Mitkä osakkeet ovat tällä kertaa tammikuuilmiön ykkösnimiä? – Katso lista aiemmin alkuvuonna vahvasti pärjänneistä yhtiöistä

Tammikuussa osakkeet todennäköisesti nousevat, kun tammikuuilmiö jyllää. Selvitimme, mitkä yhtiöt ovat aiemmin tuottaneet vuoden ensimmäisenä kuukautena keskimääräisesti parhaiten.
Lataa lisää
Lue koko artikkeli aiheesta: kauppalehti.fi
Liki jokainen Suomen 15 vuotta täyttänyt lukee sanomalehtiä
Digisisällöt tavoittavat noin 90 prosenttia. Painettua lehteä lukee yli puolet.
yle.fi
Koronavirus leviää palvelutalossa Espoossa – viisi kuollut, kymmeniä tartuntoja
Koronavirus jyllää espoolaisessa palvelutalossa.
www.iltalehti.fi
Vahvoja huhuja: Harry Potterista suunnitteilla televisiosarja
Harry Potter -sarjaa ennustellaan HBO Max -suoratoistopalveluun.
www.iltalehti.fi
Saksalaislehdet: Toimitusvaikeuksien kanssa painiskelevan AstraZenecan koronarokote ei juuri toimi yli 65-vuotiaille
Yhtiö ilmoitti perjantaina, että sillä on Euroopassa tuotantovaikeuksia. Maanantaina saksalaislehdet kertoivat, että rokote ei oikein toimi yli 65-vuotiaiden keskuudessa.
yle.fi
Italian pääministeri kertoi eroavansa tiistaina
Italiassa pääministeri Giuseppe Conte ilmoitti eroavansa tiistaina.
www.is.fi
Jäsenet jättävät Trumpin ökyklubin – ex-presidentti eristäytyy entisestään: ”Se on hänen Elbansa”
Useat floridalaisklubin jäsenet haluavat katkoa siteensä entiseen presidenttiin, sanoo Mar-a-Lagosta kirjankin kirjoittanut paikallinen.
www.iltalehti.fi
Seinäjoen valtuusto äänesti Tangomarkkinoille lisää rahaa
Valtuusto päätti äänin 45-4 myöntää lisärahoitusta tapahtumayhtiölle, joka kipuilee rahapulassa koronan vuoksi. Myös tapahtuman uudistaminen nielee rahaa.
yle.fi
Presidentti Joe Biden salli transsukupuolisten palveluksen maan armeijassa – kumosi Donald Trumpin asettaman kiellon
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kumosi maanantaina edeltäjänsä Donald Trumpin päätöksen kieltää transsukupuolisia palvelemasta maan armeijassa.
Kaleva.fi
Näin F1-auton ohjaamo on muuttunut aikojen saatossa – jopa ratti on mennyt täysin uusiksi
Teknologian valtava kehitys tulee hyvin ilmi vanhoista formuloista.
www.iltalehti.fi
EU maksoi AstraZenecan rokotteesta etukäteen, rokotteiden pelätään päätyneen muualle
Nyt EU uhkaa asettaa rokotteille vientikiellon unionin ulkopuolelle.
www.iltalehti.fi
Kongressiin hyökännyt hevitähti Jon Schaffer on pidätetty
Hevitähti Jon Schaffer joutuu vastaamaan teoistaan
www.iltalehti.fi
Oxfam: Koronapandemia uhkaa tuomita miljoonia köyhyyteen vuosikymmeneksi, ellei talousjärjestelmää uusita
Maailman tuhat rikkainta saivat koronatappionsa katettua yhdeksässä kuukaudessa, Oxfam kertoo raportissaan.
yle.fi
Kärsivällisyys palkittiin – koira odotti useita päiviä omistajaansa sairaalan ulkopuolella Turkissa
Senturk ja Boncuk ovat eläneet yhdeksän vuotta yhdessä.
www.iltalehti.fi
Aleksandr Bolshunov pyysi Joni Mäeltä anteeksi
Venäjän hiihtoliitolta tuli julkinen anteeksipyyntö sunnuntain kohutapahtumiin.
www.is.fi
Perhetragedia koskettaa raskaasti Muhoksella: ”Kauhealta tuntuu, että elämä järkkyy niin paljon”
Muhoslaisen perheen äiti ja kaksi lasta poistuivat kotoaan lauantaina ja heidät löydettiin menehtyneinä Oulusta.
www.is.fi
Näkökulma: Olen valmis pääministeriksi, sanoo Halla-aho – mutta kuka haluaa perussuomalaisten kyytiin
Jos perussuomalaiset onnistuu sammuttamaan kuntavaaleissa keskustan hallitusinnon, sekä demarit että perussuomalaiset mielivät itselleen kokoomuksesta hallituskumppania, kirjoittaa politiikan toimittaja Lauri Nurmi.
www.iltalehti.fi
Italian pääministeri jättää eropyyntönsä tiistaina – panoksena hallituksen muodostamisessa ovat aikaistetut vaalit
Italian pääministeri Giuseppe Conte aikoo jättää eropyyntönsä presidentti Sergio Mattarellalle tiistaina. Reutersin lähteiden mukaan hän toivoo, että Mattarella antaa hänelle mandaatin muodostaa uusi hallituskoalitio. Mikäli yhteistyötä puolueiden välille ei löydy, uhkana on aikaistetut vaalit.
Kaleva.fi
Rokotevalmistaja AstraZenecan ilmoitus tyrmistyttää – pääministeri Marin: ”Tällaisesta ei ollut mitään viitetietoja”
Marinin mukaan AstraZenecan ilmoitus odotettua paljon pienemmistä rokotemääristä aiheuttaa erittäin suurta huolta.
www.is.fi
Jääkiekko | Veteraanitähti Mikko Koivun pitkä koronakaranteeni vihdoin ohi, paluu kaukaloon lähestyy
Koivun olisi määrä pelata tiistaina, kun Columbus ja Florida kohtaavat.
www.hs.fi
Aleksandr Bolshunov taipui – pyytää anteeksi Joni Mäeltä
Myös Venäjän hiihtoliitto lähetti anteeksipyynnön Suomen hiihtoliitolle.
www.iltalehti.fi
Kirsi Varhila myönsi A-studiossa: uusin rokotefiasko pidentää koronataistelua – todennäköisesti vasta kesä vähentää tartuntoja
STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila arvioi A-studiossa, että Astra Zenecan viivästys rokotteiden toimituksessa pidentää rajoitusten kestoa entisestään.
www.iltalehti.fi
Pelätty koronan brittimuunnos näytti, kuinka herkästi se leviää: Ilomantsissa lyhyessä ajassa 21 tartunnan saanutta
Muunnos levisi Ilomantsiin mahdollisesti jo tammikuun alussa muualta Suomesta.
yle.fi
Raskaana ollut nainen ja neljä muuta löydettiin kuolleina talosta Indianapolisissa – ”Se, mitä tänä aamuna tapahtui, oli joukkomurha”
Sunnuntaiaamuna paljastunut veriteko on järkyttänyt tiedotusvälineiden mukaan koko yhteisöä pahoin. Haavoittuneena löydetyn kuudennen uhrin uskotaan selviävän hengissä.
www.is.fi
Red Bullin F1-pomo latasi vähätteleviä lausuntoja Lewis Hamiltonista – muistutti kiusallisesta faktasta
Lewis Hamilton on formuloiden hallitseva maailmanmestari. Christian Hornerin mukaan hän ei kuitenkaan ole sarjan paras kuski.
www.is.fi
Ex-Salkkarit Sara Parikka blogissaan: Kolmas lapsi herätti riittämättömyyden tunnetta
Sara Parikka muistuttaa blogissaan, että kiukku, suru ja huonot päivät kuuluvat elämään.
www.iltalehti.fi
Italia | Italian pääministeri Giuseppe Conte eroaa tiistaina, haluaa muodostaa uuden hallituksen
Conte on johtanut vähemmistöhallitusta siitä asti, kun Italia Viva -puolue jätti hallituksen toissa viikolla.
www.hs.fi
Aleksei Navalnyin pidätys lisää painetta Saksassa – CDU:n puheenjohtaja tunnetaan höllästä suhtautumisesta Venäjään, eikä tuki kaasuputkihankkeelle horju
Aleksei Navalnyin pidätys tuo painetta Saksan CDU-puolueen puheenjohtajalle Armin Laschetille, joka tunnetaan höllästä Venäjä-suhtautumisesta.
Kaleva.fi
Italian pääministeri aikoo pyytää eroa hallituskriisin keskellä
Pääministeri Giuseppe Conte saattaa pyrkiä uuden hallituskoalition muodostajaksi.
yle.fi
Yllätyskäänne: Venäjä päästää suomalaiset maahan lentäen Pietariin tai Moskovaan
Venäjän hallitus tiedotti maanantaina, että se poistaa koronaviruksen vuoksi säädetyt maahantulorajoitukset suomalaisilta lentomatkustuksen osalta.
www.is.fi
Jääkiekko | Carolinan tiistainen peli peruutettu, nyt jo neljä ottelua jouduttu siirtämään
Koronakaranteenit pakottaneet lukuisiin ottelusiirtoihin NHL:ssä.
www.hs.fi
Näkökulma: Nippuromutuspalkkiot ovat ihan laillisia paitsi etteivät sittenkään ole - vai miten se menikään?
Laki romutuspalkkiosta tuli tarpeeseen, mutta lain valmistelusta tai ainakaan sen tulkinnasta ei voi jakaa kiitettäviä arvosteluja, kirjoittaa Iltalehden autotoimittaja Pentti J. Rönkkö.
www.iltalehti.fi
Rihanna pamautti Instagramiin videon, jossa hän twerkkaa alusvaatteisillaan – fanit sekosivat välittömästi
Poptähti Rihanna markkinoi uutta alusvaatemallistoaan rohkealla videolla.
www.is.fi
Nyt puhuu Aleksandr Bolshunovin isä: ”Jos heille ei vastaa, he nöyryyttävät Venäjää”
Bolshunov senior pitää Joni Mäkeä syyllisenä tilanteessa.
www.iltalehti.fi
Ruotsissa lopetetaan 1,3 miljoonaa kanaa lintuinfluenssan vuoksi – apuun kutsuttiin myös puolustusvoimat
Tautia löytyi Ruotsin suurimman munatuottajan kanoista.
www.iltalehti.fi
Perhetragedia pysäytti Muhoksen: Nuori äiti ei voi käsittää, miten äiti voi riistää hengen lapsiltaan
Pohjois-Pohjanmaan Muhokselta kotoisin olleen äidin epäillään murhanneen kaksi lastaan ja itsensä Oulussa. Tragedia järkyttää pienellä paikkakunnalla.
www.iltalehti.fi
Eeva: TTK-pari Jutta ja Sami Helenius haaveilevat lapsesta – ”Jos vain Luoja suo”
Tanssii tähtien kanssa -pariskunta kertoo Eevassa liitostaan.
www.iltalehti.fi
Jokerit aloitti kotipeliensä sarjan tappiolla – ”Vastustaja teki joka paikasta maalin
www.is.fi
Israelista rohkaisevia havaintoja korona­rokotteesta – ”Olimme iloisia saadessamme nähdä tämän alustavan tuloksen”
Israelissa on saatu alustavia tuloksia Pfizer-Biontechin koronarokotteen vaikutuksista.
www.is.fi
Kuivien käsien pelastus – näistä voiteista talvi-iho kiittää
Käsien iho on talvisin koetuksella. Näin saat ihosta taas pehmeän.
www.iltalehti.fi
Katso videolta, kun 1,5 vuotta sitten uponnutta laivaa yritetään nostaa Kotkassa – entisen risteilyaluksen omistaja hävisi vähin äänin maisemista
Aluksen nosto saattaa kestää jopa viikon. Kotkan kaupunki teettää nostotyöt omaan piikkiinsä, mutta kulut aiotaan periä aluksen omistajalta.
yle.fi
Pääkirjoitus: Veronmaksajan piikki kiinni – piilokorruptio korvattava kustannuskurilla julkisissa hankkeissa
Monet julkisen vallan eli valtion ja kuntien hankkeet tuppaavat paisumaan, rahaa kuluu ja budjetit paukkuvat.
www.is.fi
Onko työpuhelimen hiljeneminen työpäivän jälkeen pian ”perusoikeus”? EU:ssa ehdotetaan direktiiviä vapaa-ajan rauhasta
EU-parlamentti haluaa pitää huolta työ- ja vapaa-ajan erottamisesta toisistaan.
kauppalehti.fi
Mureneeko Kim Jong-unin valta? Taas uusi loikkaus Pohjois-Korean eliitistä
Kuwaitin suurlähettilään kerrotaan olevan viimeisin etelään loikannut diplomaatti.
www.iltalehti.fi
Jääkiekko | Jokerit sortui umpitehottomuuteen ja pisteet karkasivat
Toisen erän hallinta olisi pitänyt kääntää voitoksi.
www.hs.fi
Jesse Puljujärvi hurmasi vastauksillaan – ”Häntä ei voi katsoa hymyilemättä”
Jesse Puljujärvi vastaili toimittajien kysymyksiin Edmonton Oilersin julkaisemalla Twitter-videolla.
www.is.fi
Onko rokote turvallinen? Miten se tehoaa? Pyysimme vastauksia lukijoiden kysymyksiin asiantuntijoilta, yksi heistä on THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek: "Toivon, että rokotuksilla pääsemme takaisin entiseen normaaliin tai ainakin lähelle sitä"
Juttusarjassa haetaan asiantuntijoilta vastauksia koronaan liittyviin kysymyksiin, joita lukijat ovat lähettäneet Kalevalle.
Kaleva.fi
Iljat tulivat, Iljat näyttivät – Kovaltshukin päreet eivät nyt palaneet
Jokerit sai vieraakseen vanhan piinaajansa Ilja Kovaltshukin.
www.iltalehti.fi
Pateniemen kiistelyä aiheuttanut kaavahanke palautettiin kaupunginhallituksen käsittelyyn
Syynä palautukselle oli puuttuva vuorovaikutussuunnitelmaliite.
Kaleva.fi