Trump sai kannatusta miehiltä, Biden naisilta – mutta puoluevalintojen sukupuolittuminen näkyy myös Suomessa

Sukupuolen on uskottu muuttuvan yhä merkittävämmäksi puoluevalintoja selittäväksi tekijäksi. Ilmiöstä puhutaan Yhdysvalloissa, mutta se näkyy myös Suomessa.
Lataa lisää
Lue koko artikkeli aiheesta: yle.fi
”Pellistä tuli kuin uusi” – Eijan likaiseen uunipeltiin ei ollut tehota mikään, mutta viimeinen keino tepsi
Kaikkea oli jo kokeiltu. Sitten Inkoossa maalaiskotia asuttava Eija keksi, miten uunipellin saa oikeasti puhtaaksi.
www.is.fi
Kansallispuiston pysäköinti ruuhkautui ja pelastustie meni tukkoon – nyt parkkipaikka saa laajennuksen
Lapinsalmi on Repoveden kansallispuiston merkittävin sisääntuloväylä.
yle.fi
Syyte: Liikemies Stefan Therman käytti amfetamiinia ja ajoi 1,32 promillen kännissä
Liikemies Stefan Thermanille vaaditaan ehdollista vankeutta sekä päiväsakkoja.
www.is.fi
Festivaalit | Elokuvafestivaali Night Visions siirtyy tammikuulle
Festivaalilla on ensiesityksessä Renny Harlinin uusin elokuva, toimintatrilleri Bodies at Rest.
www.hs.fi
Suojelupoliisin Antti Pelttari aikoo hakea jatkopestiä päällikön virkaan
Pelttari on johtanut supoa, kun se on laajentunut turvallisuus- ja tiedustelupalveluksi ja saanut lisää oikeuksia ja rahaa.
yle.fi
Hyvästi yökahvilat! Uudenmaan ravintolarajoitukset voimaan torstaina
Uudellamaalla ravitsemisliikkeiden rajoitukset tiukkenevat – öisiin aukioloaikoihin muutoksia
www.iltalehti.fi
Ajanviete | Miniristikko: Aakkoset ovat päivän ristikossa kaiken a ja o – Suomessa vieläpä a ja ö!
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
www.hs.fi
Järvikalalla maakunnan Menestyjäksi – Etelä-Savon TOP 40 -listalle päästiin myös kivienkeräyskoneilla ja kylpyhuonekalusteilla
Kauppalehden Menestyjät-sarja käy syksyn aikana läpi maakuntien parhaat yritykset.
kauppalehti.fi
Siirrettäville höyrylaitteille löytyi uutta käyttöä tuholaistorjunnassa
Vihreät arvot näkyvät aiempaa enemmän Steamratorin toiminnassa.
kauppalehti.fi
Festivaalit | Freemanin uraa nostanut Uusi Fantasia tekee paluun Sidewaysissa
Ensi kesän festivaalille on kiinnitetty artisteja myös Yhdysvalloista, Australiasta ja Ruotsista.
www.hs.fi
Etniset armenialaiset joutuivat pakosalle Vuoristo-Karabahissa – "Koko sodan tarkoitus oli välttää tämä tilanne"
Monet kotinsa menettäneet haluavat jäädä alueelle, mutta kunnollisesta majoituksesta on pulaa.
Kaleva.fi
Jalkapallosuuruus David Villa ahdisteli nuorta Skyleria – nainen sai niskaansa käsittämättömän viharyöpyn
Skyler Badillon mukaan seurassa ei otettu ahdistelua vakavasti.
www.iltalehti.fi
Kirjastot estävät ruuhkia, nuorisotoimi jalkautuu ja kulttuuri siirtyy verkkoon – näin Helsingin sulkeutuminen vaikuttaa
Helsingin kaupungin palvelutilojen sulkeminen muuttaa monia asioita kirjastoissa, nuorisotoimessa ja kulttuurissa.
www.is.fi
Lapset | Perhe­tausta näkyy synnytys­osastolta koulun­penkille, sanovat lasten kanssa töitä tekevät – ”Tämä on kierre, jota hyvä­osaiset eivät näe”
Millaisista lähtökohdista lapset ponnistavat eriarvoistuvassa Suomessa? Kahdeksan ammattilaista eri aloilta saa äänen.
www.hs.fi
Tanskalaiseen uutistoimistoon kyberhyökkäys – palvelu alhaalla
Tanskalaiseen Ritzau-uutistoimistoon on tehty kyberhyökkäys, joka on pakottanut sen sulkemaan uutisjakelupalvelunsa.
www.is.fi
Syyttäjä: Bussiturman kuski valitsi huonoimman vaihtoehdon, kun päätti jatkaa Kuopioon asti – puolustus: Mies ei huomannut korkean verensokerin oireita
Oikeudenkäynti päättyi tiistaina loppulausuntoihin. Tuomio annetaan joulukuussa.
yle.fi
Liikuntajohtajat arvioivat pääkaupunki­seudun uusia rajoituksia: Ulkojäille saisi mennä, mutta sählyn pelaaminen olisi kielletty
Liikuntajohtajien mukaan liikuntapaikkojen täyssulku tarkoittaisi keskeytystä myös lasten ja nuorten harrastustoimintaan.
www.is.fi
Pridesta tuli kova pala Kokkolassa: seurakuntaneuvosto miettii nyt irtisanoutumista kaikesta yhteistyöstä sateenkaariliikkeen kanssa
Jos aloite päätettäisiin ottaa valmisteluun, tutkittavaksi tulisi myös linjauksen laillisuus.
yle.fi
15-vuotiaat Elli ja Venla keksivät nerokkaan tavan tehdä pipareita – jouluttajat innostuivat: ”Ihan pakko saada!”
Mikä voisi olla parempaa kuin uunituore piparkakku? No tietenkin uunituore pipari Omar-täytteellä.
www.is.fi
Rajoitukset | Poikkeusolojen valmius­laki palasi taas poliitikkojen huulille – asiantuntija keksii vain kolme syytä, miksi sitä tarvittaisiin juuri nyt
Esimerkiksi ravintoloiden rajoitukset ja koulujen etäopetus on mahdollista ilman valmiuslakia. Sen sijaan laajempiin liikkumisrajoituksiin tai esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolloin henkilökunnan työvelvoitteeseen tarvittaisiin valmiuslaki.
www.hs.fi
Pariisissa hävitetty jo 30. telttaleiri? Suurkaupunki ei kykene huolehtimaan turvapaikanhakijoista
Pariisissa käydään loputonta kissa-hiiri-leikkiä poliisin ja turvapaikanhakijoiden välillä
yle.fi
Donald Trump avasi polun vallanvaihdolle – Tätä se merkitsee Joe Bidenille ja Yhdysvaltain turvallisuudelle
Jyväskylän yliopiston tutkija Jani Kokko pitää tärkeänä, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump myöntää jossain vaiheessa vaalitappionsa. Vallan siirtäminen on sujunut Yhdysvalloissa viimeksi yhtä kitkerissä merkeissä vuonna 1828.
Kaleva.fi
Suomeen tuli uusi käytettyjen puhelimien kauppa – tällainen on elektroniikkaa myyvä Back Market
Ranskalainen Back Market avasi lokakuussa verkkokaupan Suomessa. Tarjolla on muutakin kuin älypuhelimia, mutta hintoja kannattaa tarkkailla.
www.is.fi
Nämä ovat pääkaupunkiseudun uudet koronatoimet – katso lista
Seuraavia rajoitustoimenpiteitä tullaan esittämään Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisen alueelle torstaina.
www.iltalehti.fi
Islanti tarjoaa varakkaille etätyöviisumia ja Englannissa karanteeni lyhenee maksullisella koronatestillä – rajoitukset taipuvat paksulla lompakolla
Etätöistä Islannissa haaveilevalla täytyy olla voimassa oleva työsopimus ja hyvät kuukausitulot.
yle.fi
Tee kävelylenkistä vielä parempi – personal trainer antaa 4 vinkkiä
Näillä kävelyliikkeillä parannat alavartalon liikkuvuutta ja saat myös kevyen lihaskuntoharjoituksen aikaiseksi.
www.is.fi
Thaimaassa mielenosoitusten järjestäjät saavat syytteen kuningashuoneen loukkaamisesta – Rangaistuksena jopa 15 vuotta vankeutta
Hallitus määräsi 6 000 poliisia suojelemaan kuningashuoneen omaisuutta.
yle.fi
Esiintyminen Trumpin asianajajan kanssa teki tuntemattomasta naisnäyttelijästä tähden – Maria, 24, kertoo nyt kuinka päätyi mukaan Borat-elokuvaan
Uuden Borat-elokuvan kuvaukset olivat niin salamyhkäiset, että näyttelijä Maria Bakalova pelkäsi kyseessä olevan huijaus.
www.is.fi
Covid-19 Bar sulki ovensa altistumisepäilyn takia – Oulun tartuntamäärä hypähti
Terveysjohtaja arvioi, että vaarana on siirtyminen epidemian jatkuvan kiihtymisen vaiheeseen.
www.is.fi
Etla: Koronakriisi on runnellut taloutta Suomessa lievemmin kuin muualla Euroopassa
Laitevalmistus on pitänyt hyvin pintansa, ja Kiinan-vienti on tukenut elintarviketeollisuutta, Etla arvioi.
www.is.fi
Poliisi | Joensuun Raatekankaan ampumisen esitutkinta valmistui – moottoripyöräkerhon kerhotilalla käytiin tulitaistelu
Poliisi epäilee yhdeksää ihmistä murhan yrityksestä. Epäiltyinä on Cannonball-seurueen jäseniä ja The Chosen Onesin kerhotilassa olleita.
www.hs.fi
Etiopia | Tigrayn kansa on ”valmis kuolemaan”, julisti kapinallis­alueen johtaja Etiopian hyökkäyksen alla
Etiopian antama armonaika antautumiselle päättyy keskiviikkona.
www.hs.fi
Kittilän päättäjien vaatimus läpi: Kuntavaalien vuoksi käräjäasiakirjat julkisiksi jo ennen oikeudenkäyntiä
Osa Kittilän kuntapäättäjistä pyysi oikeudenkäyntiaineistoa julkiseksi hyvissä ajoin ennen ensi kevään kunnallisvaaleja.
yle.fi
Jo toinen Ensitreffit alttarilla -pari päätyy eroon kesken kauden
Juttu sisältää runsaasti juonipaljastuksia.
www.iltalehti.fi
Moottoripyöräkerhon pihalla käytiin tulitaistelu Joensuussa – poliisi epäilee yhdeksää murhan yrityksestä
Epäiltyinä on Cannonball-seurueen jäseniä ja The Chosen Onesin kerhotilassa olleita.
www.is.fi
Levyarvostelut | Megan Thee Stallion on tämän hetken parhaita räppäreitä, ja erinomainen esikoislevy osoittaa, ettei hänen itsevarmuutensa lopu hetkeksikään
Megan Thee Stallionin odotettu debyyttilevy on hurjaa tykitystä alusta loppuun, ja siksi sitä on ihailtava, vaikka hetkellisesti meno voi uuvuttaa, kirjoittaa Juuso Määttänen.
www.hs.fi
Liiga | Liigan kärkijoukkue Ilves pitää kiinni Jouko Myrrästä
Myrrä aloitti Ilveksen päävalmentajana vuosi sitten syyskuun lopulla Karri Kiven saatua potkut.
www.hs.fi
Rajoitukset | Pääministeri Marin kiittää Husin alueen uusia koronarajoituksia, Saarikko: ”Kaikki tuki päätöksille”
Useat ministerit ennättivät eilen vaatimaan pääkaupunkiseutua tiukempiin toimiin.
www.hs.fi
Vain yhden paikkakunnan jätevesi oli puhdas koronasta THL:n seurannassa
Jätevesien seuranta voi antaa tärkeän ennakkovaroituksen.
www.is.fi
NHL:n kulisseissa täysi sotku – pelaajat tyrmistyivät Gary Bettmanin vaatimuksesta, sisäpiirilähde Iltalehdelle: ”NHL avasi nyt matopurkin”
NHL-pomo Gary Bettmanin aloittamassa kiistassa taistelupareina ovat taas kerran miljardöörit ja miljonäärit.
www.iltalehti.fi
Suomalaisyritys lanseerasi lohkoketjuteknologiaan pohjaavan ”virtuaalilompakon”, joka auttaa ulkomaista sijoittajaa Suomessa
Sovellus tarjoaa sijoittajalle täyden kontrollin sijoituksiinsa, sanoo Antti Saarnio. Minimisijoitus sovelluksen kautta on 100 000 euroa.
kauppalehti.fi
Isä pahoinpiteli rajusti neljää lastaan vuosien ajan – vuoden ehdollinen vankeusrangaistus
Nuorin uhri oli tekohetkellä vain 1-vuotias.
www.is.fi
AirBaltic aikoo aloittaa ensi kesänä neljä viikoittaista lentoa Tampereelta ja Turusta
Reittilennot Tampere-Pirkkalasta katkesivat maaliskuussa.
yle.fi
Kirjallisuus | Esikoisromaani Samlade verk voitti kaunokirjallisuuden August-palkinnon, eli ”Ruotsin Finlandian”
Ennakkosuosikit olivat vahvoilla, kun Ruotsissa jaettiin kirjallisuuden tärkeimmät palkinnot, Augustit.
www.hs.fi
Yle seuraa suorana klo 15.30 alkaen: Koronatilanne pahenee, onko Pirkanmaalle tulossa uusia rajoituksia?
Pirkanmaalla on jo yli tuhat koronavirustartuntaa. Koronanyrkki kertoo tiistaina, miten tilanteeseen reagoidaan.
yle.fi
Journalismi | HS:n Anni Alatalon ja Katri Jaalamaan juttu eriarvoisista lapsista palkittiin tavastaan käsitellä köyhyyttä – ”Riittävä tuki yhteiskunnan taholta jarruttaisi eriarvoistumista”
Raati perusteli jutun lisäävän ymmärrystä ja lähentävän eri osapuolia.
www.hs.fi
Essee | Minulla ja ystävälläni oli ollut suhde, eikä kutsua häihin kuulunut – Nämä ovat ihmissuhteiden kirjoittamattomat säännöt, joista poikkeamisesta rangaistaan
Monogamianormi vaikuttaa ihmissuhteisiin paljon laajemmin kuin tiedostamme. Se näkyy siinä, keneen solmitaan läheinen ystävyyssuhde ja kenet kutsutaan häihin vieraaksi, kirjoittaa esseessään Avoimet suhteet -tietokirjan kirjoittaja Mirja Hämäläinen.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | En haluaisi pientä lastani hoitoon suureen yksikköön – vaihtoehdot vain ovat nykyisin vähissä
Pienet ja kodinomaiset ryhmäperhepäiväkodit ajetaan alas, ja perhepäivähoitajia on vähän.
www.hs.fi