Lue koko artikkeli aiheesta: iltalehti.fi
Pakettiauto tärmäsi koneenkuljetuslavetin perään Sievissä, yksi loukkaantui
Yksi loukkaantui peräänajokolarissa Sievissä tiistaina iltapäivällä. Onnettomuus sattui Ylivieskantiellä hieman ennen kello kolmea.
Kaleva.fi
Professorit: Riskiryhmien rokotus ei riitä rajoitusten purkamiseen – ”ei voi huseerata vapaasti”
Kaksi asiantuntijaa korostaa, että viruksen vapaaseen leviämiseen liittyy riskejä, kuten tautitaakka ja viruksen muuntuminen.
www.iltalehti.fi
CNN: Bidenin ehdokas turvallisuus­viraston johtoon vakuuttaa, ettei kongressin hyökkäys toistu hänen vahti­vuorollaan
Loppiaisen tapahtumat olivat hyökkäys Yhdysvaltain demokratian peruspilaria vastaan, Alejandro Mayorkas sanoo.
www.is.fi
Vekaranjärven varuskunnassa 60 joutui karanteeniin, mutta osa päästettiinkin pois – varusmies huolestui
Esikuntapäällikkö luottaa, että terveydenhuoltohenkilöstön karanteeniarviot toimivat.
www.iltalehti.fi
Sähköautot | Sähköauton akkuja tuottava israelilaisyritys kehitti viidessä minuutissa latautuvan akun
StoreDot-yrityksen kehittämiä akkuja tuotetaan tavallisella tuotantolinjalla, mutta laturien teho ei vielä toistaiseksi riitä viiden minuutin pikalataukseen.
www.hs.fi
Somevaikuttaja Sara Vanninen alkoi maalata tauluja – tällaisia ne ovat
Ei tarvitse olla mikään Michelangelo aloittaakseen maalausharrastuksen. Sara Vanninen innostui maalaamisesta ja rohkaisee nyt kaikkia tarttumaan siveltimeen.
www.iltalehti.fi
Italian hallituskriisissä ratkaisun hetket: Senaatti voi vielä pelastaa pääministeri Conten
Italian hallituksen toimintakyky ratkeaa tiistai-illan äänestyksessä.
www.iltalehti.fi
NHL-kapteeni kutsui vastustajansa äidin katsomaan ottelua – tappeli kaukalossa tämän pojan kanssa
Entiset kämppäkaverit pudottivat hanskansa maanantai-iltana kuumassa NHL-ottelussa.
www.is.fi
Tampereella tutkittiin, miten karanteenit vaikuttivat lasten ja nuorten koronan sairastamiseen
Vain aniharvalla karanteeniin määrätyllä lapsella ja nuorella on todettu koronavirus.
www.is.fi
Suomessa syntyy yhä enemmän valotaidetta, ja nyt laji etsiytyi myös galleriaan: uusi näyttely tarjoaa sysipimeää antivaloa
Taidegalleriat ovat Suomessa auki, mutta koronan takia niissä on yleisörajoituksia.
yle.fi
Helsingin terveysjohtaja pitää laivamatkustajien alhaisia testausmääriä riskinä: ”On ihmisiä, jotka ajattelevat, että koska testi ei ole pakollinen, siihen ei tarvitse mennä”
Vain joka kymmenes Tallinnasta Helsinkiin viime viikonloppuna matkustanut osallistui vapaaehtoiseen koronatestiin.
kauppalehti.fi
Kuljetus | Kuljetusyhtiö FedEx aikoo karsia Euroopassa enimmillään 6 300 työpaikkaa
Yhtiö arvioi, että työpaikkojen vähennykset supistavan sen vuosittaisia kustannuksia 275–350 miljoonaa dollaria.
www.hs.fi
Pääkirjoitus | Donald Trump oli kokaiinia kansalle
Kun Trumpin valtakautta tutkitaan, analyysiin ei joudu vain presidentti vaan myös aika, joka hänet loi.
www.hs.fi
Pääkirjoitus: MM-kisojen vienti Valko-Venäjältä alleviivaa sitä, että urheilu tulee aina olemaan politiikkaa
On noloa, että Kansainvälinen jääkiekkoliitto taipui vasta sponsorien painostuksen jälkeen, kirjoittaa uutispäätoimittaja Perttu Kauppinen.
www.iltalehti.fi
Vanhanen elvytys­paketin Suomelle tuomasta 3,2 miljardista: ”En yksittäisiä kohteita lähde luettelemaan, niitä ei yksinkertaisesti vielä ole”
Suomi saa EU-paketista 3,2 miljardia euroa, alustava suunnitelma on valmis ensi kuussa ja konkreettiset kohteet ovat selvillä ennen vappua.
www.is.fi
Olivia, 17, julkaisi ensimmäisen singlensä ja rikkoi heti Spotifyn ennätykset – maailmalla kohistaan nyt salamyhkäisestä kuviosta megahitin taustalla
Olivia Rodrigon, 17, drivers license -kappale on noussut musiikkipalvelun kuunnelluimmaksi niin Suomessa kuin maailmalla.
www.is.fi
Kerrostalon asuntoihin pääsi häkää Haminassa – kaksi asukasta sai vakavan häkämyrkytyksen
Häkämyrkytyksen saaneet kuljetettiin sairaalahoitoon.
yle.fi
Jalkapallo | Lionel Messi selvisi huitaisustaan kahden ottelun pelikiellolla, silti FC Barcelona valittaa
Lionel Messiltä jää kuluvalta viikolta molemmat ottelut väliin.
www.hs.fi
Trumpin kannattajat hyppäsivät suoraan Venäjän syliin – Parler löysi palveluntarjoajan, jonka asiakaskuntaan kuuluu Venäjän puolustusministeriö
Kohuttu pikaviestipalvelu Parler on ilmeisesti löytänyt uuden kodin vanhan vihollisen leiristä.
kauppalehti.fi
Kuntavaalit | HS testaa vaalikoneen uutta arvokysymystä – vastaa ja vaikuta
Arvokysymykset ovat olleet osa HS:n vaalikoneita vuodesta 2012.
www.hs.fi
Ambulanssien karavaani kuskasi liki 150 potilasta vanhasta uuteen sairaalaan Jyväskylässä – uusi keskussairaala otettiin käyttöön tänään
Keski-Suomen keskussairaala on Suomen ensimmäinen uusi iso sairaala kymmeniin vuosiin.
yle.fi
Komission ehdotus: 70 prosenttia EU:n aikuisväestöstä rokotettu kesään mennessä
Tavoitteella pyritään vauhdittamaan rokotusten etenemistä.
www.is.fi
Rajavalvonta | Rajoilta käännytettiin viime vuonna vain ani harva matkustaja tiukoista rajoituksista huolimatta
Viime vuonna rajalta käännytettiin arviolta noin tuhat matkustajaa koronaviruksen takia.
www.hs.fi
Vuoden 2021 trendilook syntyy helposti – pue sukat näin!
Muodikkaat loaferit näyttävät entistä paremmilta, kun niiden alle pukee nilkkasukat.
www.iltalehti.fi
Raha | S-pankin kortti­data kertoo kukka­kaupan käyneen joulu­kuussa poikkeuksellisesti
Ravintoloissa ja joukkoliikenteessä maksaminen romahti keväällä. Korttiostojen kokonaismäärä kasvoi, kun ruokakauppa kävi vilkkaasti.
www.hs.fi
Pohjois-Pohjanmaa on palannut koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen, Oulussa ilmaantuvuusluku vielä leviämisvaiheen tasolla – valmistuville tarjotaan mahdollisuus lähiopetukseen
Pohjois-Pohjanmaa on palannut takaisin koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. Asiasta kertoo tiistaina kokoontunut alueellinen koronakoordinaatioryhmä.
Kaleva.fi
Etätunnille huvittava keskeytys – amerikkalaisopiskelijan reaktio tallentui äidin videolle
Voiko kesken etätunnin nukahtaa?
www.iltalehti.fi
Emmerdale-näyttelijä nähdään supersuositussa Bridgertonissa täysin erilaisessa roolissa – tunnistitko?
Emmerdale-tähti Ned Porteous näyttelee Netflixin uutuussarjassa.
www.iltalehti.fi
Koronavirus | Tartuntatilanteesta huolestunut röntgenhoitaja haastaa suomalaiset rajoittamaan lähikontaktejaan: ”Tartutetaan kaikille koTonavirus”
Mauno Kinnusen mukaan rajoitusten noudattamiseen kannustavaa kampanjaa tarvitaan juuri nyt, kun Suomesta on löytynyt tartuntaketjuja uudesta virusmuunnoksesta.
www.hs.fi
Yleisimmät virheet takan kanssa – nuohoojamestari Tapio muistaa myös villityksen vuosien takaa
Nuohoojamestari Tapio Lehtimäki kertoo, mitkä ovat yleisimmät takan käyttöön liittyvät virheet.
www.is.fi
Keväällä 2019 alkanut lentokielto loppuu – Boeing 737 MAX hyväksytään takaisin Euroopan taivaille
Eurooppalaisia MAX -käyttäjiä ovat esimerkiksi Norwegian.
kauppalehti.fi
Kiistelyä, tulleja ja epävakautta – Trumpin presidenttikausi jätti monenlaisia jälkiä myös Suomen talouteen
Talousoppineet eivät kuitenkaan halua ylikorostaa Trumpin merkitystä.
yle.fi
Ruokavalio | Uinnin olympiavoittaja Sarah Sjöström siirtyi kasvisruokavalioon ja murskaa ennätyksiään: ”Olen tullut paljon vahvemmaksi”
Sjöströmin mukaan kasvisruokavalioon siirtymisestä on ollut hänelle selvää hyötyä. Hänen ennätyksensä leuanvedossa on esimerkiksi parantunut kuudella.
www.hs.fi
HS-analyysi | Suomessa säädetään pian laki, joka kiinnostaa myös ulkomailla: Tätä uusi Yle-laki tarkoittaisi käytännössä
Hallituksen lakiesitys pyrkii rajoittamaan Yleisradion tekstimuotoista journalismia verkossa, mutta toimittajat osaavat varmasti kiertää rajoitukset. Parhaimmillaan se on journalismin etu, kirjoittaa toimittaja Vesa Sirén.
www.hs.fi
Tuhlasitko kymppitonneja joutavaan puheeseen?
Mitäänsanomaton ja nopeasti unohtuva esitys on puhesaastetta, joka tuhlaa resursseista kalleinta eli aikaa, kirjoittaa Kauppalehden kolumnisti Unna Lehtipuu.
kauppalehti.fi
Analyysi: Anna mennä vain Renny Harlin, kyllä Komisario Palmu varioinnit kestää
Mika Waltarin klassinen dekkarihahmo palaa kankaille – 50 vuotta Matti Kassilan ohjaamien ja klassikoiksi nousseiden Palmu-elokuvien jälkeen. Renny Harlin yllättää jälleen yhteistyössä Markus Selinin kanssa.
Kaleva.fi
Koiranomistaja, unohda maksalaatikkokakku nakeilla! Koiran kakku voi olla maukas, terveellinen ja kaunis – lue koirakondiittorin vinkit
Turkulainen Sami Stenholm on erikoistunut koirien syntymäpäiväkakkujen valmistukseen. Hyvässä kakussa on paljon ravintoaineita, vähän suolaa ja vastustamaton tuoksu.
yle.fi
Teemu Pukin pelikunnosta uutta tietoa – ”Toipuminen ei ole juuri edistynyt”
Jalkapalloilija Teemu Pukin paluu kentille venyy.
www.is.fi
Onnettomuudet | Maakaasu­kattila aiheutti häkä­myrkytyksen kerros­talossa Haminassa, kaksi vietiin sairaala­hoitoon
Päivystävän palomestarin mukaan on hyvin harvinaista, että maakaasukattila aiheuttaa häkäpitoisuuden nousun.
www.hs.fi
Törkeä epäily Pohjanmaalla: Mies viilsi kurkun raa’asti auki yli 1300 lampaalta tainnuttamatta – merkkejä uskonnollisesta teurastuksesta
Miestä epäillään muun muassa törkeästä eläinsuojelurikoksesta.
www.iltalehti.fi
Ovatko nuhat ja räkätaudit kadonneet vai jätetäänkö koronatestit väliin? Romahtaneet testausmäärät ihmetyttävät muun muassa Jyväskylässä
Koronatestien määrä on pudonnut tammikuussa merkittävästi joulua edeltäviin viikkoihin verrattuna. Nyt ollaan marraskuun tasolla.
yle.fi
Tanssikouluyrittäjät nousivat jo ”kapinaan” – Paine nuorten harrastuksissa kasvaa
Lasten harrastustilanne koronarajoitusten ja -suositusten puitteissa on kuuma peruna. Asiasta on tarkoitus saada vielä tällä viikolla uutta tietoa ja linjauksia.
kauppalehti.fi
Joe Bidenin hymy jäi suomalaisten mieleen – näin uuden presidentin tavanneet kuvailevat häntä
Bidenin tavanneiden suomalaisten kuvauksen perusteella Yhdysvaltain uusi presidentti on hauska ja välitön mies, joka on erinomainen keskustelukumppani.
www.iltalehti.fi
Uzbekistanilaisia nuoria havitellaan Suomeen pelastamaan pikkulukiot – opetettaisiin puhumaan suomea pikakurssilla: "Pitää kokeilla vähän kaikkea"
Ajatuksena on, että lukio-opintojen jälkeen opiskelijat jäisivät asumaan Suomeen.
yle.fi
Poliisi epäilee törkeää eläin­suojelu­rikosta Pohjan­maalla: Miehen uskotaan teurastaneen lampaita raa'alla tavalla
Pääepäilty on ollut vangittuna esitutkinnan aikana.
www.is.fi
Ulkomaalaisten pankkipalvelut | Venäjä närkästyi venäläisyritysten hylkimisestä suomalaispankeissa – ”heikentää Suomen kykyä saada investointeja”
Suomalais–venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja: ”Olemme saaneet yhteydenottoja tästä ongelmasta suomalaisilta yrittäjiltä.” Osa pankeista ei välitä maksuja enää lainkaan Venäjälle tai Venäjältä.
www.hs.fi
Länsimetron rakentamisroskia löytyi Suomenlinnasta asti – ”lumen kaadolla myös osuutta”
Metron rakentamisen lisäksi myös lumien kippaamisella mereen uskotaan olevan osuutta rantojen roskaisuuteen Helsingissä.
www.iltalehti.fi
Isä syötti kannabiskeksejä 11-vuotiaalle pojalleen – poika sammalsi ja sai nauru­kohtauksia
Isän teko paljastui, kun toinen hänen pojistaan saapui asunnolle, ja tämä ihmetteli velipuolensa käyttäytymistä.
www.is.fi