetoaa haasteessaan presidenttiä koskevaan salassapito-oikeuteen, joka on määritetty USA:n perustuslaissa.
www.iltalehti.fi
Forum24 täyttää tänään 20 vuotta – jo syksyllä 2001 puhuttiin monitoimiareenasta, josta ei ole vieläkään tehty päätöstä
Forum24 ilmestyi ensimmäisen kerran 19. lokakuuta 2001. Jo tuona syksynä puhuttiin monitoimiareenasta.
Kaleva.fi
Korona räjäytti asetukkien kysynnän – tämän yrityksen pitkä ja kivinen tie kääntyi huimaksi menestystarinaksi
Imatralaisen CWP:n värjättyä koivuviilua käyttävät asevalmistajat ja autoteollisuus.
kauppalehti.fi
Satoja rikkomuksia paljastui raskaan liikenteen tehovalvonnassa
Poliisi tarkasti tehostetusti raskasta ajokalustoa viime viikolla. Valtakunnallisen tehovalvontajakson aikana poliisi kirjasi ajo- ja lepoaikarikkomuksia 231 sekä ajopiirturirikkomuksia 67 kappaletta.
www.is.fi
Yle: kapellimestari Risto Hiltunen on kuollut
Hiltunen muistetaan eri musiikkiohjelmista. Säveltäjä, kapellimestari ja pianisti Risto Hiltunen on kuollut 76-vuotiaana, uutisoi Yle. Hiltusen tytär vahvistaa isänsä kuolleen sunnuntaina äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Tampereella.
www.iltalehti.fi
Jalkapallo | Englannin alasarjan pelaaja harhautti maali­tilanteessa kuin Denis Bergkamp klassikko­maalissaan
Leatherhead FC:n pelaaja onnistui yllättävässä tempussaan täydellisesti.
www.hs.fi