Lue koko artikkeli aiheesta: iltalehti.fi
Pesisfinaalia puuhataan Olympiastadionille, nurmelle kipattaisiin hiekkaa – idealle täystyrmäys
Pesäpalloliitto haluaisi tuoda naisten ja miesten finaaliottelut Olympiastadionille kaudella 2022. Syynä on lajin satavuotisjuhlavuosi. Pesäpalloliitto harkitsee miesten ja naisten loppuotteluiden viemistä Olympiastadionille vuonna 2022. Suomen mestaruudet ratkaistaisiin vain yhdessä ottelussa. Asiasta ensimmäisenä kertoi Elmo-tv.
www.iltalehti.fi
Eduskunnan elpymispakettikeskustelu venyi lähes auringonnousuun asti – puhemies keskeytti asian käsittelyn puoli viideltä aamulla
Eduskunta keskusteli EU:n elpymispaketista koko viime yön ajan. Täysistunto alkoi eilen tiistaina kahdelta iltapäivällä ja päättyi puoli viiden aikoihin tänään keskiviikkoaamuna, kun puhemies keskeytti istunnon.
yle.fi
OP: Suomen talous kasvuryöpsähdyksen kynnyksellä – ”On syytä pitää jäitä hatussa”
Kasvupyrähdys alkaa hidastua ensi vuonna, jolloin palataan verkkaisemmalle kasvu-uralle, OP arvioi talousennusteessaan.
www.is.fi
Aseet | Kansallinen kivääriyhdistys ei saa hakeutua konkurssiin Yhdysvalloissa
Tuomarin mukaan NRA:n taloudenpidon epäselvyyksistä epäilty johtaja yritti hakea järjestön konkurssiin valvontaa vältelläkseen.
www.hs.fi
Seiska: Mikko ja Helena Koivun avioeroriita jatkuu, oikeutta käydään nyt Yhdysvalloissa – Helena syyttää avioehtoon painostuksesta
Oikeus miettii, pitääkö avioeroasiassa noudattaa Suomen vai Yhdysvaltojen lakia.
www.is.fi
HS Vantaa | Kuolinpesästä paljastui kelloharrastajan kokoelma – Kellot löytänyt yrittäjä uskoo ostajan ilmaantuvan
Vantaalainen yrittäjä ostaa kuolinpesistä kellokokoelmia kerran pari vuodessa. Nyt löytyi 38 rannekellon kokoelma.
www.hs.fi
Vuoden 2019 voitokkain nousi tuonelan porteilta – iskee taas Vermon valloitukseen
Callela Einsteinin uralle on mahtunut monenlaista, mutta hevonen palaa aina vain menestymään.
www.is.fi
Eduskunnan elpymispakettikeskustelu venyi lähes auringonnousuun asti – puhemies keskeytti asian käsittelyn puoli viideltä aamulla
Eduskunnan keskustelu EU:n elpymispaketista kesti viime yönä aamutunneille saakka. Maraton-mittaiseksi venynyt täysistunto alkoi kello 14.00 tiistaina ja päättyi kello 04.24 keskiviikkona.
Kaleva.fi
Valtteri Bottakselta tyly tyrmäys kohuväitteelle syrjäyttämisestään: ”Lappu on täksi vuodeksi”
Valtteri Bottas otti taas kantaa brittilehden väitteeseen syrjäyttämisestään.
www.is.fi
OP: Suomen talous kasvuryöpsähdyksen kynnyksellä – tänä vuonna 3,3 ja ensi vuonna 3 prosenttia
Talouskasvu johtuu kotitalouksista, joiden kuluttamat palvelut elpyvät nopeasti. Kasvuvauhti alkaa kuitenkin hidastua ensi vuonna, jolloin palataan verkkaisemmalle kasvu-uralle, OP:n ekonomistit arvioivat.
yle.fi
Meghania verrataan torjuttuun perheenjäseneen: hänkin kesytti Playboy-prinssin – kohut seurasivat
Sussexin herttuatar Meghan ei ole ensimmäinen Windsorien sukuun naitu jäsen, joka ei ole sopeutunut perheeseen. Meghan Markle kertoi Oprah -Winfreyn CBS-haastattelussa, miten vaikeaa kuninkaalliseen perheeseen ja hoviin oli sopeutua. Hän esitti syytöksiä, jotka asettivat hovin huonoon valoon.
www.iltalehti.fi
Työmarkkinat | Koronakriisi ja palkkasopimukset rauhoittivat työmarkkinoita viime vuonna – taisteluissa menetettiin työpäiviä entistä vähemmän, mutta käänne voi olla edessä
Ammattiyhdistysjohtajat ovat ennakoineet vaikeaa liittokierrosta ensi syksylle ja väläytelleet myös oikeuden hakemista joukkovoimalla.
www.hs.fi
Remedyn liikevoitto heikkeni, mutta liikevaihto kasvoi
Peliyhtiön suuren kokoluokan peliprojekti siirtyy kohta täyteen tuotantovaiheeseen.
kauppalehti.fi
THL:n Nohynek Ylelle: Ensimmäisen annoksen AstraZenecaa saaneille suositellaan toiseksi annokseksi Pfizeria
Tehoste annetaan 12 viikon kuluttua ensimmäisen rokotuksen antamisesta.
www.is.fi
Miss Suomi -finalistit julkistetaan: katso suora lähetys kello 14
ISTV näyttää Miss Suomi -finalistien julkistuksen suorana lähetyksenä. Uusi Miss Suomi kruunataan syyskuussa.
www.is.fi
Tältä näyttää Susanna Laineen näyttelemä Marika Salkkareissa – kesäteatterin isot eleet piti unohtaa
Susanna Laine hyppää haastavaan tv-näyttelijän pestiin, kun hän saapuu Salatut elämät -sarjaan mystisenä Marikana. Susanna löysi kuvauksista täysin uudenlaisen työyhteisön, josta hän nauttii kovin.
www.is.fi
Autotalli tuhoutui tulipalossa Kuhmossa
Noin sadan neliön autotalli tuhoutui tulipalossa Kuhmossa varhain keskiviikkoaamuna. Pelastuslaitos hälytettiin Heinälahdentielle ennen kello kuusi.
Kaleva.fi
Myös Helsingissä on nyt osakekuplia, varoittaa Peter Seligson – ”Voisin luetella monta firmaa, joista voi kysyä onko sen arvo miljardi vai miljoona”
Sijoittajakonkari Peter Seligson näkee, että taloudessa alkaa uusi vaihe, josta voi tulla mainio monille yrityksille, työntekijöille ja maailmantaloudelle: ”Elvytys aiheuttaa palkkainflaatiota ja se olisi aidosti hyvä asia.”
kauppalehti.fi
Takuuvarma ja yksinkertaisin tapa suolata uunilohi – helposti tasainen lopputulos
Ruokatoimittajan uudessa reseptikirjassa on helposti muistiin jäävä ohje.
www.is.fi
Sosiaalinen media | Facebook määrättiin pysäyttämään Whatsapp-tietojen kerääminen Saksassa
Whatsapp vaati käyttäjiään hyväksymään uudet käyttöehdot 15. toukokuuta mennessä tai lopettamaan viestipalvelun käytön.
www.hs.fi
Kolmen henkilöauton ketjukolari räsähti Oulun Limingantiellä
Kolmen henkilöauton ketjukolari on sattunut Oulun Limingantiellä keskiviikkoaamuna.
Kaleva.fi
Näkökulma: Vain virkamies ei nauttinut Lukon mestaruusjuhlista – joko kokoontumisrajoituksista voitaisiin luopua?
Juhlinnan seuraaminen sai toivomaan aikaa, jolloin tällaisesta ei tarvitse enää kirjoittaa, toteaa Iltalehden Juuso Taipale. Onnea, Rauma! Olette totisesti mestaruutenne ansainneet. Nauttikaa näistä hetkistä pitkään ja antaumuksella.
www.iltalehti.fi
Joko laulu soi? Yle näyttää, millaista on lintujen muuttoliike juuri nyt – seuraa suorana kello 10 alkaen
Suorassa verkkolähetyksessä on haastattelussa Vesa Hyyryläinen Kainuun lintutieteellisestä yhdistyksestä. Hänellä itsellään on takanaan lähes 50 vuoden kokemus lintuharrastuksesta.
yle.fi
Jääkiekko | Washington vei kotivoiton Bostonista, NHL-yön ainoa suomalainen lähti kaukalosta ilman tehopisteitä
Boston Bruinsin Urho Vaakanainen pelasi 21 minuuttia.
www.hs.fi
Reijo Ruokasen kolumni: Ministeri, joka pelkää matematiikkaa
Ministerillä ei ole nokan koputtamista korkeakoulujen valintapäätöksiin, kirjoittaa Reijo Ruokanen.
www.is.fi
Lotta Harala kertoo nyt, kuinka on tarkkaillut syömisiään pakonomaisesti vuosia – kun dopingnäytteestä löytyi jäämiä kielletystä aineesta, alkoi urheilijan pahin painajainen
Kun pika-aituri Lotta Haralan ravintolisästä löytyi jäämiä kielletystä piristeestä, se oli musertaa täydelliseen kontrolliin pyrkivän urheilijan. – Synkimmissä hetkissä minua on kannatellut tieto, että kaikki eivät kääntäneet minulle selkäänsä.
www.is.fi
20 vuotta Aleksanterinkadun muutoksia seurannut yrittäjä: ”Pahempaakin on nähty”
Liiketila toisensa jälkeen on tyhjentynyt Helsingin Aleksanterinkadulla, mutta yrittäjät uskovat naapuriin tulevan jälleen uusia liikkeitä. Tässä myytiin kirjoja, tuossa oli vaatekauppa. Parin korttelin päässä tavaratalo, kenkäliike ja italialainen ravintola. Nyt kaikkien kolmen viimeksi mainitun liiketilat kumisevat tyhjyyttään, kun Helsingin ydinkeskustan shoppailukatuna tunnettu Aleksanterinkatu kokee myllerrystä. Tyhjenevät liiketilat puhuttavat, kun moni perinteikäs ja näyttävä toimija on lyhyen ajan sisään ilmoittanut ovien sulkemisesta. Maanantaina Helsingin Sanomat uutisoi H&M:n ja saman omistajan Monki-vaateliikkeiden sulkevan Aleksanterinkadun pisteensä. Sulun aikataulusta ei ole tietoa, mutta yksistään H&M:n liiketila on suuri. Nyt siinä toimii naisten, miesten ja sisustustavaran myyntiä kolmessa kerroksessa.
www.iltalehti.fi
Liian vähällä nukkumisella voi olla karut seuraukset, kaikki nämä riskit lisääntyvät – lääkäri: ”Muuttaa ihmistä ihan täysin”
Pitkään jatkunut univaje vaikuttaa lähes kaikkeen: se muuttaa käyttäytymistä, heikentää työkykyä ja lisää esimerkiksi sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden ja muistisairauksien riskiä.
www.is.fi
Koripallo | Chicago Bullsille tappio kotiparketilla – Lauri Markkanen upotti 11 pistettä
Vieraissa ollut Brooklyn Nets vei isäntää pistein 115–107.
www.hs.fi
Voittomaali nollakulmasta kolme sekuntia ennen loppua – Ovetshkinille uran heikoin kausi
Michael Raffl ratkaisi ottelun viimeisellä mahdollisella hetkellä. NHL:n runkosarjaa tahkottiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kahden ottelun verran. Kierroksen ainoa suomalaispelaaja oli Boston Bruinsin puolustaja Urho Vaakanainen.
www.iltalehti.fi
Näyttelijä Sari Havas paljastaa Me Naisissa: ”Kymmenen vuoden rakkaussuhde varattuun mieheen”
Sari Havas kertoo lähteneensä eron jälkeen seksuaaliselle tutkimusmatkalle. Kun näyttelijä Sari Havas erosi 45-vuotiaana Pertti Sveholmista, hän päätti, ettei jätä kiveäkään kääntämättä seksuaalisuuden saralla. Havas opiskeli parisuhde- ja seksuaaliterapeutiksi. Se oli hänelle avartava kokemus.
www.iltalehti.fi
Kuljetus | Budbeellä on Suomessa jo yli sata pakettiautomaattia, toiminta laajenee nyt yhteistyössä isojen ketjujen kanssa
Kotiinkuljetusyhtiö Budbee laajensi toimintaansa pakettiautomaatteihin.
www.hs.fi
Lämpöaalto pysyy Suomen yllä – näissä paikoissa helleraja voi mennä rikki keskiviikkona
Sää jatkuu keskiviikkona selkeänä maan etelä- ja keskiosassa. Lämpötila kohoaa paikoin hellelukemiin.
www.is.fi
Pankinjohtaja sijoitti dogecoiniin, sai jättipotin ja ripusti hanskat naulaan
Dogecoinin arvo on noussut tämän vuoden aikana 10 300 prosenttia.
kauppalehti.fi
Muslimit ympäri maailmaa valmistautuvat suureen juhlaan – Id al-Fitr päättää paastokuukausi ramadanin
Paastokuukausi ramadan päättyy tänään. Ramadan päättyy, kun seuraava uusi kuu havaitaan, joten paaston jälkeinen suuri juhla alkaa eri maissa hieman eri aikaan.
yle.fi
Aamu valkeni mestaruuskaupunki Raumalla – tältä näyttivät juhlinnan jäljet
Lukko voitti tiistaina jääkiekon Suomen mestaruuden ja viimeiset juhlijat olivat yhä torin laitamilla aamu kuudelta keskiviikkona. Mestaruutta juhlittiin riehakkaasti Rauman torilla, sekä Äijänsuon jäähallilla, jonne joukkue saapui kello 22 jälkeen illalla. Katso videolta millä juhlapaikoilla näytti seuraavana aamuna.
www.iltalehti.fi
Puhemies pysäytti elvytyspakettikeskustelun yöllä kello 04.24 - ”miksi keskeytitte istunnon?”
Kansanedustajat puhuivat EU:n elvytyspaketista melkein läpi yön. Keskiviikkona asiasta äänestetään. Keskustelu EU:n elvytyspaketista jatkui eduskunnassa täydellä höyryllä aina aamuyölle, kunnes eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk) laittoi puheelle pisteen. Eduskunnan oman pöytäkirjan mukaan kello oli tuossa vaiheessa 04.24. Täysistunto alkoi tiistaina kello 13.59. Täysistunto keskeytettiin yöllä kello 03.59 vajaaksi 20 minuutiksi. Täysistuntoa jatkettiin kello 04.18, kuusi minuuttia tästä Vehviläinen kopautti keskustelun päättyneeksi.
www.iltalehti.fi
Merja Mähkän kolumni: Kryptosijoitukseni arvo kolminkertaistui hetkessä, mutten tiedä, onko se hyvä vai huono asia
Älä laita kryptovaluuttoihin penniäkään enempää, kuin sinulla on varaa menettää, kirjoittaa Merja Mähkä. Tiedättekö ne lehtijutut, joissa joku löytää vintiltään jonkun vanhan kupin ja sitten se paljastuukin tosi arvokkaaksi? Inhoan niitä juttuja. Ne antavat harhaanjohtavan kuvan sijoittamista, sillä niissä on kyse tuurista. Oikea sijoittaminen ei välttämättä vaadi hirveästi taitoa, mutta se vaatii kärsivällisyyttä ja sitoutumista fiksuihin valintoihin, kuten siihen, että laittaa muutaman kympin kuussa sijoitusrahastoon.
www.iltalehti.fi
Jalkapallo | Helsinki Cup joutui tinkimään diskosta mutta onnistui ihmeessä keskellä pandemiaa – nyt juniori­turnaus aikoo toistaa saman tempun
Helsinki Cup joutuu tinkimään esimerkiksi diskosta ja avajaisista. Mutta koronaviruspandemiasta huolimatta tapahtuma aiotaan tänäkin vuonna järjestää.
www.hs.fi
Venäjänkielinen kyberjengi kiristää Washingtonin poliisia – uhkaa julkaista haittaohjelmalla saatuja arkaluonteisia tietoja
Venäjänkielinen kyberjengi kiristää Washingtonin poliisia varastamillaan arkaluonteisilla tiedoilla. Venäjänkielinen hakkeriryhmä Babuk uhkaa julkaista Yhdysvaltain pääkaupungin Washington DC:n poliisilta kiristyshaittaohjelman avulla varastamiaan arkaluonteisia tietoja. Tietomurto tapahtui viime kuun loppupuolella, minkä jälkeen kyberrikolliset ovat yrittäneet kiristää lunnasrahoja vuotamalla joidenkin poliisien henkilökohtaisia tietoja.
www.iltalehti.fi
Nyrkkeily | Tyson Fury hermostui brittitabloidin aurinkorasvakuvista – Julkaisi perhepotretin keskisormien kera
Raskaan sarjan mestari lomaili Miamissa yhdessä veljensä kanssa.
www.hs.fi
Valtteri Bottas kertoo, miksi laittoi hulppean Mersunsa myyntiin – tilalle tulossa jo uusi urheiluauto
Valtteri Bottas haluaa kunnostaa kasvattajaratansa kansainväliseksi karting-areenaksi.
www.is.fi
Norjassa moralisoidaan suomalaisten konstia – Topi Raitaselta suorat sanat: ”Ei ole missään nimessä dopingia”
Alppimajaharjoittelu on maailmalla normaali konsti, mutta Norjassa se on kiellettyä. Sensaatiohakuinen norjalaistoimittaja Esten O. Säther avasi viime viikolla Dagbladetin kirjoituksessaan tutun matopurkin, kun hän vertasi suomalaistenkin suosimaa alppimajaharjoittelua dopingiin. – Ei ole missään nimessä dopingia. Pitäisikö kenialaiset ja etiopialaiset hylätä, kun ne asuvat korkealla? Me annetaan tasoitusta, kun asutaan merenpinnan tasolla. Yritetään tällä tavoin päästä samalle viivalle, sanoo Suomen paras kestävyysjuoksija Topi Raitanen.
www.iltalehti.fi
Kommentti: Italia ei edes teeskentele, että EU:n elvytysrahojen tarve johtuisi vain koronasta
Italia saa eniten EU:n koronaelvytystä – ja myöntää, että rahan tarve johtuu pääosin muista syistä kuin koronasta. Suomi luulee muuta ja maksaa, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.
www.is.fi
Kun Omar näkee metrossa vain nuoria ja narkomaaneja, hän toivoo, etteivät he tutustuisi – tältä näyttää korona-Helsinki nuorisotyöntekijöiden silmin
Korona-aikana nuorten väkivaltarikollisuuden kasvusta on puhuttu paljon. Nyt nuoret eri puolilla Helsinkiä kertovat, miten voivat ja miksi osa heistä kantaa puukkoa mukanaan. – Miksi tuo meidän tuntema nuori tyttö hengailee narkkarin kanssa? Kysymyksen esittää Omar Abdi, joka on työskennellyt 19 vuotta Helsingin etsivän nuorisotyön palveluksessa.
www.iltalehti.fi
Törmäsitkö epäilyttävään väitteiseen tai kyseenalaisiin faktoihin kuntavaalien alla? Ehdota väitteitä Ylen faktantarkistuksen setvittäväksi!
Yle tarkistaa poliitikkojen ja puolueiden esittämiä väitteitä vaalien alla. Tee ehdotus faktantarkistukseen sopivasta väitteestä tässä jutussa!
yle.fi
Yhdysvaltalaistuomari hylkäsi vaikutusvaltaisen kivääriyhdistyksen konkurssihakemuksen – katsoo asejärjestön välttelevän korruptiotutkintaa
New Yorkin osavaltio ilmoitti viime elokuussa haastavansa Kansallisen kivääriyhdistyksen NRA:n ja sen johtajan oikeuteen muun muassa talouspetoksien vuoksi. NRA ilmoitti tammikuussa jättäneensä konkurssihakemuksen.
yle.fi
Antin puhelimeen kilahti yöllä toiselle henkilölle tarkoitettu viesti korona­rokotuksesta – Hus kehottaa tarkkuuteen
Vahvistusviestin väärä vastaanottaja voi perua ajan koronarokotukseen.
www.is.fi