Sunnuntaina ukkoskuurot voivat yltyä rajuiksi maan keskiosissa

Pahimmillaan vettä voi kertyä kymmenestä kahteenkymmeneen millimetriä ja tuuli voi olla puuskissa jopa 15 metriä sekunnissa. Sunnuntain sää on lähes koko maassa melko epävakaista, poutaisinta on Lapin pohjoisosissa. STT kertoo Ilmatieteenlaitoksen päivystävän meteorologin antaneen maan keskiosiin rajun ukkosen varoituksen.
Lataa lisää
Lue koko artikkeli aiheesta: iltalehti.fi
Kotihälytysten ja huumausainerikosten määrät kasvoivat huomattavasti koronakevään aikana Lapissa – Rikosten selvitysaste parani Lapissa
Poliisin kotihälytystehtävien määrä kasvoi kevään aikana yli neljänneksellä Lapissa. Tehtäviä oli 404 enemmän edellisen vuoden samaan ajankohtaan verrattuna.
Kaleva.fi
Mariannen viiden raaka-aineen arkibravuuri on superhelppo – ”mitä mausteisempaa, sen parempi”
Raviolilasagne valmistuu vaivatta. Viisi raaka-ainetta ladotaan uunivuokaan kerroksittain ja puolen tunnin päästä uunista tulee höyryävän kuuma ja herkullinen raviolilasagne. Äärimmäisen helppoa, mutta sitäkin herkullisempaa! Iltalehden toimittaja Marianne Zittingin arkiruokabravuurin taustalla on Hannan Soppa -blogin neljän aineksen raviolilasagne, josta Marianne viehättyi viime syksynä.
www.iltalehti.fi
Britanniassa ravintolaruokaa saa nyt puoleen hintaan hallituksen piikkiin – mutta edessä häämöttää jo pubien sulkeminen uudelleen koronan takia
Euroopan korkein ylikuolleisuus varjostaa Britannian hallituksen koronatempausta.
yle.fi
Riikan tekemä feta-pestopasta on niin helppo ja vähätiskinen, että kokkaajaa melkein nolottaa
IS Plusin esimies Riika Kuuskoski hämää ruokavieraitaan syöttämällä heille eineksiä. Korona-aikana on kokeiltu esimerkiksi helppoa pastareseptiä.
www.is.fi
Pokerihai Jens Kyllösen ökyhäät Hangossa: Martina säväytti seksikkäässä asussa - katso kuvat!
Jens Kyllösen häihin oli kutsuttu Suomen eturivin julkkiksia. Jens Kyllönen on Suomen yksi tunnetuimmista pokeritähdistä. Tosin mies on vähitellen jättänyt pokeripöydät taakseen, ja panostanut rahoitusalaan. Nyt Kyllösellä on taskussaan kauppatieteiden maisterin paperit.
www.iltalehti.fi
Keskusta | Keskustan varapuheen­johtaja Honkosen odotetaan lähtevän mukaan puheen­johtaja­kisaan – Suora lähetys kello 12
Puheenjohtajakisa käynnistyi torstaina, kun Annika Saarikko haastoi Katri Kulmunin.
www.hs.fi
Miksi miljoonia tahkoava Britney Spears, 38, ei saa ajaa autoa tai käydä kaupassa? Poptähden isä lataa suorat sanat tyttärensä poikkeuksellisesta tilanteesta
Poptähti Britney Spearsin isä Jamie Spears puhuu suunsa puhtaaksi väitteistä, joiden mukaa hän pitäisi tytärtään vankina.
www.is.fi
Video: Näin eturengas petti Valtteri Bottaksen F1-autossa – ”Jotain tapahtui”
F1-sarjan Twitter-tilillä julkaistu video osoittaa, miten Valtteri Bottas menetti kakkossijan Silverstonessa.
www.is.fi
Parkkisakkoja napsahtelee uudesta kadun väärälle puolelle pysäköinnistä: Pysäköinnintarkastaja kertoo syyn
Uusi tieliikennelaki sallii taajamissa myös kadun väärälle puolelle pysäköinnin, mutta parkkisakkoja on silti napsahdellut. – Laki sallii kadunvarsipysäköinnin molemmille puolille tietä, mutta muita pysäköintiin liittyviä sääntöjä ei ole kumottu, sanoo pysäköinnintarkastaja Jukka Lamminen Helsingistä Iltalehdelle. – Jotkut ovat jopa käsittäneet, että viiden metrin etäisyyttä suojatiehen ei tarvitse noudattaa pysäköitäessä, jos auton takapää on suojatien suunnassa. Eihän se tietenkään niin mene.
www.iltalehti.fi
Tallink Silja lopettaa toistaiseksi lipunmyynnin risteilyille Ruotsista
Baltic Princessin risteilyille saa toistaiseksi lippuja vain Suomesta. Tallink Silja Oy tiedotti maanantaina myyvänsä perjantaista 7.8. alkaen lippuja Baltic Princessin risteilyille toistaiseksi vain Suomesta. Risteilylle ei siis toistaiseksi ole mahdollista lähteä Tukholmasta. Päätös väliaikaisiin muutoksiin lipunmyynnissä Turku–Tukholma-reitillä perustuu koronaviruksen aiheuttamiin, edelleen jatkuviin matkustusrajoituksiin Suomen ja Ruotsin välillä.
www.iltalehti.fi
BBC: Iran on vääristellyt koronakuolemien määrää jyrkästi, hallituksen omissa dokumenteissa todetut uhri- ja tartuntaluvut moninkertaisia julkisesti kerrottuun
Koronaepidemia on laajentunut Iranissa uudestaan kesäkuukausina jyrkästi.
Kaleva.fi
Oppilaat palaavat kouluihin sekavassa tilanteessa: missä määrin etäopetus jatkuu, rysähtääkö niskaan opettajien lomautusten uhka?
Opetusalan ammattijärjestö OAJ pelkää, että oppilaille tarkoitettu tuki valuu hukkaan.
www.is.fi
Lewis Hamilton kertoi todennäköisen syyn F1-kisan rengasfarssiin – uskoo Kimi Räikkösen olleen osallisena
Lewis Hamiltonin jo varmalta näyttänyt voitto oli valua läpi sormien. Kimi Räikkösen rikkoutunut etusiipi näyttää nyt olevan tapahtumaketjun keskiössä.
www.is.fi
12-vuotias tyttö ammuttiin kuoliaaksi drive in -kaistalla – Ruotsin poliisi etsii nyt valkoista farmariautoa
Poliisi on kuulustellut useita henkilöitä viikonloppuna sattuneen koulutytön murhan takia. 12-vuotias koulutyttö ammuttiin vahingossa kuoliaaksi sunnuntain vastaisena yönä Tukholman metropolialueella Botkyrkassa. Tyttö oli hampurilaisravintolan drive in -kaistalla, kun ohiajavasta autosta ammuttiin laukaus.
www.iltalehti.fi
Käsittämätön määrä etäkokouksia, pelkoa viruslingosta ja hyödyllisiä oppeja – tältä koronakriisi näytti yliopistojen rehtorien näkökulmasta
Yliopistoilla on takana ajanjakso, jota rehtorit kuvaavat poikkeukselliseksi, erityiseksi ja ainutlaatuiseksi. Paluu arkeen tuskin onnistuu vielä tämän vuoden puolella. Yliopistoilla on kuitenkin aiempaa parempi valmius reagoida koronakriisin pahenemiseen tarvittaessa nopeastikin. Jos koronakriisi pitkittyy, siitä on lopulta iso haitta myös tutkimukselle.
Kaleva.fi
SpaceX-astronautit pääsivät turvallisesti Maahan – video: tältä näytti huikea laskeutuminen Atlanttiin
SpaceX-yhtiön aluksen miehitetty kapseli laskeutui myöhään sunnuntaina Suomen aikaa onnistuneesti Atlanttiin. Astronautit Doug Hurley ja Bob Behnken ovat antaneet jo ensimmäiset kommenttinsa projektista. Viimeksi miehitetty amerikkalaisalus laskeutui veteen vuoden 1975 kuuluisan Apollo-kuulennon päätteeksi. Katso laskeutuminen ja astronauttien kommentit videosta!
www.is.fi
Edulliset arkiruoat: 3 helppoa ja täydellistä grilliruokaa
Ruokalan simppeleillä ohjeilla perheesi syö noin viidelläkympillä viikossa.
www.is.fi
Timo Kettusta epäiltiin uran alussa huijaamisesta – vakuutti jenkkipomon erikoisella testillä
Huijaussyytösten kohteena uransa alkuvuosina ollut Timo Kettunen joutui heti Yhdysvaltoihin saapuessaan vakuuttamaan jenkkipomon poikkeuksellisella tavalla.
www.is.fi
Kimi Räikkösen surkea tilanne paistaa asiantuntijan silmiin: ”Ajamisessa ei ole enää samanlaista yrittämistä”
Kokeneen F1-nestorin kausi ei tee oikeutta miehen komealle uralle. Kimi Räikkösen pistetili on yhä avaamatta, kun kautta on ajettu neljä osakilpailua. Sarjan konkarikuljettajan kausi on ollut yhtä tervassa tarpomista. Maailmanmestarille taistelu jämäsijoista ei ole taatusti herkkua. Se alkaa jo näkymään miehen ajo-otteissa.
www.iltalehti.fi
Elektroniikan ja rautakaupan myynti kasvoi koronakevään aikana, vaatekaupat menettivät yli puolet liikevaihdostaan – Kaupan liitto huolissaan kotimaisen erikoiskaupan kilpailukyvystä
Koronakriisi kasvatti elektroniikan, rautakaupan ja päivittäistavaroiden myyntiä jopa ennätysmäisesti.
Kaleva.fi
24 lammasta raadeltiin Kalajoella – "Susista ei ole ollut näin rannikolta havaintoja aikaisemmin"
Kalajokisuulla sijaitsevassa lammasaitauksessa kävi jäljistä päätellen susia viikonloppuna. 24 eläintä raadeltiin. Aitauksessa oli 76 lammasta, joista kahdeksan löytyi kuoliaaksi raadeltuina.
Kaleva.fi
Yllätysnimi mukaan kisaan: Ilkka Tiainen kertoo pyrkivänsä keskustan puheen­johtajaksi
Hän tavoittelee myös tiede- ja kulttuuriministerin virkaa.
www.is.fi
Elon Musk väitti pyramideja avaruus­olentojen työksi – egyptiläis­ministeri kutsui käymään
Arkeologi kutsui Muskin twiittiä hallusinoinniksi.
www.is.fi
PÖRSSIT: Pankkiosakkeet luisuvat Euroopassa pörssien hakiessa suuntaa
Euroopan osakeindeksit hakevat suuntaa perjantaisen kovan laskun jälkeen.
kauppalehti.fi
Ravivihje: Toto5 Rovaniemi 3.8.2020
Kolmannen kohteen Outfield Ozzy toimii uuden viikon ensimmäisenä Toto5-tukipilarina Rovaniemellä.
www.is.fi
Koripallo | Korisliiga siirtyy Ruutu-palveluun monivuotisella sopimuksella
Korisliiga ja muut Suomen aikuisten koripallon korkeimpien sarjatasojen ottelut siirtyvät Ruudun urheilutarjontaan.
www.hs.fi
Näkyy muuten kauas! Nämä suomalaisravintolat sijaitsevat huimaavan korkealla
Haluaisitko syödä tai juoda upeita maisemia katsellen? Näissä ravintoloissa se onnistuu! Suomalaista vesitorneista, näköalatorneista ja muista korkeista rakennuksista löytyy ravintoloita, joissa vierailija pääsee nauttimaan upeista maisemista. Oletko jo kokeillut listan paikat? Näsinneulan näkötornin huipulla olevasta ravintolasta on upea näköala kahdelle järvelle. Ravintolassa tarjotaan lounasta sekä à la carte -annoksia.
www.iltalehti.fi
Vesi-Jatulin uimatilat suljettu teknisen vian vuoksi – altaat ehtivät olla auki vain pari tuntia koronavirustauon jälkeen
Haukiputaalla sijaitsevan Vesi-Jatulin uimatilat jouduttiin sulkemaan maanantaiaamuna teknisen vian takia. Uimahalli ei ehtinyt olla auki useiden kuukausien mittaisen koronavirustauon jälkeen kuin lyhyen hetken.
Kaleva.fi
PÖRSSI: Nokian osake hyvässä vireessä Pekka Lundmarkin otettua ohjat – Helsingin pörssi avautui nousuun
Nokian kurssi jatkoi maanantainaamuna nousussa, kun sekä analyytikot että sijoittajat sulattelivat yhtiön viimeviikkoista positiivista tulosyllätystä ja ohjeistuksen nostoa. Nokiassa vaihtui viikonloppuna myös virallisesti toimitusjohtaja.
kauppalehti.fi
Näin personal trainer treenaa itse salilla – 6 teholiikettä harjoittavat koko kehoa
Kokeile personal trainerin tehotreeniä, joka harjoittaa koko kehoa.
www.is.fi
Yle seuraa: Ilmoittautuuko Petri Honkonen keskustan puheenjohtajakisaan mukaan? Katso suorana kello 12
Keskustan puheenjohtajakisassa ovat jo mukana Katri Kulmuni, Annika Saarikko ja Ilkka Tiainen.
yle.fi
Televisioarvostelu | Netflixin kattava ja hämmästyttävän sujuva dokumenttisarja USA:n maahanmuutosta alkaa maanantaina Trumpin hallinnon vastustuksesta huolimatta
Maahanmuuttajien maa -sarja avaa lukuisia näkökulmia siirtolaisten kohteluun ja kohtaloihin. Mitä riipaisevampia vanhemmistaan erotettujen lasten tarinat ovat, sitä paremmin ymmärtää julmuuksien pelotevaikutuksen – johon Valkoinen talo sinnikkäästi kiistää pyrkivänsä.
www.hs.fi
Yritysten toiminta on turvattava eläkeyhtiöiden varoja hyödyntäen – ”Vakuutusyhtiöiden taseista en ole huolissani”
Suomalaisten yritysten toimintaedellytykset pitää turvata vaikkapa antamalla vapautus usean kuukauden työeläkemaksuista ilman takaisinmaksuvelvoitetta, kirjoittaja vaatii
kauppalehti.fi
Keskustan puheenjohtajakisaan yllätyshaastaja: Ilkka Tiainen haluaa myös ministeriksi
Ilkka Tiainen kertoi tänään tiedotteessaan aikovansa osallistua keskustan puheenjohtajakisaan. BBA, Posi TV:n päätoimittaja Ike Novikoff, viralliselta nimeltään Ilkka Tiainen, kertoi maanantaina tiedotteessaan ilmoittautuvansa mukaan keskustan puheenjohtajakisaan. Myös keskustan kolmannen kauden kansanedustaja, entinen ministeri ja tällä viikolla tiede- ja kulttuuriministerin tehtävään palaava Annika Saarikko ilmoitti viime torstaina lähtevänsä puheenjohtajakisaan.
www.iltalehti.fi
Prinssi Harryn värikäs naishistoria – mitä ex-tyttöystäville kuuluu nyt?
Prinssi Harryllä on takanaan värikäs historia naisrintamalla. Prinssi Harry on tätä onnellisesti naimisissa herttuatar Meghanin kanssa, mutta ennen suhdettaan nykyisen vaimonsa kanssa Harryllä on ollut varsin värikäs naishistoria. The Sun kokosi yhteen raikuliprinssinäkin tunnetun Harryn ex-tyttöystävät ja selvitti, mitä heille kuuluu nykyään.
www.iltalehti.fi
Tähtipuolustaja haltioitui suomalaisvahdin otteista – ”Se oli häneltä uskomatonta”
Columbus Blue Jacketsin tähtipuolustaja Seth Jones ylistää Joonas Korpisaloa. Columbus Blue Jacketsin tähtipuolustaja Seth Jones oli vakuuttunut joukkueensa maalivahdin Joonas Korpisalon otteista NHL:n pudotuspelien karsintakierroksen ottelussa Toronto Maple Leafsia vastaan. Korpisalo, 26, torjui 28 kiekkoa, eikä päästänyt taakseen ainuttakaan laukausta. Blue Jackets voitti Maple Leafsin 2–0-lukemin.
www.iltalehti.fi
Finanssikonserni HSBC varoittaa: tulossa jopa 13 miljardin dollarin luottotappiot
Finanssikonserni HSBC:n toisen neljänneksen tulos alitti ennusteet, kun Euroopan suurin lainalaitos viesti koronapandemian pahentamista luottotappioista. Pankissa suunnitellaan jopa 35 000 henkilön irtisanomisia.
www.is.fi
5g-puhelimet ovat löytäneet tiensä asiakkaiden taskuihin
Myynnissä on jo useita 5g-puhelinmalleja, ja kuluttajat näyttävän hyväksyneen ne käyttöönsä.
kauppalehti.fi
Rakentaminen | Kaisa Vikkula Mäkelänrinteen halliyhtiön johtoon
Urhea-halliyhtiön liiketoimintajohtajana aloittava Vikkula toimii myös Suomen Voimisteluliiton puheenjohtajana.
www.hs.fi
Tallink Silja keskeyttää risteilyjen myynnin Tukholmassa
Yhtiö perustelee muutosta koronaviruksen aiheuttamiin matkustusrajoituksiin Suomen ja Ruotsin välillä.
www.is.fi
Koteihin kaivataan lisää tilaa – Hotellihuoneen kokoisessa asunnossa voi olla vaikea yhdistää etätyötä ja asumista
Uusien vuokra-asuntojen tuotanto on vahvasti painottunut yksiöihin, perheasuntojen tarjonta ei ole juuri kehittynyt. Suomessa asuntoja on väestömäärään nähden paljon, mutta keskipinta-ala on pieni, kirjoittaja muistuttaa.
kauppalehti.fi
Lahtelaista totta kai – FC Honka pieni suosikki, mutta luonnistuuko maalinteko?
Espoolaisten kauden maaleista yli puolet on tehty rangaistuspilkulta. Päivän kiinnostavin ottelu käydään Veikkausliigassa FC Lahden ja FC Hongan välillä. Lahti on aloittanut kauden keskikastin joukkueen tahdilla, kun saldo on 2-1-2. Hyökkäyspäässä on ollut hieman haasteita viimeistelyn kanssa, mutta viimeksi verkkoa saatiin heilutettua tiiviisti, kun TPS kaatui vieraissa ansaitusti 3–1. Kausi on alkanut melko odotettuun tahtiin.
www.iltalehti.fi
Kilpailuviranomaiset hyväksyivät S-pankin ja Fennian yrityskaupan varainhoitopalveluista
Kaupassa Fennian varainhoito- ja kiinteistösijoituspalvelut myytiin S-pankille.
yle.fi
Joonaksella oli vain viikonloppu aikaa valmistautua armeijan harmaisiin – palvelukseen voi päästä äkkilähdöllä
Joonas Koskinen halusi ottaa äkkilähdön armeijaan ja päätyi aloittamaan asepalveluksensa puoli vuotta aiottua aikaisemmin. Maavoimat ilmoitti verkkosivuillaan kesäkuun lopussa, että heinäkuun ensimmäisellä viikolla alkavaan varusmiespalvelukseen on vapautunut aloituspaikkoja. Maavoimien joukko-osastot tarjosivat äkkilähtöjä kutsunnoissa myöhempiin saapumiseriin määrätyille asevelvollisille. Netti-ilmoituksen näki kotkalainen Joonas Koskinen, joka päätti tarttua tilaisuuteen. Koskisen oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus astua palvelukseen tammikuussa vuonna 2021.
www.iltalehti.fi
Energiayhtiö Helenin tulos pieneni 4 miljoonaa – syinä lämmin alkuvuosi ja korona
Yhtiö jatkaa hiilineutraaliuden edistämistä.
www.is.fi
Carl Jernström syntyi sirkuskiertueella ja täyttää nyt edesmenneen tirehtööri-isänsä haaveen: Suomeen avataan Sirkusmuseo, kokoelmissa yllättävä ”tv-legenda”
Sirkusala on toivonut taidemuodolle omistettua museota Suomeen jo vuosikymmenien ajan.
yle.fi
Valkoisen talon korona­johtaja: Maa on siirtynyt pandemian uuteen vaiheeseen
Virustorjuntaryhmän johtaja Deborah Birxin mukaan koronavirus on levinnyt poikkeuksellisen laajalle.
www.is.fi
The Sun: Tiktok siirtää päämajansa Pekingistä Lontooseen
The Sun -lehden mukaan Britannia riskeeraa päämajasiirrolla törmäyskurssille joutumisen Yhdysvaltojen kanssa.
yle.fi