Varoitukset voimaan: Maan keskiosiin ennustetaan rajua ukkosta

Sadetta voi kertyä kymmenestä kahteenkymmeneen millimetriä. Tuuli voi olla puuskissa 15 metriä sekunnissa.
Lataa lisää
Lue koko artikkeli aiheesta: is.fi
Öljyn hinta kipuaa kohti viiden kuukauden huippua – markkinoilla silti runsasta epävarmuutta
Raakaöljyn hinta on kohonnut alan eilisten varastotietojen jälkeen ja liikkuu lähellä korkeimpia tasojaan viiteen kuukauteen. Sijoittajat arvioivat nyt kysynnän elpymistä, tuotannon lisääntymistä sekä tietenkin kaikkeen vaikuttavaa koronavirustilannetta.
www.is.fi
Uutuuskirjassa käsitellään julkisesti hovin likapyykkiä – nyt prinsessa Eugeniekin joutui kirjailijoiden hampaisiin
Walesin prinssi Charles täytti 70 pari vuotta sitten. Uutuuskirja Finding Freedomin mukaan prinssi Williamin ja Harryn serkku, prinsessa Eugenie, ei pitänyt Sussexin herttuaparin päätöksestä kertoa esikoisensa odotuksesta niin varhaisessa vaiheessa - prinssi Harry ja herttuatar Meghan kertoivat odotuksestaan kolme päivää prinsessan ja Jack Brooksbankin häiden jälkeen, vaikka raskaus oli vasta ensimmäisellä kolmanneksella. Prinsessa ilmaisi mielipiteensä asiasta myös Sussexin herttuaparille. Prinsessa Eugenie ja prinssi Harry ovat aina olleet läheisiä, mutta paljastus juuri häiden jälkeen oli prinsessasta ajattelematonta. Prinsessa Eugenie joutui myös siirtämään häitään Sussexin herttuaparin häiden takia. Kirjassa käydään läpi muitakin vuoden 2018 tapahtumia. Walesin prinssi Charlesista teetettiin viralliset muotokuvat tasavuosien kunniaksi vuonna 2018. Tilaisuutta varten myös perheenjäsenet kutsuttiin koolle yhteistä perhekuvaa varten. Kuvassa näyttääkin hymyilevän varsin onnellinen perhe. Uutuuskirja Finding Freedom kuitenkin tietää kertoa, että pinnan alla kuohui ja kuvan ottaminen oli ”painajaista”.
www.iltalehti.fi
Siivousala | Vantaan kaupunki irtisanoi sopimuksen työntekijöitään riistäneen siivousfirman kanssa
Vantaan kaupunki päätti irtisanoa SMC Palveluiden kanssa solmitun puhtauspalvelusopimuksen keskiviikkona 5. elokuuta.
www.hs.fi
Biden valitsi varapresidenttiehdokkaakseen ”Kalifornian kytän” – Senaattori Kamala Harris on lasikattojen rikkoja
Kamala Harris on ensimmäinen musta nainen, joka on ehdolla suuren puolueen varapresidentiksi. Demokraattipuolueen presidenttiehdokas Joe Biden valitsi tiistaina varapresidenttiehdokkaakseen senaattori Kamala Harrisin. Harris oli pitkään ennakkosuosikki Bidenin valinnaksi. Kaksikon on määrä esiintyä julkisesti keskiviikkona Bidenin kotikaupungissa Wilmingtonissa Delawaren osavaltiossa. Biden ja Harris ottavat virallisesti ehdokkuutensa vastaan demokraattien puoluekokouksessa ensi viikolla.
www.iltalehti.fi
Tutkimus: Jalkapalloa pelaavat lapset loukaantuvat harrastuksensa parissa useammin kuin monien muiden lajien harjoittelijat
UKK-instituutin tutkimuksessa oli mukana 730 jalkapallon harrastajaa eri puolilta Suomea.
yle.fi
Japani | Japanin pääministeri suututti Yhdys­valtojen atomi­pommeista selviytyneitä, piti lähes identtiset puheet Hiroshimassa ja Nagasakissa
Yhdysvallat tiputti Hiroshimaan ja Nagasakiin atomipommit 75 vuotta sitten. Japanin pääministeri vieraili kaupungeissa ja piti niissä lähes identtiset muistopuheet, mikä on suututtanut pommituksista selviytyneitä.
www.hs.fi
Pk-yritysten toipuminen osoittautumassa ennenaikaiseksi iloksi, vaikka poikkeuksia on – Nämä alat ovat elpyneet koronasta ilahduttavan hyvin
Koronakriisi ei kohtele erikokoisia yrityksiä samalla tavoin.
kauppalehti.fi
Tämän naisen neronleimaus ratkaisi F1-kisan voiton – Hannah Schmitzille sataa ylistystä: ”Antakaa hänelle palkankorotus!”
Max Verstappen voitti sunnuntaina F1-kisan Englannin Silverstonessa. Ykkössijan jälkeen myös Hannah Schmitz keräsi kehut.
www.is.fi
Matkustusrajoitukset | Keskustan Saarikko: Ei korvausta menetetystä työtulosta karanteenin ajalta, jos on matkustanut tietoisesti korkean riskin alueella
”Ansionmenetyskorvaukset pakkokaranteenin ajalta tai erityinen kysymys Ruotsin maarajasta on käsiteltävä nyt hallituksen piirissä tarkoin.”
www.hs.fi
Kyllä se totta on: Pakkokaranteeni avaa absurdin porsaanreiän – Koronakohteen loman päälle luvassa kahden viikon palkallinen loma Kelan piikkiin
Peruspalveluministeri Krista Kiurun ilmoitus pakkokaranteenien aloittamisesta aiheuttaa arvaamattomia ketjureaktioita. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) ilmoitti maanantai-iltana tiedotustilaisuudessa, kuinka Suomi on siirtymässä uuteen aikaan koronantorjunnan suhteen. Nyt valmistellaan uutta järjestelyä, jonka mukaan riskimaista Suomeen palaavat henkilöt joutuvat lentokentällä joko pakolliseen koronatestiin tai rajalla käteen lyödään virkalääkärin allekirjoittama karanteenimääräys. Keräsimme eilen tiistaina mittavan listan erilaisista kysymyksistä pakkokaranteeniin liittyen.
www.iltalehti.fi
Jalkapallo | TPS:stä potkut neljän ottelun jälkeen saanut Tommi Pikkarainen löysi töitä Liettuasta
Pikkarainen sai potkut TPS:stä heinäkuussa, kun joukkue oli hävinnyt neljä ensimmäistä peliään.
www.hs.fi
Porin ja Helsingin välisillä lennoilla tyhjää – alle viisi matkustajaa lentoa kohti
Lentoyhtiön mukaan lentäminen on kuitenkin kannattavampaa kuin koneiden pysyminen maassa korona-aikana.
yle.fi
Miestä epäillään taposta leirintäalueella Puumalassa – ruumis löytyi viime kesänä
Poliisin mukaan väkivalta pään ja kaulan alueelle aiheutti uhrin kuoleman.
www.is.fi
Valko-Venäjä: Poliisi pidätti yli tuhat mielenosoittajaa kolmantena protestipäivänä
Maan sisäministeriön mukaan tiistain protesteissa loukkaantui kymmeniä ihmisiä.
yle.fi
Poikkeusajan pieni ihme – Turussa tehtiin huomattava määrä huipputuloksia
Paavo Nurmi Gamesissa tiistaina nähtiin maailman tämän kauden kärkitulokset miesten keihäässä, naisten 100 metrin aidoissa ja miesten 110 metrin aidoissa. Paavo Nurmi Games tiistaina oli hiljaisella koronakaudella poikkeuksellinen ja iso kansainvälinen yleisurheilutapahtuma. Mukana oli urheilijoita 24:stä Euroopan maasta, muutama laji oli viittä vaille EM-finaalitasoa.
www.iltalehti.fi
HS-analyysi | Valko-Venäjän tilanne näytti pitkään samanlaiselta kuin Ukrainan poliittinen maisema vuonna 2004 – sitten tulivat vaalit
Valko-Venäjä on samassa tilanteessa kuin Ukraina 16 vuotta sitten, mutta sen tie on toisenlainen.
www.hs.fi
Maskisuositus astui voimaan Turun joukko­liikenteessä – suurin osa matkustajista ei piitannut suosituksesta
Turussa astui tänään voimaan suositus maskien käytöstä joukkoliikenteessä. IS oli paikalla aamukahdeksalta seuraamassa miten maskisuositus otettiin vastaan.
www.is.fi
Qt Groupin osakkeilla 2,7 miljoonan euron blokkikauppa
Blokki vastaa 160-prosenttisesti osakkeen keskimääräistä päivävaihtoa.
kauppalehti.fi
Holtiton kuski törmäili pakettiautolla kymmeniin ajoneuvoihin Kehä I:llä – osa autoista meni lunastuskuntoon
Poliisi epäilee kuljettajan ajaneen pakettiautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena.
yle.fi
Pandemia | Italian koulut valmistautuvat syysluku­kauteen: Osa suunnittelee pulpettien sahaamista kahtia turva­välien vuoksi
Koulujen on määrä alkaa syyskuun puolessavälissä Italiassa, mutta turvallisen koulunkäynnin varmistamiseksi laaditut säännöt aiheuttavat päänvaivaa.
www.hs.fi
Ruotsalaishevosten osallistuminen viikonlopun maaotteluun varmistui – ”Lupa-asiat kunnossa”
Kiristyneet karanteenivaatimukset eivät estä ruotsalaiskolmikon kilpailumatkaa perjantaina Ylivieskassa käynnistyvään Ruunaruhtinas -kilpailuun.
www.is.fi
Valkovenäläinen Jevgeni kuvailee maansa tilannetta kamalaksi – pelkää läheistensä puolesta: ”Hallituksemme ei tiedä mitään inhimillisyydestä”
Valkovenäläinen Jevgeni pitää maansa tilannetta kamalana. Hän kertoo pelkäävänsä päivittäin läheistensä puolesta.
www.is.fi
Murhasta epäilty muusikko tunnusti aiheuttaneensa isänsä kuoleman – poliisin mukaan teon taustalla pitkäaikainen kauna
Poliisi on saanut valmiiksi Juvalla viime marraskuussa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Poliisi on saanut valmiiksi Juvalla viime marraskuussa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Iltalehti kertoi tuolloin, että tunnetun suomalaisen rap-artistin levyn tuottanutta, vuonna 1979 syntynyttä miestä epäillään oman isänsä murhasta.
www.iltalehti.fi
Kommentti: Manchester City saa jatkaa harmaalla alueella entistäkin röyhkeämmin – ökyseura on kesän suurin voittaja
Vaikka Mestarien liiga jäisi valtaamatta, Manchester City sai jo tärkeimmän voittonsa päihittämällä heinäkuussa Uefan, Lari Seppinen kirjoittaa Englannista.
www.is.fi
Tuukka Rask vastaan tulikuuma Sebastian Aho – suosikki Boston vaarassa jäädä vauhtimyllyn jalkoihin?
Tiistain herkullisin ottelu löytyy NHL:n pudotuspeleistä. NHL:n pudotuspelit jatkuvat tänään jo iltakuudelta Suomen aikaan, kun Boston ja Carolina aloittavat paras seitsemästä neljännesvälieräsarjansa. Boston lähtee sarjaan, ja tähän avausotteluunkin ennakkosuosikkina - Veikkauksella jopa kansainvälisten markkinoiden keskiarvoa suurempana suosikkina. Itse olen asetelmasta vahvastikin eri mieltä. Vaikka Bostonin sijoitusoteluille ei liikaa painoa antaisikaan, ei joukkue todellakaan ole vakuuttanut neljässä edellisessä ottelussaan - ne Boston on hävinnyt kaikki yhteismaalierolla 5-13. Joukkueen peli on ollut kankeaa ja hidasta. Vaikka kokenut pelaajisto saattaa toki parantaa nyt näihin "oikeisiin" peleihin, lasken myös jonkinlaisen todennäköisyyden sille, ettei kärkipelaajien osalta aika iäkäs ryhmä enää löydä huippuvirettä rikkonaisen kauden päätteeksi.
www.iltalehti.fi
Putous tekee paluun – Nämä näyttelijät osallistuvat Allstars-kaudelle
Tutut hahmot palaavat Putoukseen. Jo keväällä MTV uutisoi, että Putous tekee syksyllä paluun Allstars-kaudella. Näyttelijät eri kausilta pukeutuvat sinisiin paitoihin ja pääsevät verestämään muistojaan tulikokeen, näytönpaikan, viikkokatsauksen ja monien muiden tuttujen ohjelmaosioiden parissa. Näyttelijät tuovat ohjelmaan mukanaan myös rakastetuimmat sketsihahmonsa. Nyt MTV on julkistanut Putous Allstars -kauden näyttelijät.
www.iltalehti.fi
Suomessa 19 uutta koronavirustartuntaa – Pohjois-Suomen tilanne sama kuin eilenkin
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan Suomessa on todettu 19 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden sisällä.  Kaikkiaan koronavirustartuntoja on nyt siis yhteensä 7 642.  Pohjois-Pohjanmaalla tartuntojen määrä on pysynyt ennallaan.
Kaleva.fi
Turhautunut äiti koronatestijonoista: "Jos oma moraali yhtään venyisi"
”Mitä tämä jatkuva poissaoloralli lasten flunssien vuoksi aiheuttaa työpaikoille?” Lukijat kertovat kokemuksensa koronatestistä. Syksyn tautiruljanssi arveluttaa etenkin lapsiperheitä. ”Tuntuu kuin sukeltaisi niin, että vettä menee kunnolla nenään. Vielä inhottavampaa on se, kun näytteenottaja pyörittelee tikkua nenässä”, kertoi yksi vastaaja Iltalehden kyselyssä kokemuksensa koronavirustestistä. ”Vertaisin testiä papa-kokeen ottamiseen nenästä. Tuntemus tuttu naisille: ei tee kipeää, mutta tuntuu epämiellyttävältä. On nopeasti ohi, mutta tuntemus säilyy jokusen tovin”, vastasi toinen.Sakri
www.iltalehti.fi
Keskustan Saarikko: Ei korvausta menetetystä työtulosta karanteenin ajalta, jos on matkustanut tietoisesti korkean riskin alueelle
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoo, ettei ole oikein, että korkean tautiriskin maihin tietoisesti matkustava saisi valtiolta korvauksen menetystä toimeentulosta karanteenin ajalta.
Kaleva.fi
Karpolla on taas asiaa, Maija Poppanen lentää apuun ja sisällissodan raunioilla savuaa – tässä teatterisyksyn kuumimmat tärpit
Jos korona suo, suomalaisissa teattereissa on vilkas ensi-iltasyksy.
yle.fi
Rikosepäilyt | Pakettiauton kuljettaja törmäili Kehä I:llä kymmeniin ajoneuvoihin, osa autoista lunastukseen
Poliisi pyytää yhteydenottoja kuljettajilta, joiden autoihin pakettiauto törmäsi.
www.hs.fi
Keskustan Saarikko: ”Ei ole oikein, että korkean tautiriskin maahan matkustava saisi valtiolta korvauksen menetystä toimeentulosta”
Ministeriksi palanneen keskustan Annika Saarikon mukaan linjaukset matkustajien testaamisesta ja pakkokaranteenista ovat oikeita ja välttämättömiä. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) maanantaina esittelemät uudet keinot koronan torjumisessa herättivät kohua, koska kävi ilmi, että esimerkiksi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) yllättyi esityksistä. Kiurun sanoman ydin oli, että riskimaista Suomeen saapuvilla on edessään pakollinen kahden viikon karanteeni. Jos karanteenia rikkoo, on odotettavissa sakko tai jopa vankeutta. Myös matkustajien pakkotestaus on mahdollista.
www.iltalehti.fi
Uutechnic julkisti 0,6 miljoonan tilauksen Kiinasta – ”Erittäin tärkeä päänavaus uudelle potentiaaliselle asiakkuussuhteelle”
Nyt julkistetun tilauksen arvo on 0,6 miljoonaa euroa, ja se on kirjattu kuluvan vuoden kolmannelle neljännekselle.
kauppalehti.fi
Kyllä suomalainen mies puhuu ja pussaa – Teatteriohjaaja Eino Saari sukelsi miesten kosketuksiin ja haltioitui
Oman lapsen märkä pusu. Rakastetun ihon lämpö. Kuolevan äidin kädenpuristus. Niistä muodostuu suomalaisen miehen kosketusmaisema.
yle.fi
Pakettiauto törmäili kymmeniin ajoneuvoihin Kehä I:llä, osa meni lunastukseen: ”Ajo oli täysin holtitonta”
Noin 30-vuotiaan miehen epäillään ajaneen pakettiautolla huumausaineen vaikutuksen alaisena pakettiautolla Kehä I:llä Helsingissä maanantaina 10. elokuuta ennen aamuseitsemää.
www.is.fi
Nämä näyttelijät nähdään Putous Allstars -kaudella! Mukana rakastettuja sketsihahmoja ja edelliskausien voittajia: Joonas Nordman, Iina Kuustonen, Jussi Vatanen...
Putous Allstars -kaudella nähdään edelliskausilta tuttuja näyttelijöitä ja myös heidän rakastetuimmat sketsihahmonsa tekevät paluun televisioon.
www.is.fi
Huumekuski kärähti ratista useita kertoja parin kuukauden sisällä ja nukahti varastetun auton rattiin – oikeus tuomitsi nuoren naisen ehdolliseen vankeuteen
Lukuisat huumeiden vaikutuksen alaisena ajamiset toivat ehdollista vankeutta vuonna 1993 syntyneelle naiselle Oulun käräjäoikeudessa.
Kaleva.fi
Annika Saarikko korkean tautiriskin alueille matkustamisesta: ”Ei ole oikein, että valtiolta saisi korvauksen menetetystä toimeentulosta”
Ministeri Saarikko otti Facebookissa kantaa kysymykseen ansiomenetyskorvauksista pakkokaranteenin aikana.
www.is.fi
Tappara solmi pätkäsopimuksen tehopakkinsa kanssa
Valtteri Kemiläinen jatkaa Tapparassa. Puolustaja Valtteri Kemiläinen jatkaa pelejään Tapparan riveissä. Tamperelaisseura solmi tänään Kemiläisen kanssa marraskuun loppuun asti kestävän sopimuksen. Kemiläinen on edustanut Tapparaa syksystä 2016 lähtien ja ollut viime vuosina joukkueen tärkeimpiä pelaajia.
www.iltalehti.fi
THL: Suomessa on todettu 19 uutta koronatartuntaa
Suomessa todettujen koronatartuntojen lukumäärä on nyt 7 642.
www.is.fi
Koronatestaus ruuhkautui, nyt tarvitaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä, sanoo OP:n Timo Ritakallio – ”Yhteiskunnan kapasiteettia ei hyödynnetä”
Koronakriisin hoito Suomessa on liian siiloutunutta, arvioi OP:n pääjohtaja, EK:n hallituksen jäsen Timo Ritakallio.
kauppalehti.fi
Suopursuja keräämällä voi tienata 60 euroa tunnissa – ulkomailla kasvi on arvokas, mutta Suomessa sitä ei juuri käytetä
Luonnontuotteita ei osata hyödyntää kotimaassa, joten Suomeen tuodaan esimerkiksi paljon havuja ja käpyjä ulkomailta.
yle.fi
Uutuuskirja: Prinssi Charlesin syntymäpäiväkuvia varjosti painajaismainen tunnelma – perhepotrettia hankaloittivat William ja Harry
Uutuuskirja Finding Freedom kertoo, kuinka prinssien välinpitämättömyys uhkasi iloista valokuvaushetkeä.
www.is.fi
Keskustan kriisin syitä löytyy jo vuosien takaa - kehuttu järjestökoneisto on kuihtunut hennon ohueksi
Keskustapuolueella on Suomen poliittisessa järjestelmässä vankka historia. Puolueella on ollut useita pitkäaikaisia puheenjohtajia, lukuisia pääministereitä ja muutama presidentti.
Kaleva.fi
Donald Trump vaatii nuoria urheilijoita kentille – ”Ei heidän kauttaan voida perua”
Connecticut Huskies on ensimmäinen yliopistojoukkue, joka päätti vetäytyä tulevan syksyn sarjasta Yhdysvalloissa.
www.is.fi
Monialayhtiö Aspo piti voittonsa – ”Tulos oli markkinatilanteeseen nähden hyvä”
Monialayhtiö Aspon liikevoitto pysyi huhti-kesäkuussa viime vuoden tasolla, vaikka liikevaihto supistui selvästi. Yhtiö ei anna näkymiä tälle vuodelle koronapandemian tuoman epävarmuuden takia.
www.is.fi
Helsingistä esitetään poistettavaksi 900 ilmaista pysäköintipaikkaa
Aiheesta tehdyn valtuustoaloitteen mukaan kantakaupungin ilmaiset pysäköintimahdollisuudet haittaavat muun muassa tasa-arvon toteutumista.
www.is.fi
Yksityisen sektorin testauskapasiteettia ei vieläkään hyödynnetä täysin koronan torjumiseksi – ”En rehellisesti sanoen tiedä miksi”
Hyvinvointialan lääkäripalveluiden johtaja Ismo Partasen mukaan STM:n selitykset yksityisen sektorin testien alihyödyntämiseen ovat vaihdelleet kesän mittaan. Suomen koronatestauskapasiteetin uhatessa jäädä riittämättömäksi, on yhdeksi ratkaisuksi kapasiteetin nostamiseen esitetty julkisen ja yksityisen sektorin voimavarojen yhdistämistä. Kuntayhtymien julkiset terveyspalvelut ostaisivat yksityisiltä terveystaloilta koronatestausta, jolloin Suomen kokonaiskapasiteetti nousisi lähemmäs riittävää tasoa.
www.iltalehti.fi