WHO-pomo: urheilijoille ei etuoikeutta rokotteeseen – usea maa aikoo rokottaa urheilijansa ennen kisoja

Maailman terveysjärjestön johtajan mukaan urheilijoilla ei ole etuoikeutta koronarokotteeseen.
Lue koko artikkeli aiheesta: iltalehti.fi
Ilmanlaatu heikkenee Suomessa – savupilvet leviävät Venäjältä
Meteorologien mukaan ilmanlaatu on jo heikentynyt Suomessa.
www.is.fi
Ylikiimingissä kulotus lähti hallinnasta ja eteni uhkaavasti kohti taloa
Tuli pääsi karkaamaan kulottajalta Ylikiimingissä torstaina, kertoo pelastuslaitos tiedotteessa. Kulotus eteni kohti asuinrakennusta 50 metrin levyisenä palorintamana, eikä sitä saatu enää hallintaan alkusammutuksella.
Kaleva.fi
Formula 1 | Bottaksen ja Hamiltonin leikkimielinen kisailu päätyi videolle, fanit ottivat kaiken ilon irti tutusta tuloksesta
Bottas on jäänyt täysin Hamiltonin varjoon tällä kaudella.
www.hs.fi
Historia | Suomea järisytti 1912 jättimäinen kavallus, jonka tekijäksi paljastui Tampereen vaikutus­valtaisin mies – Mutta oliko Nils Idman maan pahin talous­rikollinen, hyvän­tekijä vai uhri?
Nils Idman oli pankinjohtaja, joka tunnettiin hyväsydämisenä miehenä. Vuonna 1913 hän sai 15 vuoden kuritushuonetuomion kavallussarjasta, joka on edelleen Suomen taloushistorian suurin. Tietokirjailija Ari Järvelä uskoo, että Idman oli myös vedätyksen uhri.
www.hs.fi
Vastuullisuuden mittaaminen on iso bisnes, mutta mitä siinä oikeastaan mitataan? ”Omalla alallaan Outokumpukin voi olla maailman vastuullisimpia yrityksiä”
Kauppalehti Option selvityksessä suosittujen ESG-mittareiden takaa paljastui yllätyksiä.
kauppalehti.fi
Katoksessa ollut auto syttyi palamaan Kuivasrannalla
Henkilöauto syttyi palamaan autokatoksessa Oulun Kuivasrannantiellä torstaina. Paikalla olleet henkilöt alkusammuttivat paloa jauhesammuttimella ja sammutuspeitolla, mikä  rajoitti palon leviämistä.
Kaleva.fi
Israelin puolustus­ministeri lisää turvallisuus­joukkojen määrää levottomuuksien vuoksi
Raketti- ja ilmaiskut jatkuneet myös torstain vastaisena yönä
www.is.fi
Meghanin vaikutus tuntuu yhä: Kiusaamisesta syyttänyt ja syytetty avustaja jättää hovin
Jason Knauf on irtisanoutunut. Prinssi Harry ja herttuatar Meghan ovat virallisesti irtautuneet brittihovista, mutta rauniot savuavat vielä. Avustaja Jason Knauf on nimittäin irtisanoutunut työstään. Hän on henkilö, jota Meghan syytti aikaisemmin kiusaamisesta.
www.iltalehti.fi
Hälytystehtävälle matkalla ollut poliisiauto törmäsi toiseen autoon Muhoksella
Poliisiauton matkustaja loukkaantui onnettomuudessa lievästi.
www.is.fi
Kansallisteatterin uudet tilat valmistuivat vanhalle konepajalle – yleisöä tulisi, mutta lipunmyynti pelottaa
Kansallisteatteri saa käyttöönsä uuden näyttämön ja syyskausi näyttää valoisalta. Yleisö on rynnistänyt lippuluukuille ja luvassa on useita kunnianhimoisia ensi-iltoja. Samalla kulttuurin määrärahaleikkaukset ja epävarmuus rajoitusten jatkumisesta varjostavat tulevaa.
yle.fi
Eduskunta | Perussuomalaisten vara­puhe­mies Juho Eerola kertoo olevansa hyllytettynä elpymis­väline­keskustelun ajaksi – puhe­mies Vehviläinen oli epäillyt uusia keinoja viivyttää asian käsittelyä
Juho Eerolan mukaan Anu Vehviläiselle ja Tarja Filatoville käy raskaaksi vetää yöistuntoja kahdestaan. ”Voin uskoa, että on rankkaa.”
www.hs.fi
Jalkapallo | Mestarien liigan finaali siirrettiin Portoon
Manchester City ja Chelsea kohtaavat finaalissa 29. toukokuuta.
www.hs.fi
Mikael Granlund teki vuoden 2011 MM-kisoissa kaksi uskomatonta temppua – ”Mietin, että ei hemmetti, meinaako se oikeasti!”
Mikael Granlundin ilmaveivistä on kymmenen vuotta. Mikael Granlundin ilmaveivi. Se on osa suomalaista urheilukaanonia siinä missä Lasse Virénin kaatuminen ja Juha Miedon sadasosatappio.
www.iltalehti.fi
Nyt se on varmaa! Mestarien liigan finaali siirrettiin pois Turkista
Finaali siirtyy Turkista Portugaliin.
www.is.fi
Pikaruokaravintolan juoma-automaatti aiheutti hälytyksen Rovaniemellä
Rovaniemellä pelastuslaitos sai torstaina hälytyksen  vaarallisen aineen onnettomuudesta pikaruokaravintolassa. Pelastuslaitos kertoo tapauksesta tiedotteessa.
Kaleva.fi
Tutkimukset paljastavat: ne, joiden mielestä syrjintää ei ole, syrjivät eniten – jopa tutut kasvonpiirteet voivat saada suosimaan tiettyä työnhakijaa
Epäolennaiset seikat, kuten samat kirjaimet nimessä kuin itsellä tai omia kasvonpiirteitä muistuttavat kasvonpiirteet voivat saada rekrytoijan pitämään työnhakijasta enemmän, kertoo johtava asiantuntija Barbara Bergbom Työterveyslaitokselta.
kauppalehti.fi
Ikkunalasi räjähti hissiin – kiinalaismies ei saanut hissin ovia auki
Mies selvisi pienin ruhjein. Miehet olivat kantamassa isoa ikkunalasia hissistä Kiinassa, kun hissin ovet yhtäkkiä sulkeutuivat. Toinen miehistä jäi hissiin jumiin toisen puolen lasia kanssa. Yrityksistään huolimatta hän ei saanut hissin ovia auki ja sitten pahin tapahtui. Hissi nytkähti liikkeelle räjäyttäen lasin tuhannen sirpaleiksi.
www.iltalehti.fi
Risujen poltosta karannut tuli uhkasi rakennuksia Kemijärvellä – alkusammutus vesiletkulla pelasti isommilta vahingoilta
Tuli levisi maastoon risujen poltosta Kemijärvellä, kertoo pelastuslaitos tiedotteessa. Tuli tarttui kuloheinään ja uhkasi levitä myös lähellä olleisiin rakennuksiin.
Kaleva.fi
Onko terveysväittämä sittenkin humpuukia? Näin arvioit – muistisääntö auttaa
Tiedätkö jo STIGMA-muistisäännön? Se auttaa erottamaan huuhaan erilaisten väitteiden joukosta. ”Sanna törmäsi Facebookissa artikkeliin ’Tiedätkö todella, mitä rokotteissa on? Lue lista pelottavista ainesosista!’. Hän säikähti ja alkoi pohtimaan, tarvitaanko rokotteita todella enää nykypäivänä.” Näin kirjoittavat Tiedenaiset kirjassaan To do: terveys (Tuuma kustannus, 2021).
www.iltalehti.fi
Ukko­metso täräytti Perttiä ja hyppäsi esiintymään Peugeotin kone­pellille: ”En tiedä, millä se huitaisi”
”Se tuli lähemmäksi ja pöyhisteli ja uhosi.”
www.is.fi
Jääkö Suomen talouskurilinja jyrän alle EU:ssa? Tutkijat näkevät, että käynnissä on elvytyspakettia suurempia muutoksia, joista Suomessa ”ei uskalleta keskustella”
Suomen eduskunta on päättämässä EU:n elvytyspaketin hyväksymisestä ”kertaluontoisena” ratkaisuna, mutta Euroopassa puhutaan jo pysyvästä yhteisestä velanotosta. Kysyimme tutkijoilta, onko talouskurilinjasta kiinni pitävä Suomi ajautumassa ristiriitaan EU:n kanssa. Sekä Antti Ronkainen että Timo Miettinen nostavat esiin Euroopassa käynnissä olevat muutokset, jotka ovat laajamittaisempia kuin pelkkä yhteinen velanotto. Esiin nousevat myös ”kokoomuksen perimmäinen ongelma” ja Suomen tuleva ”jännite” EU-kysymyksissä.
kauppalehti.fi
Raportti: Lännessä uskotaan Venäjästä liian hyvää, mikä johtaa epä­onnistumisiin Venäjä-politiikassa
Tutkijoiden mielestä lännen täytyy pitää kiinni pakotteista ja ottaa tosiasiana, että Venäjä ei ole lännen kumppani.
www.is.fi
Lewis Hamiltonin ja Valtteri Bottaksen kulissien takainen kilvoittelu päätyi videolle – faneilta yksimielinen reaktio
Somessa vitsaillaan, eikö Valtteri Bottaksen anneta voittaa edes kivi, sakset, paperia.
www.is.fi
Pamela Anderson suuttui hänen ja Tommy Leen seksivideoskandaalin ympärille kasatusta tv-sarjasta – ”Koko juttu on täysi vitsi”
Pamela Andersonin ja Tommy Leen myrskyisästä avioliitosta tehdään tv-sarja.
www.is.fi
Poliittiset liikkeet | Radikaaliksi ja traditionalistiseksi itseään luonnehtiva Sinimusta liike pyrkii rekisteröitymään puolueeksi
Aiemmin keväällä oikeusministeriö palautti Sinimustan liikkeen puoluehakemuksen korjattavaksi. Sinimusta liike kertoo saaneensa huhtikuun lopulla ministeriön hyväksynnän yleisohjelmalleen.
www.hs.fi
Adelen isä kuoli – Välit tyttäreen pysyivät viileinä loppuun asti
Mark Evans kuoli 57-vuotiaana syöpään. Laulaja Adelen, 33, isä, Mark Evans, on kuollut. Hän kuoli 57-vuotiaana suolistosyöpään. Adele vieraantui isästään jo vuosia sitten. Tämä jätti hänen äitinsä, Penny Adkinsin, kun Adele oli kolmevuotias.
www.iltalehti.fi
Poliisiauto kolaroi Muhoksella
Poliisiauto ajoi henkilöauton perään risteyksessä Muhoksella helatorstaina. Oulun poliisilaitoksen hälytystehtävälle matkalla ollut poliisiauto törmäsi edellä ajaneen henkilöauton perään Muhoksella Kajaanintien ja Kylmälänkyläntien risteyksessä helatorstaina hieman ennen aamukymmentä. Poliisiautosta rikkoutui etuvalo, minkä vuoksi se piti poistaa toistaiseksi käytöstä, johtokeskuksesta kerrotaan. Kyydissä ollut poliisi otti kolaritilanteessa kädellä vastaan ja loukkaantui lievästi. Toinen, edellä ajanut henkilöauto kärsi peltivaurioita. Autot eivät ajaneet kovilla nopeuksilla.
www.iltalehti.fi
Tuorepestolla marinoidut broilerivartaat – ”Tästä tuli suosikki”
Broilerivartaat ruokaisalla salaattipedillä ovat taattu kesän hittiruoka. Jos et välitä valmiiksi marinoiduista broilerin leikkeistä, marinadi on helppo sekoittaa myös itse: esimerkiksi herkullisesta tuorepestosta. Reseptipalvelu Kotikokkiin ladatussa ohjeessa grillatut broilerivartaat asetetaan ruokaisalle salaattipedille, jolloin muuta lisukkeita ei grillijuhliin välttämättä edes tarvita.
www.iltalehti.fi
Uusi katumaasturi alle 15 000 eurolla - halpisauton laatu yllättää
Alkuperäinen 2000-luvun Dacia Logan oli näytti karmealta, mutta nyt halpisautosta on kuoriutunut herkullisen näköinen pieni katumaasturi. Uusi katumaasturi alle 15 000 eurolla? Tuo aikaisemmin kaukaiselta tuntunut ajatus on yhtäkkiä totta, kun Dacia Hinta on ollut aiemmin Dacia Sanderon terävin syömähammas, mutta Daciaa ei tarvitse enää kaupitella pelkällä hinnalla. Autoa kelpaa nyt esitellä. Sitä samaa ei voinut aikoinaan sanoa Dacia Loganista, josta Sandero lähti kehittymään.
www.iltalehti.fi
Sinimusta liike pyrkii rekisteröitymään puolueeksi
”Etnisesti yhtenäistä Suomea” ajava Sinimusta liike on aloittanut kannattajakorttien keräämisen rekisteröityäkseen puolueeksi.
www.is.fi
Leijonissa iso myllerrys: seitsemän pelaajaa nousee kokoonpanoon – tässä ketjut Venäjää vastaan
Leijonat laittoi kokoonpanon uusiksi. Suomi kohtaa torstaina Tshekin EHT-turnauksessa Venäjän. Leijonien puolustuksessa on käynyt keskiviikon Tshekki-ottelun jälkeen myllerrys, kun kokoonpanoon nousevat Atte Ohtamaa, Ville Pokka, tuore KHL-mestari Oliwer Kaski ja Jarkko Parikka.
www.iltalehti.fi
Konserttiarvostelu | Kaija Saariahon Vista loihtii suggestiivisia sävelmaisemia
Kaija Saariahon uudessa teoksessa pastoraalin näköala vaihtuu rajuilmaksi.
www.hs.fi
Suomessa koronarokotteen on saanut lähes 37 prosenttia väestöstä
Tartunnat ja ilmaantuvuus ovat yhä pienessä laskussa, vaikka lasku onkin tasaantunut.
www.is.fi
Näistä syistä peura- ja hirvikolareista on aina ilmoitettava hätäkeskukseen – ja mieluiten nimenomaan 112-sovelluksella
Jos törmäät ajoneuvolla hirvieläimeen, ilmoita asiasta yleiseen hätänumeroon ja varoita muita tielläliikkujia.
www.is.fi
Hälytystehtävälle matkalla ollut poliisiauto törmäsi edellä ajaneen auton perään Muhoksella
Hälytystehtävälle matkalla ollut poliisiauto törmäsi edellä ajaneen henkilöauton perään Muhoksella helatorstaina hieman ennen aamukymmentä.
Kaleva.fi
Suosikkitubettaja kertoo, miten sateenkaariperheet pitäisi ottaa huomioon työpaikoilla – "Suuntautumisestani juoruiltiin töissä selkäni takana"
Syrjivä työkulttuuri voi karkottaa osaajia, sanoo Kaksi äitiä ja kaksoset -vloggaaja Susanna Silvander-Rosti. ”On raskasta pysyä hiljaa, kun muut puhuvat arjestaan.”
kauppalehti.fi
Venäjä | Raportti: Lännessä uskotaan Venäjästä liian hyvää, ja se johtaa epäonnistumisiin Venäjä-politiikassa
Tutkijoiden mielestä lännen täytyy pitää kiinni pakotteista ja ottaa tosiasiana, että Venäjä ei ole lännen kumppani.
www.hs.fi
Sukulaiset tappoivat julmasti 20-vuotiaan miehen homouden takia Iranissa
Newsweekin mukaan sukulaismiehet tappoivat julmasti 20-vuotiaan Alireza "Ali" Fazeli Monfaredin, kun he saivat tietää, että hänet oli vapautettu asepalveluksesta homouden takia.
www.is.fi
Ville Tikkanen ei voi enää hurrata AC Oululle – "Toivon seuralle aina menestystä, mutta en meitä vastaan", SJK:n oululaistoppari sanoo
Kun Ville Tikkanen on ollut edellisen kerran Raatin stadionilla, hän on hurrannut innoissaan AC Oulun maaleille. Tulevana lauantaina moinen ei käy päinsä, sillä 21-vuotias oululainen pelaa AC Oulun vastustajan SJK:n riveissä.
Kaleva.fi
Video: Nico Rosberg töppäili moottoripyörän selässä – kaatui nolosti hotellin pihassa ja jäi jumiin
Nico Rosberg jäi jumiin pyörän ja auton väliin.
www.is.fi
Hiihto | ”Suurenmoinen häviäjä” Juha Mieto saa suitsutusta Euroopan merkittävimpiin kuuluvassa lehdessä
”Robert Habeckista ei taida tulla saksalaisen politiikan Juha Mietoa”, kirjoittaa Der Spiegel.
www.hs.fi
Näin käy kun saa ensimmäisen annoksen Astra Zenecaa ja toisen Pfizeria – brittitutkimuksessa yllätytulos
Lieviä ja keskivertaisia oireita on enemmän, mutta ne menevät ohi nopeasti. Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan kahden eri valmistajan koronarokotteen käyttäminen ristiin näyttää aiheuttavan enemmän lieviä sivuvaikutuksia kuin vain yhden valmistajan rokotteen käyttäminen. Asiasta kertoo BBC. Tutkimuksessa koeryhmälle annettiin sekä Astra Zenecan että Pfizerin koronarokotetta. Käytännössä asetelma on siis sama, kuin mitä myös THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek on suositellut Suomessa: hänen mukaansa Astra Zenecan rokotetta saaneille tulisi antaa toinen annos mRNA-rokotetta, eli käytännössä joko Pfizerin tai Modernan rokotetta.
www.iltalehti.fi
Sabina Särkkä osti miehensä kanssa ränsistyneen hirsitalon – edessä massiivinen remontti: ”Siitä tulee hieno”
Sabina Särkkä hankki vaativan remonttikohteen. Somevaikuttaja ja ex-missi Sabina Särkkä on ostanut miehensä kanssa vanhan puutalon, josta he aikovat remontoida unelmiensa kodin. Särkkä kertoi remonttikohteesta Instagramissa. Videoklipit hirsitalosta voi katsoa hänen profiiliinsa tallennetusta Stories-osiosta.
www.iltalehti.fi
HS Helsinki | Kaksi miestä kohtasi tislaamossa ja ”heti klikkasi” – Seurauksena he keksivät uudenlaisen alkoholi­juoman, jollaista ”kukaan ei ole vielä tehnyt”
Eetu Topo ja Fred Karlsson kehittivät 15-prosenttisen Kåska-tisleen, jolla voi korvata cocktail-reseptien ginin. Kehittämisessä juomasta tehtiin 70 versiota ennen kuin se oli valmis myytäväksi.
www.hs.fi
Omaishoitajana toiminut mies kavalsi varat läheiseltään – naisen hoitomaksut menivät ulosottoon
Sairaalahoidossa olleen ylitorniolaisnaisen omaishoitajana toiminut mies kavalsi varoja läheiseltään, minkä vuoksi naisen hoitomaksut menivät osittain ulosottoon ja perintään.
Kaleva.fi
Puistossa odotti irvokas näky – Anna, 36, ihmettelee helle­juhlijoiden käytöstä: ”Sehän on vaarallista”
– Sotku on kuin vappuna, vaikka keskiviikko oli kesäinen arkipäivä, 36-vuotias Anna sanoo.
www.is.fi
Hallituksessa repesi riita maakuntaverosta - Saarikko: ”Tieto lisää tuskaa”
Keskusta käänsi takkinsa ja haraa nyt vastaan sote-uudistukseen liittyvässä maakuntaverossa. Kuntavaaleihin liittyvässä Ylen vaalikeskustelussa (11.5.) keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko ja vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo olivat napit vastakkain sote-uudistukseen liittyvän maakuntaveron tiimoilta. Ohisalo totesi, että hallituksessa on jo päätetty siitä, että osana sote-maakunta-uudistusta päätetään myös maakuntaverosta.
www.iltalehti.fi
Pahimmillaan nuori asiantuntija uupuu jo ensimmäisenä työvuotenaan: ”Esimiehillä on jäätävän kova vastuu”
Kohti huippusuoritusta vai työuupumusta? Uran ensimmäiset vuodet ovat olla ratkaisevia, sanoo työpsykologi Tanja Lappi.
kauppalehti.fi