Yrittäjistä iso osa ei kyselyn mukaan luota eläkejärjestelmään

Yrittäjistä yhtä suuri joukko kertoo joko tinkivänsä eläkemaksusta tai ei ole halukas maksamaan enempää tulevaa eläkettä varten.
Lue koko artikkeli aiheesta: yle.fi
Kalifornialaisnainen vei housunsa pesulaan – lottovoittokuponki meni ehkä viemäristä alas
Omaisuus saattoi mennä kirjaimellisesti viemäriin. Kalifornialaisnaisen unelma vaurastumisesta vaikuttaa romuttuneen, sillä hän ei saapunut viime marraskuussa lunastamaan lottovoittoaan paikallisesta ruokakaupasta. Kyseessä oli 26 miljoonan dollarin lottovoitto.
www.iltalehti.fi
Kaslink-miljonääri ideoi vegaanisen luomukauraliköörin ja sijoitti ginifirmaan voidakseen toteuttaa sen: ”Joissakin kasvipohjaisissa tuotteissa on jo ylitetty eläinperäisten maku”
Pääomasijoittaja Tuomas Kukkonen uskoo kaurasovellusten potentiaaliin. ”Eläinperäisten tuotteiden laatua on enää vaikea parantaa, lehmästä tulee sellaista maitoa kuin tulee”, hän sanoo.
kauppalehti.fi
Kanit ja hamsterit eivät välttämättä sovellu lasten lemmikeiksi – lakiin kaavaillaan kiristyksiä
Uuteen eläinten hyvinvointilakiin suunnitellaan kirjausta, joka kieltäisi eläimen luovuttamisen alle 16-vuotiaalle ilman huoltajan suostumusta.
www.is.fi
Kuolonuhrien määrä jatkaa kasvuaan palestiinalaisalueilla ja Israelissa – Taistelut jatkuvat viidettä yötä
Gazan pommituksissa on kuollut yli 130 ihmistä, joista yli 30 on lapsia. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu uhoaa pommitusten jatkuvan. Naapurivaltiot ovat vedonneet tulitauon puolesta.
yle.fi
Yhdysvaltoihin iskeneen hakkeri­ryhmän palvelimet alhaalla – arvuuttelu kaatajasta käy kuumana
Kyberturvallisuusasiantuntijoiden mukaan Darksiden toiminta näyttäisi loppuneen, mutta on mahdollista, että ryhmä nousee uudelleen esiin toisella nimellä.
www.is.fi
Republikaanit valitsivat syrjäyttämänsä ryhmä­johtajan tilalle Trumpin vankan kannattajan
Newyorkilainen kongressiedustaja Elise Stefanik seuraa uudessa virassaan Trump-kriittisyytensä vuoksi erotettua Liz Cheneytä.
www.is.fi
Kommentti | Uudet kuntapäättäjät astuvat valtaan historian herkässä taitekohdassa – HS:n vaalikone on nyt auki, näin se toimii
Vaalikoneen on oltava ennen kaikkea tasapuolinen. Tiedolla muutetaan nyt maailmaa, kirjoittaa HS:n kaupunkitoimituksen esimies Lari Malmberg.
www.hs.fi
Kuntavaalit | Helsingin Sanomien vaali­kone aukeaa – näin puolueet vastaavat vaali­koneen kysymyksiin kunnan palveluista
Puolueita jakavat eniten kysymykset nuorille tarjottavasta maksuttomasta ehkäisystä sekä terveydenhuollon asiakasmaksujen alentamisesta.
www.hs.fi
Kielet | Eläkeläismies Shi Jingli aloitti 25 vuotta sitten suuruudenhullun urakan – Nyt ”äheltää” ja 46000 muuta suomen sanaa on käännetty kiinan kielelle
Työ alkoi 25 vuotta sitten eläkeläismiehen harrastuksena. Sitten huomattiin, että moni muukin oli samalla asialla. Nyt ensimmäinen kattava suomi–kiina-digisanakirja on julki.
www.hs.fi
Kolumni | Tarina 52 hertsin valaasta puhuttelee pandemian keskellä
Oudosti laulava merinisäkäs nousi aikoinaan ulkopuolisuuden symboliksi – ja on koronavirusepidemian pitkittyessä yhä ajankohtainen.
www.hs.fi
Vieraskynä | Lääkäriavusteisella kuolemalla on eettinen perusta
Mahdollisen eutanasiaa koskevan lain lähtökohtana pitäisi olla, että potilas ottaa itse kuolettavan annoksen lääkärin valvonnassa.
www.hs.fi
Pääkirjoitus | Hallitus loi oman happy hourin
Aikainen valomerkki on saanut ihmiset kekseliäiksi.
www.hs.fi
Kuntavaalit | Voiko puistoihin ja lähimetsiin rakentaa? Helsingin poliitikot vastaavat yhteen vaalien vaikeimmista kysymyksistä
Lähiluonnon suojelun ja Helsingin kasvun välinen jännite on yksi kuntavaalien suurista kysymyksistä. HS kysyi valtuuston suurimmilta ryhmiltä vastausta vaikeaan ongelmaan.
www.hs.fi
Radioarvostelu | Kaisa Pulakan uusi sarja esittelee nykyilmiöiden kulttuurihistoriaa – ja kulttuuri on siinä hyvin lavea käsite
Sheivaus alkoi jo kivikaudella, kerrotaan Kaisa Pulakan aikamatkat -sarjan avausosassa.
www.hs.fi
Televisioarvostelu | Tieteisseikkailu Ready Player One on teknisesti huippuunsa viritetty mutta kompastuu perusasioihin: näyttelijäntyöhön ja tarinankerrontaan
Steven Spielbergin menestyselokuva viittailee populaarikulttuuriin hauskastikin, mutta pidempien juonenpätkien tuttuus ärsyttää.
www.hs.fi
Televisioarvostelu | Leikkaa ja liimaa -tekniikalla tehty ranskalaisdokumentti Anthony Hopkinsista ja Hannibal Lecteristä on pettymys
Uhrilampaat-elokuvan ikoninen kannibaali Hannibal Lecter juhlii 30-vuotispäiviään.
www.hs.fi
Pyöräily | Voisiko Tikkurilasta alkanut trendi saada pyörävarkaat vihdoin kuriin? Hollannissa pyöräilijöille tehdään jo jättimäisiä parkkihalleja
Pian oman pyöräparkkihallinsa saa myös Helsingin päärautatieasema.
www.hs.fi
Huoltoasemat | Eelis Järvenpään, 73, huoltoasema Kiikoisissa on kuin ABC:n tulosta elävänä selvinnyt museo: Siellä huoltoa saa ennen kaikkea auto
Ensikertalaiset yllättyvät, kun Kiikoisten Seolla kauppias tuleekin ulos tankkaamaan auton. Asiantuntijan mukaan on silti turha puhua retrosta: ihmiset voivat tarvita huoltoaseman tarjoamia palveluja enemmän kuin vaikka 1950-luvulla, jolloin he itse vaihtoivat renkaansa.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | En halua olla imperiumin kansalainen
Pohjoismaiset kansallisvaltiot ovat edistäneet rauhaa ja kansalaistensa vapautta ja hyvinvointia johdonmukaisemmin kuin yksikään suurvalta.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Hoiva-sana antaa myönteisen mielikuvan hoitotyöstä
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Auttaja voi olla tulevaisuuden avunsaaja
EU:n jäsenmaat saavat suhteellisesti eri suuruista tukea siksi, että koronaviruspandemian isku eri maihin on ollut epäsymmetrinen.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Roskaiset pientareet ovat surullinen näky
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Kasvinsuojeluaineiden haitat ovat Suomessa pieniä
Suomessa toimitaan aktiivisesti kasvinsuojeluaineiden käytön riskien vähentämiseksi.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Puumateriaalin alkuperä varmistetaan sertifioinnilla
Alkuperäketju varmistaa, että puupohjaisten tuotteiden raaka-aine on peräisin sertifioiduista metsistä.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Miksi maamme päättäjät eivät arvosta kulttuuria?
Puolueiden suhtautuminen kulttuurin merkitykseen kunnissa näyttää heikolta.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Ilman kulttuuria ja tiedettä ei ole kansainvälisesti menestyvää Suomea
Suomi on tukenut pandemiasta kärsinyttä kulttuurialaa selvästi vähemmän kuin Tanska, Norja ja Ruotsi.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Helsinki lisää lastenpsykiatrista arviointia perhekeskuksissa
Myös nuorten ja perheiden päihdepalveluja sekä lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyn työtä vahvistetaan samanaikaisesti.
www.hs.fi
Toimittaja suosittelee | Brittisarja kuvaa elämän ihanan kipeää rosoisuutta paremmin kuin mikään näkemäni teos aikoihin
This is England -sarjaa katsellessa ymmärtää, kuinka vahvasti nykyiset sarjat käsittelevät (ylemmän) keskiluokan asioita, kirjoittaa Jussi Lehmusvesi.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Suomi hukkaa mahdollisuuksia opettaessaan vain kahta vierasta kieltä
Oppilaita tulisi altistaa pienestä saakka useammille kielille ja kannustaa niiden opiskeluun ilman vanhemmilta tulevia ennakkoluuloja.
www.hs.fi
Lukijan mielipide | Mihin unohtuivat Marxin veljekset? Televisiossa pitäisi näyttää enemmän elokuvahistorian klassikoita
www.hs.fi
Lauantaiessee | Lyttäsin maineikkaan kirjailijan teoksen täydellisesti 38 vuotta sitten – Nyt palasin selvittämään, voiko maku muuttua
Kirjailijana ja ihmisenä arvostamani Matti Pulkkinen kutsui minua ”nuoreksi karatekaksi”, joka ”pudotti ukon” – ja viimeinkin oli selvitettävä, muuttuuko maku iän myötä, kirjoittaa HS:n kirjallisuustoimittaja Antti Majander.
www.hs.fi
Venäjä luokitteli Yhdysvallat ja Tšekin epäystävälliksi valtioiksi
Suhteet kiristyvät entisestään. Venäjän hallitus on virallisesti luokitellut Yhdysvallat ja Tšekin epäystävällisiksi valtioiksi. Lisäksi Venäjä ilmoitti, että Yhdysvaltain diplomaattiset edustustot eivät voi myöskään enää palkata paikallista henkilöstöä. Tšekin tasavallan edustustot voisivat puolestaan palkata enintään 19 henkilöä.
www.iltalehti.fi
Venäjä julisti Yhdysvallat ja Tshekin epä­ystävällisiksi valtioiksi – suur­lähetystöille uusia rajoituksia
Perjantaina ilmoitettu toimenpide perustuu presidentti Vladimir Putinin huhtikuussa allekirjoittamaan lakiin.
www.is.fi
Wall Streetin osakeindeksit toipuivat alkuviikon rumasta pudotuksesta: ”Markkinoiden lasku oli hyvä asia. Se vähensi liiallista optimismia”
Dogecoinin kurssi oli Coinmarketcapin mukaan 37,4 prosentin nousussa pörssien sulkeuduttua ja Teslan osake nousi 3,2 prosenttia.
kauppalehti.fi
Tiedätkö, mikä on Patrik Laineen NHL-palkka tällä kaudella? Tee viikonlopun urheiluvisa ja näytä taitosi!
IS Urheilu tarjoaa viikonlopun kunniaksi kymmenen tiukkaa ja hauskaa urheilukysymystä.
www.is.fi
Boris Johnson varoittaa: Intian virusmuunnos voi hidastaa koronarajoitusten purkamista
Englannista löydettyjen Intian virusmuunnosten määrä tuplaantui viikossa. Johtavan terveysviranomaisen mukaan variantista voi tulla Britannian vallitseva koronaviruskanta.
www.is.fi
Venäläismedia: Kari Jalonen sai uuden KHL-pestin
Jalosen KHL-taival on saamassa venäläismedian mukaan jatkoa. Venäläinen urheilusivusto Sport Express kertoo, että jääkiekkovalmentaja Kari Jalonen tulee toimimaan kiinalaisen Kunlun Red Star -seuran päävalmentajana. Jalosella on aiempaa taustaa KHL:ssä muun muassa venäläisen HC Torpedon ja tsekkiläisen Lev Prahan parissa.
www.iltalehti.fi
20-vuotias urheilumiljonääri selitti dopingkäryään seksin harrastamisella – entinen poikaystävä tyrmäsi väitteen
Dajana Jastremskan entinen poikaystävä väittää, että tennistähden isä yritti vierittää dopingkäryn hänen niskoilleen.
www.is.fi
Sebastian Tynkkysen puheen pituus lähentelee jo Suomen ennätystä
Mikäli Sebastian Tynkkynen (ps) haluaa päihittää pisimmän yhtäjaksoisen puheen eduskunnassa, hänen tulee jatkaa yhteen asti yöllä.
www.is.fi
Eurojackpotin potti nousee 78 miljoonaan – nämä ovat viikon oikeat numerot
Täysosumia ei tällä kertaa löytynyt.
www.is.fi
Analyysi: Tulevaisuuden ennustamisesta – mihin asti perussuomalaiset jatkavat eduskuntakeskustelua elvytyspaketista?
Perussuomalaisten aikeista ei ole varmuutta. Haluavatko he jarruttaa elvytyspaketin hyväksymistä tämän viikon loppuun vai kuntavaaleihin asti? Vai aikooko puolue ravistella koko EU:ta oikein kunnolla ja jumittaa elvytyspaketin paatoksellisesti paasaamalla?
yle.fi
Stanley Cupin voittanut jääkiekkoilija nosti siviilikanteen NHL-seuraa vastaan – syyttää valmentajaa seksuaalisesta häirinnästä
Nimettömänä pysyttelevä pelaaja kertoo kärsineensä pysyviä traumoja.
www.is.fi
Vaimo puukotti miehensä lähes hengiltä ilman syytä – saatiin uhrista irti vasta etälamauttimella
Mies kamppaili henkensä edestä ja sai soitettua apua. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus käsittelee parhaillaan vakavaa perheväkivaltatapausta, jossa vaimoa syytetään oman aviomiehensä tapon yrityksestä. Väitetty rikos tapahtui Espoossa alkuvuodesta. Vaimo on ollut siitä asti vangittuna. Syyttäjä vaatii vastaajalle vähintään kahden vuoden vankilatuomiota. Oikeudenkäynnissä näyttää olevan keskeisintä se, oliko vastaaja teon aikaan syyntakeeton. Nainen määrättiin välituomiolla mielentilatutkimukseen.
www.iltalehti.fi
Conor McGregor juhli rikkauttaan – kullan värisiä ilmapalloja, kakussa oma kuva
Conor McGregor juhli, koska pääsi Forbesin tienestilistan kärkeen. Talouslehti Forbes julkaisi keskiviikkona arvion ajanjaksolla 1.5.2020–1.5.2021 eniten tienanneista urheilijoista. Listan kärjessä on irlantilainen vapaaottelija Conor McGregor, joka tienasi Forbesin arvion mukaan 180 miljoonaa dollaria, eli 149 miljoonaa euroa. Suurin osa McGregorin tuloista tuli muualta kuin urheilijasopimuksista, sillä hän otteli ajanjakson aikana vain kerran ja tienasi kyseisestä ottelusta tiettävästi 22 miljoonaa.
www.iltalehti.fi
Rita Behm voitti 7 Emma-pystiä – ei valmistautunut yhteenkään puheeseen, katso lopputulos: itkua, naurua, selityksiä...
Seitsemän Emma-palkintoa voittanut Rita Behm marssi Emma-lavalle monta kertaa ja totesi itsekin saaneensa ”paljon ruutuaikaa.”
www.is.fi
Espooseen ja Pudasjärvelle 300 000 euron voitot Eurojackpotista
Eurojackpotin viimeisimmällä kierroksella ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla pelissä on tarjolla noin 78 miljoonan euron potti. Eurojackpotin kierroksen 19/2021 oikea rivi on 1, 15, 29, 42 ja 50 sekä tähtinumerot 3 ja 6. Arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Arvonnan suurimmat voitot tulivat 5+1-tuloksilla, joita arvonnassa löytyi yhteensä yhdeksän kappaletta. Näistä 301 615 euron voitoista kaksi osui Suomeen. Voitot menivät espoolaiselle nettipelaajalle ja pudasjärveläiselle nettipelaajalle. Voittajat saavat nettipelaajina voittonsa suoraan tililleen.
www.iltalehti.fi
BB-taloon saapui artisti – jymy-yllätys asukkaille
Big Brother -talossa juhlittiin artistivieraan musiikin tahtiin. Big Brother -talossa vietettiin perjantai-iltana torijuhlia, sillä sininen joukkue voitti katulätkämestaruuden. Asukkaiden täydeksi yllätykseksi BB-talon pihamaalle saapui yllätysvieras.
www.iltalehti.fi
Kanada-malja lensi kaaressa asfalttiin – Rauman Lukko villitsi kansan
Lukon mestarijoukkue saapui Rauman jäähallille jättimäisen kansanjuhlan keskelle myöhään tiistai-iltana. Lukko-pelaajat olivat bussimatkan aikana päässet itsekin railakkaaseen juhlatunnelmaan. Kanada-maljan nostelu kostautui, kun koko komeus mätkähti maahan. ”Poika” säilyi ehjänä, mutta malja meni täysin mutkalle putouksen seurauksena. Kultaseppämestari Jyrki Karvinen arvioi Iltalehden jutussa, että korjaamisesta tulee kallis lasku. Hän on valmistanut Kanada-maljan alkuperäisen kopion.
www.iltalehti.fi