Kirjeenvaihtajan analyysi | Natoon lähdettiin rinta rinnan, mutta Ruotsi voi pian olla Suomea kiperämmässä tilanteessa
Sopua Turkin kanssa ei välttämättä löydy helposti ja nopeasti, kirjoittaa HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtaja Elina Väntönen.
www.hs.fi
Sukellusvarusteissa olleet urheilukalastajat hätisteltiin pois Olkiluodon ydinvoimalan tuntumasta – KRP kävi varmistamassa alueen
Sunnuntaina sattuneesta tapauksesta ei ole tehty rikosilmoitusta. Alueella on sallittua kalastaa, mutta sukeltajien tulisi hankkia lupa etukäteen.
yle.fi
Asiantunti­joilta kova vaatimus Jukka Jaloselle: ”Olisi aivan idiotismia”
Esa Lindelliä odotetaan johtavaan rooliin erityisesti alivoimalle. Leijonien ympärillä on odotettu erityisesti Miro Heiskasen saapumista MM-kisaryhmään. Esa Lindell, toinen Dallas Starsista saapuva puolustajavahvistus, on jäänyt aavistuksen verran vähemmälle huomiolle.
www.iltalehti.fi
Kommentti: Yhden tuskastuneen Leijonien fanin tunteenpurkaus kertoo kaiken – Nokia-areenan kisatunnelma lässähti käsiin
Keskiviikon odotettu Suomi–Ruotsi-ottelu oli tunnelmaltaan suuri pettymys, kirjoittaa Teemu Suvinen Tampereelta.
www.is.fi
Venäjä on ajanut itsensä nurkkaan Ukrainassa, ja sinne se saattaa jäädäkin – ”Ei ole enää oikeastaan, mistä ottaa”
”Venäjän ei ole mahdollista korjata tätä muutoin kuin liikekannallepanolla. Ei ole enää oikeastaan, mistä ottaa.”
www.is.fi
Kiinan asema maailman­talouden veturina murenee – miten käy presidentti Xin?
Tiukat koronarajoitukset painavat Kiinan taloutta, eikä maasta enää oikein ole maailmantalouden veturiksi. Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu ennakoi, että tilanne voi heijastua presidentti Xi Jinpingin asemaan.
www.is.fi
Windows 11:n saa nyt helposti – jos haluat
Jokainen voi nyt helposti ladata Windows 11:n, kunhan tietokone vain täyttää vaatimukset. Kiirettä ei kuitenkaan ole.
www.is.fi
”Jos kaasu katkeaisi huomenna, uunit kylmenisivät” – näin kaasuhanojen sulkeminen vaikuttaisi ruuan­tuotantoon
Huoltovarmuuskeskus priorisoi elintarviketeollisuutta mahdollisessa kaasutoimituksen häiriössä. Venäläisen maakaasun toimituksen katkaisu vaikuttaisi elintarvikkeiden valmistamiseen Suomessa. Suurimmat elintarviketeollisuuden toimialat, joihin kaasun saannin epävarmuus vaikuttaa, ovat leipomoteollisuus, kahvipaahtimot ja osa liha- ja valmisruokateollisuudesta. Energiayhtiö Gasumin uusimman tiedon mukaan Venäjä saattaa katkaista kaasun viennin Suomeen myöhään perjantai-iltana tai mahdollisesti lauantaina.
www.iltalehti.fi
Energiakriisi | Sähkö on juuri nyt ennen­näkemättömän kallista
Kello seitsemän jälkeen aamulla sähkö maksoi perjantaina 50 senttiä kilowattitunnilta ja hinta on erittäin korkea koko päivän.
www.hs.fi
Korot | Kannattaako asuntovelallisen jo pelätä? HS Visio selvitti prosentti prosentilta, mihin korkojen nousu voi johtaa.
Inflaatio räjäytti korot nousuun. Mitä taloudessa on edessä, jos sama kehitys jatkuu?
www.hs.fi
Haluatko töihin Palo Alton huippuyrityksiin, mutta muutto ei innosta? Forbes-listalle noussut Alex Bouaziz johtaa miljardiyritystä, joka keksi ratkaisun
Forbesin nuorten vaikuttajien listalle nousseen Alex Bouazizin tavoitteena on uudistaa täysin osaajien markkinat häivyttämällä valtioiden rajat rekrytoinnin tieltä. Koronapandemia oli yritykselle onnenpotku.
kauppalehti.fi
Kullan hintaan odotettiin ”täydellistä myrskyä”, mutta nyt mittarit ovat sotkussa – Nämä merkit turvasatamasijoittajan on hyvä huomata
Goldman Sachs ennusti maaliskuussa kullan hinnan olevan vuoden lopussa jopa 2 500 dollaria. Sittemmin näkymät ovat sumentuneet.
kauppalehti.fi
Vakuutusyhtiö varoittaa nyt erityisesti Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa ajavia – neuvona kaasujalan höllääminen
Erityisen tarkkana kannattaa olla, kun tie vie metsästä peltoaukealle tai päinvastoin.
www.is.fi
Listasimme 12 asiaa, jotka vain totaalisesta päättämättömyydestä kärsivät tunnistavat
Hampurilaisia vai pizzaa? Otsatukka vai ei otsatukkaa? Tribaali vai runonpätkä iholle ikuisiksi ajoiksi? Elämä on täynnä valintoja – ja osalle meistä ne ovat mahdottomia.
www.is.fi
Venäjän juna- ja autoliikenteelle tiedossa vakavia ongelmia – Moskvitš-ehdotus aiheutti jo naurua
Siemensin ja läntisten autotehtaiden lähtö Venäjältä aiheuttaa vakavia ongelmia maan juna- ja autoliikenteelle.
...
Johnny Deppin huomiota herättävä asianajaja Camille, 37, nousi todelliseksi ilmiöksi ja joutui romanssihuhujen kohteeksi – tämä lakinaisesta tiedetään
Johnny Deppin asianajaja Camille Vasquez on kohuoikeudenkäynnin myötä saavuttanut sosiaalisessa mediassa suuren suosion. Samalla hänestä – ja erityisesti suhteesta Deppiin – on alkanut levitä kaikenlaisia huhuja. Selvitimme, pitävätkö ne paikkansa.
www.is.fi
Alkuvuosi on palauttanut sijoitusmuotiin klassiset opit – Venäjä söi Karo Hämäläisen salkusta ”kuusinumeroisen summan”
Alkuvuonna sijoitussalkuissa on korostunut hajauttaminen. Osta ja pidä -strategian sijaan seurata sijoittajan tulee seurata markkinoita aktiivisesti ja toimia tarvittaessa nopeasti, sanoo yksityissijoittaja Merja Mähkä.
kauppalehti.fi
Kuolema | ”Jos on kauhean herkkä, tämä ei ole oikea ala” – Ursula Vala selvittää työkseen suomalaisten kuolinsyitä ja tietää, miksi henkirikosten vammat näyttävät usein mitättömiltä
Oikeuslääkäri Ursula Vala selvittää poliisien pyynnöstä vainajien kuolinsyitä. Hänen pöydällään kuolema ei useinkaan näytä kauniilta, mutta hän pyrkii aina löytämään omaisille jotakin lohtua.
www.hs.fi
EU haluaa venäläis­oligarkkien jäädytettyjä rahoja Ukrainan jälleen­rakentamiseen – tämä sodasta tiedetään yön jälkeen
Lue yön Ukraina-käänteet kootusti tästä jutusta. EU etsii keinoja venäläisoligarkkien varojen käyttämiseksi Ukrainan jälleenrakennuksessa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on väittänyt Venäjän tuhonneen Itä-Ukrainassa sijaitsevan Donbasin alueen täysin. Lue tästä jutusta, miten Ukrainan sota eteni yön aikana.
www.iltalehti.fi
Tunnettu elokuva­musiikin säveltäjä Vangelis on kuollut
Kreikkalainen muusikko muistetaan ennen kaikkea sävellyksistään elokuvissa Blade Runner ja Chariots of Fire.
www.is.fi
Emilia Kujalan kolumni: Elä kuin viimeistä päivää – ja uuvu
Täyden elämän eläminen nähdään vastakohtana suorittamiselle, mutta onko se sitä sittenkään? pohtii Kujala
yle.fi
Pähkinät sopivat myös laihduttajalle – tämä määrä niitä kannattaa syödä
Pähkinät ovat hyviä pehmeän rasvan lähteitä ja ne pitävät kylläisenä. Yksi pähkinä on ylitse muiden rasvahappokoostumukseltaan.
www.is.fi
Sijoittaja, ole varovainen velkavivun kanssa – Välittäjän tarjoama luotto on velkarahasta vaarallisinta
Velka voi olla sijoittajalle myös psykologinen taakka.
kauppalehti.fi
Ed Sheeran jälleen isäksi! – toinen tytär syntyi kaikessa hiljaisuudessa
Ed Sheeran kertoo uusimmassa Instagram-postauksessaan iloisista uutisista. Laulaja Ed Sheeran, 31, kertoo Instagram-tilillään perheensä kasvaneen. Supertähti ja hänen vaimonsta Cherry Seaborn, 30, ovat saaneet toisen tyttären kaikessa hiljaisuudessa. Pariskunnalla on ennestään yksi tytär, jonka tulosta kerrottiin julkisuuteen vain hetki ennen syntymää. Lyra Antarctica syntyi elokuussa 2020.
www.iltalehti.fi
Myrkkyä neljä sekuntia ennen päätössummeria – Barkovin Floridalle katkeraakin katkerampi tappio
Tampa Bay Lightning otti jo toisen voittonsa Florida Panthersista. Ross Colton nousi Tampa Bayn suureksi sankariksi, kun kaksi edellistä Stanley Cupia voittanut Lightning otti jo toisen voittonsa pudotuspelisarjassa Florida Panthersia vastaan. Kevään viidennen osumansa iskenyt Colton iski ottelun voittomaalin, kun kolmatta erää oli jäljellä enää neljä sekuntia. Voittolukemiksi merkattiin 2–1.
www.iltalehti.fi
Luonnostaan nopea aituri – Laura Loponen on valmis taistelemaan voitosta maaliviivalle asti
Pienestä asti juoksusuoralla viihtynyt oululainen aitajuoksija Laura Loponen astelee Ouluhallin ovista sisään kuin kotiinsa.
Kaleva.fi
Eetu Luostarinen herätti Floridan henkiin, mutta salama iski kylmällä tavalla – ”Vielä löytyi uskoa”
Tampa Bay kaatoi Floridan neljä sekuntia ennen loppua.
www.is.fi
Pirjo Nuotio ja Reijo-rakas: Avoliitto!
Yhteenmuutto sinetöi yli 16 vuotta kestäneen seurustelun. Entinen uutisankkuri Pirjo Nuotio on syntyjään Hämeenlinnasta ja vielä kaiken lisäksi suuri kesäteatterin ystävä, joten luonnollisesti hän osallistui Hämeenlinnan uuden kesäteatterin vip-tilaisuuteen tiistaina. – Olen käynyt ainakin 7-vuotiaasta asti Hämeenlinnan kesäteatterissa. Muistan, että kävin siellä jo alle 10-vuotiaana myös yksin, Nuotio kertoo.
www.iltalehti.fi
Leo-koiran outo tapa huvittaa omistajaa
Leo-koira työntää kuononsa joka paikkaan. Hollantilainen Christine Holierhoek taltioi videolle hetkiä, kun hänen Leo-koiransa litistää kuonoaan erilaisia pintoja vasten. Leo on 3-vuotias sekarotuinen koira ja omistajansa sanojen mukaan melkoinen luonne.
www.iltalehti.fi
Leijonien legenda napattiin kapakasta ja vietiin vuosiksi vankilaan – poika avautuu uutuuskirjassa isänsä karmivasta kohtalosta
Gustav Bubnik jäi historiaan miehenä, joka opetti Leijonat voittamaan.
www.is.fi
Venäjän sotatoimet nopeuttavat siirtymistä uusiutuviin energialähteisiin – Näin Helsinki saa sähköä, kun venäläisen hiilen poltto loppuu
Kantaverkkoyhtiö Fingrid investoi lähivuosina kolme miljardia euroa sähköverkkojen vahvistamiseen. Jatkossa ydin- ja tuulivoimaa saadaan tuotua kauempaa Suomesta pääkaupunkiseudulle, jossa sähkönkulutus vain kasvaa.
yle.fi
Herätys: Turkki väittää Ruotsin aseistavan kurdisissejä | Elinkeinoelämä mielissään Nato-päätöksestä | Valtio rientää vesilintujen apuun
Kerromme päivän uutiset ja puheenaiheet lyhyesti.
yle.fi
Näin tavallinen turkkilainen ajattelee Suomen Nato-jäsenyydestä
Pääosa mietteistä oli Suomen jäsenyyttä tukevia tai täysin neutraaleja.
www.is.fi
Tästä on kyse konfliktissa, joka uhkaa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä
Kurdeihin ja näiden asemaan kiinnittyvän diplomaattisen kiistan tausta on pitkä ja sekava.
www.is.fi
Hoitajat kertovat nyt lääkärien törkeästä käytöksestä – sairaaloissa vallitsee kova hierarkia: ”Tervetuloa kaikki apinat töihin”
Sairaalamaailman vanhakantainen hierarkia puhuttaa. Lääkäreillä on oma ruokalan pöytä ja lääkärit saattavat ”kyykyttää” nuoria hoitajia. IL selvitti, mitä suomalaisissa sairaaloissa tapahtuu kulissien takana. – Aika ajoin joudumme soittamaan päivystävälle lääkärille ja kysymään mielipidettä. Kun katsoo päivystävien lääkärien listaa, siellä on tietyt nimet, joista tietää, että puhelusta ei tule mukava. Näin sanoo 39-vuotias Leena, joka on tehnyt töitä sairaanhoitajana 15 vuotta.
www.iltalehti.fi
Turkki väittää Ruotsin toimittavan aseita PKK:lle – todisteita aseista näyttää olevan, mutta ei Ruotsin roolista
Turkissa on esitetty valokuvia, joiden sanotaan esittävän Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n taistelijoilta takavarikoituja ruotsalaisaseita.
yle.fi
Kilpamersun proto­tyypistä tuli maailman kallein huuto­kaupattu auto – myytiin käsittämättömään 135 miljoonan euron hintaan
Edellinen kallein huutokaupattu auto oli vuoden 1962 Ferrari 250 GTO, joka myytiin hulppeaan lähes 60 miljoonan euron hintaan.
www.is.fi
Kuningatar Elisabetin juhlavuoden konsertin esiintyjät julki – eri vuosikymmenten huippuartistit lavalle
Lontoossa juhlitaan kuningatar Elisabetin vallassaolon 70-vuotisjuhlaa ensi kuussa myös musiikin voimin. Kuningatar Elisabetin, 96, vallassaolon 70-vuotisjuhlia vietetään suureellisesti kesäkuun alussa. Koko Lontoo menee sekaisin 5. kesäkuuta, kun valtava kansanjuhla, täyttää Lontoon The Mall -kadun. Luvassa on sotilasparaati, näytelmän muodossa esitettyjä paloja kuningattaren elämästä, akrobaatteja, tanssijoita, laulajia ja liikuteltavia lavoja – muun muassa.
www.iltalehti.fi
Kommentti: Leijonien ilo tultiin pilaamaan – supertähden vastaus Kari Jaloselle oli merkki jostain suuremmasta
Kisojen paras yksilö taitaa olla nyt Tšekin joukkueessa, pohtii Anssi Karjalainen. Kesäisin, kun totiset pallopelisarjat ovat tauolla, hallien höntsäsarjoihin ilmestyy yhtäkkiä liigatason pelaajia hakemaan tuntumaa ja pitämään hauskaa. Siinä rinnalla käy aika nopeasti ilmi, jos oma pelikokemus on lähinnä aladivareista. Liigatähti tulee ohi vasemmalta ja oikealta, vaikka ei edes pelaa täydellä teholla.
www.iltalehti.fi
Miksi Turkki haluaa sotkea Suomen ja Ruotsin Nato-juhlat? Vastaus löytyy Erdoğanin moni­mutkaisesta šakkipelistä
Asiantuntija muistuttaa, että Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on taitava poliitikko, joka käyttää nyt Suomea ja Ruotsia pelinappulana omiin tarkoitusperiinsä. Voisiko Turkin Nato-irtiotto liittyä Venäjän hybridivaikuttamiseen? Todennäköisesti ei. Turkki on jo aiemmin käyttänyt veto-oikeuttaan Natossa edistääkseen asiaansa kurdien suhteen.
www.iltalehti.fi
Päivän horoskooppi 20.5.
Olet rohkealla tuulella, härkä.
www.is.fi
Suomessa suosittua sähköautoa valmistava Polestar hyödyntää lohkoketjuteknologiaa – ”Tämä parantaa läpinäkyvyyttämme”
Polestar vähensi yksittäisen myydyn auton päästöjä kuusi prosenttia viime vuonna, kertoo vastuullisuusjohtaja Fredrika Klarén.
kauppalehti.fi
Viestintäsovelluksissa käytävä vilkas keskustelu tuo esille venäläisten moniäänisyyttä
Venäjän valtiollinen mielipidetutkimuslaitos on raportoinut, että valtaosa venäläisistä kannattaa "sotilaallista erikoisoperaatiota" Ukrainassa.
Kaleva.fi
Johteen iso kivi rauhoitetaan – Häyrysenniemen tunnettu maamerkki on suosittu retkikohde
Johteen iso kivi rauhoitetaan.
Kaleva.fi
Tämän kesän Elojazzissa soivat modernit ja perinteiset sävyt – 33. kertaa järjestettävällä festivaalilla nähdään fuusiojazzin mestareita ja kotimaisia huippunimiä
Elokuun alussa Oulussa Hupisaarten teatterissa, Tuiran kirkossa sekä Jumprun patiolla järjestettävä viisipäiväinen Elojazz on julkaissut ohjelmansa.
Kaleva.fi
Oulunkin säästölistan laatinut Eero Laesterä ei pelkää kovaakaan palautetta – "Haihattelun sijasta kuntien on keskityttävä siihen, mihin rahkeet riittävät"
Maan tunnetuin kuntakonsultti näkee tuulimyllyjen rakentamisen monen kunnan pelastukseksi.
Kaleva.fi
Niinistö painotti Washingtonissa, että ”kaikkein tärkeintä on nyt joustavuus” – Miksi näin on, ja mitä se tässä tilanteessa tarkoittaa?
Suomi ja Ruotsi ovat jo tukevasti maailman johtavan sotilasmahdin suojeluksessa, vaikka varsinaiseen Nato-jäsenyyteen on vielä tovi matkaa. Se antaa maille myös mahdollisuuden paneutua rauhassa Turkin esittämiin vaatimuksiin, Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Janne Soisalon-Soininen kirjoittaa.
kauppalehti.fi
Entinen neuvonantaja väittää: Putinilla meni toistuvasti kuppi nurin Donald Trumpin kanssa
Putinin kerrotaan hermostuneen Trumpin yleissivistyksessä väitetysti olleisiin puutteisiin. Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin neuvonantajana toiminut Venäjä-asiantuntija Fiona Hill on väittänyt Business Insider -lehdelle, että Venäjän presidentti Vladimir Putin turhautui entiseen yhdysvaltalaiskollegaansa usein. Hillin mukaan taustalla oli Trumpin geopoliittisiin kysymyksiin liittyvä tietämättömyys. Hän kertoi myös uskovansa, että asia vaikutti Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen ajoitukseen.
www.iltalehti.fi