Pääkirjoitus | Tupakointia on hyvä rajoittaa, mutta rajoittamisellakin pitää olla rajat

Tupakointi on Suomessa vähentynyt, ja tiukentuneet rajoitukset ovat vaikuttaneet asiaan olennaisesti. Rajoitusten kiristäminen vaikeutuu, kun niiden halutaan kohdistuvan aiempaa enemmän myös koteihin.
Lue koko artikkeli aiheesta: hs.fi
Jeminalla, 23, oli vain poskiontelo­tulehdus – kunnes hän oli hengen­vaarallisessa tilassa
Jemina Torvinen sairastui varsin harvinaiseen aivolaskimotukokseen. Asian diagnosointi kesti kauan, mutta Torvisen onneksi mitään peruuttamatonta ei ehtinyt tapahtua. Jemina Torvinen, 23, sairastui hengenvaaralliseen aivolaskimotukokseen, joka havaittiin vasta useiden tutkimuskertojen jälkeen. Sitä ennen hänellä diagnosoitiin muun muassa poskiontelotulehdus. – Minulle kerrottiin, ettei aivoverenkiertohäiriöiden mahdollisuutta ajatella helposti nuoren henkilön kohdalla, sillä aivolaskimotukokset ovat ylipäätäänkin varsin harvinaisia.
www.iltalehti.fi
Torstaina noin 50 peruttua bussivuoroa – Oulun joukkoliikenne näyttää elpymisen merkkejä
OTP peruu Oulussa torstaina 20. tammikuuta noin 50 bussivuoroa, Oulun kaupunki tiedottaa. Määrä on aiempia päiviä vähäisempi: keskiviikkona peruttuja vuoroja oli 120, tiistaina 130 ja maanantaina 250. Kaupunki on jo yli viikon ajan tiedottanut iltaisin seuraavan päivän perutuista bussivuoroista.
Kaleva.fi
Pääkirjoitus: Hallitus perään­kuuluttaa asian­tuntijoiden arvioita, mutta pyyhkii niillä pöytää
Hallitus linjasi tiistaina toimista, jotka ovat ristiriidassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijanäkemysten kanssa, kirjoittaa Kreeta Karvala. Sanna Marinin (sd) hallituksen mukaan nykyisiä koronarajoituksia on jatkettava helmikuun puoliväliin saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että ravintolarajoitukset jatkuvat ja koronapassi on rokotetuiltakin umpijäässä vielä kuukauden. Hallitus myös suosittaa aluehallintovirastoja jatkamaan yleisötilaisuuksien kieltoa ja liikuntatilojen sulkua. Onneksi lapset ja nuoret on tarkoitus jättää rajoitusten ulkopuolelle. Hallituksen perusteluna rajoitusten jatkamiselle on sairaanhoidon kantokyvyn turvaaminen, kunnes ihmisten rokotesuoja on saatu riittävälle tasolle.
www.iltalehti.fi
Vaimo yllätti entisen SM-liigan tähden alastomien naisten seurasta – seurauksena lähtöpassit sekä kotoa että nykyisestä joukkueesta
Alexander Salakin uudenvuodenjuhlat päättyivät katastrofiin.
www.is.fi
Hovimuusikko Ilkka karkasi kauppareissulta kuppilaan ja julkaisi sieltä kuvan – Anni Hautalalta heti terävä kommentti
Ilkka ”Hovimuusikko” Ihamäki julkaisi Instagramissa hupaisan kirjoituksen, johon moni seuraaja saattoi samaistua.
www.is.fi
Tällä pyyhkiytyy muisti, joten mikseivät pinttyneet likatahratkin? Testasimme netistä tuttua niksiä kylpyhuoneeseen
Useat eri verkkosivustot vinkkaavat, että vodka on hyvä keino päästä eroon kylpyhuoneen pinttyneistä home-, kalkki- ja saippuatarhoista. Siivousniksien mukaan vodkaa voi käyttää puhdistukseen joko raakana tai sitä voi sekoittaa veden kanssa (1:1) riippuen siitä, kuinka pinttyneitä tahrat ovat. Kokeilimme, pitävätkö puhdistusvinkit paikkansa.
www.is.fi
Koulujen turvallisuus koronapandemiassa on kiistan kohteena – rehtorit enimmäkseen rauhallisina: Sijaisia on saatu, ei hälyttävää kasvua poissaoloissa
Yle kysyi 16 suuren koulun rehtorilta ympäri Suomea, miten pandemia vaikuttaa oppilaisiin ja henkilöstöön.
yle.fi
Koronavirus | Professori rajoitusten jatkumisesta: ”Kyllä tautia kannattaa rajoittaa”
HS kysyi professorilta ja ylilääkäriltä, kuinka paljon nykyisessä epidemiatilanteessa tarvitaan rajoituksia sitä hillitsemään. Miksi rajoituksia ei voitaisi höllentää?
www.hs.fi
Katkerista kyynelistä Kiinaan – Suomen nuori hiihtolupaus tunnemyrskyssä
Jasmin Kähärä huojentui Vantaan Suomen cupissa. SM-sprintin finaalissa toissa sunnuntaina Imatralla nurin. Kyyneleet kesken kisan ja suu supussa kohti kotia. – Kyllä se harmitti tosi paljon ja useamman päivän, Jasmin Kähärä kertoo nyt.
www.iltalehti.fi
OYSissa ei näy koronapiikkiä synnytyksissä – Kainuun uusi sairaala on houkutellut synnyttäjiä yli maakuntarajojen
Oulun yliopistollisessa sairaalassa korona-aika ei ole näkynyt vauvaboomina, mutta syntyvyys on hyvällä mallilla maakunnassa.
Kaleva.fi
PÖRSSI: Helsingin nousu jäi yritykseksi – Nesteen kurssi upposi
Etenkin Nesteen alamäki painoi pörssiä.
kauppalehti.fi
Ohikulkija äkkäsi outoja valomerkkejä Espoonlahden jäällä – ”On ilmeisesti harhauttanut maissa olijaa”
”Valo on vilkkunut. Parempi kuitenkin näin.”
www.is.fi
Snapchatissa nuorille tarjotaan avoimesti päihteitä ja hakupalveluita, paljastaa selvitys – nuoret näkevät erityisesti nikotiinituotteet arkipäiväisinä
Selvitys: Alkoholia ja nikotiinituotteita päätyy alaikäisille helposti sosiaalisen median välityksellä 19.1.2022 07:00:00 | EHYT Nuoret saavat käsiinsä alkoholia ja nikotiinituotteita pääasiassa kavereiden ja täysi-ikäisten tuttujen kautta.
Kaleva.fi
Tom Cruise -testi osoitti, että ihmiset eivät erota valevideoita – erotatko sinä?
Tutkimustulosten mukaan deepfake-videot voivat muuttaa ihmisten suhtautumista aitoihin videoihin. Tuoreen tutkimuksen mukaan suurin osa ihmisistä ei osaa erottaa deepfake-videoita oikeista, vaikka heille kerrottaisiinkin, että videoita on voitu muokata digitaalisesti. Oxfordin ja Brownin yliopiston sekä Royal Society -tiedeakatemian tutkimuksesta uutisoi ennakkoon Independent. Deepfake-videoilla tarkoitetaan videoita, joissa tekoälyn ja koneoppimisen avulla saadaan luotua videoväärennöksiä, joissa voidaan laittaa esimerkiksi tunnettuja henkilöitä sanomaan ja tekemään mitä tahansa. Videoita on käytetty monesti esimerkiksi politiikkojen ja näyttelijöiden kohdalla.
www.iltalehti.fi
Solsidan-tähti oli pahassa skootteri­onnettomuudessa – kyydissä oma poika: ”Nyt me kuolemme”
Mia Skäringer täräytti skootterilla päin puuta. Ruotsalaisesta Solsidan-sarjasta tuttu näyttelijä Mia Skäringer, 45, joutui poikansa kanssa syksyllä pahaan skootterionnettomuuteen vuoristossa. Skäringer törmäsi skootterilla täydellä vauhdilla puuhun. Alfred-poika, 22, istui hänen takanaan.
www.iltalehti.fi
Koronavirus | Korona­potilaiden määrä on tasaantunut Husin sairaaloissa – epidemian suuntaa silti hankala ennakoida
Epidemian suuntaa on nyt hankalaa seurata, koska tartuntaluvut eivät enää kerro totuutta.
www.hs.fi
Turvallisuuspolitiikka | Puolustus­ministeri Kaikkosen mukaan on mahdollista, että turvallisuus­tilanne Euroopassa huononee: ”Lännellä on iso huoli Ukrainan tilanteesta”
Puolustusministeri Antti Kaikkonen pitää mahdollisena, että Euroopan turvallisuustilanne huononee entisestään.
www.hs.fi
Ninan ja Kimmon perheelle jäi kotitalon palon jäljiltä kenkä, sanko, viltti ja villasukat – yhteisö riensi apuun: "Siinä on meille uusi alku"
Loppiaisen tulipalossa kotinsa menettänyt kuopiolaisperhe sai nopeasti uuden kodin.
www.is.fi
Microsoftin jättimäinen yrityskauppa tuo peliyhtiön johtajalle 390 miljoonan dollarin tilin
Bobby Kotick on kertonut jättävänsä toimitusjohtajan tehtävät Microsoft-kaupan toteutuessa.
kauppalehti.fi
Työelämä | Ammatti­liitto Pro hylkäsi valtakunnan­sovittelijan esityksen ilmailualan teknisiä työn­tekijöitä koskevassa työ­riidassa
Pro aloitti ilmailutekniikan työnseisauksen viidessä yrityksessä maanantaina.
www.hs.fi
Kuvataideakatemia näyttää koskemattomalta, vaikka se on toiminut jo syksyn uusissa tiloissa – katso video
Taideyliopiston kuvataideakatemia oli pitkään evakossa ennen muuttoa uusiin tiloihin. Dekaanin mukaan opiskelijat ovat antaneet tiloista positiivisen palautteen lisäksi myös kritiikkiä.
yle.fi
Harkimo vaatii hallitusta tilille taloudesta: ”Palkkojen harmonisointi vie vähintään 500-800 miljoonaa euroa”
Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo on jättänyt kirjallisen kysymyksen sote-uudistuksen rahoitusta koskien. Kansanedustaja Harry Harkimo (liik) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien sote-uudistuksen rahoitusta. Hän kaipaa vastausta siihen, millä tavoin hoitajamitoitus, hoitotakuu ja palkkojen harminisointi sekä tietojärjestelmien uudistaminen tullaan rahoittamaan. – Pääministeri Sanna Marinin hallitus on yhteisesti ilmoittanut, että valtiontalouden menokehyksiä ei ylitetä vuosina 2022—2023. On epäselvää, miten rahoitus palkkaharmonisaatioon, hoitajamitoitukseen ja hoitotakuuseen saadaan järjestettyä hyvinvointialueilla, Harkimo kirjoittaa kirjallisessa kysymyksessä.
www.iltalehti.fi
Jasmin Kähärä repi huiman eron – joukkuekaveri valitteli kipeää pakaraa Ylellä: ”Lensin perseelleni”
Vuokatti Ski Teamin vauhti oli muille liikaa. Vuokatti Ski Team juhli voittoa hiihdon Suomen cupin naisten viestissä Vantaalla. Voittokamppailu käytiin Vantaan Hiihtoseuran ja Vuokatti Ski Teamin välillä.
www.iltalehti.fi
”Olenko kelvoton ulkomaan asukki?” – Mira on asunut poissa Suomesta yli 5 vuotta, mutta ei osaa vieläkään asuinmaansa kieltä eikä tunne paikallisia
Ulkomaille voi asettua elämään monella tavalla. Minä elän tällä hetkellä kuplassa, jonka näköistä – ainakaan tismalleen samanlaista – ei ole kenelläkään muulla, kirjoittaa vuosia ulkomailla asunut Mira Jalomies.
www.is.fi
Minä väitän | Suurin osa suomalaisista syö liian vähän kasviksia, ja se on terveydelle haitaksi – Näillä helpoilla vinkeillä kasviksia saa lisättyä lautaselle kuin huomaamatta
Suurin osa suomalaisista saa jatkuvasti liian vähän kasviksia. Paras tapa päästä puolen kilon tavoitteeseen on syödä päivittäin monipuolisesti eri värisiä vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö ja ravitsemustieteen dosentti Satu Männistö.
www.hs.fi
"Kun teatterissa on kyse rakkaudesta, niin siinä perhana vieköön pitää olla se rakkaus"
Näyttelijä Maija-Liisa Peuhu syttyy helposti ideoille eikä halua sulkea mitään pois. "Taalasmaan Ullan rooli on antanut minulle rohkeutta elämässä."
Kaleva.fi
Lusia Harris on kuollut – varattiin ainoana naisena pohjoisamerikkalaiseen miesten ammattilaisliigaan
Lusia Harris kuoli 66-vuotiaana.
www.is.fi
Seuraava talvimyrsky saapuu jo Suomeen – huomenna uhkaa liikennekaaos
Pelastuslaitokset valmistautuvat jo ennustettuun myrskyyn. Pohjois-Karjalassa on saatu esimakua ja kehotetaan jäämään kotiin. Talvimyrsky tuo Suomeen navakkaa tuulta ja sakeaa lumipyryä, mikä muuttaa ajokelin paikoin erittäin huonoksi. Ilmatieteen laitoksen varoituskartta ennustaa erittäin huonoa ajokeliä ja huomattavaa onnettomuusriskiä maan etelä- ja keskiosiin. Myrskyrintama tulee Suomeen yöllä lännestä ja läntisillä merialueilla pohjoistuuli voimistuu aamuyön aikana. Aamulla merellä mitataan jo myrskylukemia, 21 metriä sekunnissa.
www.iltalehti.fi
Uusi palvelu helpottaa puhelinliittymän kilpailutusta – Dna:lla ja viranomaisilla on riita palvelun toteutuksesta, operaattoria uhkaa suuri sakko
Kuluttaja saa uudessa palvelussa tekstiviestillä tiedon puheliittymänsä sopimuksen päättymispäivästä, jos kyse on määräaikaisuudesta. Dna tulkitsee tietosuojakysymyksiä viranomaisia tiukemmin.
yle.fi
Golf | Matilda Castren aloittaa uuden kauden muiden lajien Hall of Fame -urheilijoiden seurassa
Koronatartunta sotki Castrenin valmistautumista voittajien kutsukisaan
www.hs.fi
HS Helsinki | Kohun keskiöön joutuneen kahvilan tukipotti palautetaan lahjoittajille – Joukko­rahoituksesta huolehtinut palvelu: ”Mitään tällaista ei ole tähän mennessä tapahtunut”
Meilahtelaista kahvilaa kampanjassa tukeneet ihmiset saavat rahansa takaisin. Taustalta paljastui monimutkainen juridinen kuvio.
www.hs.fi
Päättyykö Lewis Hamiltonin radiohiljaisuus viimein? Mercedes paljasti uuden F1-autonsa julkaisupäivän – kuskien määrä olla paikalla tilaisuudessa
Median tavoittamattomiin vetäytyneen Lewis Hamiltonin on määrä olla haastateltavissa, kun Mercedes julkaisee ensi kauden autonsa.
www.is.fi
Ravintoloilla edessään pitkä kurimus – huippukokki Henri Alén tuskailee: ”Käytännössä täyssulku”
Keittiömestari Henri Alénin mukaan nykyiset aukiolorajoitukset tarkoittavat käytännössä täyssulkua illallisravintoloille.
www.is.fi
37-vuotias ranskalaisnäyttelijä menehtyi hirvittävässä lasketteluonnettomuudessa
Gaspard Ullielin viimeiseksi roolityöksi jäi Marvel-sarjakuviin pohjautuva televisiosarja Moon Knight.
www.is.fi
Sulat tiet jäätyvät hiljalleen lumisateen siivittämänä ja ajokeli muuttuu huonoksi, varoittaa Ilmatieteenlaitos
Keskiviikkona Oulun seudulla on ollut lauhaa ja tiet ovat osittain sulaneet. Iltaa kohden pakkanen kiristyy ja tiet jäätyvät liukkaiksi, kertoo Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa.
Kaleva.fi
Pääministeri Johnsonia vaadittiin eroamaan parlamentin kyselytunnilla – ”Jumalan nimessä, lähde”
Pääministeri Johnson aikoo taistella mahdollista epäluottamuslausetta vastaan.
www.is.fi
Pakistan | Pakistanilaisnainen tuomittiin kuolemaan uskontoa ja profeettaa rienaavasta Whatsapp-viestistä
Oikeusistuimet ovat jakaneet kymmeniä vastaavia tuomioita. Osasta on noussut kotimainen tai kansainvälinen kohu.
www.hs.fi
Rahoitus | Finnvera: Tulos viime vuodelta yltää voitolle, ei ”merkittäviä” uusia tappiovarauksia
Finnveran mukaan tulos sisältää tällä hetkellä tiedossa olevat tappioarviot ongelmiin joutuneista riskinkohteista.
www.hs.fi
Sote-alan pienimmät palkat nousevat palkkaharmonisoinnin kautta – työnantajat ja työntekijät erimielisiä, vaikuttaako tämä jo nykyisiin tes-neuvotteluihin
Uusilla hyvinvointialueilla tasataan toisiaan vastaavien työtehtävien palkkaeroja palkkaharmonisoinnilla. Se nostaa joidenkin työntekijöiden palkkoja, mutta ammattiliitot eivät pidä tätä ratkaisuna palkkakuoppaan. Kunta-alan työntekijäliitot pyrkivät saamaan erillisen palkkaohjelman alkaneissa neuvotteluissa.
Kaleva.fi
Tiedätkö yhtään mitään pizzasta? Kovimmat Quattro Stagionin ystävät voivat pyöritellä testistä 12/12
Oletko hyvä tekemään pizzaa? Vai vielä parempi syömään sitä?
www.is.fi
”Onhan se älytöntä” – 3 hoitoalalla työskentelevää opiskelijaa kertoo, miten opintotuen tuloraja ajaa kieltäytymään töistä
Sosiaali- ja terveysalalla kärsitään työvoimapulasta, ja hoitoalan opiskelijoilla olisi intoa tehdä töitä. Opiskelijat kertoivat Me Naisten kyselyssä, miten opintotuen tuloraja mutkistaa kuviota.
www.is.fi
Tiesitkö tätä Ranskasta? Maa houkuttelee ulkomaalaisia sijoittajia ja kasvaa isoista Euroopan talouksista nopeimmin
Ranskaa auttoivat kasvukiitoon koronapassien varhainen käyttöönotto ja nopeat pandemian tukipaketit. Porskuttava talous tukee myös istuvaa presidenttiä Emmanuel Macronia kevään vaaleissa.
yle.fi
Pääkirjoitus | Terveyteen vaikuttavat muutkin asiat kuin koronavirus
Hallitus jatkoi koronarajoituksia, mutta esimerkiksi liikuntapaikkojen suhteen aluehallintovirastot voivat käyttää itsenäistä harkintaa.
www.hs.fi
Husin sairaaloissa on yhä enemmän kaksi rokotetta saaneita – Tämä rokotteiden tehosta tiedetään nyt
Brittitutkimuksen mukaan toisen annoksen suojateho laskee kuuden kuukauden jälkeen. Kolmas annos nostaa rokotteen tehoa huomattavasti.
www.is.fi
Asiantuntijat kannustavat ottamaan kolmannen rokotteen, mutta 12–17-vuotiaille niitä ei Suomessa anneta – THL:n Hanna Nohynek kertoo, miksi
Muun muassa Saksa ja Britannia ovat aloittaneet teini-ikäisten kolmannet rokottamiset.
yle.fi
Satelliittikuvat paljastavat: Tällaista tuhoa Tongan valtaisa tsunami jätti jälkeensä
Satelliittikuvista näkyy, kuinka Tongan saarivaltio on kärsinyt maanalaisesta tulivuorenpurkauksesta ja sen aiheuttamasta tsunamista.
www.is.fi
Olympiayleisön rakastamalta öljymieheltä lohduton viesti – perhe kateissa Tongalla, isä jäi tuhkan peittämään kaupunkiin
Tongalaisurheilija ei ole kuullut mitään Tongalla asuvasta perheestään. Pita Taufatofua on kenties Tongan tunnetuin urheilija. Hän on edustanut maataan sekä talvi- että kesäolympialaisissa: maastohiihdossa ja taekwondossa. Suurimman huomion Taufatofua on kuitenkin kerännyt olympialaisten avajaisissa. Hänellä on ollut tapana öljytä yläkroppansa ja kävellä areenalle ilman paitaa.
www.iltalehti.fi
Marvel-tähti, 37, menehtyi vakavassa laskettelu­turmassa
Näyttelijä Gaspard Ulliel kuoli 37-vuotiaana. Ranskalaisnäyttelijä Gaspard Ulliel joutui lasketteluonnettomuuteen tiistaina. Hänet kuljetettiin sairaalaan, missä miehellä todettiin vakava päävamma. Näyttelijän perhe vahvisti kuoleman medialle.
www.iltalehti.fi