Saudi-Arabia sai paljon arvostelua herättäneen tehtävän
Naisten oikeuksia polkeva Saudi-Arabia valittiin YK:ssa naisten asemaa parantavan komission puheenjohtajamaaksi.
www.is.fi
Hepatiitti­löydökset iskivät ruokakauppaan – Meetvurstin myynti putosi heti
Hepatiitti E- viruksesta johtuvat takaisinvedot ovat vaikuttaneet erityisesti viipalemeetvurstien myyntiin. Meetvurstien takaisinvedot saavat ostajat harkitsemaan ostopäätöstä myös sellaisten tuotteiden kohdalla, jotka eivät ole takaisinvetojen piirissä. SOK:n tuore- ja pakastetuotteiden myyntipäällikkö Tuomo Makkonen kertoo takaisinvetojen näkyvän SOK:n meetvurstimyynnissä.
www.iltalehti.fi
Oulussa käydään erikoista keskustelua yliopiston sijainnista – asiaa pohtivalla työryhmällä ei ole mitään kerrottavaa
Oulun yliopiston sijainnin jatkuvaan pohdiskeluun liittyy muitakin sekä kaupungin että yliopiston päätöksentekoon liittyviä erikoisia piirteitä
yle.fi
Helsinki päätti: kaupunki ryhtyy toimiin Helsingin areenan käyttöön saamiseksi
Kaupunginhallitus päätti asiasta tänään. Areena on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien.
yle.fi
Teatteriarvio: Potkua pienten ihmisten villeille unelmille
Oululaisen Akseli Klonkin uutuus on vauhdikas ja opettavainen lastenesitys. Sen myötä pääsee matkoille ympäri maailman tekemään oivalluksia ja löytöjä.
Kaleva.fi
Viiniasiantuntijan täsmävinkit: yli 20 todellista helmeä, joista halvin maksaa alle kympin
Viiniasiantuntija kertoo, miksi pääsiäispöydän juhlajuoman valitsemiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Hän esittelee tässä jutussa yli 20 helmeä, joilla teet vaikutuksen vieraisiin. Edullisin niistä maksaa alle 9 euroa.
www.is.fi
Kaura­miljonääri JP Kukkosen lähestymis­kieltohakemus peruttiin
JP Kukkonen haki lähestymiskieltoa ex-puolisolleen Netta Kukkoselle. Kauramiljonäärinä tunnettu Juha-Petteri ”JP” Kukkosen lähestymiskieltohakemuksessa on tapahtunut uusi käänne. JP haki lähestymiskieltoa ex-puolisolleen Netta Kukkoselle. Helsingin käräjäoikeus vahvistaa Iltalehdelle, että hakemus on peruttu. Hakemus vedettiin pois noin viikko sitten torstaina 21. maaliskuuta. Asian käsittelypäivä olisi ollut torstaina 11. huhtikuuta.
www.iltalehti.fi
Turku | Kahdeksan euron pakastepizza niittää mainetta: Näin se tehdään
HS vieraili tehtaassa, jossa väitetään valmistettavan ravintolatason pakastepizzoja.
www.hs.fi
Putin käskytti hallintoaan: Tehkää meille peli­konsoli ja heti – näin Venäjä ottaa kuristus­otteen pelaamisesta
Konsolin on tarkoitus valmistua jo muutaman vuoden päästä.
www.is.fi
Tecnotree käynnistää maailmanlaajuisen kustannustehokkuusohjelman
Tavoitteena on 5–7 prosentin vuosittaiset säästöt.
kauppalehti.fi
Ruskon jätekeskus toimii normaalisti, mutta alueella tehdään puhdistustöitä – lannoitesäiliön hajoamisen syytä tutkitaan
Kiertokaari aukaisi Ruskon jätekeskuksen keskiviikkoiltana rajoitetusti asiakkaille. Torstaina jätekeskus on avoinna normaalisti.
Kaleva.fi
Nämä sovellukset voivat muuttaa parisuhteesi painajaiseksi
Näitä sovelluksia ei yleensä ole alun perin tarkoitettu käytettäväksi puolison vaanimiseen, mutta kammottava ilmiö yleistyy. Niin sanottujen stalkerware-ohjelmien käyttö on maailmalla kasvussa. Sanalla tarkoitetaan ohjelmia, joilla voi vakoilla läheisen ihmisen kuten puolison toimintaa. Suomeksi stalkerwaren voinee kääntää esimerkiksi ”vaanimissovelluksiksi”.
www.iltalehti.fi
Vantaalla yritettiin polttaa moskeija, sanoo imaami
Myyrmäen moskeijan etuoven ikkuna rikottiin ja sisään heitettiin tulipalon aiheuttanut asia, kertoo imaami Ylelle.
yle.fi
Kellojen siirto | Miten kesäaikaan siirtymiseen kannattaa valmistautua? Unitutkija vastaa
Liiallisesta huolestumisesta voi olla enemmän haittaa kuin tunnin univajeesta”, sanoo unitutkija.
www.hs.fi
Näillä Neste-asemilla on nyt pulaa polttoaineesta – Autoliitto: Henkilöauto ei ole Suomessa luksustuote
Autoliiton mukaan osa on halunnut varastoida polttoainetta pahan päivän varalle.
www.is.fi
Parikymppistä miestä epäillään rajusta veritekojen sarjasta Yhdysvalloissa – nuorin uhreista 15-vuotias
Uhrit tapettiin useissa osoitteissa.
www.is.fi
Michaela jäi ilman suudelmaa – Tilittää nyt tv:ssä: ”Olin todella ärsyyntynyt”
Unelmahäät-ohjelmassa tutustutaan ruotsalaisparin Michaelan ja Mårtenin rakkaustarinaan. Varo juonipaljastuksia! Unelmahäät-ohjelman neljännessä jaksossa vietetään jouluteemaisia häitä Sastamalan talvimaisemissa. Alttarille astelevat ICT-alan konsultiksi opiskeleva Michaela, 33, ja Web-kehittäjä Mårten, 28. Michaela on puoliksi suomalainen ja Mårten puoliksi norjalainen, mutta pari asuu vakituisesti kotimaassaan Ruotsissa. Pari tapasi toisensa yliopisto-orkesterin juhlissa Tukholmassa helmikuussa 2016. Mårten kiinnitti heti huomiota puheliaaseen Michaelaan, jolle taas ei jäänyt miehen tapaamisesta oikeastaan minkäänlaista mielikuvaa.
www.iltalehti.fi
Neljä kuoli bussiturmassa Saksassa, poliisi tarkensi uhrilukuja
Berliinistä Sveitsiin matkalla ollut bussi ajautui pois moottoritieltä ja kaatui kyljelleen. Saksassa neljä ihmistä kuoli bussionnettomuudessa lähellä Leipzigia maan itäosassa, kertoi poliisi keskiviikkoiltana. Onnettomuudessa loukkaantui 35 ihmistä, joista kuuden vammat olivat vakavia. Poliisi kertoi aiemmin keskiviikkona viidestä kuolleesta ja noin 20 loukkaantuneesta, mutta ..........
https://www.aamulehti.fi/feed
Vantaalaisessa moskeijassa tulipalo – Poliisi vaitonainen
Moskeijan etuoven lasi oli rikottu. Moskeija kertoo julkaisevansa asiasta tiedotteen myöhemmin torstain aikana. Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa Al-Salam -moskeijassa on ollut torstain vastaisena yönä tulipalo. Asian vahvistaa Iltalehdelle moskeija imaami Sharmarke Said Aw-Musse.
www.iltalehti.fi
Avaruus | Japanin kuulaskeutuja heräsi taas uniltaan
Japani on vasta viides valtio, jonka lähettämä laite on onnistunut laskeutumaan Kuuhun.
www.hs.fi
Katu­jengiläisiä epäillään taas uusista vakavista rikoksista
Kahdessa rikoskokonaisuudessa on iso joukko epäiltyjä. Helsingin poliisin katujengirikosten tutkintaryhmä on saamassa valmiiksi kaksi esitutkintakokonaisuutta. Molemmissa kokonaisuuksissa epäillään katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä. Ensimmäinen tutkintakokonaisuus lähti liikkeelle törkeästä ryöstöstä Vantaalla maaliskuussa 2023. Poliisi epäilee, että helsinkiläisen ryhmän jäsenet pahoinpitelivät vantaalaismiehen ja veivät häneltä omaisuutta.
www.iltalehti.fi
Karjalainen siirtyy Keskisuomalaisen omistukseen ensi viikolla
Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi kaupan aiemmin tässä kuussa.
www.is.fi
Antti Törmäsen syöpä uusiutui – Yle: tämä on tilanne nyt
Antti Törmänen kuntoilee ja pohtii työnhakua.
www.is.fi
Rikosepäilyt | Moskeijassa oli tulipalo yöllä Vantaalla
Moskeijassa oli tulipalo yöllä Vantaan Myyrmäessä.
www.hs.fi
SM-liigassa mokanneet tuomarit ulos? Nyt puhuu konkari
Kokenut SM-liigatuomari uskoo, että Ilveksen ja KalPan ottelussa läpi meni useampi paitsiomaali. Hän ei silti halua haastoa kotimaan pääsarjaan. – Siinä kuvassa näyttää, että on aivan selvä paitsio, kokenut erotuomari Tom Laaksonen kommentoi Ilveksen keskiviikkoista 2–1-maalia. Laaksonen arvioi näkemänsä kuvamateriaalin perusteella, että Ilveksen ja KalPan neljännessä puolivälieräottelussa nähtiin kaksi paitsiomaalia. Entinen SM-liigatuomari ja -kiekkoilija ei katsonut ottelua suorana, mutta on nähnyt Ilveksen 2–1-maalin tallenteelta.
www.iltalehti.fi
Näin kävi kauramiljonäärin tekemälle lähestymiskieltohakemukselle
Kukkosten parisuhderumbasta ei käänteitä puutu.
www.is.fi
Rikosepäilyt | Poliisi epäilee: Espoolais­jengiin kytkeytyneet nuoret ampuivat autosta kohti ihmisiä viime kesänä Pikku-Huopa­lahdessa
Epäiltyjen mukaan kyse oli paukkupatruunoilla tehdystä pelottelusta.
www.hs.fi
Jethro Rostedt kertoo nyt miljoonaveloistaan ja rikossyytteistään: ”Elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista”
Tällä hetkellä Espanjassa asusteleva Rostedt uskoo selviävänsä veloistaan ja palaavansa takaisin Suomeen.
yle.fi
Jo kolme rahtialusta on törmännyt tänä vuonna siltaan
Tuhoisimmassa siltaonnettomuudessa Yhdysvalloissa kuoli 47 ihmistä matkustajajunan syöksyttyä alas romahtaneelta sillalta.
www.is.fi
Keikat | Mew’n pääsiäis­konsertit Helsingissä siirtyvät, uusi päivä huhtikuussa
Tanskalaisen Mew & The Danish Chamber Orchestran pääsiäislauantain konsertit siirtyvät huhtikuulle sairaustapauksen vuoksi.
www.hs.fi
Henriksson vastaa PS-edustajan kritiikkiin: ”Väite ei pidä paikkansa”
Opetusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo, että on edistänyt opetussektorin asioita hallitusohjelman mukaisesti. Opetusministeri Anna-Maja Henriksson (r) sanoo, että PS:n kansanedustajan, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtajan Ari Koposen kritiikki hitaudesta ei pidä paikkaansa. Koponen moittii Iltalehdelle Henrikssonin hitautta hallitusohjelmakirjausten toimeenpanossa, esimerkiksi koulujen kännykkäkiellon ja kouluväkivallan ehkäisyn edistämisessä.
www.iltalehti.fi
Tämän jälkkärin nuolet kulhon reunoilta
Pääsiäisenä monissa perheissä syödään suklaamunia. Nyt on aika keskittyä olennaiseen. Nimittäin suklaaseen. Tosiasia on, että pääsääntöisesti lapsia kiinnostavat pääsiäisessä suklaamunat.
www.iltalehti.fi
PS-kansanedustaja patistaa ministeri Henrikssonia töihin
Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen (ps) hoputtaa opetusministeriä edistämään esimerkiksi koulujen kännykkäkieltoa ja kouluväkivallan ehkäisyä. IL:n tietojen mukaan kritiikkiä kuuluu muualtakin hallituksesta. PS:n kansanedustajan Ari Koposen mielestä opetusministeri, RKP:n Anna-Maja Henriksson on vitkastellut peruskouluun liittyvien uudistusten edistämisessä. Koposen mielestä hallitusohjelmassa on hyviä kirjauksia peruskouluun liittyen, mutta pelkät kirjaukset eivät riitä, vaan niitä pitää toteuttaa. Koponen on eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja.
www.iltalehti.fi
Metsäaktivisteista elokuvan tehnyt Virpi Suutari: ”He ovat kuin kaivosten kanarialinnut ja varoittavat meitä vaarasta”
Havumetsän lapset -dokumentti ravistelee käsityksiä metsästä, niiden suojelusta ja suojelijoista. Tekijät haluavat herättää keskustelua metsien tulevaisuudesta.
yle.fi
PÖRSSI: Puuilo keulii eilisen tulosjulkistuksen tukemana
Puuilon osake nousi aamun seitsemänneksi vaihdetuimmaksi.
kauppalehti.fi
Nuoret | Eva Wahlström haluaa kieltää älylaitteet koulussa: ”Tämä voi kuulostaa hullulta”
Entinen huippunyrkkeilijä Eva Wahlström pohtii nuorten liikkumista ja etenkin liikunnan puutetta. Hän kertoo myös oman poikansa nyrkkeilyharrastuksesta, jossa hän on myös itse vahvasti mukana.
www.hs.fi
Japanin kuulaskeutuja heräsi
Laskeutujalla on ollut ongelmia.
www.is.fi
Ruotsalais­lehti: Prinsessa Madeleinella on ongelmia talonsa kanssa
Prinsessa Madeleine ja Chris O’Neill eivät saa Floridan Miamissa sijaitsevaa taloaan myytyä. Expressen kirjoittaa, että prinsessa Madeleine tuskailee edelleen Yhdysvaltojen Floridan Miamissa sijaitsevan asuntonsa myynnin kanssa. Talon myyntihintaa on alennettu jo kaksi kertaa, mutta ostajaa ei ole vieläkään löytynyt. Madeleinen Floridan kodin myyntihinta on tällä hetkellä euroissa 6,8 miljoonaa euroa. Pari osti talon vuonna 2020 2,6 miljoonalla eurolla, joten talon hinta on kasvanut melkoisesti neljän vuoden aikana. Expressenin mukaan pari on alentanut myyntihintaa yhteensä noin 617 000 euron verran sen jälkeen, kun talo laitettiin ensimmäisen kerran myyntiin.
www.iltalehti.fi
Kirjeitä Venäjältä | Venäjän propaganda nostaa nyt esiin hakaristin käyttöä Suomessa
Suomalaisten hakaristin käytöstä puhuivat Venäjällä muutama vuosi sitten enintään historian­harrastajat. Nyt tuota propaganda-­asetta kaivetaan esiin, kirjoittaa Kirjeitä Venäjältä -sarjan avustaja Mihail.
www.hs.fi
Eteläsavolaismies haksahti julkkisten nimissä tehtyyn mainokseen, menetti 120 000 euroa huijareille
Poliisi varoittaa julkisuuden henkilöiden nimissä tehdyistä huijauksista, joissa uhrien koneille hyökätään haittaohjelman avulla.
yle.fi
Tekaistu sijoitusyritys tyhjensi miehen tililtä 120 000 euroa
Huijarit pääsivät miehen pankkitilille asentaessaan niin sanotuissa sijoituksissa avustavaa käännössovellusta. Eteläsavolaiselta mieheltä huijattiin maaliskuussa sijoituspetoksen yhteydessä yhteensä 120 000 euroa, kertoo poliisi. Mies oli nähnyt ilmoituksen kahden tv-juontajan mainostamasta Immediate Bitware -nimisestä sijoitusyrityksestä. Todellisuudessa näillä tv-juontajilla ei ollut mitään tekemistä kyseisen yrityksen kanssa.
www.iltalehti.fi
Lumivyöryolosuhteet ovat nyt vaaralliset Ounas-Pallaksella sekä Ylläksellä ja Levillä
Pääsiäisen viettäjien ja retkeilijöiden on syytä huomioida kevättalven olosuhteet lumi- ja jääturvallisuuden kannalta. Aamun hankikanto voi muuttua iltapäivällä jo upottavaksi.
yle.fi
Media: Kreml-vuoto paljastaa Putinin kauhukoneiston – Massiivinen valvontajärjestelmä ollut jo käytössä jalkapallon MM-kisoissa
Putin luo massiivista kasvojentunnistukseen pohjautuvaa valvontajärjestelmää, johon kuuluu pelkästään Moskovassa satojatuhansia valvontakameroita, kertovat Yleisradio ja kansainväliset yhteistyömediat vuototietojen perusteella.
...
Nesteen Porvoon jalostamon suurseisokki alkaa huhtikuun alusta
Seisokin kesto on yhdeksän viikkoa.
kauppalehti.fi
Bensan hinta jatkoi nousuaan maaliskuussa – keskihinta kaksi euroa litralta
Polttoneisteiden hinnat kääntyivät nousuun vuodenvaihteessa.
yle.fi
Kalle Rovanperä jyrähti – ”Ei mitään järkeä”
Rovanperä kaipaa sääntömuutoksilta pysyvyyttä.
www.is.fi
SSAB tähyää Yhdysvaltojen markkinoille vähäpäästöisellä teräksellä – mukana 500 miljoonan euron avustusneuvotteluissa
Teräsvalmistaja SSAB tutkii mahdollisuutta aloittaa vähäpäästöisen teräksen valmistus Yhdysvalloissa.
kauppalehti.fi
Riikka Purra varoittaa puistattavasta skenaariosta itärajalla: ”Tilanne on tietenkin kammottava”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoo IS:n haastattelussa itärajan tilanteesta ja hallituksen valmisteleman poikkeuslain tilanteesta.
www.is.fi