Turussa keksittiin lääke kivuliaaseen sairauteen, josta kärsii joka kymmenes nainen – sitten lääkeyhtiö ostettiin yli 800 miljoonalla eurolla

Monet niin sanotut naisten vaivat ovat alitutkittuja ja -hoidettuja tauteja, mutta muun muassa siksikin niihin liittyvä lääkeläpimurto tuotti jättikaupan Suomeen.
Lue koko artikkeli aiheesta: is.fi
Putin, taliban ja jääräpäinen demokraattisenaattori – Joe Bidenin ensimmäinen vuosi presidenttinä on ollut vuoristorataa
Tällä viikolla Joe Biden on ollut tasan vuoden Yhdysvaltain presidenttinä. Alkuvuosi sujui hyvin, mutta nyt presidentin kannatusluvut rämpivät pohjalukemissa.
yle.fi
Jalkapallo | Josh Sargentin Valioliigauran ensimmäiset maalit nostivat Norwichin putoamisviivan yläpuolelle
Sargenti, 21, siirtyi täksi kaudeksi Saksasta Englantiin pelaamaan.
www.hs.fi
Näyttelyarvostelu | Galerie Anhavassa nähdään tyylikkäitä kineettisiä teoksia, joissa pääroolin saavat pölyhiukkaset ja kitkasta syntyvät äänet
Pe Langin ja Marianthi Papalexandri-Alexandrin teosten taustalla oleva tekniikka on monimutkaista, mutta katsojalle teokset näyttäytyvät vaivattomina oivalluksina.
www.hs.fi
Nyt on Isomäki Areenalla klassisen ryöstön paikka – kaataako Daavid Goljatin?
Lauantain kiistatta mielenkiintoisin liigakamppailu mitellään Porissa. Porin Isomäki Areenalla on lauantaina klassikon aineksia ilmassa, kun Ässät ja Lukko kohtaavat. Ainahan näiden joukkueiden välillä on jotain erityislatausta, mutta tällä kertaa jännite syntyy siitä, että vastakkain ovat Liigan kylmin ja kuumin joukkue. Kotijoukkue Ässät tarpoo viiden ottelun tappioputkessa – se ei ole voittanut tänä vuonna vielä ainuttakaan peliä. Lukko puolestaan tulee kylään kymmenen ottelun voittoputkessa. Lukon edellinen liigatappio on luonnollisesti tullut juuri Ässiä vastaan (10.12. Raumalla 1-4). Asetelma sytyttää varmuudella kumpaakin joukkuetta. Etenkin Ässille tarjolla oleva ryöstön paikka on herkullinen. Pelillisesti Ässät ei ole viime otteluissaan ollut aivan niin heikko, kuin tulokset kertovat. Esimerkiksi kahdessa edellisessä tappio-ottelussaan Sportia ja Kärppiä vastaan porilaiset voittivat sekä laukaisu- että maaliodottamatilastot. Lukon osalta nostan käteni ylös virheen merkiksi. Arvioin joukkueen pelivoiman viimeksi Pelicansia vastaan täysin väärin ja alakanttiin. Lukko pelaa juuri tällä hetkellä erittäin tasapainoista ja hyvää kiekkoa. Joukkue on kokenut jokseenkin täydellisen ilmeenmuutoksen sitten syksyn. Toki yhteen loistavaan peliin ei myöskään kannata ylireagoida ja Isomäki on aina Isomäki.
www.iltalehti.fi
IL seuraa aluevaali­ehdokkaiden kampanjointia Espoossa – suora lähetys kello 12
Miltä näyttää korona-ajan vaalikampanjointi? Suomessa käydään historialliset aluevaalit sunnuntaina. IL-TV seuraa ehdokkaiden kampanjointia Espoon Matinkylässä kauppakeskus Ison Omenan vieressä olevalla Piispanaukiolla. Luvassa on ehdokkaiden ja yleisön edustajien haastatteluja.
www.iltalehti.fi
Sakari Pietilän tytär Miisa Pietilä on kuollut
Sakari Pietilä kertoi suru-uutisen Facebookissa lauantaina.
www.is.fi
Koronatartunnan saaneiden eristyskäytännöt muuttuvat ympäri Suomea, Pohjois-Pohjanmaalla päätöksiä tulossa ensi viikolla – omaehtoinen eristäytyminen nousee entistä tärkeämpään asemaan
Koronatartunnan saaneiden laajasta eristyskäytännöstä luovutaan useilla alueilla. Myös Pohjois-Pohjanmaalla tullaan ensi viikolla tekemään päätös, jonka mukaan koronatartunta ei enää kaikissa tapauksissa johda viranomaisen asettamaan eristyspäätökseen.
Kaleva.fi
Thor päätti kiertää maailman kaikki maat lentämättä: enää puuttuu 8
Tanskalaismiehellä on melkoinen tavoite. Tanskalainen Torbjørn C. Pedersen, tuttavien kesken vain Thor, sai vuonna 2013 elämälleen erikoisen päämäärän. Hän päätti kiertää maailman kaikki maat – lentämättä. 43-vuotias entinen YK-sotilas myös aloitti urakkansa samana vuonna, eikä reissu ole vieläkään ohi. Hän ei siis ole nähnyt kotimaataan vuosikausiin.
www.iltalehti.fi
Kokeile hittitreenin pieniä, mutta tehokkaita liikkeitä – ”Huomaat muutoksen”
Säde Kajovaara kertoo, millainen liikuntalaji on barre, ja miten siihen kuuluvia liikkeitä voi tehdä myös kotona.
www.is.fi
Jesse Puljujärvi NHL:n kriisipesäkkeen ytimessä – ”Miten tämä on näin kääntynyt”
Edmonton Oilers on ajautunut karmeaan syöksykierteeseen. Jesse Puljujärvi toivoo lauantain räjähdysherkän paikallistaiston kääntävän kelkan.
www.is.fi
Keskustan ex-puheenjohtajat yhteisvoimin kokoomuksen kimpussa
”Erot ovat isoja ja perustavanlaatuisia etenkin keskustan ja kokoomuksen välillä siinä, onko palveluja tasa-arvoisesti koko maakunnan alueella lähellä ihmisiä.” Entiset keskustan puheenjohtajat Anneli Jäätteenmäki, Katri Kulmuni, Juha Sipilä, Matti Vanhanen ja Paavo Väyrynen käyvät yhteisrintamassa kokoomuksen kimppuun lauantaina julkaisemassaan tiedotteessa. – Puolueiden linjoissa on eroja. Erot ovat isoja ja perustavanlaatuisia etenkin keskustan ja kokoomuksen välillä siinä, onko palveluja tasa-arvoisesti koko maakunnan alueella lähellä ihmisiä, ex-puheenjohtajat julistavat.
www.iltalehti.fi
Vihreiden Iiris Suomelan koronatestin tulos negatiivinen – vaali-illassa tuuraa varapuheen­johtaja Hanna Holopainen
Vihreiden puheenjohtajan sijainen Iiris Suomela aikoo jäädä lähipäiviksi omaehtoiseen eristykseen. Vihreiden puheenjohtajan sijainen Iiris Suomela on saanut virallisen negatiivisen tuloksen koronatestissä. Vihreät tiedotti eilen, että Suomela on altistunut koronavirukselle perhepiirissään. – Olen välttänyt viime viikkoina kaikkia ylimääräisiä kontakteja ja tehnyt esimerkiksi aluevaalikampanjointia vain ulkona maskin kanssa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että päiväkoti-ikäinen lapsi toi taudin perhepiiriin, Suomela kommentoi medialle aiemmin.
www.iltalehti.fi
Koeajo: Kia EV6 on kehunsa ansainnut – pesee sähköserkkunsa muodoillaan ja käytettävyydessä
Koeajo: Korealaiskonsernin rinnakkaisista crossover-sähköautoista Kia EV6 voittaa Hyundai Ioniq 5:n ulkonäön lisäksi myös käytettävyydessä.
www.is.fi
Bob Sagetin leski murtui kyyneliin – ”Hän oli maailman paras mies”
Leski Kelly Rizzon mukaan Bob Sagetin lämminhenkinen julkisuuskuva ei ollut näytelmää. Hiljattain hotellihuoneestaan kuolleena löydetyn rakastetun näyttelijän Bob Sagetin, 65, leski Kelly Rizzo, 42, antoi ensimmäisen haastattelunsa miehensä järkyttävän kuoleman jälkeen. Tunteet ottivat vallan, kun toimittajana työskentelevä Rizzo puhui edesmenneestä aviomiehestään ensimmäisessä televisiohaastattelussaan.
www.iltalehti.fi
Liikenne | Poliisia hurjalla vauhdilla pakoon kaahannut autoilija aiheutti lukuisia vaara­tilanteita työmatka­liikenteessä Kuopiossa
Henkilöauton kuljettaja ajoi enimmillään jopa 170 kilometrin tuntinopeutta.
www.hs.fi
Vihreiden Iiris Suomelan koronatesti negatiivinen – varapuheenjohtaja tuuraajaksi tulosiltaan
Varapuheenjohtaja Hanna Holopainen tuuraa Suomelaa aluevaalien tulosillassa.
www.is.fi
Clark Gillies on kuollut
New York Islandersissa lähes koko uransa pelannut GIllies menehtyi 67-vuotiaana. Nelinkertainen Stanley Cup -voittaja Clark Gillies on kuollut 67 vuoden iässä. GIllies voitti neljä peräkkäistä NHL-mestaruutta New York Islandersin rieveissä vuosina 1980-1983 ja toimi joukkueen kapteenina 1977-1979. Islanders jäädytti Gilliesin pelinumeron 9 vuonna 1996.
www.iltalehti.fi
Mindfulnessin länsimaihin tuonut munkki kuoli
Thich Nhat Hanh kirjoitti toista sataa kirjaa muun muassa mindfulnessista ja meditaatiosta.
yle.fi
Keskustalla ”pakko menestyä”, vihreillä ja perussuomalaisilla vaikeaa – Politiikan tutkija arvioi puolueiden tilanteita Ykkösaamussa
”Se pitää muistaa, että kun Helsinki puuttuu, siitä on keskustalle hyötyä. Vihreät on sitten se, joka ehdottomasti kärsii eniten”, Markku Jokisipilä arvioi.
...
Kahdeksan neuvoa kestävään ja halpaan remonttiin
kauppalehti.fi
Tekoäly tulkitsee röntgenkuvasta nivelrikon – Jyväskylän yliopiston menetelmällä polven nivelrikot havaitaan aikaisemmin
Tekoälyllä pureudutaan kokeneiden lääkäreiden ”hiljaiseen tietoon”, josta on apua etenkin nuorille lääkäreille heidän diagnosoidessaan polven nivelrikkoja.
kauppalehti.fi
Lauantain nopea tietovisa – 10 kysymystä uutisista ja yleis­tiedosta!
Oletko seurannut päivän uutisia? Oletko hyvä yleistiedossa? Tee nopea tietovisa!
www.is.fi
Poliisia paennut kaahari aiheutti useita vaaratilanteita Kuopiossa – ajoi taajamassa 60 km/h ylinopeutta
Poliisi pyytää havaintoja auton kuljettajasta.
www.is.fi
HS Hyvinkää | Lauri Laine rakensi hämmästyttävän yksityis­kohtaisen pienoismallin juna-asemasta – kahden vuoden suururakka vaati häneltä kurinalaista tarkkuutta
Lauri Laine teki Hyvinkään rautatieaseman pienoismallia kahden vuoden ajan. Lähes nelimetriseen pienoismalliin voi tutustua Hyvinkään kaupunginkirjastossa.
www.hs.fi
Näyttelijälegenda Arnold Schwarzenegger kosautti jättiautollaan Priusta päin – katumaasturi vieri kahden auton päälle
Arnold Schwarzenegger, 74, ajoi kolarin Los Angelesissa perjantaina iltapäivällä. Yksi kolarissa olleista joutui päävammojen takia sairaalaan, näyttelijätähti selvisi törmäyksestä vahingoitta.
www.is.fi
Helmi-Leena Nummelalla ja Roope Salmisella on täysin tasavertainen vanhemmuus – yksi seikka aiheutti haasteen
Muun muassa Syke-sarjaa tähdittänyt Helmi-Leena Nummela, 34, kertoo vanhemmuudestaan avopuolisonsa Roope Salmisen kanssa.
www.is.fi
Uusi kuvakulma: ralliauton pelottava lento rotkoon tallentui fanin kameraan
Adrien Fourmaux’lla ja kartanlukija Alexander Corialla oli tilanteessa tuuria. Adrien Fourmaux ajoi rajusti ulos Monte Carlon rallin perjantaipäivänä. Katsojien tilanteesta kuvaamat videot osoittavat, kuinka raju 26-vuotiaan ranskalaisen rysäys oli.
www.iltalehti.fi
Rikokset | Kivikon K-market ryöstettiin aamupäivällä, tekijä pakeni paikalta
Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.
www.hs.fi
Vaalimainoksessa voi huijata ilman rangaistusta – oikeusoppinut: "Ei sitä valvo oikein kukaan"
Äänestäjän kuluttajansuoja vaaleissa on ohut: jos ehdokas mainostaa vaikka väärää koulutusta tai paikkansa pitämätöntä työkokemusta, siitä ei seuraa rangaistusta. Saatuja ääniäkään ei mitätöidä.
yle.fi
Takaa-ajo Kuopiossa: kuljettaja kaahasi 170 km/h – pakeni poliisia metsään
Poliisi ei tavoittanut metsään juossutta kuljettajaa. Kuopiossa on ollut perjantai-iltapäivällä neljän jälkeen hurja takaa-ajo, tiedottaa Itä-Suomen poliisi. Poliisi oli valvomassa liikennettä Päivärannassa, kun partio päätti pysäyttää Metsäkummuntiellä vastaan ajaneen henkilöauton.
www.iltalehti.fi
Uusi huomio Joe Bidenin kohua nostattaneesta Ukraina-kommentista: ”Todellisuudessa Yhdysvaltain presidentti paljasti epämiellyttävän totuuden”
Italialaisten ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkijoiden mukaan kuva yhtenäisestä länsirintamasta murtui tällä viikolla. Samalla tutkijat huomauttavat, että Venäjän kannalta kyse on paljon suuremmasta asiasta kuin Ukrainasta.
...
Autourheilu | Konkarikuljettaja Sébastien Loeb jatkaa Monte Carlon MM-rallin kärjessä
Kalle Rovanperä ajaa yhdeksäntenä.
www.hs.fi
Aluevaalit | Lastensuojelun järjestäminen jakaa puolueita Vantaalla ja Keravalla: ”Laitosten pitäisi olla lähtö­kohtaisesti julkisia”
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella puolueita jakavat eniten lastensuojelun järjestäminen ja paperittomien palvelut.
www.hs.fi
Perussuomalaisten ja vihreiden välinen kuilu on revennyt entistä leveämmäksi – Tutkijat: Vihreiden oikeistosiipi vuotaa
Kyselyn mukaan kuusi suurinta puoluetta eroavat merkittävästi siinä, miten vasemmistolaisia tai oikeistolaisia niiden tukijat ovat.
kauppalehti.fi
Keskusta iskee takaisin kokoomukselle etusivun mainoksella: ”Me tiedämme, mistä näissä vaaleissa on oikeasti kyse”
Keskustan entiset puheenjohtajat antavat täyslaidallisen kokoomukselle yhteisessä kannanotossaan.
www.is.fi
AKT tukee Paperiliiton ja Sähköliiton työtaisteluja – aloittaa saarron UPM:n tuotteille maanantaina
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT aloittaa maanantaiaamuna satamissa saarron UPM:n tuotteille tukeakseen Paperiliiton ja Sähköliiton lakkoja.
yle.fi
Metti Forssell kertoo tämän hetken suosikkitakkinsa – 6 muhkeaa valintaa
Muhkea puffer-toppatakki pitää lämpimänä pakkasella.
www.is.fi
Paholaisen pillerit: sata kertaa morfiinia vahvempi huume kylvää kuolemaa amerikkalaiskaupungissa
Fentanyyliepidemia muutti amerikkalaiskaupungin maanpäälliseksi helvetiksi.
www.is.fi
Kulttuurivaikuttaja Liisa Vähäsarja palasi Suomussalmelta juurilleen ja perusti taidegallerian lapsuudenkotiinsa Vaalaan – "Kaiken taiteen ja hyvän ei tarvitse olla kaupungissa"
Sotkamossa asuvan taidemaalarin Irja Juntusen öljyväri- ja hiilimaalaukset levittäytyvät eteisestä tupakeittiön puolelle sekä vieressä olevaan musiikkihuoneeseen Liisa Vähäsarjan flyygelin ympärille.
Kaleva.fi
Jääkiekko | Roope Hintz Dallasin suomalaisillan tähtenä, Teuvo Teräväinen loukkaantui Carolinan voittopelissä
Roope Hintz ratkaisi jatkoajalla Dallasin voiton, Joel Kiviranta teki kauden ensimmäisenä.
www.hs.fi
Clark Gillies on kuollut – ”Hän oli elämää suurempi”
NHL-tähti Clark Gillies on poissa.
www.is.fi
Työmarkkinat | AKT aloittaa maanantaina saarron UPM:n tuotteille
Saarron aikana ahtaajat eivät käsittele UPM:n paperia, sellua ja kartonkia.
www.hs.fi
AKT aikoo aloittaa saarron UPM:n tuotteille
Saarron tarkoituksena on tukea Paperiliiton ja Sähköliiton lakkoja.
www.is.fi
Sanna Marinille todella heikko arvosana koronakriisin hoidosta yrityksiltä - ”Nyt on käytettävä kaikki keinot”
72 prosenttia yrityksistä antaa hallitukselle heikon arvosanan koronakriisin hoidosta EK:n yrityskyselyssä.
...
IL-vaalitietäjät: Kokoomukselta odotetaan vain ykkössijaa, keskusta ”vaalien voittaja monella mittarilla”
IL:n vaalitietäjät kertovat, kuinka käy historian ensimmäisissä aluevaaleissa. IL:n vaalitietäjät ovat tällä kertaa: Simo Raittila toimii kordinaattorina Ajatuspaja Visiossa. Ajatuspaja Visio on vihreälle aatemaailmalle perustuva ajatushautomo ja on hallinnollisesti osa Vihreää Sivistysliittoa.
www.iltalehti.fi
Entinen kuvernööri ja näyttelijä Arnold Schwarzenegger joutui autokolariin
Poliisi on aloittanut tutkinnan tapauksesta. Schwarzeneggerin tiedottajan mukaan näyttelijä oli juuri ennen onnettomuutta lähtenyt kotoaan katumaasturilla, kun se törmäsi toiseen henkilöautoon.
yle.fi
Markkinat | USA:n pörsseissä oli huonoin viikko sitten pandemian alun
Inflaatiohuolet ja odotukset korkojen noususta painavat osakkeita. Esimerkiksi S&P-indeksi on silti yli 30 prosenttia korkeammalla kuin ennen pandemian aiheuttamaa romahdusta.
www.hs.fi
Saksa estää Viroa myymästä tykkejä Ukrainaan – lähettää sen sijaan kenttäsairaalan
Suomeen 1990-luvulla myydyt ja sittemmin Viroon viedyt tykit eivät näillä näkymin pääse Ukrainaan.
www.is.fi